Tiedote 6/1999 17.5.1999

Tällä sivulla on esitetty lyhyessä muodossa olennaisimmat asiat sosiaalihuoltopalvelujen arvonlisäverotuksesta. Internet-sivuilla tämän tiivistelmän lisäksi myös yksityiskohtaisempi esitys.

1. Sosiaalihuoltopalvelujen tuottamisesta

Arvonlisäverolain mukaan sosiaalihuoltona tapahtuvasta tavaroiden ja palveluiden luovutuksesta ei ole suoritettava veroa. Sosiaalihuollolla tarkoitetaan lain mukaan valtion tai kunnan harjoittamaa sekä sosiaaliviranomaisten valvomaa muun sosiaalihuollon tuottajan harjoittamaa toimintaa.

Kunnan on huolehdittava sosiaalipalvelujen järjestämisestä. Kunnalle on kuitenkin annettu yleensä oikeus päättää, missä laajuudessa ja millä tavalla palveluja tuotetaan. Päätösvalta ei kuitenkaan koske tiettyjen palvelujen tuottamista. Näitä ovat esimerkiksi lasten päivähoito- ja tietyt vaikeavammaisille tarkoitetut palvelut, joiden saamiseen sosiaalihuollon asiakkaalla on ns. subjektiivinen oikeus.

Kunta voi tuottaa palvelut itse tai sopimuksin yhdessä muun kunnan tai muiden kuntien kanssa tai vaihtoehtoisesti hankkia palvelut ulkopuolisilta, esimerkiksi toiselta kunnalta, kuntayhtymältä tai valtiolta tai julkiselta tai yksityiseltä palvelun tuottajalta.

Jos palvelut hankitaan ostopalveluina yksityiseltä toiminnanharjoittajalta, tehdään kunnan ja palvelun tuottajan välillä sopimus, jossa määritellään toiminnan ehdot. Ostopalvelutilanteessa kunta on sopijaosapuoli myös suhteessa palvelun ostajaan. Kunta perii asiakkaalta maksut, joiden on oltava saman suuruiset kuin siinä tilanteessa, että kunta olisi tuottanut palvelut itse. Maksut määräytyvät asiakkaan maksukyvyn perusteella sosiaalihuollon asiakasmaksusäännösten mukaisesti. Näissä säännöksissä on tietyille palveluille määrätty enimmäismarkkamääräiset korvaukset (esim. lasten päivähoitomaksu enintään 1000 mk/kk). Tietyt palvelut on säädetty maksuttomiksi.

Kunta maksaa ostopalvelutilanteessa palvelun tuottajalle sopimukseen perustuvat korvaukset. Kunta on kuitenkin velvollinen suorittamaan korvausta yksityiselle palveluntuottajalle vain osoittamiensa henkilöiden saamasta palvelusta. Kunnan lopullisesti vastattavaksi jää näin ollen se osuus kustannuksista, jota ei saada perittyä kunnan osoittamilta sosiaalihuollon asiakkailta, jotka ovat hankkineet palvelun kunnan kanssa ostopalvelusopimuksen tehneeltä yksityiseltä palvelun tuottajalta.

Sosiaalihuollon palveluja tuottavat myös yksityiset toiminnanharjoittajat, jotka eivät ole kunnan kanssa ostopalvelusuhteessa. Palvelun tuottaja ja asiakas ovat tällöin sopimusosapuolia. Palvelusta perittäviä maksuja eivät koske sosiaalihuollon asiakasmaksusäännökset. Kunnalla ei näissä tilanteissa ole lakisääteistä velvollisuutta osallistua yksityisestä toiminnasta syntyvien kustannusten kattamiseen. Tästä huolimatta kunta voi osallistua myös yksityisen toiminnan rahoittamiseen esimerkiksi antamalla toiminnanharjoittajalle yleistukea tai palvelun käyttäjälle “maksulipukkeen“, jota tämä voi käyttää ostaessaan palvelun yksityiseltä toiminnanharjoittajalta.

