Tekijänoikeuskorvauksen vaikutus osa-aikaeläkkeeseen

Asianumero
12171
Päätöksen antaja
ETK
Päätöksen antopäivä
31.8.2000
Asiakirjan laji
Lausunto

Tiivistelmä päätöksen sisällöstä

X on ollut osa-aikaeläkkeellä 1.9.1998 alkaen. Eläkkeellä ollessa hän on tehnyt kustannussopimuksen erään kirjan kustantamisesta. Sopimuksen mukaan X saa tekijänpalkkion. Tuloverolain (1535/1992) mukaan omaan työhön perustuva tekijänoikeuskorvaus on ansiotuloa. X oli valmistellut kirjaansa hyvin pitkälle ennen osa-aikaeläkkeen alkamista. Hän viimeisteli kirjan painokuntoon eläkkeellä ollessaan. Suurimman osan kirjaan kohdistuvasta työstä X teki ennen osa-aikaeläkkeelle jäämistään.

ETK: Tekijänoikeuskorvaus ei vaikuta osa-aikaeläkkeen maksamiseen.

Yksi osa-aikaeläkkeen edellytys on, että osa-aikatyöstä saatu ansiotulo (”jäljelle jäävät ansiot”) on 35-70 prosenttia aikaisemman kokoaikaisen ansiotyön vakiintuneesta ansiotulosta. Jäljelle jäävillä ansioilla tarkoitetaan kaikkia niitä eläkelakien piiriin kuuluvia työansioita, joita osa-aikaeläkkeen saajalla on eläkkeensä rinnalla.

Tekijänoikeuskorvaus ei ole työstä saatua palkkaa, joten se ei kuulu TEL:n tai TaEL:n piiriin. X:n kirjan valmistamiseen käyttämä työpanos on myös osa-aikaeläkkeen alkamisen jälkeen ollut niin vähäinen, ettei X:n työskentelyn voida katsoa kuuluneen myöskään YEL:n piiriin. Työskentelystä saatu ansiotulo ei siten vaikuta osa-aikaeläkkeen edellytyksiin. Eläkettä ei myöskään lasketa uudelleen, koska osa-aikaeläkkeen määrässä otetaan huomioon vain työeläkelakien piiriin kuuluvat eläkkeellä ollessa saadut ansiotulot.

Mikäli X:n työpanos myöhemmin kasvaa siten, että työskentely täyttäisi YEL:n piiriin kuulumisen edellytykset, olisi siitä saatava ansiotulo (=YEL-työtulo) otettava huomioon osa-aikaeläkkeen edellytyksiä taikka uudelleen laskemista harkittaessa.

Lainkohdat

TEL 4 g § TEL 7 e § TaEL 7 § TEL 5 c §