Kuntoutus – Esteellisyys – Oikeudenmukainen oikeudenkäynti

Asianumero
10224/2005
Päätöksen antaja
VakO
Päätöksen antopäivä
17.4.2007
Asiakirjan laji
Päätös

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

Tarkastuslautakunnan jäsenillä sekä esittelijällä, jotka olivat jo aikaisemmin ratkaisseet saman asian, katsottiin olleen ennakkokäsitys sen osalta, miten asia tulisi ratkaista. Tämä seikka sekä kuulemista koskevat menettelyvirheet huomioon ottaen asia palautettiin sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle (aikaisemmin tarkastuslautakunta) uudelleen käsiteltäväksi.

Esitiedot

Kansaneläkelaitos oli hylännyt A:n kuntoutusrahahakemuksen ajalta 1.7.2002 – 31.5.2005 sillä perusteella, ettei A:ta voitu pitää vajaakuntoisena kuntoutusrahalain 5a §:n tarkoittamalla tavalla. Tarkastuslautakunta oli 25.9.2003 antamallaan päätöksellä hylännyt A:n valituksen valituksenalaisessa päätöksessä mainituin perustein. Vakuutusoikeus oli 26.1.2005 antamallaan päätöksellä kumonnut tarkastuslautakunnan 25.9.2003 antaman päätöksen ja palauttanut asian sille uudelleen käsiteltäväksi sillä perusteella, ettei tarkastuslautakunnan päätöstä oltu perusteltu siten kuin hallintolainkäyttölain 53 §:ssä ja 54 §:ssä edellytetään.

Tarkastuslautakunnan ratkaisu

Tarkastuslautakunta käsitteli asian uudelleen ja hylkäsi A:n valituksen.

Tarkastuslautakunnan perustelut

Nuorten kuntoutusrahan voi saada mikäli työkyky ja ansiomahdollisuudet tai mahdollisuus valita ammatti ovat sairauden, vian tai vamman vuoksi olennaisesti heikentyneet ja joka tarvitsee tämän vuoksi tehostettua työkyvyn arviointia ja kuntoutusta.

A:lla oli ollut keuhkoklamydia syksyllä 2000 ja sen jälkeen jälkitilana sydänlihastulehdus ja sydämen rytmihäiriöt. Hänellä oli todettu vaarattomia kammiolisälyöntejä. Hänellä oli myös esiintynyt paniikkihäiriöoireita ja allergista nuhaa. Näistä sairauksista ei kuitenkaan katsottu aiheutuneen senkaltaista toimintakyvyn rajoitusta, että hänen työkykynsä ja ansiomahdollisuutensa olisi katsottava olennaisesti heikentyneeksi ja hän tämän vuoksi tarvitsisi tehostettua työkyvyn arviointia ja kuntoutusta. Edellä mainituin perustein A:n ei katsottu olevan oikeutettu kuntoutusrahaan.

Muutoksenhaku vakuutusoikeudessa

A haki muutosta tarkastuslautakunnan (nykyisin sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta) päätökseen ja vaati, että tarkastuslautakunnan päätös kumotaan lainvastaisena, koska tarkastuslautakunta ei ollut tunnustanut tosiasioita, ja että hänelle myönnetään kuntoutusraha hakemuksensa mukaisesti.

Kansaneläkelaitoksen lausunnon johdosta antamassaan selityksessä A vaati, että tarkastuslautakunnan päätös kumotaan menettelyvirheiden johdosta ja palautetaan toistamiseen tarkastuslautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.

A totesi, etteivät Kansaneläkelaitos ja tarkastuslautakunta olleet kuulleet häntä Kansaneläkelaitoksen asiantuntijalääkäreiden antamien lausuntojen johdosta, vaikka hallintomenettelylain 15 § ja hallintolainkäyttölain 34 § velvoittavat siihen. Jos hän olisi vuonna 2002 saanut käyttöönsä Kansaneläkelaitoksen käyttämien lääkäreiden “puheenvuorolausunnot”, hän olisi voinut hankkia kuntoutusasiaan asianmukaisen lääkärintodistuksen ja kyseenalaistaa tuoreeltaan kyseiset “lausunnot”. A katsoi, ettei hänen terveydentilansa, työkykynsä ja kuntoutustarpeensa selvittely voine tapahtua ensi asteena vakuutusoikeudessa, joka on korkein oikeusaste.

A katsoi lisäksi, ettei tarkastuslautakunta ollut toiminut esteettömässä kokoonpanossa käsitellessään asian uudelleen. Hän totesi, että esittelijä ja jäsenet muutamin poikkeuksin olivat olleet samat kuin aikaisemmin. A:n mukaan hallintolainkäyttölain 1 § ja 76 §, oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 2 momentti sekä lain esitöistä (HE 78/2000) ilmenevä lain tarkoitus huomioon ottaen jää epäilys, että tarkastuslautakunnalla oli ollut kielletty ennakkoasenne käsitellessään asian uudelleen. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteuttaminen esteettömässä kokoonpanossa olisi vaatinut ainoastaan asian käsittelyä toisessa jaostossa kuin ensimmäisellä kerralla. A ilmoitti antavansa uudessa käsittelyssä tarvittavat terveydentilaa ja kuntoutustarvetta koskevat tiedot sekä vastaavansa Kansaneläkelaitoksen hankkimiin selvityksiin.

