Evankelis-luterilaisen kirkon eläkelaki (kumottu) 35 §

Nimike
Evankelis-luterilaisen kirkon eläkelaki (kumottu)
Lyhenne
KiEL
Numero
261/2008
Pykälä
35 §
Voimassaolo päättyen
31.12.2016

35 §

Työnantajan velvollisuus antaa tietoja

Mom. 1

Työnantaja on velvollinen ilmoittamaan Kirkon keskusrahastolle palkka- ja palkkiotiedot kalenterivuoden päättyessä jatkuvista palveluksista sekä muut työnantajan maksuvelvollisuuteen liittyvät tiedot. Jos työnantaja jättää ilmoittamatta Kirkon keskusrahastolle edellä tarkoitetut tiedot tai kunnallisen eläkelain 146 §:n 2 momentissa tarkoitetut tiedot tai ilmoittaa ne myöhemmin kuin Kirkon keskusrahaston tämän pykälän 4 momentin perusteella tai kunnallisen eläkelain 146 §:n 6 momentin perusteella antamissa määräyksissä edellytetään, tämän lain 26 §:ssä tarkoitettu eläkemaksu voidaan määrätä suoritettavaksi kohtuullisesti korotettuna, kuitenkin enintään kaksinkertaisena.
(25.11.2011/1180)

Mom. 2

Työnantaja on velvollinen pyydettäessä antamaan Kirkon keskusrahastolle ja tämän lain mukaiselle muutoksenhakuelimelle lain piiriin kuuluvan työntekijän työskentelyä ja työolosuhteita koskevat ja muut vastaavat työnantajalta saatavissa olevat tiedot, jotka ovat välttämättömiä eläketurvan järjestämiseksi ja käsiteltävänä olevan eläke- tai etuusasian ratkaisemiseksi tai jotka muuten ovat välttämättömiä tässä laissa säädettyjen tehtävien toimeenpanemiseksi.

Mom. 3

Pyydettäessä työnantajalta työntekijän eläke- tai kuntoutusasian käsittelyä varten tarvittavia tietoja työnantajalle saadaan ilman työntekijän suostumusta ilmoittaa vain ne häntä koskevat salassa pidettävät tiedot, jotka ovat välttämättömiä käsiteltävän asian päätöksenteossa tarvittavien tietojen yksilöimiseksi.

Mom. 4

Kirkon keskusrahasto pitää rekisteriä tämän pykälän ja 36 §:n perusteella saamistaan tiedoista. Kirkon keskusrahastolla on oikeus antaa työnantajille määräyksiä siitä, milloin ja missä muodossa tiedot ilmoitetaan Kirkon keskusrahastolle.
(25.11.2011/1180)