Rakennussuojelu

Diaarinumero:	M2001/54
Esittelypäivä:	27.5.2003
Taltio:	2326
Antopäivä:	22.9.2003

Kaivoksen toiminnan lakattua kaivosalueella sijainnut käytöstä poistettu kaivostorni siilorakennuksineen määrättiin rakennussuojelulain nojalla suojeltaviksi määräyksin, ettei rakennuksiin saanut tehdä alkuperäistä luonnetta muuttavia toimenpiteitä. Koska rakennuksilla ei ollut käyttöä mutta ne oli suojelupäätöksellä määrätty säilytettäviksi, rakennusten välttämättömistä korjaustoimenpiteistä aiheutuneet kustannukset kuuluivat rakennussuojelulain 11 §:n 2 momentin perusteella valtion korvattaviksi.

RakennussuojeluL 11 § 2 mom

Ympäristöministeriö oli 29.1.1998 antanut päätöksen Outokummun kaupungissa Sysmän kylässä sijaitsevien tilojen Hotelli Keretti RN:o 154:1 ja Keretti RN:o 154:6 alueella olevien Keretin kaivostornin ja siihen liittyvien siilojen suojelusta rakennussuojelulain nojalla. Kaivostorni ja siilot olivat Outokumpu Oyj:n omistuksessa. Kaivostoiminta alueella oli päättynyt vuonna 1989, jolloin kaivos oli suljettu. Yhtiö oli ennen ympäristöministeriön suojelupäätöstä saanut luvan purkaa rakennukset. Suojelumääräyksen mukaan rakennuksiin ei saanut tehdä niiden alkuperäistä luonnetta muuttavia toimenpiteitä.

Rakennussuojelulain 12 §:n 2 momentissa tarkoitettu lunastustoimitus suojelupäätöksestä aiheutuvien korvausten määräämiseksi aloitettiin Outokumpu Oyj:n hakemuksesta. Yhtiö vaati valtiolta suojelumääräyksestä johtuvina korvauksina kaivostornin ja siilojen korjauskustannuksista 6 201 002 markkaa sekä tornin lentovalojen ylläpidosta ja korjauksesta 1.2.1998 ja 1.2.2000 väliseltä ajalta 45 408,40 markkaa sekä tornin lentovalojen ylläpidosta ja huollosta 1.2.2000 alkaen aiheutuvista 9 800 markan vuotuisista kustannuksista pääomitettuna viiden prosentin korkokannan mukaan kertakorvauksena 196 000 markkaa. Lisäksi yhtiö vaati edunvalvonnasta aiheutuvien kustannusten korvaamista.

Lunastustoimikunta päätti vahvistaa

- haitankorvauksiksi lentovalojen korjauksesta ja ylläpidosta 45 408,40 markkaa sekä sähköenergian vuosihuollosta ja toimituksesta pääomitettuna 196 000 markkaa, mistä määrästä oli vähennettävä säästyneet purkukustannukset 81 438,50 markkaa, jolloin korvattaviksi kustannuksiksi jäi yhteensä 159 969,90 markkaa

- haitankorvauksiksi kaivostornin ja siilojen korjauksesta yhteensä 1 607 851 markkaa.

Näin ollen lunastustoimikunnan määräämät korvaukset olivat kaikkiaan 1 767 821 markkaa eli pyöristettynä 1 768 000 markkaa.

Museovirasto ja Outokumpu Oyj valittivat maaoikeuteen. Museovirasto vaati lunastustoimikunnan päätöksen kumoamista. Yhtiö puolestaan vaati kaivostornista ja siiloista maksettavan haitankorvauksen korottamista.

