Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Suomen tasavallan ja Amerikan yhdysvaltojen välisen sopimuksen yhteistyön tehostamisesta rikollisuuden estämiseksi ja torjumiseksi sekä lain sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Sopimus allekirjoitettiin maaliskuussa 2010.

Sopimuksen tarkoituksena on tehostaa lainvalvontaviranomaisten yhteistyötä rikollisuuden, erityisesti terrorismin, estämiseksi ja torjumiseksi. Sopimus luo oikeudelliset puitteet sopimuspuolten välisen sormenjälkitietojen ja DNA-tunnisteiden vaihtamiselle. Sopimus mahdollistaa myös muun yksittäistapauksessa ja kansallisen lainsäädännön puitteissa tapahtuvan tietojen toimittamisen vakavien rikosten ja terrorismirikosten estämiseksi.

Tietojen vaihtamisen teknisistä ja menettelyllisistä yksityiskohdista sovitaan erikseen sopimuspuolten viranomaisten välisissä täytäntöönpanosopimuksissa. Tiedonvaihto käynnistyy vasta täytäntöönpanosopimusten tekemisen jälkeen.

Sopimus tulee voimaan sitä päivää seuraavan toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä, jona on vastaanotettu viimeinen sopimuspuolten välisistä diplomaattisista nooteista, joissa ilmoitetaan, että sopimuksen voimaantulon edellyttämät kansalliset toimenpiteet on saatettu päätökseen. Yhdysvallat on saattanut kansalliset toimenpiteensä päätökseen ja on toimittanut Suomelle siitä nootin kesäkuussa 2010.

Sopimuksen voimaansaattamislaki on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin sopimus tulee voimaan.

---

Esitys sisältää ehdotuksen Washingtonissa 17 päivänä maaliskuuta 2010 Suomen tasavallan ja Amerikan yhdysvaltojen välillä yhteistyön tehostamisesta rikollisuuden estämiseksi ja torjumiseksi tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja voimaansaattamisesta (jäljempänä Suomen ja Yhdysvaltojen välinen rikostorjuntasopimus).

Sopimusneuvottelut käynnistyivät Yhdysvaltojen aloitteesta. Yhdysvallat lähetti Suomelle 16 päivänä syyskuuta 2009 esityksen kahdenvälisen rikostorjuntasopimuksen tekemiseksi vakavan rikollisuuden torjumiseksi. Aloite liittyy Suomen osallistumiseen Yhdysvaltojen niin sanottuun viisumivapausohjelmaan. Tähän liittyen Yhdysvallat muutti elokuussa 2007 viisumivapauslainsäädäntöään, joka edellyttää tehokkaampaa turvallisuutta ja tiedonvaihtoa Yhdysvaltojen ja viisumivapauskumppaneiden välillä.

Yhdysvallat on jättänyt samansisältöisiä sopimusehdotuksia useille Euroopan unionin jäsenvaltioille. Jäsenvaltioista Suomen lisäksi yksitoista (Tsekin tasavalta, Saksa, Viro, Kreikka, Espanja, Italia, Latvia, Liettua, Unkari, Malta, Slovakia) on allekirjoittanut sopimuksen ja neljä jäsenvaltiota (Bulgaria, Itävalta, Portugali ja Puola) neuvottelee sopimuksesta Yhdysvaltojen kanssa. Sopimuksessa tarkoitettuja täytäntöönpanosopimuksia on Euroopan unionin jäsenvaltioista tehnyt tähän mennessä Saksa.

Sopimuksen tarkoituksena on tehostaa ja edistää sopimuspuolten lainvalvontaviranomaisten välistä yhteistyötä rikollisuuden torjumiseksi. Suomen ja Yhdysvaltojen välillä ei ole voimassa olevaa kahdenvälistä rikostorjuntasopimusta. Siten sopimus täydentäisi kansainvälistä tietojen vaihtoa koskevaa sopimusverkostoa sekä samalla tukisi Suomen tavoitteita kehittää kahdenvälisiä sopimusjärjestelyjä rikostorjunnassa. Suomi on tehnyt sopimukset yhteistyöstä rikosten torjunnassa Euroopan unionin ulkopuolisista valtioista Venäjän ja Turkin kanssa.

Sopimuksen johdannossa viitataan niin sanottuun Prüm-järjestelyyn ja tietyt artiklat vastaavatkin suoraan sisällöllisesti niin sanottua Prümin sopimusta (SopS 53—54/2007) ja rajat ylittävän yhteistyön tehostamisesta erityisesti terrorismin ja rajat ylittävän rikollisuuden torjumiseksi tehtyä neuvoston päätöstä (2008/615/YOS, EUVL L 210, 6.8.2008, s. 1—11). Suomella on näin ollen jo aiempaa kokemusta vastaavanlaisesta tiedonvaihtoon liittyvästä sopimusjärjestelystä Euroopan unionin sisällä.

Sopimus luo oikeudelliset puitteet sopimuspuolten välisen tiedonvaihdon järjestämiseksi. Sopimus mahdollistaa sormenjälkitietojen ja DNA-tunnisteiden hakemisen ja vertailun sekä kansallisen lainsäädännön mukaisesti tapahtuvan henkilötiedon ja muun tiedon toimittamisen rikosten estämiseksi.

Sormenjälkitietojen ja DNA-tunnisteiden vaihtaminen ehdotetaan toteutettavaksi siten, että tietokantojen välillä tehdään yksittäistapauksittain viitetietojen vertailu sen selvittämiseksi, onko sormenjälki tai DNA-tunniste rekisteröity toisessa sopimusvaltiossa. Vertailu tapahtuisi niin sanotusti osuma/ei osuma -periaatteella. Jos vertailtavat jäljet vastaavat toisiaan (osuma -tapaus), osapuolet voisivat pyytää tarkempia tietoja, muun muassa henkilötietoja, kansallisen lainsäädännön nojalla. Tietojen vaihtamisen teknisistä ja menettelyllisistä yksityiskohdista sovitaan erikseen sopimuspuolten viranomaisten välisissä täytäntöönpanosopimuksissa. Tietojen vaihto käynnistyy vasta täytäntöönpanosopimusten tekemisen jälkeen.

Sopimuksen määräykset eivät vaikuta niihin perusteisiin, joiden mukaan sormenjälkitietoja ja DNA-tunnisteita talletetaan Suomessa.

Yleistä

Rikosten estämiseen ja selvittämiseen liittyvästä kansainvälisestä tietojen vaihdosta ja operatiivisesta yhteistyöstä eri valtioiden lainvalvonta- ja oikeusviranomaisten välillä määrätään tyypillisesti joko kahdenvälisissä sopimuksissa, joita Suomi on tehnyt yhteistyön kannalta tärkeiden valtioiden kanssa, tai monenvälisissä sopimuksissa, joiden avulla saadaan samalla kertaa sidottua useita eri valtioita yhteistyöhön ja laajennettua sopimusverkoston alaa. Sopimusten muodostamaa verkostoa täydentää sekä Euroopan unionin lainsäädäntö että kansallinen lainsäädäntö, esimerkiksi laki kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa (4/1994, jäljempänä kansainvälinen rikosoikeusapulaki).

Henkilötietojen suoja

Henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain (761/2003, jäljempänä poliisitoimen henkilötietolaki) 6 luvussa on erityissäännökset kansainväliseen poliisiyhteistyöhön liittyvästä henkilötietojen käsittelystä. Lain 1 §:n mukaan henkilötietojen käsittelyyn sovelletaan henkilötietolakia (523/1999) ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia (621/1999) siltä osin kuin poliisitoimen henkilötietolaissa tai muussa laissa ei toisin säädetä. Henkilötietolailla ja siihen vuonna 2000 tehdyllä muutoksella (986/2000) pantiin kansallisesti täytäntöön Euroopan Unionin direktiivi yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta (95/46/EC, EYVL L 281, 23.11.1995, s. 31—50, jäljempänä henkilötietodirektiivi).

Henkilötietodirektiivin soveltamisalan ulkopuolelle jää muun muassa poliisiyhteistyö ja oikeudellinen yhteistyö rikosasioissa, mutta sen periaatteet on huomioitava arvioitaessa poliisitoimen henkilötietolain tietojen luovuttamisen edellytyksiä. Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt poliisitoimen henkilötietolain säätämiseen johtaneessa lausunnossaan PeVL 51/2002 vp huomiota henkilötietodirektiivin 25 artiklaan, jonka mukaan henkilötietojen siirtämisen edellytyksenä on, että henkilötietoja siirrettäessä Euroopan unionin ulkopuolisiin maihin taataan riittävä tietosuojan taso tiedot vastaanottavassa maassa. Vähimmäistason vaatimus johtuu myös perustuslain 10 §:n 1 momentista, jossa säädetään yksityiselämän suojasta. Henkilötietoja saadaankin perustuslakivaliokunnan mukaan luovuttaa ulkomaille vain, jos se on henkilötietolain kyseisten säännösten mukaista.

Henkilötietojen siirrosta Euroopan unionin ulkopuolelle säädetään henkilötietolain 5 luvussa. Siltä osin kuin henkilötietojen käsittely ei kuulu henkilötietodirektiivin soveltamisalaan, henkilötietojen siirroista kolmansiin maihin on mahdollista antaa kansallisesti henkilötietodirektiivistä poikkeavia erityissäännöksiä. Lain 22 §:n mukaan henkilötietoja voidaan siirtää Euroopan unionin jäsenvaltioiden alueen tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle ainoastaan, jos kyseisessä maassa taataan tietosuojan riittävä taso. Henkilötietolain 22 §:n 2 momentin mukaan tietosuojan tason riittävyys kolmannessa maassa on arvioitava ottaen huomioon tietojen luonne, suunnitellun käsittelyn tarkoitus ja kestoaika, alkuperämaa ja lopullinen kohde, asianomaisessa maassa voimassa olevat yleiset ja alakohtaiset oikeussäännöt sekä käytännesäännöt ja noudatettavat turvatoimet.

Euroopan neuvoston yleissopimuksessa yksilöiden suojelusta henkilötietojen automaattisessa tietojenkäsittelyssä vuodelta 1981 (SopS 36/1992, jäljempänä tietosuojasopimus) määritellään ne tietosuojan perusperiaatteet, jotka sopimuspuolet sitoutuvat toteuttamaan lainsäädännössään yksityisyyden suojaamiseksi henkilötietojen automaattisessa tietojenkäsittelyssä. Kaikki Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat hyväksyneet tietosuojasopimuksen. Sopimus tuli kansainvälisesti voimaan 1 päivänä lokakuuta 1985 ja Suomen osalta 1 päivänä huhtikuuta 1992.

Tietosuojasopimukseen ei sisälly säännöksiä henkilötietojen siirroista kolmansiin maihin. Tietosuojasopimuksen valvontaviranomaisia ja maan rajan yli tapahtuvaa tietojensiirtoa koskeva lisäpöytäkirja yksilöiden suojelusta henkilötietojen automaattisessa tietojenkäsittelyssä vuodelta 2001 (jäljempänä lisäpöytäkirja) koskee valvontaviranomaisia ja tietojen kansainvälisiä siirtoja sekä sisältää määräykset henkilötietojen luovuttamisesta sellaisille valtioille ja organisaatioille, joita tietosuojasopimuksen määräykset eivät koske. Lisäpöytäkirjan mukaan lähtökohtana on, että tietosuojasopimukseen liittymättömän maan, kuten esimerkiksi Yhdysvaltojen, tulee taata riittävä tietosuojan taso tietojen siirroissa. Vaikka asianomainen maa ei takaisi riittävä tietosuojan tasoa, voidaan tietoja siirtää muun muassa, jos siirrosta vastaava rekisterinpitäjä antaa takeet, jotka voivat erityisesti perustua sopimuslausekkeisiin ja jotka toimivaltainen viranomainen toteaa kansallisen lainsäädännön mukaan riittäviksi. Suomi on allekirjoittanut lisäpöytäkirjan, mutta ei ole vielä sitä hyväksynyt.

Jäsenmaiden on pantava täytäntöön neuvoston puitepäätös rikosasioissa tehtävässä poliisi- ja oikeudellisessa yhteistyössä käsiteltävien henkilötietojen suojaamisesta (2008/977/YOS, EUVL L 350, 30.12.2008, s. 60—71) ennen marraskuun 27 päivää 2010. Neuvoston puitepäätöksen soveltamisala rajoittuu Euroopan unionin jäsenvaltioiden keskenään siirtämien tai saataville asettamien henkilötietojen käsittelyyn. Puitepäätös koskee vain rajat ylittävää tietojen vaihtoa, mutta Suomen on tarkoitus soveltaa puitepäätöksen säännöksiä myös puhtaasti kansalliseen henkilötietojen käsittelyyn. Tietosuojapuitepäätös on tarkoitus panna täytäntöön muun muassa lailla henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain muuttamisesta. Hallituksen esitys on annettu eduskunnalle kesäkuussa 2010 (HE 98/2010 vp).

Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välillä on käynnissä neuvottelut sopimukseksi henkilötietojen luovuttamisesta lainvalvontatarkoituksessa. Sopimuksen tarkoituksena on vahvistaa lainvalvontarkoituksessa tapahtuvassa henkilötietojen siirrossa noudatettavat vähimmäisperiaatteet.

Tietoturva

Henkilön fyysisiin ominaisuuksiin perustuvien tunnistetietojen tietoturvasta säädetään poliisitoimen henkilötietolain 10 a §:ssä. Pykälän 2 momentin mukaan henkilön fyysisiin ominaisuuksiin perustuvia tunnistetietoja talletettaessa ja muutoin käsiteltäessä on huolehdittava siitä, että tunnistamisessa ja tunnistetietojen käsittelyssä käytettävät tietojärjestelmät, laitteet ja ohjelmistot ovat turvallisia, sekä siitä, että tunnistetiedot on suojattu asiattomalta pääsyltä sekä tunnistetietojen luottamuksellisuuteen ja eheyteen kohdistuvilta loukkauksilta, muutoksilta ja väärentämiseltä sekä muulta vahingossa tai laittomasti tapahtuvalta käsittelyltä. Tunnistamisessa ja tunnistetietojen käsittelyssä on muutoinkin toteutettava tarpeelliset tekniset ja organisatoriset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että tunnistaminen ja tunnistetietojen käsittely voidaan toteuttaa tietoturvallisella ja yksityisyyden suojan turvaavalla tavalla.

Poliisin käytössä on lukuisia henkilörekisterejä, joissa säilytetään arkaluoteisia tai salassa pidettäviä tietoja ja joiden turvaaminen on poliisin toiminnan ja kansalaisten oikeusturvan kannalta tärkeää. Poliisin käyttämät tietojärjestelmät ovat eri aikakausilta ja eri teknisillä ratkaisuilla toteutettu. Tietojärjestelmiä suojataan usein eri turvamekanismein, joita hallitaan kokonaisuutena tietoturvallisuuden eri osa-alueiden kautta. Turvaaminen on jatkuva prosessi, jonka hallinnan perustana toimii yhtenäinen politiikka, tietoturvaperiaatteet sekä niihin pohjautuvat ohjeet.

Poliisiasiain tietojärjestelmästä säädetään poliisitoimen henkilötietolain 2 §:ssä. Tietojärjestelmä muodostuu tietoryhmistä ja se sisältää muun muassa tuntomerkkimerkkitiedot. Poliisiasiain tietojärjestelmän käyttöä varten on luotu useita erilaisia ryhmiä, käyttäjien erilaisten tarpeiden mukaisesti. Käyttöoikeudet muodostuvat useammasta käyttäjäroolista ja käyttäjäoikeudet ovat sitä laajemmat, mitä useampi rooli käyttäjällä on. Käyttäjille haetaan ja myönnetään oikeuksia työtehtävien perusteella, tarpeiden mukaisesti ja eri hakemuksesta. Poliisiasiain tietojärjestelmän käytöstä kerätään lokitallennetta. Lokitallenteeseen jää jälki muun muassa kaikista henkilötietojen käsittelyistä sekä kaikista raporttien ja tulosteiden ajoista. Lokitiedot ovat poliisin ja poliisille tietoja luovuttavien viranomaisten käytössä henkilörekisterien käytön valvomiseksi sekä mahdollista myöhemmin ilmenevää selvittelytarvetta ja laillisuusvalvontaa varten. Lisäksi lokitietoja voidaan käyttää selvitettäessä mahdollisia tietojärjestelmän virhetilanteita sekä tilastoitaessa käyttömääriä. Tietojärjestelmien käytön lainmukaisuutta valvotaan myös laillisuusvalvontaan liittyvien kenttäkäyntien yhteydessä.

Pakkokeinolaki

Henkilötuntomerkkien ottamisesta säädetään pakkokeinolain (646/2003) 6 luvun 4 §:ssä. Sen mukaan poliisimies saa ottaa rikoksesta epäillystä henkilöstä tunnistamista, rikoksen selvittämistä ja rikoksentekijäin rekisteröintiä varten sormen-, käden- ja jalanjäljet, käsiala- ja ääninäytteen, valokuvan sekä tuntomerkkitiedot (henkilötuntomerkit). Painavista rikostutkinnallisista syistä poliisimies saa ottaa tunnistamista ja rikoksen selvittämistä varten henkilötuntomerkit myös muusta kuin rikoksesta epäillystä, jos asia koskee rikosta, josta säädetty ankarin rangaistus on enemmän kuin kuusi kuukautta vankeutta. Muun kuin rikoksesta epäillyn henkilötuntomerkkejä ei saa käyttää muun kuin tutkittavan rikoksen selvittämiseen. Niitä ei myöskään saa säilyttää tai rekisteröidä muuta tarkoitusta varten.

DNA-tunnisteiden määrittämisestä ja tallettamisesta säädetään pakkokeinolain 6 luvun 5 §:ssä. Sen mukaan rikoksesta epäillylle saadaan tehdä DNA-tunnisteen määrittämistä varten tarpeellinen henkilönkatsastus, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi kuukautta vankeutta. DNA-tunniste saadaan poliisilain (493/1995) 1 §:n 1 momentissa säädettyjen tehtävien suorittamiseksi tallettaa poliisin henkilörekisteriin. DNA-tunniste saadaan tallettaa poliisin henkilörekisteriin myös henkilötietojen käsittelystä rajavartiolaitoksessa annetun lain (579/2005) 8 §:n 3 momentin 6 kohdan nojalla. Poliisin henkilörekisteriin ei saa tallettaa DNA-tunnistetta, joka sisältää tietoa rekisteröitävän muista henkilökohtaisista ominaisuuksista kuin sukupuolesta. DNA-tunnisteiden poistamisesta rekisteristä säädetään poliisitoimen henkilötietolaissa.

Pakkokeinolain 6 luvun 5 § koskee ainoastaan rikoksesta epäillyn DNA- tunnistetta. Muiden kuin rikoksesta epäiltyjen DNA-tunnisteen määrittämisestä säädetään pakkokeinolain 5 luvun 11 §:n 2 momentissa. Kyseisen lainkohdan mukaan, jos on tehty rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta, saadaan DNA-tunnisteen määrittämiseksi tai muun vastaavan tutkinnan suorittamiseksi tarpeellinen henkilönkatsastus tehdä henkilöille, joita ei epäillä kyseisestä rikoksesta, jos tutkinnalla on erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle sen vuoksi, että rikoksen selvittäminen olisi mahdotonta tai olennaisesti vaikeampaa käyttämällä tutkinnan kohteiden oikeuksiin vähemmän puuttuvia keinoja. DNA-tunniste sekä muut vastaavat tutkintatulokset on hävitettävä ja säilytetyt näytteet tuhottava, kun asia on lainvoimaisesti ratkaistu tai jätetty sillensä. Poliisitoimen henkilötietolaki ei mahdollista muun kuin rikoksesta epäillyn DNA-tunnisteen tallettamista poliisiasiain tietojärjestelmän tuntomerkkitietoihin. DNA-tunnisteen määrittämistä varten tarpeellinen henkilönkatsastus kuuluu kansainvälisen rikosoikeusapulain 23 §:n 1 momentissa mainitun etsinnän piiriin.

Laki henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa

Poliisitoimen henkilötietolaissa säädetään muun muassa poliisin henkilörekistereistä sekä poliisin rekisterissä olevien henkilötietojen luovuttamisesta ulkomaille. Poliisitoimen henkilötietolaki on luonteeltaan yleislaki, jota sovelletaan rinnakkain kansainvälisten sopimusten kanssa tai yksinään, ellei sopimuspohjaa ole jonkin valtion kanssa. Rajavartiolaitoksen osalta vastaavat säännökset ovat laissa henkilötietojen käsittelystä rajavartiolaitoksessa. Lain 8 §:n 3 momentin mukaan myös rajavartiolaitoksen hankkimat tuntomerkit talletetaan poliisin rekisteriin. Tietojen ulkomaille luovuttamista koskevia säännöksiä on myös kansainvälisen rikosoikeusapulain 25 a §:n 1 momentissa, viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 30 §:ssä ja henkilötietolain 5 luvussa.

Poliisitoimen henkilötietolain 37 §:n mukaan poliisi saa luovuttaa Euroopan unionin jäsenvaltioiden alueella ja Euroopan talousalueella poliisiviranomaiselle ja muulle viranomaiselle, jonka tehtäviin kuuluu yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen tai rikosten ennalta estäminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen, poliisilain 1 §:n 1 momentissa säädettyjen tehtävien suorittamiseksi perustetun poliisin henkilörekisterin tietoja, jos tiedot ovat välttämättömiä kyseisten tehtävien suorittamiseksi. Tiedot saadaan luovuttaa salassapitosäännösten estämättä myös teknisen käyttöyhteyden avulla tai konekielisessä muodossa. Poliisitoimen henkilötietolain 37 §:n 3 momentin mukaan poliisi saa luovuttaa poliisin henkilörekisterin tietoja muuhun kuin niiden keräämis- ja tallettamistarkoitusta vastaavaan tarkoitukseen muun muassa silloin, jos tiedot ovat välttämättömiä sellaisen rikoksen ennalta estämiseksi tai selvittämiseksi, josta saattaa seurata vankeutta.

Lain 40 §:n 1 momentissa säädetään poliisin henkilörekisterin tietojen luovuttamisesta Interpolille tai sen muulle kuin Euroopan unioniin tai Euroopan talousalueeseen kuuluvalle jäsenvaltiolle. Tietoja saa luovuttaa lain 37 §:n 1—4 momentissa säädetyin edellytyksin poliisiviranomaiselle tai muulle viranomaiselle, jonka tehtäviin kuuluu oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen tai rikosten ennalta estäminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen.

Poliisitoimen henkilötietolain hallituksen esityksen (HE 93/2002 vp) 40 §:n yksityiskohtaisten perustelujen mukaan erityisesti silloin, kun tietoja luovutetaan Euroopan unionin jäsenvaltioiden alueen tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle, tulisi pyrkiä varmistamaan rekisteröidyn tietosuoja ja tietoturva. Tietojen luovuttamiseen tulisi tällöin tarvittaessa liittää tietojen käyttötarkoituksia ja edelleen luovuttamista koskevia rajoituksia.

Kansainvälinen rikosoikeusapulaki

Keskeisin sovellettavaksi tuleva laki kansainvälistä oikeusapua pyydettäessä ja annettaessa on kansainvälinen rikosoikeusapulaki. Suurin osa tämän lain säännöksistä koskee sellaisia tilanteita, joissa Suomelta pyydetään oikeusapua. Silloin, kun Suomi pyytää oikeusapua ulkomailta, ei yleensä ole riittävää, että Suomen viranomaiset soveltavat ainoastaan kansainvälistä rikosoikeusapulakia, vaan tällöin viranomaiset joutuvat toimimaan paljolti Suomea velvoittavien sopimusten nojalla.

Laki on kansainvälistä rikosoikeusapua koskeva yleislaki, joka sisältää lähinnä kansallisille viranomaisille asetettuja velvollisuuksia kansainvälisiä oikeusapupyyntöjä täytäntöön pantaessa. Laki sisältää säännökset asiakirjojen tiedoksiannosta, todisteiden hankkimisesta, pakkokeinojen käyttämisestä, syytetoimenpiteisiin ryhtymisestä, rikosrekisteritietojen luovuttamisesta sekä muusta rikosasian käsittelyä varten tarvittavasta oikeusavusta. Lain lähtökohtana on se, että Suomen viranomaiset voivat antaa toisen valtion viranomaisille oikeusapua, vaikka Suomen ja apua pyytäneen valtion välillä ei olisi voimassa valtiosopimusta. Laissa on myös säännös (30 §), jonka mukaan lain säännösten estämättä kansainvälistä oikeusapua rikosasioissa annetaan myös siten kuin oikeusavun antamisesta on erikseen sovittu tai säädetty eli rikosoikeusapulakia ja kansainvälisiä sopimuksia sovelletaan rinnakkain toistensa kanssa.

