Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 34/2009
Hallituksen esitys Eduskunnalle ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteen VII luvun vaarallisten aineiden kuljetusta kappaletavarana aluksessa koskevan säännöstön (IMDG-säännöstö) 1.3 luvun muutosten hyväksymisestä ja laiksi yleissopimuksen IMDG-säännöstön 1.3 luvun lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

Esityksen pääasiallinen sisältö

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteen VII luvun A osan 3 säännön vaarallisten aineiden kuljetusta kappaletavarana aluksessa koskevan säännöstön (IMDG-säännöstö) 1.3 lukuun vuonna 2008 tehdyt muutokset.

IMDG-säännöstöä on sovellettava vaarallisten aineiden kappaletavaran aluskuljetuksissa.

Kansainvälinen merenkulkujärjestön (IMO) meriturvallisuuskomitea on hyväksynyt IMDG-säännöstöön velvoittavaksi määräykseksi vaarallisten aineiden kuljetusta kappaletavarana aluksessa koskevan koulutuksen näissä kuljetuksissa toimiville henkilöille. Vaatimus koskee laivassa työskenteleviä ja kaikkia sellaisia maissa työskenteleviä henkilöitä, joiden tehtävät liittyvät vaarallisten aineiden kappaletavarakuljetuksiin aluksessa.

Sopimusvaltioiden on ilmoitettava kansainväliselle merenkulkujärjestölle 1 päivään heinäkuuta 2009, jos ne eivät hyväksy hyväksyttyjä muutoksia.

Esitykseen sisältyy lakiehdotus IMDG-säännöstön 1.3 luvun lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Näin Suomen aiemmin hyväksymät 1.3 luvun nyt sitoviksi muuttuvat määräykset muuttuvat lain tasoisiksi.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samaan aikaan kuin yleissopimuksen muutokset tulevat Suomen osalta voimaan.


yleisperustelut

1 Nykytila

Ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen (SopS 11/1981), jäljempänä SOLAS-yleissopimus, liitteen VII luvun A osan 3 säännössä on 1 päivästä tammikuuta 2004 alkaen määrätty vaarallisten aineiden kuljetuksista kappaletavarana aluksessa koskevaa säännöstöä, jäljempänä IMDG-säännöstö, sovellettavaksi. Tuolloin kansainvälinen IMDG-säännöstö tuli Suomea ja muita sopimusvaltioita velvoittavaksi. Kansainvälinen IMDG-säännöstö muuttuu kahden vuoden välein. Muutokset tulevat voimaan yleensä vuosi sen jälkeen, kun muiden kuljetusmuotojen vastaavanlaiset vaarallisten aineiden kuljetuksia koskevat kansainvälisten sopimusten muutokset tulevat voimaan. IMDG-säännöstö sisältää sitovien määräysten lisäksi suosituksia.

Vaarallisten aineiden kuljetuksesta säädetään vaarallisten aineiden kuljetuksesta annetulla lailla (719/1994), jäljempänä VAK-laki, ja sen nojalla annetuissa vaarallisten aineiden kuljetuksesta kappaletavarana aluksessa annetulla valtioneuvoston asetuksella (666/1998), jäljempänä VAK-kappaletavara-asetus ja Merenkulkulaitoksen päätöksellä vaarallisten aineiden kuljetuksesta kappaletavarana aluksella (tiedotuslehti 11/17.12.2008), jäljempänä VAK-määräys. Nämä sisältävät keskeisimmät vaarallisten aineiden aluskuljetusta kappaletavarana koskevat turvallisuussäännökset ja -määräykset mukaan lukien säännökset ja määräykset henkilöstön pätevyydestä. Säännökset ja määräykset perustuvat IMDG-säännöstöön.