Maaoikeus totesi korvausedellytysten osalta, että kaivostorni ja siihen liittyvät siilot olisi yhtiön toimesta purettu ilman nyt kysymyksessä olevaa suojelupäätöstä, koska rakennukset oli aikanaan rakennettu vain vuonna 1989 loppunutta kaivostoimintaa varten, eivätkä rakennukset olleet sen jälkeen olleet missään hyötykäytössä. Niille ei ollut tiedossa sanotunlaista käyttöä vastaisuudessakaan. Teknillinen tarkastuskeskus oli 4.11.1994 antanut yhtiölle luvan rakennusten purkamiseen, ja yhtiö oli 22.9.1996 saanut rakennusten purkutarjouksen hintaan 67 000 markkaa. Edelleen maaoikeus katsoi selvitetyksi, että yhtiö oli tehnyt sen ja ympäristöviranomaisten välillä 10.3.1999 käydyssä neuvottelussa ympäristöviranomaisille rakennuksia koskevan lahjoitustarjouksen, josta nämä kuitenkin olivat kieltäytyneet.

Mainituin perustein maaoikeus katsoi, että yhtiön valituksessa tarkoitetut rakennusten kunnostamiskustannukset olivat rakennussuojelulain 11 §:n 2 momentissa tarkoitettuja, suojelumääräyksen johdosta tarpeellisia toimia rakennusten kulttuurihistoriallisen arvon säilyttämiseksi. Käyttämättöminä rakennukset eivät muussa tapauksessa olisi säilyttäneet laissa tarkoitettua arvoa. Samasta syystä nämä kustannukset eivät olleet mainitussa lainkohdassa tarkoitettuja rakennuslain mukaisesta kunnossapitovelvollisuudesta tai muutoin rakennusten tavanomaisesta kunnossapidosta aiheutuvia kustannuksia. Näillä perusteilla edellytykset korvausten määräämiseksi mainitun lainkohdan nojalla rakennusten korjauskustannuksiin olivat olemassa.

Korvauksen määrän osalta maaoikeus katsoi 27.5.1999 laaditun tarkastuskertomuksen sekä Insinööritoimisto Pöysälä & Sandberg Oy:n 16.8.1995 ja 17.2.2000 laatimien kustannusarvioiden perusteella selvitetyksi, että kustannusarvioissa oli otettu huomioon sellaiset toimenpiteet rakennusten korjaamiseksi rakennussuojelulain 11 §:n 2 momentin edellyttämällä tavalla, joita mainitussa tarkastuskertomuksessa oli edellytetty. Museovirasto oli maaoikeuden istunnossa vastustanut korvausvaatimusta perusteeltaan, mutta tiedusteltaessa kustannusarviolaskelmien toimenpiteiden tarpeellisuutta tai niistä johtuvien kustannusten määriä rakennusten kunnostamiseksi museovirastolla ei ollut ollut niiden johdosta huomautettavaa.

Näillä perusteilla maaoikeus katsoi, että valituksessa vaaditut ja kustannusarviolaskelmissa todetut 6 201 002 markkaa olivat rakennussuojelulain 11 §:n 2 momentissa tarkoitetut kysymyksessä olevien rakennusten korvattavat korjauskustannukset, joista oli vähennettävä lunastustoimikunnan toteamat rakennusten säästyneet purkukustannukset 81 438 markkaa.

Maaoikeus velvoitti valtiota edustavan ympäristöministeriön suorittamaan Outokumpu Oyj:lle rakennussuojelulain tarkoittamana korvauksena kaivostornin ja kahden siilon korjauskustannuksista säästyneistä purkukustannuksista johtuvin vähennyksin 6 119 564 markkaa 6 prosentin korkoineen 28.2.1998 lukien sekä edunvalvontakustannusten korvauksena 25 000 markkaa.

Asian ovat ratkaisseet maaoikeustuomari Pekka Palomäki ja maaoikeusinsinööri Leo Kotilainen sekä lautamiehet.

Museovirastolle ja Outokumpu Oyj:lle myönnettiin toistensa vastapuolina valituslupa.