Esimerkkeinä monenvälisistä kansainvälisistä sopimuksista voidaan mainita Euroopan neuvoston oikeusapusopimus vuodelta 1959 (SopS 30/1981), Euroopan unionin vuoden 2000 oikeusapusopimus (SopS 57/2004), Euroopan unionin jäsenvaltioiden tullihallintojen keskinäinen avunantoa ja yhteistyötä koskeva yleissopimus (SopS 148/2004) sekä Yhdistyneiden Kansakuntien piirissä tehty järjestäytyneen rikollisuuden vastainen yleissopimus (SopS 20/2004) lisäpöytäkirjoineen (SopS 71/2006 ja Sops 73/2006). Kaikissa sopimuksissa lähtökohta on tietojen antaminen pyynnöstä, joskin niissä on lisäksi määräyksiä oma-aloitteisesta tietojen antamisesta. Sopimuksissa on myös määräykset siitä, millä edellytyksillä tietojen antamisesta voidaan kieltäytyä.

Tietojen vaihtamisesta rikoksen estämiseksi ja selvittämiseksi on määräyksiä myös useissa voimassaolevissa kahdenvälisissä sopimuksissa. Sopimus keskinäisestä oikeusavusta Euroopan unionin ja Amerikan yhdysvaltojen välillä tuli voimaan 1 päivänä helmikuuta 2010 (SopS 30/2010). Sopimus koskee muun muassa pankkitietojen selvittämistä ja yhteisten tutkintaryhmien perustamista. Lisäksi kahdenvälisiä rikostorjuntasopimuksia Suomella on seitsemän valtion kanssa: Viro (SopS 58/1995), Latvia (SopS 8/1997), Liettua (SopS 72/1997), Puola (SopS 70/2003), Unkari (SopS 66/2003), Venäjä (SopS 12/1994) ja Turkki (SopS 139/2004). Nämä sopimukset soveltuvat tiedusteluvaiheen toimintaan ja niitä voidaan soveltaa kaikenlaisiin rikoksiin. Sopimuksia voidaan käyttää oikeusavun pyytämiseen ja antamiseen.

Suomen ja Yhdysvaltojen välisen rikostorjuntasopimuksen johdannossa viitataan niin sanottuun Prüm-järjestelyyn ja tietyt artiklat vastaavatkin suoraan sisällöllisesti rajat ylittävän yhteistyön tehostamisesta erityisesti terrorismin, rajat ylittävän rikollisuuden ja laittoman muuttoliikkeen torjumiseksi tehtyä niin sanottua Prümin sopimusta (SopS 53—54/2007) ja rajat ylittävän yhteistyön tehostamisesta erityisesti terrorismin ja rajat ylittävän rikollisuuden torjumiseksi tehtyä neuvoston päätöstä (niin sanottu Prüm-päätös, 2008/615/YOS, EUVL L 210, 6.8.2008, s. 1—11). Prümin sopimuksen tarkoituksena on tehostaa sopimuspuolten viranomaisten rajat ylittävää yhteistyötä erityisesti terrorismin, rajat ylittävän rikollisuuden ja laittoman muuttoliikkeen torjumiseksi ja erityisesti tietojenvaihtoa muun muassa DNA-, sormenjälki- ja ajoneuvorekisteritietojen vaihtamisen avulla. Suurin osa Prümin sopimuksen määräyksistä sisällytettiin osaksi Euroopan unionin oikeusjärjestystä neuvoston Prüm-päätöksellä. Valtaosa päätöksen säännöksistä on sellaisenaan sovellettavissa niiden tarkan ja yksityiskohtaisen sanamuodon vuoksi, mutta jotkut päätöksen säännökset edellyttävät vielä täsmentäviä kansallisia säännöksiä. Näin ollen Suomella on jo aiempaa kokemusta vastaavanlaisesta tiedonvaihtoon liittyvästä sopimusjärjestelystä Euroopan unionin sisällä, kun lainvalvontaviranomaisten käytössä olevia tietoja on päästy vaihtamaan Prüm-valtioiden kesken.

Pohjoismaiden välillä noudatetaan Pohjoismaisten poliisiviranomaisten välistä sopimusta poliisiyhteistyöstä, joka tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 2003. Sopimuksen tarkoituksena on edistää pohjoismaisten poliisiviranomaisten yhteistyötä ja yksinkertaistaa yhteistyön menettelytapoja muun muassa henkilöllisyyden selvittämisessä sekä tietojen vaihdossa.

Esityksen tavoitteena on hyväksyä ja saattaa kansallisesti voimaan Suomen ja Yhdysvaltojen välinen rikostorjuntasopimus. Sopimuksen tarkoituksena on luoda oikeudelliset puitteet sopimuspuolten lainvalvontaviranomaisten välisen tiedonvaihdon järjestämiseksi rikollisuuden, erityisesti terrorismirikosten, torjumisessa.

Sopimuksen keskeinen osa muodostuu tietojen vaihdon tehostamista koskevista määräyksistä. Esitys sisältää ehdotuksen blankettilaiksi, jolla saatetaan voimaan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset. Sopimuksen mukaista tietojen vaihtoa tapahtuu vain niistä tiedoista, joiden tallettaminen on mahdollista Suomen voimassa olevan lainsäädännön mukaan. Poliisitoimen henkilötietolain mukaisia tietojen luovuttamisen edellytyksiä ei esityksessä ehdoteta väljennettäviksi, mutta näitä edellytyksiä ei myöskään ehdoteta kavennettavaksi voimassa olevasta sääntelystä. Sopimuksen tietosuojamääräysten tarkoituksena on turvata riittävä tietosuojan taso henkilötietojen siirrossa sopimuspuolten välillä.

Tietojen vaihtamisen teknisistä ja menettelyllisistä yksityiskohdista sovitaan erikseen asianomaisten viranomaisten välisissä täytäntöönpanosopimuksissa. Tiedonvaihto käynnistyy vasta täytäntöönpanosopimusten tekemisen jälkeen.

Sopimuksen mukaan sopimuspuolet antavat pääsyn sormenjälkitietoja sisältävien tunnistusjärjestelmien viitetietoihin sekä voivat antaa pääsyn DNA-analyysitietokantojensa viitetietoihin (artikla 2—8). Tunnistetietojen vertailu toteutetaan siten viitetietojärjestelmän avulla. Henkilötietojen ja muiden tietojen vaihtaminen tapahtuu kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Sopimuspuolien tulee nimetä kansalliset yhteyspisteet tiedonvaihtoa varten (artikla 6 ja artikla 9). Sopimus sisältää myös määräyksiä henkilötietojen ja muiden tietojen toimittamisesta vakavien rikosten ja terrorismirikosten estämiseksi (artikla 10). Sopimus sisältää tarkat ja yksityiskohtaiset määräykset henkilötietojen käsittelyä koskevista yleisistä periaatteista (artikla 12) sekä käsittelyä koskevista rajoituksista (artikla 13). Tietojen oikaisemista, lukitsemista, poistamista ja kirjaamista koskevat määräykset, tietoturvallisuutta koskevat määräykset, määräykset tietojen antamisesta rekisteröidylle sekä toimitettujen tietojen käsittelyä koskevat määräykset sisältyvät myös sopimukseen (artikla 14—18). Lisäksi sopimus sisältää tavanomaiset loppumääräykset (artikla 19—24).

Suomen ja Yhdysvaltojen välinen lainvalvontaviranomaisten tietojen vaihto on lisääntynyt sekä tavanomaisen lainvalvontayhteistyön alueella että terrorismin torjunnassa. Biometristen tunnisteiden (ihmisen automatisoitu tunnistaminen jonkin fyysisen ominaisuuksien perusteella) merkitys vakavan rikollisuuden ja erityisesti terrorismirikosten torjunnassa on kasvanut. Biometrian käyttö lisää tunnistuksen luotettavuutta, koska se kohdistuu suoraan ihmisen fyysisiin ominaisuuksiin.

Sopimuksessa tarkoitettu tietojen vaihto on jo voimassa olevan kansallisen lainsäädännön nojalla mahdollista, kahdenvälinen sopimus kuitenkin tehostaisi Suomen lainvalvontaviranomaisen tietojen saamista automaattisen viitetietoihin perustuvan hakujärjestelmän avulla Yhdysvalloista. Esimerkiksi kiiretilanteessa tällä olisi erityistä lisäarvoa. Sopimuksen mukaisesta tiedonvaihdosta olisi hyötyä esimerkiksi tilanteissa, joissa rikospaikalta on kyetty ottamaan sormenjälki tai eristämään DNA-tunniste, eikä rikoksesta epäiltyä ole vielä tavoitettu. Jos sopimuspuolen rekistereistä löytyisi viitetieto, jonka avulla rikoksesta epäillyn henkilöllisyys selviäisi, tehostuisi ja nopeutuisi rikostutkinta.

Sopimuksen 21 artiklan mukaan sopimuspuolet vastaavat kustannuksista, joita sen viranomaiselle sopimuksen täytäntöönpanosta aiheutuu. Erityistapauksissa sopimuspuolet voivat sopia poikkeavista järjestelyistä. Esityksestä aiheutuu kustannuksia kansallisiin tietojärjestelmiin tehtävistä muutostöistä. Tietojärjestelmien muutostöistä aiheutuvat kustannukset kohdistuvat osittain samoihin muutostöihin, jotka on huomioitu jo Prümin sopimuksen voimaansaattamisen yhteydessä. Poliisitoimen osalta kuluja aiheutuisi sormenjälkitietojen ja DNA-tunnisteiden automaattisesta hausta ja vertailusta. Prümin sopimuksesta johtuvat kustannukset hallinnollisten ja valvontaan liittyvien tehtävien hoitamisesta ja tietojärjestelmien muutostöistä arvioitiin 200 000—300 000 euroksi.

Sopimuksen voimaantulo ei vielä mahdollista tietojärjestelmiin tehtäviä hakuja. Tarkoituksena on erikseen neuvotella täytäntöönpanosopimukset, joissa sovitaan tietojen vaihtamisen teknisistä ja menettelyllisistä yksityiskohdista. Täytäntöönpanosopimusten tekemisen jälkeen tehtävien kyselyjen määrää ja sen johdosta aiheutuvia kustannuksia tietojärjestelmien ylläpidossa on tässä vaiheessa vaikea arvioida.

Esitys on valmisteltu sisäasiainministeriössä. Sopimuksen valmisteluun ja sitä koskeviin neuvotteluihin on osallistunut edustajia sisäasiainministeriöstä, oikeusministeriöstä, ulkoasiainministeriöstä sekä Poliisihallituksesta. Ahvenanmaan maakunnan hallitukselta pyydettiin lausunto ennen sopimuksen allekirjoittamista.

Sopimuksen valmisteluvaiheessa valtioneuvosto on lähettänyt eduskunnalle sopimuksesta selvityksen UTP 2/2010 vp. Hallintovaliokunta on antanut sopimuksesta lausunnon 5/2010 vp ja ulkoasiainvaliokunta lausunnon 1/2010 vp.

Esityksestä on pyydetty lausunnot oikeusministeriöltä, ulkoasiainministeriöltä, sisäasiainministeriön rajavartio-osastolta, Poliisihallitukselta, Tullihallitukselta, Ahvenanmaan maakuntahallitukselta, Tietosuojavaltuutetun toimistolta sekä Hallinnon tietotekniikkakeskukselta.

1 artikla. Määritelmät. Sopimuksen 1 artikla sisältää sopimuksen tulkinnan ja täytäntöönpanon kannalta tarpeelliset DNA-tunnisteen, henkilötiedon, henkilötietojen käsittelyn ja viitetietojen määritelmät.

Artiklan 1 kappaleen mukaan “DNA-tunnisteilla” tarkoitetaan kirjain- tai numerokoodia, joka esittää ihmisen analysoidun DNA-näytteen koodaamattoman osan tunnistamisen mahdollistavia ominaisuuksia eli erityistä kemiallista muotoa DNA:n eri kohdissa (lokuksissa).

Artiklan 2 kappaleen mukaan “henkilötiedoilla” tarkoitetaan kaikenlaisia tunnistettua tai tunnistettavissa olevaa luonnollista henkilöä (“rekisteröity”) koskevia tietoja.

Artikla 3 kappaleen mukaan “henkilötietojen käsittelyllä” tarkoitetaan kaikkea henkilötietojen käsittelyä tai käsittelysarjaa riippumatta siitä, suoritetaanko se automaattisin menetelmin, kuten henkilötietojen kerääminen, kirjaaminen, järjestäminen, säilyttäminen, muokkaaminen tai muuttaminen, valikointi, haku, kysely, käyttö, luovuttaminen toimittamalla, levittämällä tai asettamalla ne muutoin saataville, yhteensovittaminen tai yhdistäminen sekä lukitseminen, poistaminen tai hävittäminen.

Artiklan 4 kappaleen mukaan “viitetiedoilla” tarkoitetaan DNA-tunnistetta ja siihen liittyvää tunnistuskoodia (DNA-viitetiedot) tai sormenjälkitietoja ja niihin liittyviä tunnistuskoodeja (sormenjälkiä koskevat viitetiedot). Viitetiedot eivät saa sisältää rekisteröidyn välittömän tunnistamisen mahdollistavia tietoja. Viitetiedot, joita ei voida yhdistää kehenkään henkilöön (tuntemattomat tunnisteet), on oltava tunnistettavissa sellaisiksi.

