Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 304/2010
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain ja kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännösten muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain ja kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksiä niin, että vuoden 2005 alusta aloitettu kotihoidon kokeilu voi jatkua vuoden 2014 loppuun. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä, valvontaa ja rakenteita koskeva lainsäädäntötyö on käynnistetty, minkä vuoksi kotihoitokokeilua on tarkoituksenmukaista jatkaa siihen asti kunnes asiasta säädetään pysyvässä lainsäädännössä.

Lakien voimaantulosäännöksissä ehdotetaan myös säädettäväksi kunnan tai kuntayhtymän mahdollisuudesta irrottautua kokeilusta. Lisäksi ehdotetaan säädettäväksi kokeilun jatkumisesta niissä tilanteissa, joissa kokeilussa mukana oleva kunta lakkaa kuntajaon muutoksen johdosta. Tällöin kokeilu jatkuisi muutoksen seurauksena muodostuneessa kunnassa, jollei tämä ilmoita sosiaali- ja terveysministeriölle irrottautuvansa kokeilusta. Kotihoitokokeilua voitaisiin jatkaa myös kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa tarkoitetuilla yhteistoiminta-alueilla tilanteissa, joissa kotihoitokokeilussa mukana oleva kunta muodostaa yhteistoiminta-alueen yhdessä muiden kuntien kanssa.

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2011.


PERUSTELUT

1 Nykytila

Kotihoidon kokeilun toteuttamiseksi sosiaalihuoltolakiin (710/1984) ja kansanterveyslakiin (66/1972) lisättiin kumpaankin väliaikaisesti uusi 2 a luku laeilla sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta (1428/2004) sekä kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta (1429/2004). Lait tulivat voimaan vuoden 2005 alusta ja ovat voimassa vuoden 2010 loppuun.

Kokeilun tarkoituksena oli kartoittaa uusia vanhusten palvelujen organisointimalleja sekä sosiaali- ja terveydenhuollon yhteensovittamisen tapoja. Kokeilulait ovat mahdollistaneet sosiaalihuoltolain mukaisten kotipalvelujen ja kansanterveyslain mukaisen kotisairaanhoidon toteuttamisen saman toimielimen alaisuudessa siitä riippumatta, kuinka kunnan sosiaali- ja terveyspalveluiden organisointi muutoin on toteutettu. Kotipalvelut ja kotihoito on voitu yhdistää uudeksi tehtäväalueeksi eli kotihoidoksi sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymissä kokeilukunnissa.

Hallintoa koskevat kokeilulakien säännökset ovat pääosin menettäneet merkityksensä niin kutsutun lautakuntauudistuksen myötä, joka toteutettiin vuoden 2007 alusta voimaan tulleilla lailla sosiaalihuoltolain muuttamisesta (1329/2006) ja lailla kansanterveyslain muuttamisesta (1328/2006). Uudistuksen tarkoituksena oli mahdollistaa kunnille aiempaa laajempi mahdollisuus päättää sosiaali- ja terveyspalvelujen hallinnon järjestämisestä kuntatasolla. Muutokset mahdollistivat sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnon ja toimeenpanovastuun jakamisen yhdelle tai useammalle monijäseniselle toimielimelle.

Kokeilun toteuttamisen kannalta suuri merkitys on edelleen kokeilulakeihin sisältyvillä säännöksillä kotihoidon henkilörekistereistä. Niiden tarkoituksena on ollut helpottaa yhteistyötä sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoiden välillä. Asiakkaiden ja potilaiden tiedot voidaan kotihoidon toimintayksikössä koota yhteen rekisteriin, joka on kaikkien kotihoidon työntekijöiden käytössä Tiedonkulku terveyskeskuksen ja kotihoidon toimintayksikön välillä on varmistettu sosiaalihuoltolain 12 g §:ään ja kansanterveyslain 13 g §:ään sisältyvillä säännöksillä. Sosiaalihuoltolain 12 h §:ssä ja kansanterveyslain 13 h §:ssä säädetään kotihoidon toimintayksikön ja terveyskeskuksen mahdollisuudesta avata toisilleen tekninen käyttöyhteys rekisteriensä salassa pidettäviin tietoihin.

Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain (169/2007, jäljempänä puitelaki) mukaan kunnat voivat perustaa toiminnallisesta kokonaisuudesta muodostuvan yhteistoiminta-alueen. Kunnat voivat sopia, että yhteistoiminta-alueen tehtävät annetaan kuntalain (365/1995) 76 §:n 2 momentin mukaisesti alueen yhden kunnan hoidettavaksi, jolloin tehtävien hoitamista varten perustetaan kuntalain 77 §:ssä tarkoitettu alueen kuntien yhteinen toimielin, tai että yhteistoiminta-alueen tehtävät hoitaa kuntayhtymä. Kunnassa tai yhteistoiminta-alueella, joka huolehtii perusterveydenhuollosta ja siihen kiinteästi liittyvistä sosiaalitoimen tehtävistä, on oltava vähintään noin 20 000 asukasta.