Museovirasto vaati valituksessaan maaoikeuden tuomion kumoamista ja valtion vapauttamista suorittamasta rakennussuojelulain 11 §:n 2 momentin nojalla Outokumpu Oyj:lle maksettaviksi tuomittuja korvauksia sekä korvaamasta yhtiölle edunvalvontakustannuksia asiassa.

Outokumpu Oyj vaati maaoikeuden tuomiota muutettavaksi siten, että valtio velvoitetaan suorittamaan yhtiölle rakennussuojelulain mukaisena korvauksena maaoikeuden tuomiossa jo todettujen kaivostornin ja kahden siilon korjauskustannusten 6 201 002 markan ja sille laskettavan koron lisäksi lentovalojen korjauksesta ja ylläpidosta yhteensä 241 408,40 markkaa korkoineen eli säästyneet purkukustannukset 81 438 markkaa huomioon ottaen korvausta yhteensä 6 360 972,40 markkaa korkoineen.

Museovirasto ja Outokumpu Oyj vastasivat toistensa valituksiin ja vaativat niiden hylkäämistä.

Ympäristöministeriö on 29.1.1998 vahvistanut Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen sille alistaman päätöksen, joka koski Outokummun kaupungissa Keretin kaivosalueella sijaitsevan kaivostornin ja siihen liittyvien siilojen suojelemista. Päätös on sisältänyt kohteen kulttuurihistoriallisen arvon säilyttämiseksi annetun suojelumääräyksen, jonka mukaan rakennuksiin ei saa tehdä niiden alkuperäistä luonnetta muuttavia toimenpiteitä.

Outokumpu Oyj on vaatinut valtiolta korvauksena kaivostornin ja siilojen korjauskustannukset määrältään 6201002 markkaa, tornin lentovalojen ylläpidosta ja korjauksesta jo syntyneet kustannukset 45408,40 markkaa sekä tornin lentovalojen ylläpidosta ja huollosta aiheutuvat vuosittaiset kustannukset 9800 markkaa. Lunastustoimikunta on katsonut, että valtio oli korvausvelvollinen rakennussuojelulain 11§:n perusteella ja että korvausmäärän harkinnan perusteena tuli pykälän 2 momentin mukaisesti käyttää arviota rakennuksen kulttuurihistoriallisen arvon säilyttämiseksi vaadittavien erityisten toimenpiteiden kustannuksista. Korvattaviin kustannuksiin ei kuitenkaan ollut luettava rakennuslain mukaisesta kunnossapitovelvollisuudesta tai muutoin rakennuksen tavanomaisesta kunnossapidosta aiheutuvia kustannuksia. Lunastustoimikunnan määräämät haitankorvaukset olivat yhteensä 1 767 821 markkaa, mihin määrään sisältyivät lentovalojen korjauksesta ja ylläpidosta vaaditut yhteensä 241 408,40 markkaa, kaivostornin ja siilojen korjauskustannukset 1 607 851 markkaa sekä vähennyksenä yhtiöltä säästyneet purkukustannukset 81 438 markkaa. Maaoikeus on korottanut korvauksen kaivostornin ja siilojen korjauskustannuksista vaadituiksi 6 201 002 markaksi ja jättänyt lunastustoimikunnan päätöksen lentovalojen korjauksen ja ylläpidon sekä purkukustannusten osalta pysyväksi.

Rakennussuojelulain 11 §:n 1 momentin mukaan rakennuksen omistaja, joka ei suojelupäätöksen mukaisten suojelumääräysten johdosta voi käyttää rakennusta tavanomaisella tai kohtuullista hyötyä tuottavalla tavalla, on oikeutettu saamaan valtiolta täyden korvauksen sellaisesta kärsimästään haitasta ja vahingosta, joka ei ole merkitykseltään vähäinen. Jos omistajan on suojelumääräyksen johdosta ryhdyttävä erityisiin toimiin rakennuksen kulttuurihistoriallisen arvon säilyttämiseksi, on tästä aiheutuvat kustannukset pykälän 2 momentin mukaan korvattava valtion varoista. Korvattaviksi kustannuksiksi ei tämän säännöksen mukaan kuitenkaan katsota rakennuslain mukaisesta kunnossapitovelvollisuudesta tai muutoin rakennuksen tavanomaisesta kunnossapidosta aiheutuvia kustannuksia. Korvattavia ovat näin ollen vain suojelupäätöksen mukaisen suojelumääräyksen vuoksi aiheutuneet kustannukset.