2 artikla. Sopimuksen tarkoitus. Artiklassa määritellään sopimuksen tarkoitus.

Artiklan 1 kappaleen mukaan sopimuksen tarkoituksena on tehostaa sopimuspuolten välistä yhteistyötä rikollisuuden estämiseksi ja torjumiseksi.

Artiklan 2 kappaleen mukaan sopimuksen mukaisia hakujen tekemistä koskevia valtuuksia käytetään ainoastaan rikollisuuden estämiseksi, paljastamiseksi ja tutkimiseksi silloin, kun tiettyjen tosiseikkojen perusteella on aihetta selvittää, tekevätkö tai ovatko rekisteröidyt tehneet 3 kappaleessa tarkoitettuja rikoksia.

Artiklan 3 kappaleen mukaan sopimuksen soveltamisalaan kuuluvat teot, jotka täyttävät sopimuspuolten kansallisen lainsäädännön nojalla sellaisen rikoksen tunnusmerkistön, josta langetettava enimmäisrangaistus on enemmän kuin yksi vuosi vankeutta tai ankarampi rangaistus.

Suomeen kohdistuvat ja Suomesta tehtävät sopimuksen soveltamisalaan kuuluvat sormenjälkien ja DNA-tunnisteiden vertailupyynnöt sekä henkilötietojen ja muiden tietojen toimittaminen ovat rajoitettu vakaviin rikoksiin, joihin liittyvä vähimmäisrangaistus on kansallisen lainsäädännön nojalla enintään yhden vuoden tai sitä pidempi vapaudenmenetys taikka sitä ankarampi rangaistus. Vakavalle rikokselle ei ole Euroopan unionin tai Suomen kansallisella tasolla oikeudellisesti vakiintunutta määritelmää. Suomessa rikos, josta voi seurata maksimissaan vähintään vuoden rangaistus voi oikeuttaa rikoksentekijän luovuttamiseen (laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta 4 §, 456/1970). Euroopan unionissa ja Suomessa vakavana rikoksena pidettäneen kuitenkin ainakin rikosta, jonka minimi maksimirangaistus on 4 vuotta vankeutta. Eri Euroopan unionin instrumentteihin sisältyy kuitenkin erilaisia vakavan rikoksen määritelmiä. Kansainvälinen rikosoikeusapulaki ei sen sijaan sisällä vastaavaa edellytystä oikeusapupyynnön tekemiselle. Lain nojalla on mahdollista oikeusavun pyytäminen ja antaminen yleensä kaikissa niissä tilanteissa, joissa sama toimenpide olisi mahdollista suorittaa vastaavassa tapauksessa kansallisestikin. Poliisitoimen henkilötietolain nojalla poliisin henkilörekisterin tietoja on mahdollista luovuttaa jos ne ovat välttämättömiä sellaisen rikoksen ennalta estämiseksi tai selvittämiseksi, josta saattaa seurata vankeutta.

3 artikla. Sormenjälkitiedot. Artikla sisältää määräykset sormenjälkitietojen viitetietojen saatavilla olosta.

Artiklan mukaan sopimuksen täytäntöönpanemiseksi sopimuspuolet varmistavat, että rikosten estämiseksi ja tutkimiseksi perustettujen kansallisten sormenjälkien automaattisten tunnistusjärjestelmien tietokannan viitetiedot ovat saatavilla. Viitetiedot sisältävät ainoastaan sormenjälkitiedot ja tunnistuskoodit.

Henkilötuntomerkkien ottamisesta säädetään pakkokeinolain 6 luvun 4 §:ssä. Sormenjälkitiedot ovat talletettuina poliisiasiain tietojärjestelmään. Poliisiasiain tietojärjestelmästä säädetään poliisitoimen henkilötietolain 2 §:ssä. Sormenjälkiviitetietojen voidaan katsoa kuuluvan osana perusrekisteriin (poliisiasiain tietojärjestelmän tuntomerkkitietoihin), minkä vuoksi ne eivät vaadi erillistä kansallista sääntelyä. Kansallinen lainsäädäntö ei mahdollista sopimuspuolen hakuja poliisin hallintoasiain tietojärjestelmän passirekisterin sormenjälkitietoihin.

4 artikla. Sormenjälkitietojen automaattinen haku. Artikla sisältää määräykset automaattisesta hakujärjestelmästä sormenjälkiviitetiedostojen avulla sormenjälkien vertailemiseksi rikosten estämistä ja tutkimista varten.

Artiklan 1 kappaleen mukaan kumpikin sopimuspuoli antaa toisen sopimuspuolen 6 artiklan mukaisille kansallisille yhteyspisteille rikosten estämistä ja tutkimista varten pääsyn tätä tarkoitusta varten perustamiensa sormenjälkien automaattisten tunnistusjärjestelmien viitetietoihin ja antavat oikeuden tehdä niistä automaattisia hakuja sormenjälkitietoja vertailemalla. Hakuja voidaan tehdä vain yksittäistapauksessa ja haun tekevän sopimuspuolen kansallista lainsäädäntöä noudattaen.

Artiklan 2 kappaleen mukaan hakuja tekevät kansalliset yhteyspisteet vertaavat sormenjälkitietoja tietokannasta vastaavalta sopimuspuolelta automaattisesti saatujen viitetietojen perusteella vastaavuuden todentamiseksi.

Artiklan 3 kappaleen mukaan pyyntöjä vastaanottavat kansalliset yhteyspisteet tekevät tarvittaessa lisäanalyysin varmistaakseen sormenjälkitietojen vastaavuuden tietokannasta vastaavalta sopimuspuolelta saatujen viitetietojen kanssa.

Artiklassa tarkoitettu automaattinen haku kohdistuisi Suomessa poliisiasiain tietojärjestelmän tuntomerkkitietoihin. Poliisiasiain tietojärjestelmästä säädetään poliisitoimen henkilötietolain 2 §:ssä. Henkilötuntomerkkien ottamisesta säädetään pakkokeinolain 6 luvun 4 §:ssä. Poliisitoimen henkilötietolain 40 §:n 1 momentissa säädetään poliisin henkilörekisterin tietojen luovuttamisesta Interpolille tai sen muulle kuin Euroopan unioniin tai Euroopan talousalueeseen kuuluvalle jäsenvaltiolle. Tietoja saa luovuttaa lain 37 §:n 1—4 momentissa säädetyin edellytyksin poliisiviranomaiselle tai muulle viranomaiselle, jonka tehtäviin kuuluu oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen tai rikosten ennalta estäminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen.

Automaattisen haun vastauksena tulee niin sanottu osuma/ei osuma -vastaus, eli ilmoitus siitä, löytyykö yksittäinen tunniste toisen sopimusosapuolen rekisteristä vai ei. Sormenjälkitunniste on erotettu henkilötiedosta ja varustettu niin sanotulla referenssinumerolla. Jos sopimuspuolen rekisteristä saadaan osuma, vastauksena lähtee ainoastaan ilmoitus osumasta sekä rekisteritiedon tunnisteena oleva referenssinumero. Tästä eteenpäin vaihdettava tieto määritellään sopimuksen artiklassa 5. Henkilöä, jonka sormenjälkitieto löytyy sopimuspuolen rekisteristä, ei siten voida tunnistaa pelkän viitetiedon perusteella. Viitetieto on eräänlainen järjestysnumero, jonka avulla sormenjälkitieto voidaan myöhemmin kansallisen lainsäädännön mukaisesti oikeusapupyynnössä yhdistää rekisteröityyn henkilöön. Lopullinen vastaavuus todetaan pyynnön vastaanottaneen kansallisen yhteyspisteen toimesta.

Poliisitoimen henkilötietolain 40 §:n yksityiskohtaisten perustelujen mukaan poliisin henkilörekisterin tietoja ei voitaisi luovuttaa teknisen käyttöyhteyden avulla. Perustuslakivaliokunta on lausuntokäytännössään katsonut, että mahdollisuudesta luovuttaa henkilötietoja teknisen käyttöyhteyden avulla tulee säätää lailla (PeVL 25/2010 vp ja PeVL 12/2002 vp). Poliisitoimen henkilötietolain 40 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa kuitenkin todetaan, että teknisellä käyttöyhteydellä tarkoitetaan katseluoikeutta rekisteriin, ei esimerkiksi sinällään tietojen siirtämistä sähköisessä muodossa sähköposti- tai muuta sellaista järjestelmää käyttäen. Kansallisen lainsäädännön nojalla viitetietojen vaihtaminen olisi siten mahdollista esimerkiksi suojatun verkon kautta salattuna sähköpostiviestinä.

Sopimuspuolet eivät ole kuitenkaan toistaiseksi millään tavoin linjanneet käytettäviä tietoteknisiä ratkaisuja. Esimerkiksi Prüm -järjestelyn osalta sormenjälkitietojen vaihtamisen toteuttamiseksi ei toistaiseksi ole olemassa yleiskäyttöistä työkalua, vaikka tiedonvaihdon aloittamisen takaraja on elokuussa 2011. Tiedonvaihtoprosessin yksityiskohtainen kuvaaminen on tämän vuoksi tällä hetkellä mahdotonta.

5 artikla. Muiden henkilötietojen ja muiden tietojen toimittaminen. Artikla sisältää määräykset tietojen toimittamisesta, jos tietopyynnön vastaavuus todetaan (niin sanottu osuma -tapaus). Artiklan mukaan, jos sormenjälkitietojen vastaavuus todetaan 4 artiklan mukaisessa menettelyssä, viitetietoihin liittyvien muiden henkilötietojen ja muiden tietojen toimittamisessa noudatetaan pyynnön vastaanottavan sopimuspuolen kansallista lainsäädäntöä, mukaan lukien oikeusapua koskevat säännökset, ja tiedot toimitetaan 6 artiklan mukaisesti.

Jos haettu viitetieto löytyy, tapahtuu henkilötietojen ja muiden tietojen pyytäminen rikosoikeudellista yhteistyötä koskevien säännösten mukaisesti. Tällä on merkitystä erityisesti henkilötietojen suojan kannalta. Yhdysvaltojen pyyntöön luovuttaa osuma -tapaukseen liittyvät henkilötiedot sovelletaan poliisitoimen henkilötietolain 40 §:ää. Tietojen luovuttamisen edellytyksistä säädetään lain 37 §:n 1—4 momentissa. Mainitun 37 §:n nojalla artiklassa tarkoitettujen Suomen lainsäädännön periaatteiden mukaisesti talletettujen henkilötietojen luovuttaminen on mahdollista. Poliisitoimen henkilötietolain hallituksen esityksen 40 §:n yksityiskohtaisten perustelujen mukaan erityisesti silloin, kun tietoja luovutetaan Euroopan unionin jäsenvaltioiden alueen tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle, tulisi pyrkiä varmistamaan rekisteröidyn tietosuoja ja tietoturva. Tietojen luovuttamiseen tulisi tällöin tarvittaessa liittää tietojen käyttötarkoituksia ja edelleen luovuttamista koskevia rajoituksia.

Oikeusapupyyntöön tulee sovellettavaksi kansainvälinen rikosoikeusapulaki. Lain 12 ja 13 §:ssä säädetään oikeusavun antamisen ehdottomista ja harkinnanvaraisista kieltäytymisperusteista. Säännös jättää kansalliselle viranomaiselle harkintavaltaa esimerkiksi silloin, jos tekoa koskeva esitutkinta on Suomessa tai kolmannessa valtiossa aloitettu. Ehdoton kieltäytymisperuste oikeusavun antamiselle on muun muassa silloin, jos oikeusavun antaminen olisi ristiriidassa ihmisoikeuksia ja perusvapauksia koskevien periaatteiden kanssa, taikka jos oikeusavun antaminen muutoin olisi Suomen oikeusjärjestyksen vastaista. Lain 16 §:n mukaan oikeusavun antamisesta on mahdollista kieltäytyä myös puuttuvan vastavuoroisuuden perusteella. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta sekä hallintovaliokunta ovat lausunnoissaan (UaVL 1/2010 vp ja HaVL 5/2010 vp) korostaneet, että henkilötietojen vaihdolla tulee olla aina hyväksyttävä peruste ja sopimuksen tulee noudattaa täyttä vastavuoroisuutta.

6 artikla. Kansalliset yhteyspisteet ja täytäntöönpanosopimukset. Artikla sisältää määräykset kansallisten yhteyspisteiden nimeämisestä tiedon toimittamista varten sekä määräykset täytäntöönpanosopimuksista.