Varsinaisen merikuljetuksen lisäksi vaarallisten aineiden kuljetuksesta ja tilapäisestä säilytyksestä satama-alueella säädetään vaarallisten aineiden kuljetuksesta ja tilapäisestä säilytyksestä satama-alueella annetulla valtioneuvoston asetuksella (251/2005), jäljempänä VAK-satama-asetus. Asetus sisältää keskeisimmät satama-aluetta, satamanpitäjää ja toiminnanharjoittajaa satama-alueella koskevat turvallisuussäännökset, kuten ennakkotiedottaminen, turvallisuusselvityksen laatiminen ja ylläpito, vaarallisten lastien erottelu, onnettomuusraportointi ja satama-alueen henkilöstön koulutus.

VAK-lain 11 §:ssä säädetään henkilöstön yleisestä pätevyydestä. Pykälän 1 momentissa on yleinen koulutusvaatimus jokaiselle vaarallisten aineiden kuljetukseen tai tilapäiseen säilytykseen liittyviä tehtäviä hoitavalle henkilölle.

Nykyisessä VAK-kappaletavara-asetuksessa on yleissäännös koulutuksen sisällöstä. Lisäksi aluksen miehistön pätevyydestä säädetään aluksen miehityksestä, laivaväen pätevyydestä ja vahdinpidosta annetulla valtioneuvoston asetuksella (1256/1997). Tämän asetuksen säännökset perustuvat merenkulkijoiden vähimmäiskoulutuksesta annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2008/106/EY, kansainväliseen merenkulkijoiden koulutusta, pätevyyskirjoja ja vahdinpitoa koskevaan vuoden 1978 yleissopimukseen (SopS 22/1984) sekä merenkulkijoiden pätevyyskirjoja ja vahdinpitoa koskevaan säännöstöön (SopS 23/1999). VAK-satama-asetuksen mukaan satama-alueella työskenteleviltä edellytetään IMDG-säännöstön suosituksen mukaista, tehtävän mukaista koulutusta vaarallisten aineiden kuljetuksissa mukana oleville henkilöille. Direktiivin 2008/106/EY koulutusvaatimus koskee aluksella työskenteleviä henkilöitä. Direktiivi ei koske satamassa työskenteleviä eikä muita maa-alueella työskenteleviä henkilöitä, joiden toimenpiteillä voi olla vaikutusta vaarallisten aineiden kuljetukseen kappaletavarana aluksessa.

Tämä hallituksen esitys liittyy kauppamerenkulun turvallisuuteen samoin kuin työ- ja kuljetusoikeuteen. Näin ollen Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 27 §:n 13, 21 ja 41 kohdan mukaan sopimuksen määräykset kuuluvat valtakunnan lainsäädäntövaltaan.

2 Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset

IMDG-säännösten muutosten tavoitteena on harmonisoida kansainväliset vaarallisten aineiden kuljetuksia kappaletavarana aluksessa koskevat määräykset kaikkia kuljetusmuotoja koskevien Yhdistyneiden Kansakuntien talous- ja sosiaaliasioiden neuvoston (ECOSOC) vaarallisten aineiden kuljetusten mallisääntöjen, jäljempänä YK:n VAK-mallisäännöt, kanssa ja parantaa liikenneturvallisuutta ja logistisen ketjun toimivuutta.

IMO:n meriturvallisuuskomitea (Maritime Safety Committee, MSC) hyväksyi 84. istunnossaan 16 päivänä toukokuuta 2008 päätöslauselmallaan MSC.262(84) muutoksia IMDG-säännöstöön. Lainsäädännön alaan kuuluva IMDG-säännöstön 1.3 luvun muutos koskee suosituksesta velvoittavaksi muuttuvaa vaarallisten aineiden kuljetuksiin liittyvää koulutusta. Koulutusvaatimus koskee kaikkia niitä, jotka työtehtävissään joutuvat tekemisiin aluksessa tapahtuvien vaarallisten aineiden kappaletavarakuljetusten kanssa. Näitä ovat esimerkiksi aluksissa ja satamissa työskentelevät sekä vaarallisten aineiden lähettäjät, pakkaajat ja huolintaliikkeissä työskentelevät.

