Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Uutinen kuuluu aihealueisiin Siviilioikeus, Rikos- ja prosessioikeus

1.9.2015 11.11 KKO:n ratkaisu virkamiehen ja valtion korvausvastuun jakaantumisesta

KKO:n ratkaisu virkamiehen ja valtion korvausvastuun jakaantumisesta

Käräjäoikeus oli tuominnut virkamiehen A virkasalaisuuden rikkomisesta ja velvoittanut hänet ja valtion yhteisvastuullisesti suorittamaan asianomistajalle B korvausta kärsimyksestä ja oikeudenkäyntikuluista. Tuomiolauselman mukaan korvaukset saatiin periä virkamieheltä, jos niitä ei saatu perittyä valtiolta. Valtio valitti korvausten osalta hovioikeuteen. Hovioikeus alensi korvausten määrää myös virkamiehen osalta todeten, että korvaukset saadaan periä virkamieheltä vain, jos niitä ei saada perittyä valtiolta. Kysymys hovioikeuden menettelyn oikeellisuudesta ja korvausvastuiden kanavoinnista. Korkein oikeus totesi, että A:n korvausvastuu B:tä kohtaan perustui tahalliseen rikokseen. A:n korvausvastuu ei siten ollut suhteessa valtioon toissijaista. Tähän nähden hovioikeus ei myöskään ollut saanut yksin valtion muutoksenhakemuksen johdosta alentaa käräjäoikeuden A:n maksettavaksi tuomitsemaa vahingonkorvausta. Kun B ei kuitenkaan ollut hakenut muutosta käräjäoikeuden eikä hovioikeuden ratkaisuun siltä osin kuin A:n korvausvastuu oli määrätty toissijaiseksi suhteessa valtion maksettavaksi tuomittuun korvaukseen, korkein oikeus ei voinut puuttua A:n korvausvastuun toissijaisuuteen siltä osin kuin valtion ja A:n korvausvastuu oli päällekkäistä eli 300 euron osalta.

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.