2 Käytäntö

Sosiaali- ja terveysministeriö on tehnyt vuosina 2004—2006 yhteensä 16:n hakemuksen perusteella päätökset kuntien ja kuntayhtymien hyväksymisestä kokeiluun. Päätökset koskevat seuraavia kuntia ja kuntayhtymiä: 1) Helsingin kaupunki, 2) Jyväskylän maalaiskunta ja Petäjäveden kunta, Toivakan kunta, Uuraisten kunta ja Palokan terveydenhuollon kuntayhtymä, 3) Jämsän kaupunki, Jämsänkosken kaupunki ja Jämsän seudun terveydenhuollon kuntayhtymä, 4) Töysän kunta ja Alavuden seudun terveydenhuollon kuntayhtymä, 5) Seinäjoen kaupunki ja Seinäjoen seudun terveysyhtymä, 6) Kiteen kaupunki, Kesälahden kunta, Rääkkylän kunta ja Keski-Karjalan terveyskeskuskuntayhtymä, 7) Heinolan kaupunki, 8) Kuortaneen kunta ja Alavuden seudun terveydenhuollon kuntayhtymä, 9) Köyliön kunta, Säkylän kunta ja Säkylän-Köyliön kansanterveystyön kuntayhtymä, 10) Honkajoen kunta, Jämijärven kunta, Kankaanpään kaupunki ja Kankaanpään kansanterveystyön kuntayhtymä, 11) Keuruun kaupunki, Multian kunta ja Keuruun-Multian terveydenhuollon kuntayhtymä, 12) Pyhärannan kunta ja Laitilan-Pyhärannan kansanterveystyön kuntayhtymä, 13) Kannonkosken kunta, Karstulan Kunta, Kivijärven kunta, Kyyjärven kunta, Pylkönmäen kunta, Saarijärven kaupunki ja Saarijärven-Karstulan seudun terveydenhuollon kuntayhtymä, 14) Korpilahden kunta ja Korpilahden-Muuramen terveydenhuollon kuntayhtymä, 15) Kirkkonummen kunta sekä 16) Pieksämäen kaupunki. Honkajoen kunta, Kankaanpään kaupunki ja Kankaanpään kansanterveystyön kuntayhtymä ovat vetäytyneet kokeilusta. Näin ollen kokeilussa oli mukana yhteensä 29 kuntaa ja 10 kuntayhtymää.

Vuoden 2009 alusta Jyväskylä, Jyväskylän maalaiskunta ja Korpilahti yhdistyivät Jyväskylän kaupungiksi, Jämsä ja Jämsänkoski yhdistyivät Jämsän kaupungiksi, Seinäjoki, Nurmo ja Ylistaro yhdistyivät Seinäjoen kaupungiksi. Kaikilla näillä alueilla jatketaan kotihoitokokeilua. Pylkönmäen kunta ja Saarijärven kaupunki yhdistyivät vuoden 2009 alusta Saarijärven kaupungiksi. Osa kotihoitokokeilussa mukana olevista kunnista on muodostamassa puitelaissa tarkoitetun yhteistoiminta-alueen.

Kokeilukunnat toimittivat sosiaali- ja terveysministeriölle arvion kokeilusta vuonna 2007. Kunnat arvioivat kokeilun onnistumista asiakkaan, ammatillisen toiminnan ja johtamisen, sosiaali- ja terveystoimen yhteistyön sekä vaikuttavuuden ja taloudellisuuden näkökulmasta. Kokemukset olivat pääosin myönteisiä tai neutraaleja. Kokeilu ei ollut minkään asiakokonaisuuden osalta huonontanut palvelujen laatua tai yhteistyötä, vaikka kokeilun alussa kotipalvelun ja kotisairaanhoidon toimintakulttuurin erot koettiinkin varsin mittavina. Yhteistyön parantumisen myötä asiakkaiden palvelutarpeen arviointi on monipuolistunut ja osaaminen laajentunut, kun kotihoitotiimeissä on voitu yhdistää erilaista osaamista. Kokeilu on innostanut kuntia vahvistamaan kotihoidon työntekijöiden osaamista. Lähes kaikissa kokeilukunnissa oli panostettu myös johtajien osaamisen kehittämiseen. Väliraporteissa mainitaan myös useita ammatillisen toiminnan kehittämistarpeita, kuten henkilöstön riittävän määrän ja osaamisen turvaaminen, työnjaon selkeyttäminen sekä yhteisen suunnittelun ja kehittämisen organisointi.