Esityksen tavoitteena on hyväksyä ja saattaa voimaan IMO:n meriturvallisuuskomitean 16 päivänä toukokuuta 2008 päätöslauselmallaan MSC.262(84) IMDG-säännöstöön tekemät muutokset. Muutosten on tarkoitus tulla voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010.

Tarkoituksena on, että eduskunta hyväksyisi IMDG-säännöstön 1.3 lukuun tehdyt Suomea velvoittavat muutokset ja lain IMDG-säännöstön 1.3 luvun lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Lain voimaantulosta säädettäisiin tasavallan presidentin asetuksella. Lain on tarkoitus tulla voimaan samanaikaisesti IMDG-säännösten muutosten kanssa eli 1 päivänä tammikuuta 2010. Lakiin sisällytettäisiin myös varsinaisen voimaansaattamissäännöksen lisäksi sopimuksen julkaisemista koskeva säännös.

IMDG-säännöstöön tehdyt muutokset eivät edellytä muutoksia VAK-lakiin.

3 Esityksen vaikutukset

Esityksellä ei ole merkittäviä organisaatio- tai henkilöstövaikutuksia eikä valtiontaloudellisia vaikutuksia. Merenkulkulaitos valvoo vaarallisten aineiden aluskuljetuksia kappaletavarana. Koska koulutusvaatimus tulisi velvoittavaksi, toimenpide laajentaa vähäisessä määrin Merenkulkulaitoksen valvontavelvoitetta.

Esitys parantaa meriturvallisuutta aluksilla, turvallisuutta satamissa ja yleisesti vaarallisten aineiden kuljetusketjussa sekä vähentää meriympäristölle vaarallisten aineiden alusliikenteestä aiheutuvaa vaaraa.

4 Asian valmistelu

Esitys on laadittu liikenne- ja viestintäministeriössä yhteistyönä Merenkulkulaitoksen kanssa. Merenkulkulaitos on osallistunut IMDG-säännöstön muutosten valmisteluun IMO:ssa.

Esitysluonnoksesta on pyydetty lausunnot ulkoasiainministeriöltä, oikeusministeriöltä, sisäasiainministeriöltä, sosiaali- ja terveysministeriöltä, ympäristöministeriöltä, rajavartiolaitokselta, tullilaitokselta, säteilyturvakeskukselta, Merenkulkulaitokselta, Suomen Ympäristökeskukselta, Opetushallitukselta, Suomen Satamaliitto ry:ltä, Suomen Varustamot ry:ltä, Satamaoperaattorit ry:ltä, Kemianteollisuus ry:ltä, Öljy- ja Kaasualan Keskusliitto ry:ltä, Teknisen Kaupan ja Palveluiden Yhdistys ry:ltä, Ålands Redarförening rf:ltä, Rahtialusyhdistys ry:ltä, Suomen Laivapäällystöliitto ry:ltä, Suomen Merimiesunioni ry:ltä, Suomen Konepäällystöliitto ry:ltä ja Suomen Huolintaliikkeisen liitto ry:ltä.

Merenkulkulaitos ja alan toimijat eivät ole vastustaneet esitystä. Lausunnoissa olleet huomautukset on otettu mahdollisuuksien mukaan huomioon esitystä viimeisteltäessä.

Yksityiskohtaiset perustelut

1 IMDG-säännöstön muutokset ja niiden suhde Suomen lainsäädäntöön

Vaarallisten aineiden kuljetuksesta säädetään VAK-laissa ja sen nojalla annetuissa VAK-kappaletavara-asetuksessa ja VAK-satama-asetuksessa sekä määrätään Merenkulkulaitoksen VAK-päätöksessä.

Kansalliset vaarallisten aineiden aluskuljetusta merellä koskevat säännökset ja määräykset perustuvat IMDG-säännöstöön, jossa on huomioitu kaikkia kuljetusmuotoja koskevat YK:n VAK-mallisäännöt.