Vakuutusoikeuden ratkaisu

Vakuutusoikeus kumosi valituksenalaisen päätöksen ja palautti asian sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle(aikaisemmin tarkastuslautakunta) esteettömässä kokoonpanossa viivytyksettä uudelleen käsiteltäväksi.

Vakuutusoikeus lausui, että sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan tulee varata A:lle tilaisuus toimittaa mainitsemansa selvitys Kansaneläkelaitoksen asiantuntijalääkäreiden 29.8.2002, 16.9.2002 ja 31.10.2002 antamien lausuntojen johdosta. Vakuutusoikeus ei viimeisenä muutoksenhakuasteena ota asiaa välittömästi ratkaistavakseen.

Vakuutusoikeuden perustelut

Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnassa sovellettavan hallintolainkäyttölain 76 §:n mukaan valitusasiaa käsittelevän henkilön esteellisyydestä on voimassa soveltuvin osin, mitä tuomarin esteellisyydestä säädetään oikeudenkäymiskaaren 13 luvussa.

Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan tuomari on esteellinen käsittelemään samaa asiaa tai sen osaa uudelleen samassa tuomioistuimessa, jos on perusteltua aihetta epäillä hänellä olevan asiaan ennakkoasenne hänen asiassa aikaisemmin tekemänsä ratkaisun tai muun erityisen syyn vuoksi.

Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä puolueettomuusvaatimuksen on katsottu merkitsevän sekä subjektiivista että objektiivista puolueettomuutta. Edellinen tarkoittaa sitä, ettei tuomarilla ole tosiasiallisesti ennakkokäsitystä asiasta tai halua edistää oikeudenkäynnin toisen osapuolen etua ja jälkimmäinen sitä, ettei objektiivisesti arvioiden synny oikeutettua epäilyä tuomioistuimen puolueettomuudesta. Tuomioistuimen ei ainoastaan pidä olla puolueeton, vaan sen on myös näytettävä puolueettomalta ulospäin.

Oikeudenkäymiskaaren tuomarin esteellisyyttä koskevan lakimuutoksen esitöissä (HE 78/2000) todetaan, että epäily tuomarin puolueettomuuden vaarantumisesta voi aiheutua, jos tuomari joutuu käsittelemään samaa asiaa tai ratkaisemaan saman asian tai siihen läheisesti liittyvän kysymyksen kahteen kertaan tai useammin. Käsiteltäessä asiaa samassa tuomioistuimessa esteellisyys voinee mainitun hallituksen esityksen mukaan aiheutua vasta silloin, kun tuomari on tehnyt ratkaisun, jonka aiheuttama ennakkoasenne saattaa vaarantaa hänen puolueettomuutensa.

Tilanteet, joissa kysymys on tuomarin puolueettomuudesta samassa tuomioistuimessa tapahtuneen saman asian aikaisemman käsittelemisen tai ratkaisemisen johdosta, ovat esitöiden mukaan hyvin erilaisia. Tuomarin puolueettomuus ei niissä objektiivisesti tarkastellen suinkaan aina vaarannu. Mahdollinen esteellisyys joudutaan ratkaisemaan tapauskohtaisen harkinnan perusteella. Esteellisyyttä eivät aiheuta yleensä esimerkiksi oikeudenkäynnin aikana tehtävät osaratkaisut eikä asian käsittelyn jaksottuminen eri vaiheisiin kuten riita-asian valmisteluun ja pääkäsittelyyn. Sen sijaan epäily tuomarin puolueettomuudesta saattaa aiheutua silloin, kun asia palautetaan valituksen johdosta käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Tällöinkään epäily ei ole kaikissa tilanteissa perusteltu. Mikäli asia on jätetty käräjäoikeudessa kokonaan tutkimatta ja se palautetaan sinne tutkittavaksi, asian ratkaissut tuomari ei ole esteellinen käsittelemään asiaa uudestaan, koska hän ei ole ottanut vielä kantaa niihin kysymyksiin, jotka on ratkaistava palautuksen jälkeen.

Esitöissä todetaan, ettei ihmisoikeussopimusta ole tulkittu niin, että ylemmän tuomioistuimen palauttama asia olisi osoitettava toiseen tuomioistuimeen tai kokoonpanoon. Tällainen vaatimus ei seuraa puolueettomuuden velvoitteesta (KKO 2000:13 ja 2212 KHO:1999:49). Jotta epäilyä ennakkoasenteesta tai ennakkokäsityksestä voitaisiin pitää perusteltuna, tarvitaan muitakin seikkoja, jotka kokonaisarvioinnissa tulee ottaa huomioon.

Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä huomiota on kiinnitetty muun muassa siihen, onko tuomari ollut sidottu aikaisempaan ratkaisuunsa, onko kyseessä ainoa vai viimeinen oikeusaste, minkä syyn vuoksi asia on palautettu, minkälaisessa kokoonpanossa asia käsitellään ja missä määrin käsittelyyn osallistuu ammattituomareita.

Jos asian palauttamisen syynä on ollut tuomarin tekemä asiallinen tai menettelyä koskeva virhe, ulkopuolinen henkilö voi esitöiden mukaan pitää tuomaria kykenemättömänä tarkistamaan oman virheensä oikaisemisen ohessa aikaisemman ratkaisunsa lopputulosta.

Jos tuomarin ratkaisema pääasia palautetaan näytön vastaanottamiseksi esimerkiksi sen vuoksi, että tuomari on pitänyt asianosaisen tarjoaman näytön vastaanottamista tarpeettomana, voi tuomarin kyvystä arvioida kertaalleen jo tarpeettomana pitämänsä näytön vaikutusta sekä ratkaista asia tarvittaessa toisin, aiheutua perusteltu epäilys.

Korkein hallinto-oikeus ja korkein oikeus ovat ratkaisuissaan (KHO:1999:49 ja KKO:2000:13) katsoneet, että palautetut asiat voitiin käsitellä ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan estämättä samoissa kokoonpanoissa kuin kumotut päätökset. Ensiksi mainitussa tapauksessa merkitykselliseksi on katsottu muun muassa se, ettei asiaa ollut palautettu lääninoikeudessa uudelleen käsiteltäväksi tuomareiden tekemän asiallisen tai menettelyä koskevan virheen vuoksi ja ettei valittajalla tästä eikä muustakaan aikaisempaan tuomioistuinkäsittelyyn liittyvästä syystä ollut perusteltua syytä epäillä tuomareita puolueellisiksi. Jälkimmäisessä ratkaisuun on osaltaan vaikuttanut se, ettei uudessa käsittelyssä ollut tuotu tai edes voitu tuoda esiin mitään uusia tosiseikkoja.

Tarkastuslautakunta oli 25.9.2003 antamallaan päätöksellä hylännyt A:n kuntoutusrahaa koskevan valituksen. Vakuutusoikeus on 26.1.2005 antamallaan päätöksellä kumonnut tarkastuslautakunnan 25.9.2003 antaman päätöksen ja palauttanut asian tarkastuslautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi, koska päätöksestä ei perustelujen puutteellisuuden vuoksi ilmennyt, millä perusteella päätöksen lopputulokseen oli päädytty. Tarkastuslautakunta on käsitellyt asian uudelleen ja antanut päätöksensä 19.9.2005.

Tarkastuslautakunta on edellä mainituissa päätöksissään antanut asiaratkaisut. Valituksenalaisella päätöksellä se on ottanut kantaa muun muassa vakuutusoikeudelle toimitettuun uuteen selvitykseen. Ratkaisuihin ovat osallistuneet pääosin samat jäsenet. Myös asian esittelijä on ollut sama henkilö kuin aiemmassa tarkastuslautakunnan käsittelyssä.

Tarkastuslautakunnalla on ollut käytettävissään Kansaneläkelaitoksen asiantuntijalääkäreiden 29.8.2002, 16.9.2002 ja 31.10.2002 antamat lausunnot, joista lausunnoista A on saanut tiedon vasta vakuutusoikeudessa, haettuaan muutosta 19.9.2005 annettuun päätökseen. Tarkastuslautakunnan olisi tullut varata A:lle tilaisuus tulla kuulluksi edellä mainituista Kansaneläkelaitoksen asiantuntijalääkäreiden antamista lausunnoista jo ennen 25.9.2003 antamaansa päätöstä. Sama kuulemista koskeva menettelyvirhe on toistunut tarkastuslautakunnassa 19.9.2005 annetun päätöksen käsittelyn yhteydessä. Vakuutusoikeus on varannut A:lle tilaisuuden tulla kuulluksi mainituista lausunnoista, jolloin kuulemista koskevan virheen voidaan katsoa korjaantuneen.

Jälkikäteen tarkasteltuna vakuutusoikeus katsoo, että on perusteltua aihetta epäillä, että tarkastuslautakunnan päätöksen 19.9.2005 antaneilla jäsenillä sekä esittelijällä, jotka olivat jo aikaisemmin ratkaisseet saman asian, on ollut esteellisyyden perustava ennakkokäsitys sen osalta, miten asia tulisi ratkaista. Tämä seikka sekä edellä mainitut menettelyvirheet huomioon ottaen sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan (aikaisemmin tarkastuslautakunta) tulee ottaa A:n oikeutta kuntoutusrahaan koskeva asia uudelleen käsiteltäväkseen.

Lainkohdat

Hallintolainkäyttölaki 34 § 1 mom. ja 76 §
Oikeudenkäymiskaari 13 luku 7 § 2 mom.
Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus (EIS) 6 art.

Osasto
1