2. Verottomuuden edellytykset

2.1. Luovuttajana sosiaalihuoltotoiminnan harjoittaja

Sosiaalihuoltona tapahtuvien tavara- ja palveluluovutusten arvonlisäverottomuus edellyttää, että luovuttaja on sosiaalihuoltotoiminnan harjoittaja. Näitä voivat olla valtio, kunnat ja kuntayhtymät sekä yksityiset palvelujen tuottajat. Julkista palvelutoimintaa on valtion, kuntien ja kuntayhtymien harjoittama toiminta. Tästä toiminnasta ei suoriteta arvonlisäveroa. Myös yksityinen toiminta voi kuitenkin olla verotonta. Verottomuuden edellytyksenä on muun muassa, että toiminta on kunnan viranomaisen valvomaa. Merkittävimmät ongelmat liittyvätkin sen arviointiin, mitkä yksityisen toiminnan muodot voidaan katsoa verottoman toiminnan piiriin kuuluviksi. Lähtökohtana tämän päätöksen tekemisessä on, mikä toiminta on arvonlisäverolain tarkoittamalla tavalla valvottavaa.

2.1.1. Luovuttajana sosiaaliviranomaisten valvoma yksityinen toiminnanharjoittaja

2.1.1.1. Valvottava toiminta

Kaikki liike- ja ammattitoimintana korvausta vastaan harjoitettu toiminta, joka kohdistuu lapsiin, nuoriin, vammaisiin, kehitysvammaisiin, vanhuksiin, päihdehuollon palveluja tarvitseviin ja muihinkin sosiaalihuollon palveluja tarvitseviin, on lähtökohtaisesti säädetty valvottavaksi toiminnaksi yksityisten sosiaalipalvelujen valvontaa koskevassa yleislaissa (valvontalaissa). Muussa sosiaalilainsäädännössä on lisäksi tarkemmin määritelty ne toimintamuodot, joita sosiaaliviranomaisten valvontavelvollisuus koskee. Vaikka valvontalakia sovelletaan kaikkiin sosiaalipalvelujen luovutuksiin, vastaukset siihen, mitkä palvelut voidaan katsoa sosiaalipalveluiksi arvonlisäverolain tarkoittamalla tavalla, on haettava sosiaalilainsäädännön säädöksistä; muun muassa sosiaalihuoltopalveluja koskevasta yleislaista (sosiaalihuoltolaki) ja erityislaeista.

2.1.1.1.1. Toimiala

Toimintaa on tarkasteltava tapauskohtaisesti. Tietyt toimialat ovat sellaisia, joiden osalta valvontavelvollisuuden olemassaolo voidaan suhteellisen helposti todeta. Näitä ovat esim. lasten päivähoito-, lastensuojelu-, päihdehuolto- ja kehitysvammaisten erityishuoltotoiminta. Tuotettavat palvelut ovat näissä tilanteissa yleensä sellaisia, että niitä ei ilman sosiaalihuollon tarvetta tuotettaisi.

2.1.1.1.2. Palvelujen laatu

Mikäli tuotettavat palvelut ovat ns. yleispalveluja (esim. ateria- tai siivouspalveluja), joita voidaan luovuttaa muillekin kuin sosiaalihuollon asiakkaille, toiminnan valvottavuus perustuu siihen, kenelle palveluja tuotetaan. Jos toiminta kohdistuu sosiaalihuoltoon oikeutetuille ja palvelut ovat sellaisia, joita voidaan sosiaalipalveluina tuottaa, on kunnan valvottava kyseistä toimintaa. Toiminta on näissä tilanteissa valvottavaa, vaikka osa palveluista luovutettaisiinkin muille kuin sosiaalihuollon asiakkaille