Artiklan 1 kappaleen mukaan kumpikin sopimuspuoli nimeää yhden tai useamman kansallisen yhteyspisteen 4 artiklassa tarkoitettujen sormenjälkiviitetietojen sekä 5 artiklassa tarkoitettujen muiden henkilötietojen myöhempää toimittamista varten. Yhteyspiste toimittaa tiedot sen sopimuspuolen kansallisen lainsäädännön mukaisesti, joka nimesi yhteyspisteen. Muita käytettävissä olevia oikeusavun kanavia ei tarvitse käyttää, ellei se ole tarpeellista esimerkiksi kyseisten tietojen todentamiseksi sitä varten, että tietoja voidaan käyttää pyynnön esittävän sopimuspuolen oikeudellisissa menettelyissä.

Artiklan 2 kappaleen mukaan edellä olevan 4 artiklan nojalla tehtyjen hakujen teknisistä ja menettelyllisistä yksityiskohdista määrätään yhdessä tai useammassa täytäntöönpanosopimuksessa tai -järjestelyssä.

Poliisin hallinnosta annetun lain (110/1992, jäljempänä poliisin hallintolaki) 9 §:n mukaan Keskusrikospoliisin tehtävänä on torjua kansainvälistä, järjestäytynyttä, ammattimaista, taloudellista ja muuta vakavaa rikollisuutta, suorittaa tutkintaa, tuottaa asiantuntijapalveluita ja kehittää rikostorjuntaa ja rikostutkintamenetelmiä. Artiklan tarkoittamana kansallisena yhteyspisteenä toimisi siten kansainvälisestä rikospoliisiyhteistyöstä vastaava Keskusrikospoliisi. Yhteyspisteestä säädettäisiin sopimuksen voimaantuloasetuksessa. Tulli ja rajavartiolaitos voisivat pyytää sormenjälkiviitetietojen automaattista hakua sekä osuma -tapauksessa henkilötietojen toimittamista yhteyspisteeltä niiden rikosten estämiseksi ja selvittämiseksi, joiden osalta ne ovat toimivaltaisia.

Tiedonvaihdon tekniset yksityiskohdat ja menettelytavat sovittaisiin erikseen yhdessä tai useammassa täytäntöönpanosopimuksessa. Täytäntöönpanosopimukset tehtäisiin sopimuspuolten asianomaisten viranomaisten välillä.

7 artikla. DNA-tunnisteiden automaattinen haku. Artikla sisältää määräykset automaattisesta hakujärjestelmästä DNA-tunnisteviitetietojen avulla DNA-tunnisteiden vertailemiseksi rikosten tutkimista varten.

Artiklan 1 kappaleen mukaan sopimuspuolet voivat antaa 9 artiklassa tarkoitetuille toisen sopimuspuolen kansallisille yhteyspisteille rikosten tutkintaa varten pääsyn omien DNA-analyysitietokantojensa viitetietoihin ja valtuudet tehdä niistä automaattisia hakuja DNA-tunnisteita vertailemalla, jos tämä on sallittua kummankin sopimuspuolen kansallisen lainsäädännön nojalla ja vastavuoroisuuden perusteella. Hakuja voidaan tehdä vain yksittäistapauksissa ja haun tekevän sopimuspuolen kansallista lainsäädäntöä noudattaen.

Artiklan 2 kappaleen mukaan, jos automaattisen haun yhteydessä todetaan välitetyn DNA-tunnisteen vastaavuus toisen sopimuspuolen tietokantaan tallennetun DNA-tunnisteen kanssa, haun tekevä kansallinen yhteyspiste saa automaattisesti ilmoituksen osuman kohteena olleista viitetiedoista. Jos vastaavuutta ei todeta, siitä annetaan automaattinen ilmoitus.

Haku kohdistuisi Suomessa poliisiasiain tietojärjestelmän tuntomerkkitietoihin. Poliisiasiain tietojärjestelmästä säädetään poliisitoimen henkilötietolain 2 §:ssä. DNA-tunnisteiden määrittämisestä ja tallettamisesta säädetään pakkokeinolain 6 luvun 5 §:ssä. Poliisitoimen henkilötietolain 40 §:n 1 momentissa säädetään poliisin henkilörekisterin tietojen luovuttamisesta Interpolille tai sen muulle kuin Euroopan unioniin tai Euroopan talousalueeseen kuuluvalle jäsenvaltiolle. Tietoja saa luovuttaa lain 37 §:n 1—4 momentissa säädetyin edellytyksin poliisiviranomaiselle tai muulle viranomaiselle, jonka tehtäviin kuuluu oikeus- ja yhteiskuntajärjestyksen turvaaminen, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen tai rikosten ennalta estäminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen.

Automaattisen haun vastauksena tulee niin sanottu osuma/ei osuma -vastaus, eli ilmoitus siitä, löytyykö yksittäinen tunniste toisen sopimusosapuolen rekisteristä vai ei. DNA-tunniste on erotettu henkilötiedosta ja varustettu niin sanotulla referenssinumerolla. Jos sopimuspuolen rekisteristä saadaan osuma, vastauksena lähtee ainoastaan ilmoitus osumasta sekä rekisteritiedon tunnisteena oleva referenssinumero. Tästä eteenpäin vaihdettava tieto määritellään sopimuksen artiklassa 8. Henkilöä, jonka DNA-tunnistetieto löytyy sopimuspuolen rekisteristä, ei siten voida tunnistaa pelkän viitetiedon perusteella. Viitetieto on eräänlainen järjestysnumero, jonka avulla sormenjälkitieto voidaan myöhemmin kansallisen lainsäädännön mukaisesti oikeusapupyynnössä yhdistää rekisteröityyn henkilöön. Lopullinen vastaavuus todetaan pyynnön vastaanottaneen kansallisen yhteyspisteen toimesta.

Poliisitoimen henkilötietolain 40 §:n yksityiskohtaisten perustelujen mukaan poliisin henkilörekisterin tietoja ei voitaisi luovuttaa teknisen käyttöyhteyden avulla. Perustuslakivaliokunta on lausuntokäytännössään katsonut, että mahdollisuudesta luovuttaa henkilötietoja teknisen käyttöyhteyden avulla tulee säätää lailla (PeVL 25/2010 vp ja PeVL 12/2002 vp). Poliisitoimen henkilötietolain 40 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa kuitenkin todetaan, että teknisellä käyttöyhteydellä tarkoitetaan katseluoikeutta rekisteriin, ei esimerkiksi sinällään tietojen siirtämistä sähköisessä muodossa sähköposti- tai muuta sellaista järjestelmää käyttäen. Kansallisen lainsäädännön nojalla viitetietojen vaihtaminen olisi siten mahdollista esimerkiksi suojatun verkon kautta salattuna sähköpostiviestinä.

Sopimuspuolet eivät ole kuitenkaan toistaiseksi millään tavoin linjanneet käytettäviä tietoteknisiä ratkaisuja. Tiedonvaihtoprosessin yksityiskohtainen kuvaaminen on tämän vuoksi tällä hetkellä mahdotonta. Esimerkiksi Prüm -järjestelyn osalta DNA-tunnistetietojen kyselyt kulkevat salattuna sähköpostina niin sanotun Testa-verkon kautta.

8 artikla. Muiden henkilötietojen ja muiden tietojen toimittaminen. Artikla sisältää määräykset tietojen toimittamisesta, jos tietopyynnön vastaavuus todetaan (niin sanottu osuma -tapaus). Artiklan mukaan, jos DNA-tunnisteiden vastaavuus todetaan 7 artiklan mukaisessa menettelyssä, viitetietoihin liittyvien muiden henkilötietojen ja muiden tietojen toimittamisessa noudatetaan pyynnön vastaanottavan sopimuspuolen kansallista lainsäädäntöä, mukaan lukien oikeusapua koskevat säännökset, ja tiedot toimitetaan 9 artiklan mukaisesti.

Jos haettu viitetieto löytyy, tapahtuu henkilötietojen ja muiden tietojen pyytäminen rikosoikeudellista yhteistyötä koskevien säännösten mukaisesti. Tällä on merkitystä erityisesti henkilötietojen suojan kannalta. Yhdysvaltojen pyyntöön luovuttaa osuma -tapaukseen liittyvät henkilötiedot sovelletaan poliisitoimen henkilötietolain 40 §:ää. Tietojen luovuttamisen edellytyksistä säädetään lain 37 §:n 1—4 momentissa. Mainitun 37 §:n nojalla artiklassa tarkoitettujen Suomen lainsäädännön periaatteiden mukaisesti talletettujen henkilötietojen luovuttaminen on mahdollista. Poliisitoimen henkilötietolain hallituksen esityksen 40 §:n yksityiskohtaisten perustelujen mukaan erityisesti silloin, kun tietoja luovutetaan Euroopan unionin jäsenvaltioiden alueen tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle, tulisi pyrkiä varmistamaan rekisteröidyn tietosuoja ja tietoturva. Tietojen luovuttamiseen tulisi tällöin tarvittaessa liittää tietojen käyttötarkoituksia ja edelleen luovuttamista koskevia rajoituksia.

Oikeusapupyyntöön tulee sovellettavaksi kansainvälinen rikosoikeusapulaki. Lain 12 ja 13 §:ssä säädetään oikeusavun antamisen ehdottomista ja harkinnanvaraisista kieltäytymisperusteista. Säännös jättää kansalliselle viranomaiselle harkintavaltaa esimerkiksi silloin, jos tekoa koskeva esitutkinta on Suomessa tai kolmannessa valtiossa aloitettu. Ehdoton kieltäytymisperuste oikeusavun antamiselle on muun muassa silloin, jos oikeusavun antaminen olisi ristiriidassa ihmisoikeuksia ja perusvapauksia koskevien periaatteiden kanssa, taikka jos oikeusavun antaminen muutoin olisi Suomen oikeusjärjestyksen vastaista. Lain 16 §:n mukaan oikeusavun antamisesta on mahdollista kieltäytyä myös puuttuvan vastavuoroisuuden perusteella. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta sekä hallintovaliokunta ovat lausunnoissaan (UaVL 1/2010 vp ja HaVL 5/2010 vp) korostaneet, että henkilötietojen vaihdolla tulee olla aina hyväksyttävä peruste ja sopimuksen tulee noudattaa täyttä vastavuoroisuutta.

9 artikla. Kansalliset yhteyspisteet ja täytäntöönpanosopimukset. Artikla sisältää määräykset kansallisten yhteyspisteiden nimeämisestä tiedon toimittamista varten sekä määräykset täytäntöönpanosopimuksista.

Artiklan 1 kappaleen mukaan edellä 7 artiklassa tarkoitettua tietojen toimittamista varten ja edellä 8 artiklassa tarkoitettua muiden henkilötietojen myöhempää toimittamista varten kumpikin sopimuspuoli nimeää kansallisen yhteyspisteen. Yhteyspiste toimittaa kyseiset tiedot sen sopimuspuolen kansallisen lainsäädännön mukaisesti, joka nimesi yhteyspisteen. Muita käytettävissä olevia oikeusavun kanavia ei tarvitse käyttää, ellei se ole tarpeellista esimerkiksi kyseisten tietojen todentamiseksi sitä varten, että tietoja voidaan käyttää pyynnön esittävän sopimuspuolen oikeudellisissa menettelyissä.

Artiklan 2 kappaleen mukaan edellä olevan 7 artiklan nojalla tehtyjen hakujen teknisistä ja menettelyllisistä yksityiskohdista määrätään yhdessä tai useammassa täytäntöönpanosopimuksessa tai -järjestelyssä. Poliisin hallintolain 9 §:n mukaan Keskusrikospoliisin tehtävänä on torjua kansainvälistä, järjestäytynyttä, ammattimaista, taloudellista ja muuta vakavaa rikollisuutta, suorittaa tutkintaa, tuottaa asiantuntijapalveluita ja rikostorjuntaa ja rikostutkintamenetelmiä. Artiklan tarkoittamana kansallisena yhteyspisteenä toimisi siten kansainvälisestä rikospoliisiyhteistyöstä vastaava Keskusrikospoliisi. Yhteyspisteestä säädettäisiin sopimuksen voimaantuloasetuksessa. Tulli ja rajavartiolaitos voisivat pyytää DNA-tunnnisteviitetietojen automaattista hakua sekä osuma -tapauksessa muiden henkilötietojen toimittamista yhteyspisteeltä niiden rikosten estämiseksi ja selvittämiseksi, joiden osalta ne ovat toimivaltaisia.

Tiedonvaihdon tekniset yksityiskohdat ja menettelytavat sovittaisiin erikseen yhdessä tai useammassa täytäntöönpanosopimuksessa. Täytäntöönpanosopimukset tehtäisiin sopimuspuolten asianomaisten viranomaisten välillä.

