Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Rikos- ja prosessioikeus

21.3.2018 15.15 Hovioikeus hylkäsi kantelun telekuuntelusta ja televalvonnasta – lupa oli voitu myöntää myös puolison liittymään

Hovioikeus hylkäsi kantelun telekuuntelusta ja televalvonnasta – lupa oli voitu myöntää myös puolison liittymään

Asiassa oli kysymys siitä, oliko käräjäoikeudella ollut edellytykset antaa tutkinnanjohtajalle lupa A:han kohdistuvaan telekuunteluun ja televalvontaan. Hovioikeus totesi, että käräjäoikeus oli myöntänyt telepakkokeinoja koskevat luvat ja perusteluinaan viitannut tutkinnanjohtajan vaatimuksesta ilmeneviin perusteluihin. Nämä vaatimukset oli myös liitetty käräjäoikeuden päätöksiin. Hovioikeus katsoi, että näistä vaatimuksen perusteluista ilmeni riittävästi konkreettisia tosiseikkoja, joiden perusteella A:ta oli ollut syytä epäillä kyseisestä törkeästä huumausainerikoksesta. Telekuuntelun ja televalvonnan avulla saatavaa näyttöä ei ollut muilla keinoilla saatavissa. Lisäksi pakkokeinojen käytöllä oli esitetyn selvityksen valossa voitu olettaa olleen erittäin tärkeä merkitys tämän rikoksen selvittämiselle. Käräjäoikeudella oli siten ollut edellytykset antaa luvat A:han kohdistuvalle telekuuntelulle ja televalvonnalle. Lupa oli voitu myöntää myös A:n puolison liittymään, koska vaatimuksessa oli mainittu A:n käyttävän myös tätä liittymää.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.