2.1.1.1.3. Yksityisiä sosiaalipalveluja tuottavien rekisteri

Sosiaaliviranomainen (lääninhallitus) merkitsee joko toiminnanharjoittajan tekemän ilmoituksen tai toiminnanharjoittajalle myönnetyn luvan perusteella palvelun tuottajan yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajien rekisteriin. Tällä rekisteröinnillä on olennainen merkitys arvioitaessa sitä, katsotaanko palvelun tuottajan olevan sosiaalihuoltotoiminnan harjoittaja arvonlisäverolain tarkoittamassa merkityksessä. Lähtökohtaisesti voidaan todeta, että arvonlisäverolain mukaiseksi yksityiseksi sosiaalihuoltotoiminnan harjoittajaksi katsotaan sellainen tavaroiden ja palvelujen tuottaja, joka on merkitty edellä mainittuun rekisteriin. Tällöin ensimmäinen edellytys sille, että tavaroita ja palveluja saa myydä sosiaalihuoltopalvelujen verottomuussäännöksen perusteella verottomasti, on täyttynyt. Elinkeinonharjoittaja katsotaan arvonlisäverolain tarkoittamaksi sosiaalihuoltotoiminnan harjoittajaksi.

2.2. Luovutus sosiaalihuollon saajalle

Arvonlisäverolain perusteella sosiaalihuoltopalvelujen verottoman luovuttamisen edellytyksenä on edellä mainitun lisäksi se, että tavaroita ja palveluja luovutetaan sosiaalihuoltoon oikeutetuille.

2.2.1. Sosiaalihuoltotarpeen toteaminen

2.2.1.1. Kunnan päätösvalta

Kuntien sosiaalipalvelujen tuottamiseen liittyvä järjestämisvastuu ja velvollisuus osoittaa varoja tähän toimintaan lienee suurin syy siihen, että kunnalle on annettu päätösvalta siitä, kenen voidaan sosiaalilainsäädännön mukaisesti katsoa oleva oikeutettu saamaan sosiaalipalveluja. Arvonlisäverolain mukainen arviointi siitä, tapahtuuko palvelujen luovutus sosiaalihuoltoon oikeutetulle, täytyy näin ollen yleensä perustua kunnan asiasta tekemään päätökseen, jolla on todettu joko oikeuden olemassaolo tai sen puuttuminen. Kunnan viranomaisen päätös asiasta voi lähinnä toimialan laadun perusteella olla joko yksittäistapauksittain tai esimerkiksi yleisemmän ohjeen muodossa annettu.

2.2.1.2. Päätösvallan siirtäminen yksityiselle toiminnanharjoittajalle

Tietyissä tilanteissa yksityiselle sosiaalipalvelun tuottajalle voidaan delegoida päätöksenteko-oikeus siitä, kenelle palveluja voi antaa sosiaalihuollon palveluina. Päätösvalta on voitu siirtää toiminnanharjoittajalle esimerkiksi kunnan ja palvelun tuottajan välillä tehdyssä sopimuksessa. Niissä tilanteissa, joissa kunta antaa toimintaan esimerkiksi yleistukea, voidaan tukipäätöksessä määritellä ne toimintatavat (luovutettavat palvelut ja palvelujen saajat), joita noudattamalla palvelujen luovutusten voidaan katsoa olevan sosiaalihuoltotoimintaa. Päätöksessä määritellään siis se, mihin tarkoitukseen annetut varat on käytettävä. Mikäli palvelun tuottaja luovuttaa palvelun sopimuksen tai tukipäätöksen mukaisesti, verottomuuden edellytykseksi ei voida asettaa kunnan viranomaisen erillistä päätöstä siitä, että saaja on sosiaalihuoltoon oikeutettu.

Kunnan antamaa erillistä päätöstä ei voida asettaa verottomuuden edellytykseksi myöskään niissä tilanteissa, joissa palvelu on taattava kaikille sitä haluaville. Palvelut ovat tällöin sellaisia, että niitä ei ilman sosiaalihuollon tarvetta tuotettaisi. Näitä ovat esimerkiksi lasten päivähoitopalvelut, tietyt päihdehuollon palvelut sekä ns. kriisipalvelut (esim. turvakoti yms. palvelut). Verottomuus voidaan todeta jo palvelun laadun ja harjoitettavan toiminnan toimialan perusteella.

Mikäli kunta on siirtänyt toiminnanharjoittajalle itsenäisen päätöksenteko-oikeuden tai mikäli oikeus perustuu palvelun laatuun ja toiminnan luonteeseen ja palvelun luovuttaja katsoo palvelun ostajan sosiaalihuoltoon oikeutetuksi, saa palvelut luovuttaa verottomasti (jos toiminnanharjoittaja on yksityisiä sosiaalipalveluja tuottavien rekisterissä).