Tiedonkulun paraneminen mainittiin useissa raporteissa. Yhteinen asiakastietokanta on tehnyt palvelusta entistä joustavampaa ja vaikuttanut myönteisesti asiakkaiden palvelun laatuun. Kokeiluun osallistuneiden kuntien raporteista ilmenee, että kunnat eivät enää halua palata ennen kokeilua vallinneeseen tilanteeseen. Joissakin raporteissa ehdotetaan, että kokeilulainsäädäntö muutettaisiin pysyväksi lainsäädännöksi.

Vuonna 2007 annettujen raporttien jälkeen kokeiluun osallistuvia kuntia ei ole velvoitettu raportoimaan kokeilusta. Yksittäisiltä kunnilta saatu palaute on ollut myönteistä ja kokeilun jatkaminen on todettu tarkoituksenmukaiseksi.

3 Ehdotetut muutokset

Laki sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta ja laki kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta ovat voimassa vuoden 2010 loppuun asti. Kotihoitoa ja siihen liittyviä asiakasrekistereitä koskevat säännökset on tarpeen saattaa osaksi pysyvää lainsäädäntöä ja laajentaa koskemaan koko maata. Tämä on tarkoitus toteuttaa osana sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä, kehittämistä ja valvontaa koskevaa lainsäädännön uudistusta. Tässä vaiheessa ehdotetaan kokeilulakien voimassaolon jatkamista siten, että kokeilu päättyisi viimeistään vuoden 2014 lopussa. Kuten nykyisinkin, kunnalla tai kuntayhtymällä on mahdollisuus irrottautua kokeilusta ilmoittamalla siitä sosiaali- ja terveysministeriölle.

Lisäksi säädettäisiin kokeilun jatkumisesta niissä tilanteissa, joissa kokeilussa mukana oleva kunta lakkaa kuntajaon muutoksen johdosta. Tällöin kokeilu jatkuisi muutoksen seurauksena muodostuneessa kunnassa, jollei tämä ilmoita sosiaali- ja terveysministeriölle irrottautuvansa kokeilusta.

Lakiin lisättäisiin mahdollisuus jatkaa kotihoitokokeilua yhteistoiminta-alueella, jos kotihoitokokeilussa mukana oleva kunta on mukana muodostamassa puitelaissa tarkoitettua yhteistoiminta-aluetta. Yhteistoiminta-aluetta muodostettaessa palvelujen yhtenäisyys on tärkeää, minkä vuoksi kotihoitokokeilun tulisi jatkuessaan koskea yhtenäisesti koko yhteistoiminta-aluetta. Kotihoitokokeilu voisi jatkua yhteistoiminta-alueella riippumatta siitä, muodostetaanko yhteistoiminta-alue vastuukuntamallin vai kuntayhtymän muodossa. Kotihoitokokeilua koskevien säännösten ei tulisi vaikeuttaa yhteistoiminta-alueiden muodostamista. Toisaalta ei olisi myöskään tarkoituksenmukaista velvoittaa kuntia purkamaan hyvin toimivia kotihoitokokeiluja yhteistoiminta-alueiden muodostamisen vuoksi. Yhteistoiminta-alueen tulisi ilmoittaa kotihoitokokeilun jatkamisesta alueellaan sosiaali- ja terveysministeriölle. Jos yhteistoiminta-alue ei halua jatkaa kotihoitokokeilua, tämän päätöksen tulee koskea yhtenäisesti koko aluetta ja kotihoitokokeilussa olevan kunnan tulee ilmoittaa kokeilusta irrottautumisesta sosiaali- ja terveysministeriölle.

Sosiaali- ja terveysministeriön on tärkeää saada tieto kuntien halukkuudesta olla mukana kokeilussa sen vuoksi, että ministeriöllä on kokeilulakien mukaan velvollisuus julkistaa kokeilussa mukana olevat kunnat.

Kokeilulakien mukaan sosiaali- ja terveysministeriö hyväksyy kokeiluun osallistuvat kunnat ja kuntayhtymät. Kokeiluun ei kuitenkaan ole tarkoitus enää hyväksyä mukaan uusia kuntia tai kuntayhtymiä kansanterveyslain 2 a luvussa ja sosiaalihuoltolain 2 a luvussa kuvatuilla menettelytavoilla.

Sosiaali- ja terveysministeriön tuella on aloitettu sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen kehittämistä koskevia alueellisia kokeiluja. Kokeilujen tukemiseksi sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee lainsäädäntöä, johon on mahdollista liittää sosiaali- ja terveydenhuollon alueelliseen kokeiluun hyväksytyille kunnille ja kuntayhtymille oikeus käsitellä kansanterveyslain 13 f - h §:ssä sekä sosiaalihuoltolain 12 f - h §:ssä tarkoitettuja kotihoitoa koskevia asiakkaan ja potilaan tietoja kotihoitokokeilua koskevien säännösten mukaisesti. Kokeiluun liittymistä koskevat menettelytapasäännökset on tarkoitus liittää aluekokeiluja koskevaan lainsäädäntöön.