Asiassa on kysymys siitä, johtuvatko ne toimenpiteet, joista yhtiö on vaatinut korvausta, suojelupäätöksen suojelumääräyksestä ja ovatko nämä toimenpiteet siten rakennussuojelulain 11 §:n 2 momentissa tarkoitettuja erityisiä toimia rakennusten kulttuurihistoriallisen arvon säilyttämiseksi vai ovatko ne tuon säännöksen mukaisia rakennusten kunnossapidon kustannuksia.

Asiassa on selvitetty, että 96 metriä korkealle kaivostornille ja siiloille ei ole käyttöä. Yhtiö on purkanut muut kaivostoimintaan liittyneet rakennukset ja olisi purkanut myös kaivostornin ja siilot, jollei niitä olisi määrätty suojeltaviksi. Näitä rakennuksia koskeva suojelumääräys ei tosin sisällä korjaamis- tai entisöimismääräystä suojelupäätöksen vuoksi. Yhtiön on kuitenkin ollut ryhdyttävä sellaisiin toimiin rakennusten säilyttämiseksi, joihin muutoin ei olisi ollut tarvetta eikä perustetta. Korjaamis- ja kunnossapitotyöt ovat näissä olosuhteissa olleet pelkästään suojelumääräyksestä johtuvia välttämättömiä toimenpiteitä. Niiden ei siten voida katsoa johtuvan maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesta kunnossapitovelvollisuudesta eikä muutoinkaan rakennusten tavanomaisesta kunnossapidosta. Näin ollen Korkein oikeus maaoikeuden tavoin katsoo, että näistä toimenpiteistä aiheutuneet kustannukset on korvattava yhtiölle.

Maaoikeus on tuomiossaan velvoittanut valtion suorittamaan yhtiölle korvauksena lunastustoimikunnan määräämien 1 768 000 markan sijasta 6 119 564 markkaa. Tällöin on kuitenkin jäänyt ottamatta huomioon, että kyseinen lunastustoimikunnan päätöksessä mainittu määrä 1 768 000 markkaa on ollut kaikkien korvausten yhteismäärä, joka käsitti paitsi kaivostornin ja siilojen korjauskustannuksia myös lentovaloista aiheutuneet korvaukset. Jälkimmäisistä ei kuitenkaan ole maaoikeuden tuomiossa ollut kysymys, vaan maaoikeuden tuomiossa mainittu 6 119 564 markkaa käsittää korvauksen kaivostornin ja siilojen korjauskustannuksista vähennettynä säästyneillä purkukustannuksilla. Lunastustoimikunnan päätös on jäänyt pysyväksi siltä osin kuin siinä on määrätty yhtiölle suoritettavaksi korvauksena lentovalojen ylläpidosta ja huollosta sekä sähköenergiasta yhteensä 241 408,40 markkaa.

Maaoikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Valtion on siten suoritettava Outokumpu Oyj:lle maaoikeuden tuomion mukaisesti 6 119 564 markkaa vastaavat 1 029 236,70 euroa maaoikeuden tuomion mukaisine korkoineen, minkä ohella lunastustoimikunnan päätös on jäänyt pysyväksi siltä osin kuin siinä on velvoitettu valtio suorittamaan Outokumpu Oyj:lle korvauksena muilta osin yhteensä 241 408,40 markkaa eli 40 601,98 euroa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Eeva Vuori, Kari Kitunen, Pauliine Koskelo ja Pasi Aarnio. Esittelijä Irmeli Heikonen.