2.2.1.3. Tapauskohtainen päätös

Silloin, kun palvelut ovat ns. yleispalveluja, verottomuuden edellytyksenä yleensä on (ellei kunta ole delegoinut päätöksenteko-oikeutta toiminnanharjoittajalle), että kunta tekee asiasta erillisen päätöksen. Palvelut ovat näissä tilanteissa sellaisia, että niiden laadun perusteella ei voida tehdä suoraa johtopäätöstä siitä, että palvelu olisi sosiaalihuoltopalvelu. Palveluja voidaan luovuttaa muillekin kuin sosiaalihuoltoon oikeutetuille. Näitä palveluja ovat esimerkiksi ateria-, puhtaanpito-,ja kuljetuspalvelut.

2.2.1.4. Osoitus kunnan tekemästä päätöksestä

Sosiaalihuoltopalvelujen verottoman luovuttamisen toisena edellytyksenä on näin ollen yleensä se, että kunta on tehnyt jossain muodossa päätöksen, jolla todetaan asiakas sosiaalihuoltoon oikeutetuksi. Oikeuskäytännössä on myös noudatettu tätä tulkintalinjaa.

Seuraavassa esimerkkejä kunnan tekemien päätösten muodoista:

Sosiaalihuoltopalvelujen verottomuuden edellytykseksi on asetettu muun muassa se, että palvelut luovutetaan kunnan ja palvelun tuottajan tekemän puitesopimuksen mukaisesti. Sopimuksessa oli etukäteen määritelty ne asiakkaat, joille toiminnanharjoittajalla oli oikeus luovuttaa ateriapalvelut ja joiden tuottamisesta aiheutuneiden kustannusten kattamiseen kunta sitoutui. Tässä tilanteessa ei tarvittu jokaisen palveluluovutuksen osalta erillistä päätöstä, vaan palvelut katsottiin luovutetun sosiaalihuoltoon oikeutetuille, mikäli puitesopimuksen ehtoja noudatettiin.

Kunnan antama erillinen päätös on katsottu verottoman luovutuksen edellytykseksi tilanteessa, jossa yhtiö luovutti kodinhoito-, kylvetys-, puhtaanapito yms. palveluja ja toiminta oli suunnattu muun muassa vanhuksille, vammaisille, mielenterveysongelmaisille ja lapsiperheille. Palvelujen luovutus oli verotonta silloin, kun sosiaalilautakunta oli osoittanut palveluja kunnalta haluavan yksityisen toiminnanharjoittajan luo ja silloin, kun kunta maksoi huollonsaajan puolesta osan tai kokonaan palvelun hinnasta. Tässä tilanteessa palvelujen ostajia ei ilmeisesti ole tiedetty ennakolta, eikä oikeutta päätöksentekoon ole voitu palvelujen laadun (yleispalvelut) vuoksi siirtää toiminnanharjoittajalle.

2.3. Luovutus suoraan sosiaalihuoltoon oikeutetulle

Jotta tavaran tai palvelun luovutus voisi tapahtua sosiaalihuoltopalvelusäännöksen mukaan verottomasti, edellyttää tämä, että luovutus tapahtuu suoraan sosiaalihuoltoon oikeutetulle. Sosiaalihuoltotoiminnanharjoittajan omaa toimintaansa varten tekemät hankinnat sisältävät veroa yleissäännösten mukaisesti. Alihankintahinta toiminnanharjoittajalle on yleensä verollinen. Sen sijaan sosiaalihuoltoon oikeutetulta perittävään korvaukseen ei sisälly arvonlisäveroa. Tämän vuoksi on tärkeää hahmottaa se, kuka on tavaran tai palvelun luovuttaja ja kenelle luovutus tapahtuu.

