Työntekijän eläkelaki 183 §

Nimike
Työntekijän eläkelaki
Lyhenne
TyEL
Numero
395/2006
Pykälä
183 §
Voimassa
1.1.2017 - 31.12.2019

183 §

Kustannusten selvittely

Mom. 1

Eläketurvakeskus selvittää kalenterivuosittain, miten työeläkelakien toimeenpanosta huolehtivien eläkelaitosten keskinäinen vastuu 174–181 §:ssä tarkoitetuista kustannuksista ja 182 §:ssä tarkoitetusta työttömyysvakuutusrahaston maksusta edellisen kalenterivuoden ajalta jakautuu ottaen huomioon, mitä yksityisten alojen eläkelaitokset ja Keva ovat 107 ja 109 §:ssä tarkoitettuna viimeisenä eläkelaitoksena toimiessaan maksaneet toisen eläkelaitoksen vastuulla olevaa eläkettä tai muuta etuutta. Tällöin viimeisenä eläkelaitoksena toimineen Kevan osalta selvittelyssä otetaan huomioon, mitä julkisten alojen eläkelain mukaisen eläketurvan rahoituksesta säädetään Kevasta annetussa laissa, valtion eläketurvan rahoituksesta annetussa laissa, evankelis-luterilaisen kirkon eläketurvan rahoituksesta annetussa laissa ja Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 13 §:ssä. (21.12.2016/1247) (Mu:30.12.2019/1468)

Mom. 2

Selvityksen perusteella Eläketurvakeskus määrää 1 momentissa tarkoitetuille eläkelaitoksille hyvityksen niistä kustannuksista, joista jokin muu 1 momentissa tarkoitetuista eläkelaitoksista tai nämä eläkelaitokset yhteisesti ovat vastuussa, tai 182 §:ssä tarkoitetusta maksusta, sekä määrää näille eläkelaitoksille maksun kunkin eläkelaitoksen vastuulle tulevista kustannuksista. Hyvitys ja maksu korkoineen sekä niiden suorittamiseksi mahdollisesti määrättävä ennakko määräytyvät sosiaali- ja terveysministeriön Eläketurvakeskuksen esityksestä vahvistamien kustannustenjakoperusteiden mukaan. Kustannustenjakoperusteissa määrätään myös, miten Eläketurvakeskukselle kustannustenjaon toimittamisen yhteydessä mahdollisesti muodostunut ylite tai alite otetaan huomioon. (22.12.2011/1427)

Mom. 3

Edellä 1 momentissa tarkoitettujen eläkelaitosten on kustannustenjakoperusteissa määrätyn mukaisesti toimitettava Eläketurvakeskukselle 1 momentissa tarkoitettuja selvityksiä varten tarvittavat tiedot Eläketurvakeskuksen määräämässä muodossa ja ajassa. Jos eläkelaitos laiminlyö ilmoitusvelvollisuutensa, Eläketurvakeskus arvioi eläkelaitoksen kustannusosuuden. Eläketurvakeskus tarkistaa kustannusosuuden seuraavan selvityksen yhteydessä. (22.12.2011/1427)

Mom. 4

Jos 1 momentissa tarkoitettujen eläkelaitosten kesken syntyy erimielisyyttä kustannusten jaosta, Eläketurvakeskus ratkaisee asian. (22.12.2011/1427)