10 artikla. Henkilötietojen ja muiden tietojen toimittaminen vakavien rikosten ja terrorismirikosten estämiseksi. Artiklan mukaan henkilötietoja ja muita tietoja voidaan yksittäistapauksissa ja myös ilman pyyntöä luovuttaa vakavien rikosten ja terrorismirikosten estämiseksi, paljastamiseksi ja tutkimiseksi, kun tiettyjen tosiseikkojen perusteella voidaan olettaa, että asianomaiset henkilöt tulevat syyllistymään artiklassa tarkoitettuun rikokseen.

Artiklan 1 kappaleen mukaan sopimuspuolet voivat toimittaa artiklan 6 kappaleessa tarkoitetulle toisen sopimuspuolen kansalliselle yhteyspisteelle vakavien rikosten ja terrorismirikosten estämiseksi, paljastamiseksi ja tutkimiseksi kansallista lainsäädäntöä noudattaen yksittäistapauksissa ja myös ilman pyyntöä 2 kappaleessa tarkoitettuja henkilötietoja, jos tämä on tarpeen silloin, kun tiettyjen tosiseikkojen perusteella voidaan olettaa, että rekisteröidyt tekevät tai ovat tehneet terrorismi- tai terrorismiin liittyviä rikoksia tai terrorismiryhmän tai -järjestön toimintaan liittyviä rikoksia, sellaisina kuin tällaiset rikokset on määritelty tiedot toimittavan sopimuspuolen kansallisessa lainsäädännössä (a kohta), saavat tai ovat saaneet koulutusta artiklan a kohdassa tarkoitettujen rikosten suorittamiseksi (b kohta), tekevät tai ovat tehneet vakavan rikoksen tai osallistuvat järjestäytyneen rikollisryhmän tai -järjestön toimintaan (c kohta).

Artiklan 2 kappaleen mukaan toimitettavia henkilötietoja voivat olla sukunimi, etunimet, entiset nimet, muut nimet, peitenimet, nimien vaihtoehtoiset kirjoitusasut, sukupuoli, syntymäaika ja -paikka, nykyinen ja aiempi kansalaisuus, passin numero, muiden henkilöllisyysasiakirjojen numerot ja sormenjälkitiedot sekä kuvaus siitä, mitkä seikat tai olosuhteet antavat aihetta 1 kappaleessa tarkoitettuun olettamukseen.

Artiklan 3 kappaleen mukaan tiedot toimittava sopimuspuoli voi kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti määritellä ehdot, joiden mukaisesti tiedot vastaanottava sopimuspuoli voi käyttää näitä tietoja. Jos vastaanottava sopimuspuoli ottaa tiedot vastaan, nämä ehdot sitovat sitä.

Artiklan 4 kappaleen mukaan tiedot toimittava sopimuspuoli ei voi kuitenkaan asettaa 3 kappaleen nojalla tietojen toimittamiselle tiedot vastaanottavan sopimuspuolen henkilötietojen käsittelyä koskeviin oikeudellisiin normeihin liittyviä yleisiä rajoituksia.

Artiklan 5 kappaleen mukaan edellä 2 kappaleessa tarkoitettujen henkilötietojen lisäksi sopimuspuolet voivat toimittaa toisilleen 1 kappaleessa tarkoitettuihin rikoksiin liittyviä muita kuin henkilötietoja.

Artiklan 6 kappaleen mukaan kumpikin sopimuspuoli nimeää yhden tai useamman kansallisen yhteyspisteen tämän artiklan mukaisten henkilötietojen ja muiden tietojen vaihtamiseksi toisen sopimuspuolen yhteyspisteiden kanssa. Kansallisten yhteyspisteiden toimivaltuudet määräytyvät sovellettavan kansallisen lainsäädännön mukaan.

Artiklan määräyksiä sovelletaan kansallista lainsäädäntöä noudattaen. Rikoslain (39/1889) 34 a luvussa säädetään terrorismirikoksista. Sääntely perustuu Euroopan neuvoston terrorismin torjumiseksi tehtyyn puitepäätökseen (2002/475/YOS, EYVL L 164, 22.6.2002, s. 3—7). Rikoslain 34 a luvun 4 a §:ssä koulutuksen antaminen terrorismirikoksen tekemistä varten on säädetty rangaistavaksi, sen sijaan koulutukseen osallistumista ei ole Suomessa säädetty rangaistavaksi. Rikoslain 17 luvun 1 a §:ssä säädetään järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumisesta. Artiklan soveltamisala kattaa lisäksi myös muut vakavat rikokset, jotka kuuluvat 2 artiklassa määritellyillä edellytyksillä sopimuksen soveltamisalaan. Tietojen luovuttamisen edellytyksistä säädetään poliisitoimen henkilötietolain 40 ja 37 §:ssä. Näitä edellytyksiä ei esityksessä ehdoteta väljennettäviksi, mutta näitä edellytyksiä ei myöskään ehdoteta kavennettaviksi voimassa olevasta sääntelystä. Tietojen luovuttaminen poliisitoimen henkilötietolain nojalla on siten mahdollista rikostorjunnallisiin tarkoituksiin laajemminkin kuin, mihin sopimuspuolet ovat 10 artiklan nojalla sitoutuneet.

Perustuslakivaliokunta on Prümin sopimusta koskevassa lausunnossaan PeVL 56/2006 vp todennut vastaavan 16 artiklan osalta, että muihin kuin todennettaviin tosiasioihin perustuvien tietojen rekisteröinti ja edelleen luovuttaminen saattavat muodostua rekisteröidyn yksityiselämän suojan ja oikeusturvan kannalta ongelmallisiksi. Tällaisten tietojen virheettömyyteen ja luotettavuuteen kohdistuu siksi erityisiä vaatimuksia. Tähän on syytä kiinnittää huomiota päätettäessä yksittäistapauksessa tietojen lähettämisestä (PeVL 27/2006 vp, s. 2/II).

Artiklan 3 kappaleen mukaan tiedot toimittava sopimuspuoli voi kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti määritellä ehdot, joiden mukaisesti tiedot vastaanottava sopimuspuoli voi käyttää näitä tietoja. Poliisitoimen henkilötietolain hallituksen esityksen 40 §:n yksityiskohtaisten perustelujen mukaan erityisesti silloin, kun tietoja luovutetaan Euroopan unionin jäsenvaltioiden alueen tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle, tulisi pyrkiä varmistamaan rekisteröidyn tietosuoja ja tietoturva. Tietojen luovuttamiseen tulisi tällöin tarvittaessa liittää tietojen käyttötarkoituksia ja edelleen luovuttamista koskevia rajoituksia.

Poliisin hallintolain 9 §:n mukaan Keskusrikospoliisin tehtävänä on torjua kansainvälistä, järjestäytynyttä, ammattimaista, taloudellista ja muuta vakavaa rikollisuutta, suorittaa tutkintaa, tuottaa asiantuntijapalveluita ja rikostorjuntaa ja rikostutkintamenetelmiä. Artiklan tarkoittamana kansallisena yhteyspisteenä toimisi Keskusrikospoliisi. Poliisin hallintolain 10 §:n nojalla Suojelupoliisin tehtävänä on torjua sellaisia hankkeita ja rikoksia, jotka voivat vaarantaa valtio- ja yhteiskuntajärjestystä tai valtakunnan sisäistä tai ulkoista turvallisuutta sekä suorittaa tällaisten rikosten tutkintaa. Kansallisena yhteyspisteenä artiklassa tarkoitettujen terrorismirikosten osalta toimisi siten Suojelupoliisi. Siltä osin kuin tietoja tarvittaisiin oikeusprosessissa, noudatettaisiin normaalia oikeus- ja virka-apukanavaa, eli tiedon toimittaminen tapahtuisi Keskusrikospoliisin kautta. Yhteispisteistä säädettäisiin sopimuksen voimaansaattamisasetuksessa.

11 artikla. Yksityisyys ja tietosuoja. Artikla sisältää henkilötietojen käsittelyssä noudatettavat yksityisyyttä ja tietosuojaa koskevat määräykset.

Artiklan 1 kappaleen mukaan sopimuspuolet toteavat, että niiden toisiltaan saamien henkilötietojen asianmukainen käsittely on erityisen tärkeää, jotta säilytetään luottamus tämän sopimuksen täytäntöönpanoon.

Artiklan 2 kappaleen mukaan sopimus ei anna yksityishenkilöille oikeuksia esimerkiksi hankkia, salata tai jättää pois todisteita tai estää henkilötietojen vaihtoa. Oikeuksiin, jotka ovat olemassa tästä sopimuksesta riippumatta, ei kuitenkaan puututa.

Artiklan 3 kappaleen mukaan henkilötietojen toimittamisen, vastaanottamisen, käsittelyn ja kirjaamisen oikeudellista valvonnasta vastaavat ja sitä suorittavat sopimuspuolten riippumattomat tietosuojaviranomaiset tai tarvittaessa valvontaelimet, erityiset tietosuojavaltuutetut tai oikeusviranomaiset siten kuin sopimuspuolten kansallisessa lainsäädännössä määritellään.

Sopimuksen tietosuojamääräysten tarkoituksena on turvata riittävä tietosuojan taso henkilötietojen siirroissa sopimuspuolten välillä. Vähimmäistason vaatimus johtuu henkilötietodirektiivin periaatteista sekä perustuslain 10 §:n 1 momentista, jossa säädetään yksityiselämän suojasta. Henkilötietojen suojan kannalta olennaista on, että sopimuspuolella on pääsy vain sellaisiin sormenjälkitietojen ja DNA-tunnistetietojen viitetietoihin, joita ei ole mahdollista yhdistää suoraan kehenkään yksittäiseen henkilöön. Muu tietojen toimittaminen tapahtuu sopimuspuolten kansallista lainsäädäntöä noudattaen.

Henkilötietolain 9 luvussa säädetään henkilötietojen käsittelyn ohjauksesta ja valvonnasta. Lain 38 §:n mukaan tietosuojavaltuutettu antaa henkilötietojen käsittelyä koskevaa ohjausta ja neuvontaa sekä valvoo henkilötietojen käsittelyä lain tavoitteiden toteuttamiseksi ja käyttää päätösvaltaa siten kuin henkilötietolaissa säädetään.

12 artikla. Henkilötietojen käsittelyä koskevat yleiset periaatteet. Artikla sisältää henkilötietojen käsittelyssä noudatettavat yleiset periaatteet.

Artiklan mukaan sopimuspuolet sitoutuvat käsittelemään henkilötietoja asianmukaisesti ja lainsäädäntöään noudattaen.

Artiklan 1 kappaleen mukaan sopimuspuolet sitoutuvat varmistamaan, että toimitetut henkilötiedot ovat asianmukaisia ja olennaisia suhteessa siirron nimenomaiseen tarkoitukseen.

Artiklan 2 kappaleen mukaan sopimuspuolet sitoutuvat säilyttämään henkilötiedot ainoastaan sen ajan, kuin on tarpeen sen nimenomaisen tarkoituksen toteuttamiseksi, jota varten tiedot toimitettiin tai jossa niitä myöhemmin käsitellään tämän sopimuksen mukaisesti.

Artiklan 3 kappaleen mukaan sopimuspuolet sitoutuvat varmistamaan, että mahdolliset virheelliset henkilötiedot saatetaan vastaanottavan sopimuspuolen tietoon pikaisesti, jotta asianmukaiset toimet tilanteen korjaamiseksi voidaan toteuttaa.

Henkilötietolain 2 luvussa säädetään henkilötietojen käsittelyä koskevista yleisistä periaatteista, joita sovelletaan myös poliisitoimessa. Henkilötietolain 5 luvussa säädetään henkilötietojen siirtämisestä Euroopan unionin ulkopuolelle. Mainitun luvun 22 §:n mukaan yleisenä edellytyksenä henkilötietojen siirtämiselle Euroopan unionin jäsenvaltion ulkopuolelle on, että vastaanottavassa maassa taataan tietosuojan riittävä taso. Säännöksellä on pantu täytäntöön henkilötietodirektiivi. Direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle jää muun muassa poliisiyhteistyö ja oikeudellinen yhteistyö, mutta sen periaatteet on huomioitava arvioitaessa poliisitoimen henkilötietolain tietojen luovuttamisen edellytyksiä.

13 artikla. Käsittelyä koskevat rajoitukset henkilötietojen ja muiden tietojen suojaamiseksi. Artikla sisältää määräykset henkilötietojen ja muiden tietojen käsittelyä koskevista rajoituksista.

