Vanhuuseläke – Takaisinperintä – Kohtuullistaminen – Takautumisoikeus

Asianumero
234/2008
Päätöksen antaja
VakO
Päätöksen antopäivä
11.6.2009
Asiakirjan laji
Päätös

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

Vaatimus takautumisoikeuden kohtuullistamisesta tai takautumisoikeudesta luopumisesta hylättiin lakiin perustumattomana. Näin ollen esitetyillä kohtuussyillä ei ollut takautumisoikeuden käyttämisen kannalta merkitystä.

Esitiedot

Eläkelaitos muutti uuden selvityksen johdosta aikaisempaa päätöstään siten, että eläke yhteensovitettiin työntekijäin eläkelain (TEL) 8 a §:n mukaisesti, koska A:n saaman tapaturmavakuutuslain mukaisen korvauksen määrä oli muuttunut. Päätöksessä todettiin, että A:lle oli maksettu ajalla 1.12.2004 – 28.2.2007 eläkettä liikaa yhteensä 4.322,53 euroa ja tämä summa peritään tapaturmavakuutuslain mukaisesta korvauksesta suoraan vakuutusyhtiöltä. A haki eläkelaitoksen päätökseen muutosta ja vaati takaisinperinnästä luopumista kohtuussyistä. A totesi, että eläkkeen liikamaksua oli suoritettu ajalla 1.12.2004 – 28.2.2007 eli runsaan kahden vuoden ajan. Hänellä ei ollut ollut käytännössä mahdollisuutta itse havaita liikamaksua yksittäisen maksuerän osalta. A piti huomattavan pitkäkestoista maksuaikaa, eläkkeensaajan tuottamuksen puuttumista, ikäänsä sekä tapaturmaeläkkeen myöntämiseen johtaneita syitä erityisen painavina perusteina takaisinperinnästä tai tulevien eläkemaksuerien kuittaamisesta luopumiselle. A vetosi siihen, että liiallinen eläkkeenmaksu oli johtunut ilmeisesti osaltaan eläkelaitoksen omista järjestelmistä ja eläkejärjestelmästä kokonaisuutena johtuvista syistä huomioon ottaen myös eläkelainsäädännön laajat muutokset viime vuosina ja työeläkelain 1.1.2007 voimaan tullut kokonaisuudistus.

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan ratkaisu

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta hylkäsi valituksen. Äänestysratkaisu (3-3).

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan perustelut

Eläkelaitos voi luopua aiheettomasti maksetun eläkkeen takaisinperimisestä kokonaan tai osittain, jos tämä katsotaan kohtuulliseksi eikä eläkkeen maksaminen ole johtunut eläkkeen saajan tai hänen edustajansa vilpillisestä menettelystä. Eläkelaitos voi luopua aiheettomasti maksetun eläkkeen takaisinperimisestä myös silloin, kun takaisin perittävä summa on vähäinen.

Kiistatonta on, ettei eläkkeen maksaminen ole johtunut eläkkeen saajan vilpillisestä menettelystä ja toisaalta se, ettei takaisin perittävä määrä ole niin vähäinen, että takaisinperimisestä tulisi sen vuoksi luopua.

A on kohtuusarvioinnin perusteiksi viitannut siihen, että takaisinperittävää etuutta on hänelle maksettu pitkäkestoisesti, eläkkeensaaja ei ole aiheuttanut liikamaksua tuottamuksellisesti ja että hänen ikänsä on otettava huomioon.

Perusteettomasti maksettu etuus on perittävä takaisin, ellei kohtuussyistä ole perusteltua luopua perimisestä. A:n esittämät perusteet voidaan ottaa huomioon asiaa arvioitaessa. Ne eivät kuitenkaan riitä osoittamaan, että perusteetta saadun etuuden takaisinperiminen olisi A:ta kohtaan kohtuutonta. Ei ole selvitystä siitä, että A joutuisi taloudellisesti tai muutoin vaikeaan asemaan takaisinperimisen vuoksi. Tästä syystä muutoksenhakulautakunta hylkää A:n vaatimuksen takaisinperimisestä luopumisesta.

Eri mieltä olevat jäsenet katsoivat, että takaisinperittävää määrää on kohtuullistettava puoleen.

Muutoksenhaku vakuutusoikeudessa

A haki muutosta työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätökseen ja vaati vanhuuseläkkeen takaisinperinnästä luopumista. A uudisti asiassa aikaisemmin esittämänsä. A totesi myös, että työntekijän eläkelain 126 §:n sanamuoto ja sitä koskevat hallituksen esityksen yksityiskohtaiset perustelut sekä oikeuskäytäntö painottavat sitä, että eläkkeen liikamaksun takaisinperintä olisi ratkaistava asiassa ilmenneiden seikkojen kokonaisarvioinnin perusteella. A vetosi myös valituksenalaisen päätöksen perustelujen ristiriitaisuuteen työntekijän eläkelain 126 §:n sanamuodon, hallituksen esityksen perustelujen ja oikeuskäytännön kanssa. A:n mukaan asiassa oli aineelliselta kannalta otettava huomioon myös eläkkeensaajan tuloverotus.

Vakuutusoikeuden ratkaisu

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan päätöksen lopputulosta ei muutettu. Valitus hylättiin.

Vakuutusoikeuden perustelut

Vakuutusoikeus toteaa, että asiassa ei ole kyse työntekijän eläkelain 126 §:ssä tarkoitetusta aiheettomasti maksetun eläkkeen takaisinperinnästä, josta eläkelaitos voi luopua joko kokonaan tai osittain. Kyse on työntekijän eläkelain 95 §:ssä säädetystä takautumisoikeudesta. Työntekijän eläkelain 95 §:n mukaan eläke voidaan maksaa vähentämättömänä, kunnes ensisijaisen etuuden määrä on lopullisesti ratkaistu. Eläkkeensaajan oikeus ensisijaiseen etuuteen siirtyy eläkelaitokselle siltä osin kuin etuus olisi vähentänyt eläkettä.

Eläkelaitos on maksanut A:lle vanhuuseläkettä ajalta 1.12.2004 – 28.2.2007. Tapaturmavakuutusyhtiö on maksanut A:lle samalta ajalta tapaturmavakuutuslain mukaista tapaturmaeläkettä. Tapaturmaeläke on ensisijainen suhteessa työeläkkeeseen, eli tapaturmaeläke vähentää maksettavaa työeläkkeen määrää. Koska A:lle oli ehditty maksaa työeläkettä samalta ajalta, jolta hänelle on myönnetty tapaturmaeläkettä, tulee eläkelaitoksen periä liikaa maksamansa työeläke takaisin tapaturmavakuutusyhtiöltä. Vakuutusyhtiöt selvittävät takautumisoikeuden avulla vastuunsa A:n työeläkkeen ja tapaturmaeläkkeen välisestä suhteesta. Laissa ei ole säännöksiä työntekijän eläkelain 95 §:ssä säännellyn takautumisoikeuden kohtuullistamisesta tai takautumisoikeudesta luopumisesta, joten A:n vaatimus hylätään lakiin perustumattomana. Näin ollen myöskään A:n esittämillä kohtuussyillä ei ole työntekijän eläkelain 95 §:n mukaisen takautumisoikeuden käyttämisen kannalta merkitystä.

Lainkohdat
Työntekijän eläkelaki 95 §

Osasto
2

Asian aikaisemmat vaiheet:
ETK40103
TELK/1145/3002/2007