4 Esityksen vaikutukset

Esitys mahdollistaa sen, että kokeilussa mukana olevat kunnat ja kuntayhtymät voivat keskeytyksettä jatkaa kokeilua varten rakennettujen asiakas- ja potilasrekisteriensä käyttöä kokeilulakien mukaisesti, kunnes niitä koskevat säännökset mahdollisesti saatetaan osaksi pysyvää lainsäädäntöä.

Jos kokeilun aikana toteutuu kuntien yhdistymisiä, muutoksen jälkeen muodostuvassa uudessa kunnassa on mahdollista soveltaa kokeilua koskevia säännöksiä, ellei uusi kunta ilmoita sosiaali- ja terveysministeriölle irtautuvansa kokeilusta. Jos kokeilun aikana muodostetaan puitelaissa tarkoitettuja yhteistoiminta-alueita, kotihoitokokeilu voisi jatkua uusilla yhteistoiminta-alueilla.

5 Asian valmistelu

Hallituksen esitys on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä.

6 Voimaantulo

Lait ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2011.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:

Lakiehdotukset

1.

Laki sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain (1428/2004) voimaantulosäännös, sellaisena kuin se on laissa 1105/2008, seuraavasti:

2 a Luku

Eräiden tehtävien järjestämistä koskeva kokeilu

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2005 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta 2014.

Aiempia kotipalvelun ja kotisairaanhoidon tietoja voidaan salassapitosäännösten estämättä siirtää kotihoidon tiedot sisältävään rekisteriin, jos se on palvelujen järjestämisen vuoksi tarpeen.

Sen estämättä, mitä 12 b §:n 3 momentissa säädetään, kokeilu voi jatkua 31 päivään joulukuuta 2014 saakka.

Kunta tai kuntayhtymä, jonka osallistumisen kokeiluun sosiaali- ja terveysministeriö on hyväksynyt, voi irrottautua kokeilusta ilmoitettuaan siitä kirjallisesti sosiaali- ja terveysministeriölle.

Jos kokeiluun osallistuva kunta lakkaa kuntajakolaissa (1196/1997) tarkoitetun kuntajaon muutoksen johdosta, kokeilu jatkuu muutoksen seurauksena muodostuneessa kunnassa, jollei tämä ilmoita kirjallisesti ministeriölle irrottautuvansa kokeilusta. Jos kokeiluun osallistuva kunta muodostaa kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain (169/2007) 5 §:ssä tarkoitetun yhteistoiminta-alueen, kokeilu voi jatkua yhteistoiminta-alueella. Tällöin yhteistoiminta-alueen tulee ilmoittaa kokeilun jatkamisesta sosiaali- ja terveysministeriölle.


Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 200 .

Tätä lakia sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2011.


2.

Laki kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain (1429/2004) voimaantulosäännös, sellaisena kuin se on laissa 1106/2008, seuraavasti:

2 a Luku

Eräiden tehtävien järjestämistä koskeva kokeilu

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2005 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta 2014.

Aiempia kotipalvelun ja kotisairaanhoidon tietoja voidaan salassapitosäännösten estämättä siirtää kotihoidon tiedot sisältävään rekisteriin, jos se on palvelujen järjestämisen vuoksi tarpeen.

Sen estämättä, mitä 13 b §:n 3 momentissa säädetään, kokeilu voi jatkua 31 päivään joulukuuta 2014 saakka.

Kunta tai kuntayhtymä, jonka osallistumisen kokeiluun sosiaali- ja terveysministeriö on hyväksynyt, voi irrottautua kokeilusta ilmoitettuaan siitä kirjallisesti sosiaali- ja terveysministeriölle.

Jos kokeiluun osallistuva kunta lakkaa kuntajakolain (1196/1997) 19 §:ssä tarkoitetun kuntajaon muutoksen johdosta, kokeilu jatkuu muutoksen seurauksena muodostuneessa kunnassa, jollei tämä ilmoita kirjallisesti ministeriölle irrottautuvansa kokeilusta. Jos kokeiluun osallistuva kunta muodostaa kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain (169/2007) 5 §:ssä tarkoitetun yhteistoiminta-alueen, kokeilu voi jatkua yhteistoiminta-alueella. Tällöin yhteistoiminta-alueen tulee ilmoittaa kokeilun jatkamisesta sosiaali- ja terveysministeriölle.


Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

Tätä lakia sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2011.


Helsingissä 3 päivänä joulukuuta 2010

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Peruspalveluministeri
Paula Risikko

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.