Artiklan 1 kappaleen mukaan kumpikin sopimuspuoli voi, tämän kuitenkaan rajoittamatta 10 artiklan 3 kappaleen soveltamista, käsitellä tämän sopimuksen nojalla saamiaan tietoja rikostutkinnassa (a kohta), yleistä turvallisuutta koskevan vakavan uhkan estämiseksi (b kohta), sen muissa kuin rikosoikeudellisissa oikeudellisissa ja hallinnollisissa menettelyissä, jotka liittyvät suoraan a kohdassa tarkoitettuun tutkintaan (c kohta) tai mihin tahansa muuhun tarkoitukseen vain, jos tiedot toimittanut sopimuspuoli antaa ennakolta suostumuksensa (d kohta).

Artiklan 2 kappaleen mukaan sopimuspuolet eivät saa ilmoittaa tämän sopimuksen nojalla annettuja tietoja kolmansille valtioille, kansainvälisille elimille tai yksityisille tahoille ilman tiedot toimittaneen sopimuspuolen suostumusta ja ilman asianmukaisia suojaustoimia.

Artiklan 3 kappaleen mukaan sopimuspuoli voi tehdä automaattisen haun toisen sopimuspuolen sormenjälki- tai DNA-tietokantoihin 4 tai 7 artiklan nojalla ja käsitellä haun tuloksena saamiaan tietoja, mukaan lukien ilmoitus siitä, onko saatu osuma vai ei, ainoastaan vertailtujen DNA-tunnisteiden tai sormenjälkitietojen vastaavuuden toteamiseen (a kohta), lisäpyynnön valmisteluun ja esittämiseen kansallisen lainsäädännön mukaisesti, mukaan lukien oikeusapua koskevat säännökset, jos nämä tiedot ovat toisiaan vastaavat (b kohta) tai kirjaamiseen siten kuin sen kansallinen lainsäädäntö vaatii tai sallii (c kohta). Tietokantaa hallinnoiva sopimuspuoli saa käsitellä haun tekevän sopimuspuolen sille 4 ja 7 artiklan mukaisesti automaattisen haun aikana toimittamia tietoja ainoastaan silloin, kun se on tarpeen vertailun suorittamista, automaattista hakuun vastaamista tai 15 artiklan mukaista kirjaamista varten. Tietojen vertailun päätyttyä tai automaattisen hakuun vastaamisen jälkeen on vertailua varten toimitetut tiedot poistettava välittömästi, jollei niiden jatkokäsittely ole tarpeen tämän artiklan 3 kappaleen b tai c kohdassa mainittuja tarkoituksia varten.

Artiklan 1 kappaleessa rajataan sopimuksen nojalla saatujen tietojen käsittely. Artiklan määräykset ovat merkityksellisiä perustuslain 7 §:ssä taatun henkilökohtaisen koskemattomuuden ja perustuslain 10 §:n 1 momentissa turvatun henkilötietojen suojan ja yksityiselämän suojan kannalta (ks. PeVL 56/2006 vp). Koska muiden kuin viitetietojen vaihtaminen tapahtuu noudattaen kansallisen lainsäädännön säännöksiä, eikä poliisitoimen henkilötietolain tietojen luovuttamisen edellytyksiä esityksessä ehdoteta väljennettäviksi, sopimusmääräysten ei voida katsoa olevan ongelmallisia perustuslain 7 ja 10 §:n kannalta.

14 artikla. Tietojen oikaiseminen, lukitseminen ja poistaminen. Artiklassa määrätään virheellisten tai puutteellisten tietojen oikaisemisesta, lukitsemisesta ja poistamisesta.

Artiklan 1 kappaleen mukaan tiedot toimittaneen sopimuspuolen pyynnöstä tiedot vastaanottavan sopimuspuolen on sen kansallisen lainsäädännön puitteissa oikaistava, lukittava tai poistettava tämän sopimuksen nojalla vastaanotetut tiedot, jotka ovat virheellisiä tai puutteellisia tai jos niiden kerääminen tai jatkokäsittely on ristiriidassa tämän sopimuksen tai tiedot toimittaneen sopimuspuoleen sovellettavien sääntöjen kanssa.

Artiklan 2 kappaleen mukaan jos sopimuspuoli saa tietää, että sen tämän sopimuksen nojalla toiselta sopimuspuolelta saamat tiedot ovat virheellisiä, se toteuttaa kaikki aiheelliset toimenpiteet, jotta vältyttäisiin luottamasta erheellisesti tällaisiin tietoihin, mukaan lukien erityisesti tällaisten tietojen täydentäminen, poistaminen tai korjaaminen.

Artiklan 3 kappaleen mukaan kumpikin sopimuspuoli ilmoittaa toiselle, jos se saa tietää, että jokin olennainen tieto, jonka se on toimittanut toiselle sopimuspuolelle tai saanut toiselta sopimuspuolelta tämän sopimuksen nojalla, on virheellinen tai epäluotettava tai antaa aihetta huomattavaan epäilyyn.

Poliisitoimen henkilötietolain 27 §:ssä säädetään virheelliseksi todetun tiedon virheelliseksi merkitsemisestä, sen säilyttämisestä ja poistamisesta. Henkilötietolain 2 luvun 9 §:ssä säädetään tietojen laatua koskevista periaatteista. Mainitun lain 9 §:n 2 momentin mukaan rekisterinpitäjän on huolehdittava siitä, ettei virheellisiä, epätäydellisiä tai vanhentuneita henkilötietoja käsitellä (virheettömyysvaatimus).

15 artikla. Kirjaaminen. Artikla sisältää tietojen toimittamisessa noudatettavan kirjaamisvelvoitteen.

Artiklan 1 kappaleen mukaan kumpikin sopimuspuoli kirjaa tämän sopimuksen mukaisesti toiselle sopimuspuolelle toimitettujen tietojen lähettämisen ja vastaanottamisen. Kirjaamisen tarkoituksena on varmistaa tehokas tietosuojan valvonta asianomaisen sopimuspuolen kansallisen lainsäädännön mukaisesti (a kohta), antaa sopimuspuolille mahdollisuus käyttää tehokkaasti niille 13 ja 17 artiklan mukaan annettuja oikeuksia (b kohta) ja varmistaa tietoturvallisuus (c kohta).

Artiklan 2 kappaleen mukaan kirjaaminen sisältää tiedon toimitetuista tiedoista (a kohta), toimituspäivän (b kohta) ja tiedon vastaanottajan, jos tiedot on toimitettu muille viranomaisille (c kohta).

Artiklan 3 kappaleen mukaan kirjatut tiedot suojataan sopivilla toimenpiteillä epäasialliselta käytöltä ja muulta väärinkäytöltä ja säilytetään kahden vuoden ajan. Säilytysajan päätyttyä kirjatut tiedot poistetaan viipymättä, ellei tämä ole ristiriidassa kansallisen lainsäädännön kanssa, mukaan lukien sovellettavat tietosuojaa ja tietojen säilyttämistä koskevat säännöt.

Artiklassa tarkoitettu tietojen kirjaamisvelvoite koskee jokaista ei-automaattista tiedon lähetystä ja tiedon vastaanottamista. Suomesta lähtevien virka- ja oikeusapupyyntöjen sisältöä ei ole määritelty lain tasolla. Kirjaamisvelvoite vastaa kuitenkin kansallisesti vakiintunutta käytäntöä. Lisäksi virka- tai oikeusapupyyntöä tehtäessä on noudatettava sisäasiainministeriön oikeus- ja virka-apumääräystä SM-2004-02145/Ri-0. Poliisin kansainvälisen yhteistyön lähtökohtana on, että yhteydenpito vieraan valtion viranomaisen kanssa tapahtuu poliisin kansallisen keskusviranomaisen, Keskusrikospoliisin, kautta.

Tietosuojan toteutumista valvoisi henkilötietolain nojalla Suomessa tietosuojavaltuutettu.

16 artikla. Tietoturvallisuus. Artiklassa määrätään tietoturvasta.

Artiklan 1 kappaleen mukaan sopimuspuolet varmistavat, että tarvittavia teknisiä ja organisatorisia toimenpiteitä toteutetaan henkilötietojen suojaamiseksi tahattomalta tai luvattomalta hävittämiseltä, tahattomalta häviämiseltä tai luvattomalta julkistamiselta, muuttamiselta, pääsyltä tai kaikelta muulta luvattomalta käsittelyltä. Sopimuspuolet toteuttavat erityisesti kohtuullisia toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että vain valtuutetut henkilöt voivat saada pääsyn henkilötietoihin.

Artiklan 2 kappaleen mukaan täytäntöönpanosopimuksissa tai -järjestelyissä, joissa täsmennetään 4 ja 7 artiklan mukaista sormenjälki- ja DNA-tietokantojen automaattista hakua koskevia menettelyjä, määrätään, että modernia tekniikkaa käytetään asianmukaisesti tietosuojan, tietoturvallisuuden ja tietojen luottamuksellisuuden ja koskemattomuuden varmistamiseksi (a kohta). Lisäksi täytäntöönpanosopimuksissa tai -järjestelyissä määrätään, että käytettäessä verkkoja, joihin on yleinen pääsy, käytetään toimivaltaisten viranomaisten hyväksymiä salaus- ja valtuutusmenetelmiä (b kohta). Lisäksi täytäntöönpanosopimuksissa tai -järjestelyissä määrätään järjestelmästä, jolla varmistetaan ainoastaan sallittujen hakujen tekeminen (c kohta).

Poliisiasian tietojärjestelmän rekisterinpitäjänä toimii poliisitoimen henkilötietolain 7 §:n mukaan Poliisihallitus. Henkilön fyysisiin ominaisuuksiin perustuvien tunnistetietojen tietoturvasta säädetään poliisitoimen henkilötietolain 10 a §:ssä. Henkilötietolain 2 luvun henkilötietojen käsittelyä koskevat yleiset periaatteet tulevat noudatettaviksi myös poliisitoimessa.

Viranomaisten välillä erikseen tehtävissä täytäntöönpanosopimuksissa on tarkoitus määrätä artiklan kohdassa 2 tarkoitetuista käytännön teknisistä ja menettelyllisistä yksityiskohdista sopimuksen soveltamisessa.

17 artikla. Avoimuus -tietojen antaminen rekisteröidylle. Artikla sisältää viittausmääräykset kansallisessa lainsäädännössä säädettyihin rekisteröidyn tiedonsaantioikeuksiin ja tiedonsaantioikeuden rajoituksiin.

Artiklan 1 kappaleen mukaan sopimuksen määräyksiä ei saa tulkita siten, että niillä puututaan sopimuspuolten niiden lainsäädännössä säädettyihin oikeudellisiin velvollisuuksiin toimittaa rekisteröidyille tiedot käsittelyn tarkoituksista ja rekisterinpitäjän henkilöllisyydestä, vastaanottajista tai vastaanottajaryhmistä, tieto siitä, onko rekisteröidyllä oikeus saada itseään koskevia tietoja ja oikeus niiden oikaisuun, sekä mahdolliset lisätiedot, kuten sen käsittelyn oikeusperusta, johon tiedot on tarkoitettu, tietojen säilyttämisen aikarajat sekä muutoksenhakuoikeus, siltä osin kuin nämä lisätiedot ovat tarpeen rekisteröidyn kannalta asianmukaisen tietojenkäsittelyn varmistamiseksi ottaen huomioon tietojenkäsittelyn tarkoitus ja erityiset olosuhteet.

Artiklan 2 kappaleen mukaan tiedonsaanti voidaan kieltää sopimuspuolten lainsäädännön mukaisesti, mukaan lukien, jos tiedon antaminen voi vaarantaa käsittelyn tarkoitukset (a kohta), Suomen tai Yhdysvaltojen toimivaltaisten viranomaisten suorittamia tutkinta- tai syytetoimia (b kohta) tai kolmansien osapuolten oikeuksia ja vapauksia (c kohta).

Artiklan mukaan sopimuksella ei puututa kansallisessa lainsäädännössä säädettyihin rekisteröityä koskeviin tiedonantovelvollisuuksiin tai tiedonsaantioikeuksiin. Poliisitoimen henkilötietolain 43 §:n mukaan poliisin on kerätessään henkilötietoja poliisilain 1 §:n 3 momentissa tarkoitettujen tehtävien suorittamiseksi huolehdittava henkilötietolain 24 §:n 1 momentissa tarkoitetusta tiedonantovelvollisuudesta. Tätä velvollisuutta poliisilla ei ole kerätessään, tallettaessaan ja luovuttaessaan poliisilain 1 §:n 1 momentissa tarkoitettujen tehtävien suorittamiseksi tarpeellisia henkilötietoja. Tiedonantovelvollisuutta ei ole siten ole tiedoista, jotka koskevat muun muassa rikosten estämistä ja selvittämistä.

18 artikla. Tiedot. Artikla sisältää määräykset tietojen käsittelyyn liittyvästä informointivelvollisuudesta.