Arviointi siitä, kenelle luovutuksen katsotaan tapahtuvan perustuu esimerkiksi siihen, mistä luovutus tapahtuu. Olennainen merkitys tässä yhteydessä on myös sillä, onko palvelun tuottaja tai tavaran myyjä merkitty yksityisiä toiminnanharjoittajia koskevaan rekisteriin. Mikäli sosiaalipalvelut luovutetaan esimerkiksi kunnan ylläpitämästä hoitolaitoksesta eikä palvelujen tuottajaa ole merkitty yksityisiä sosiaalipalveluja tuottavien rekisteriin, voidaan kunnan katsoa olevan palvelun luovuttajan. Kunnan maksamaan hintaan sisältyy arvonlisävero, mutta sosiaalihuollon asiakkaalta perittävä korvaus on veroton.

2.4. Veloitustavan merkityksestä

Ostopalvelutilanteessa kunta maksaa osoittamilleen asiakkaille luovutettujen palvelujen tuottamisesta syntyneiden kustannusten korvauksen palvelun tuottajalle ja perii sosiaalihuollon asiakkaalta hänen maksukykyisyytensä perustuvan maksun. Kunta voi kuitenkin muutoin kuin edellä mainittuun velvollisuuteensa perustuen osallistua yksityisen toiminnan rahoitukseen (yleistuki, maksusetelit) ja maksaa asiakkaan puolesta palvelun hinnan osittain tai kokonaan.

Sillä, kuka maksaa elinkeinonharjoittajalle korvauksen, ei ole merkitystä arvioitaessa luovutuksen arvonlisäverokohtelua. Mikäli kunnan ei katsota ostavan alihankintana tavaroita tai palveluja omaa toimintaansa varten, ei toiminnanharjoittajalle maksettavaan korvaukseen sisälly arvonlisäveroa. Vaikka kunta maksaisi osan tai kokonaan korvauksesta suoraan tavaran tai palvelun luovuttajalle, on tämäkin osuus näin ollen veroton. Kunnan katsotaan näissä tilanteissa hoitavan sosiaalihuollon palvelujen järjestämisvelvollisuuttaan osallistumalla joko lain velvoittamana tai vapaaehtoisesti palvelun tuottamisesta aiheutuneiden kustannusten korvaamiseen. Myöskin asiakkaalta perittävä korvaus on veroton.

2.5. Hinnoittelun merkityksestä

Kuten aiemmin on tullut ilmi, kunnan luovuttaessa sosiaalihuoltopalveluja tuottamalla ne itse tai ostamalla palvelut ostopalvelusopimukseen perustuen yksityiseltä palvelun tuottajalta, on palvelu hinnoittelussa noudatettava sosiaalilainsäädännön mukaisia hinnoitteluperusteita.

Sen sijaan niissä tilanteissa, joissa kunta hoitaa sosiaalihuoltopalvelujen järjestämisvelvollisuuttaan esimerkiksi antamalla yksityiseen toimintaan yleistukea sosiaalihuollon asiakasmaksusäännöksiä ei tarvitse soveltaa. Palvelut saa hinnoitella tällöin vapaasti.

Arvonlisäverolain kannalta hinnoittelulla ei ole merkitystä. Palvelun myynnin arvonlisäverokohtelu määräytyy ainoastaan sillä perusteella, onko palvelun myyjä laissa tarkoitettu sosiaalihuoltotoiminnan harjoittaja ja tapahtuuko palvelun luovutus sosiaalihuoltoon oikeutetulle.

3. Lopuksi

Olennaista sosiaalihuoltotoimintaa koskevien arvonlisäveroratkaisujen tekemisessä on se, että päätökset ovat hyvin suurelta osin sidoksissa kunnan sosiaaliviranomaisten tekemiin päätöksiin ja sosiaalilainsäädäntöön. Arvonlisäverolain tarkoittaman sosiaalihuoltopalvelutoiminnan merkityssisältö perustuu näin ollen suurelta osin muuhun lainsäädäntöön. Arvonlisäverotusratkaisuja tehtäessä tämä on aina pidettävä mielessä, jotta päätökset olisivat toimintaympäristössään ymmärrettäviä.

Sosiaalihuoltopalvelujen arvonlisäverotuksesta on verohallinnon Internet-sivuilla tämän tiivistelmän lisäksi myös yksityiskohtaisempi esitys.