Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Perustajaurakointiliiketoiminta verotuksessa - Soveltamisajankohtaa koskeva tarkistus ohjeeseen

Vuosi 2008
VEROHALLINTO
OHJE Dnro
  2162/345/2008
Valtuutussäännös Päivämäärä
Laki Verohallinnosta (237/08) 2 § 2 momentti 19.12.2008
Voimassaolo  
Toistaiseksi  
Korvaa ohjeen  
1447/345/2008 luvun 6

Verohallinto antoi ohjeen perustajaurakointiliiketoiminnan verotuksesta 10.9.2008 (Dnro 1447/345/2008) mm. sen vuoksi, että verotuskäytännössä on vallinnut epäyhtenäinen tulkinta perustajaurakointitoiminnasta saatujen tulojen jaksottamisesta. Epäyhtenäisyyttä verotuksessa on erityisesti aiheuttanut Kirjanpitolautakunnan (KILA) 17.1.2006 antama ohje, perustajaurakoinnin käsittelystä tilinpäätöksessä ja toimintakertomuksessa. Koska Verohallinnon ohje saattaa aikaistaa perustajaurakoinnista saatujen tulojen verottamista, luottamuksensuojaan vedoten Verohallinto on katsonut, että KILA:n ohjeen mukainen jaksotus hyväksytään verovuonna 2008 päättyvien tilikausien verotuksessa, jos verovelvollinen on noudattanut sitä verotuksessa aikaisempina vuosina.

Siihen nähden, että Verohallinnon ohje on annettu vasta syyskuussa 2008 ja että rakennusurakat ovat pitkäkestoisia, yrityksille ei ole jäänyt riittävästi aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen verovuoden 2008 aikana. Lisäksi taloudellisen tilanteen äkillinen heikkeneminen ei ole mahdollistanut yritysten sopeutumista odotetulla tavalla. Tämän vuoksi Verohallinto muuttaa ohjeen kohtaa 6. Soveltamisajankohta ja katsoo, että Verohallinnon ohjetta Dnro 1447/345/2008 noudatetaan verotuksessa vasta verovuodesta 2010 lähtien, niiden verovelvollisten osalta, jotka ovat noudattaneet KILA:n ohjeen mukaista tulojen jaksottamista.

Apulaisjohtaja Anneli Kukkonen

Ylitarkastaja Anniina Korhonen

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.