Artiklan mukaan tiedot vastaanottava sopimuspuoli antaa tiedot toimittaneelle sopimuspuolelle pyynnöstä tietoja toimitettujen tietojen käsittelystä ja siitä saaduista tuloksista. Tiedot vastaanottava sopimuspuoli varmistaa, että se vastaa tiedot toimittaneelle sopimuspuolelle kohtuullisessa ajassa.

Artiklan mukaan sopimuspuolet antavat toisilleen tietoja, miten saatuja tietoja on käsitelty ja tietoja käsittelystä saaduista tuloksista. Varsinainen henkilötietojen tai muiden tietojen vaihtaminen tapahtuu kuitenkin noudattaen kansainvälisestä oikeusavusta annettuja säädöksiä.

19 artikla. Suhde muihin sopimuksiin. Artiklan mukaan sopimus ei rajoita tai estä soveltamasta sellaisten muiden sopimusten tai kansallisen lainsäädännön säännöksiä, jotka sallivat Suomen ja Yhdysvaltojen välisen tiedonvaihdon.

20 artikla. Neuvottelut. Artikla sisältää määräykset sopimuspuolten neuvotteluista sopimuksen määräysten täytäntöönpanosta sekä erimielisyyksien ratkaisemisesta.

Artiklan 1 kappaleen mukaan sopimuspuolet neuvottelevat säännöllisesti sopimuksen määräysten täytäntöönpanosta.

Artiklan 2 kappaleen mukaan sopimuspuolet neuvottelevat keskenään jos sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta syntyy erimielisyyksiä.

21 artikla. Kustannukset. Artiklan mukaan kumpikin sopimuspuoli vastaa kustannuksista, joita sen viranomaiselle aiheutuu sopimuksen täytäntöönpanosta. Erityistapauksissa sopimuspuolet voivat sopia poikkeavista järjestelyistä.

22 artikla. Muutokset. Artikla sisältää määräykset sopimuksen muuttamisesta.

Artiklan 1 kappaleen mukaan sopimuspuolet neuvottelevat keskenään sopimuksen muuttamisesta kumman tahansa sopimuspuolen pyynnöstä.

Artiklan 2 kappaleen mukaan sopimusta voidaan muuttaa milloin tahansa sopimuspuolten kirjallisella sopimuksella. Muutokset tulevat voimaan sitä päivää seuraavan toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä, jona on vastaanotettu viimeinen sopimuspuolten välisistä diplomaattisista nooteista, joissa ilmoitetaan, että kyseisten muutosten voimaantulon edellyttämät kansalliset toimenpiteet on saatettu päätökseen.

23 artikla. Sopimuksen päättäminen. Artiklan mukaan kumpi tahansa sopimuspuoli voi irtisanoa sopimuksen antamalla kirjallisen ilmoituksen. Irtisanomisaika on kolme kuukautta. Sopimuksen määräyksiä sovelletaan edelleen tietoihin, jotka on toimitettu ennen kyseistä sopimuksen päättämistä.

24 artikla. Voimaantulo. Artikla sisältää sopimuksen voimaantuloa koskevat tavanomaiset määräykset. Sopimus tulee voimaan sitä päivää seuraavan toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä, jona on vastaanotettu viimeinen sopimuspuolten välisistä diplomaattisista nooteista, joissa ilmoitetaan, että tämän sopimuksen voimaantulon edellyttämät kansalliset toimenpiteet on saatettu päätökseen.

Sopimuksessa tarkoitettu sormenjälkitietojen ja DNA-tunnisteiden vaihtaminen käynnistyisi vasta erillisten sopimuspuolten viranomaisten välillä tehtyjen täytäntöönpanosopimusten jälkeen.

Perustuslain 95 §:ssä edellytetään, että kansainvälisen velvoitteen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset saatetaan valtionsisäisesti voimaan erityisellä voimaansaattamislailla. Tällaiset määräykset tulee saattaa voimaan lailla myös silloin, kun velvoitteen johdosta ei ole tarpeen tarkistaa kansallisen lainsäädännön aineellista sisältöä. Koska Suomen ja Yhdysvaltojen välisen rikostorjuntasopimuksen määräysten toteuttamiseksi ei ole tarpeen muuttaa aineellista lainsäädäntöä, esitys sisältää vain ehdotuksen blankettilaiksi.

1 §. Lakiehdotuksen 1 §:n säännöksellä saatettaisiin voimaan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset. Lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä selostetaan jäljempänä eduskunnan suostumuksen tarpeellisuutta koskevassa jaksossa.

2 §. Lain voimaantulosta säädettäisiin tasavallan presidentin asetuksella. Lain on tarkoitus tulla voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti kuin sopimus tulee voimaan.

Sopimus tulee voimaan 24 artiklan mukaan sitä päivää seuraavan toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä, jona on vastaanotettu viimeinen sopimuspuolten välisistä diplomaattisista nooteista, joissa ilmoitetaan, että sopimuksen voimaantulon edellyttämät kansalliset toimenpiteet on saatettu päätökseen. Yhdysvallat on saattanut kansalliset toimenpiteensä päätökseen ja on toimittanut Suomelle asiaa koskevan nootin 9 päivänä kesäkuuta 2010. Näin ollen sopimus tulisi voimaan sitä päivää seuraavan toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä, jona Yhdysvallat on vastaanottanut Suomen diplomaattisen nootin sopimuksen edellyttämien kansallisten toimenpiteiden päätökseen saattamisesta.

Sopimuksen voimaansaattamislaki ehdotetaan tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin sopimus tulee voimaan.

Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 59 § sisältää säännökset kansainvälisten velvoitteiden voimaantulosta Ahvenanmaan maakunnassa. Jos valtiosopimuksen määräys koskee itsehallintolain mukaan maakunnan toimivaltaan kuuluvaa asiaa tai jos määräys on ristiriidassa itsehallintolain säännösten kanssa, sopimus ei tältä osin tule voimaan maakunnassa, elleivät maakuntapäivät anna sille hyväksyntäänsä.

Ahvenanmaan itsehallintolain 18 §:n 6 kohdan mukaan maakunnalla on lainsäädäntövalta asioissa, jotka koskevat yleistä järjestystä ja turvallisuutta lain 27 §:n 27, 34 ja 35 kohdassa säädetyin poikkeuksin. Viimeksi mainituissa kohdissa säädetään mm. järjestysvallan toiminnasta valtion turvallisuuden varmistamiseksi. Itsehallintolain 27 §:n 22 kohdan mukaan rikosoikeus kuuluu myös pääasiallisesti valtakunnan toimivaltaan. Esimerkiksi rikosten esitutkinnasta säätäminen on perinteisesti katsottu olevan valtakunnalle kuuluva asia.

Tietosuoja on maakuntalakien lainsäädäntövalvonnassa katsottu kuuluvan itsehallintolain 18 §:n 1 kohdan ja 4 kohdan nojalla maakunnan lainsäädäntövaltaan. Mainittujen pykäläkohtien mukaan maakunnalla on lainsäädäntövalta asioissa, jotka koskevat maakunnan hallitusta sekä sen alaisia viranomaisia ja laitoksia sekä maakunnan kuntien hallintoa.

Edellä mainitun itsehallintolain 18 §:n 1 ja 6 kohdan nojalla maakunnassa on säädetty maakuntalaki Ahvenanmaan poliisiviranomaisesta (Ålands polismyndighet: Ålands författningssamling 2000:26 ja 2000:34), jonka toimintaan sovelletaan maakunnan poliisiviranomaista koskevaa tietosuojalainsäädäntöä (landskapslag ÅFS 1999:50, muut. 2006/29 ja 2007/91) om tillämpning i landskapet Ålandavriksförfattningar om personuppgifter).

Edellä olevan perusteella allekirjoitettu sopimus on Ahvenanmaan maakunnan lainsäädäntövaltaan kuuluva asia, johon tulee soveltaa itsehallintolain 59 §:ää kansainvälisten velvoitteiden voimaantulosta maakunnassa.

Sopimus on oikeudelliselta luonteeltaan valtiosopimus, jonka velvoittavuuden edellytyksenä on, että se hyväksytään Suomessa valtiosäännön edellyttämällä tavalla. Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan eduskunnan hyväksymistoimivalta kattaa kaikki aineelliselta luonteeltaan lain alaan kuuluvat kansainvälisen velvoitteen määräykset siihen katsomatta, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11/2000 vp ja PeVL 12/2000 vp.)

Edellä mainituilla perusteilla esitykseen sisältyvässä sopimuksessa on eduskunnan hyväksymistä edellyttäviä määräyksiä.

Sopimuksen määräyksistä kuuluvat lainsäädännön alaan sopimuksen määritelmät (1 artikla) ja sopimuksen tarkoitusta (2 artikla) koskevat määräykset, koska nämä sopimusmääräykset vaikuttavat joko suoraan tai välillisesti sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien aineellisten määräysten tulkintaan ja soveltamiseen (PeVL 6/2001 vp). Lisäksi perustuslakivaliokunnan mukaan valtiosopimuksen määräys on luettava lainsäädännön alaan muun muassa jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä (esimerkiksi PeVL 11/2000 vp). Sopimuksen aineellisista määräyksistä lainsäädännön alaan kuuluvat siten tietojenvaihtoa (3—5, 7—8, 10 artikla), tietosuojaa ja tietoturvaa (11—17 artikla) koskevat määräykset sekä tietoja toimitettujen tietojen käsittelystä ja siitä saaduista tuloksista koskevat määräykset (18 artikla).

Erikseen tehtävissä täytäntöönpanosopimuksissa määrättäisiin 6 artiklan 2 kohdassa ja 9 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuista hakujen teknisistä ja menettelyllisistä yksityiskohdista sekä 16 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuista tietoturvallisuuteen liittyvistä teknisistä yksityiskohdista. Näissä sopimuspuolten asianomaisten viranomaisten välillä tehtävissä täytäntöönpanosopimuksissa sovittaisiin käytännön teknisistä ja menettelyllisistä yksityiskohdista sopimuksen soveltamisessa. Täytäntöönpanosopimuksissa ei ole tarkoitus sopia rikostorjuntasopimuksen luonteeseen tai tavoitteisiin vaikuttavista muutoksista sopimussuhteeseen eikä asioista, jotka perustuslain mukaan kuuluvat eduskunnan toimialaan. Täytäntöönpanosopimuksia koskevilla sopimusmääräyksillä ei ole tarkoitus delegoida sopimusvaltaa alemmille viranomaisille. Täytäntöönpanosopimukset on tarkoitus tehdä kansainvälisinä hallintosopimuksina. Jos täytäntöönpanosopimuksia tehtäessä havaittaisiin tarve sopia lainsäädäntövallan alaan kuuluvista asioista, sopimus tehtäisiin perustuslain edellyttämiä menettelyjä noudattaen.

Sopimus sisältää määräyksiä, joiden mukaiset säännökset on voimassa olevassa lainsäädännössä säädetty tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Sopimuksen tarkoituksena on tehostaa ja helpottaa sopimuspuolten välistä yhteistyötä rikollisuuden estämiseksi ja torjumiseksi. Perustuslakivaliokunta on antanut Prümin sopimuksen yhteydessä lausunnon PeVL 56/2006 vp. Lausunnossaan perustuslakivaliokunta toteaa, että se on pitänyt sisällöltään vastaavanlaisia kansainvälisiä velvoitteita perustuslain 1 §:n 3 momentin tarkoittamana kansainvälisenä yhteistyönä, joka on paitsi tavanomaista myös kannatettavaa (vrt. PeVL 9/2003 vp, s. 3/I, PeVL 21/2003 vp, s 2/II).

Suomen ja Yhdysvaltojen välisen rikostorjuntasopimukseen ei voida katsoa sisältyvän sellaisia määräyksiä, jotka koskisivat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa ja 95 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Hallituksen näkemyksen mukaan sopimus voitaisiin näin ollen hyväksyä äänten enemmistöllä ja ehdotus sen lainsäädännön alaan kuuluvien sopimusmääräysten voimaansaattamiseksi käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Esityksestä ehdotetaan kuitenkin pyydettäväksi perustuslakivaliokunnan lausunto.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi Washingtonissa 17 päivänä maaliskuuta 2010 Suomen tasavallan hallituksen ja Amerikan yhdysvaltojen hallituksen välillä yhteistyön tehostamisesta rikollisuuden estämiseksi ja torjumiseksi tehdyn sopimuksen.

Koska sopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

                

                  Lakiehdotus
                
              

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Yhteistyön tehostamisesta rikollisuuden estämiseksi ja torjumiseksi Suomen tasavallan hallituksen ja Amerikan yhdysvaltojen hallituksen välillä Washingtonissa 17 päivänä maaliskuuta 2010 tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.

---

Helsingissä 15 päivänä lokakuuta 2010

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Sisäasiainministeri
Anne Holmlund