IMDG-säännöstön muutokset

Osa 1. Luku 1.1. Yleiset määräykset. Lukuun on otettu päivitetty teksti alusten aiheuttaman meren pilaantumista ehkäisevän kansainvälisen yleissopimuksen (MARPOL; (SopS 51/1983)) III liitteestä. Siinä kuvataan meriympäristölle vaaralliset aineet YK:n VAK-mallisääntöjä samoin kuin kemikaalien luokitus- ja merkintäjärjestelmien maailmanlaajuista harmonisointijärjestelmää vastaaviksi. Määräykset ovat teknisluonteisia eivätkä kuulu lainsäädännön alaan.

Osa 1. Luku 1.2. Määritelmät, mittayksiköt ja lyhenteet. Lukuun on tehty määritelmien toimitusteknisiä muutoksia ja lisätty muutama uusi määritelmä. Esimerkiksi kierrätetyn muovimateriaalin määritelmään on lisätty viittaus YK:n VAK-mallisääntöjen mukaiseen ISO-standardiin. Määräykset ovat teknisluonteisia eivätkä kuulu lainsäädännön alaan.

Osa 1. Luku 1.3. Koulutus. Nykyisin voimassa oleva luku 1.3 käsittää 4 sivua suositusluonteisia määräyksiä. Meriturvallisuuskomitean hyväksymät lisäykset lukuun 1.3 ovat vajaan sivun mittaiset.

Luku 1.3 sisältää koulutusta koskevat määräykset. Luvun kappaleiden 1.3.1.1—1.3.1.3 koulutusvaatimukset muuttuvat velvoittaviksi ja kappaleiden 1.3.1.4—1.3.1.7 jäävät suosituksiksi.

Suosituksiksi jäävät kohdan 1.3.1.4 turvallisuuskoulutus, kohdan 1.3.1.5 suositus maissa olevalle henkilöstölle heidän tehtäviinsä liittyvästä koulutuksesta, kohdan 1.3.1.6 suositus koulutusta koskevaksi taulukoksi, jossa on lueteltu IMDG-säännöstön luvut ja muut asiaankuuluvat säännöstöt sekä kohdan 1.3.1.7 luettelo säännöstöistä ja muista julkaisuista, joista voi olla hyötyä tehtävän mukaisessa koulutuksessa.

IMDG-säännöstön kappaleeseen 1.3.0 otetun muutoksen vuoksi aikaisemmin suosituksena olevasta koulutuksesta tulee velvoittava kaikille, jotka ovat mukana vaarallisten aineiden kappaletavaran aluskuljetuksissa. Koulutusvelvollisuus koskee maissa olevia henkilöitä, jotka luokittelevat pakattuja vaarallisia aineita, pakkaavat niitä, merkitsevät kuljettavia vaarallisia aineita, laativat kuljetusasiakirjoja, laativat pakattujen vaarallisten aineiden lastaus- ja ahtaussuunnitelmia, lastaavat tai purkavat taikka kuljettavat vaarallisia aineita, valvovat ja tarkastavat vaarallisten aineiden kuljetuksia.

Koulutuksen tulee sisältää kuljetuksen vaatimukset kattavaa henkilöstön vastuuseen ja tehtäviin soveltuvaa koulutusta. Koulutus sisältää yleistä tiedostavaa koulutusta ja tehtäväkohtaista koulutusta. Sen on sisällettävä myös turvakoulutusta, joka liittyy terrorisminvastaisiin toimiin. Yleinen tiedostava koulutus pitää sisällään kuvauksen vaarallisten aineiden kuljetusluokista, aineiden merkitsemisestä, lipukkeiden kiinnittämisestä, pakkaamisesta, ahtauksesta, erottelusta ja yhteensopivuudesta sekä kuvauksen vaarallisten aineiden kuljetusasiakirjojen tarkoituksesta ja sisällöstä. Tehtäväkohtainen koulutus puolestaan koostuu yksityiskohtaisesta työntekijälle henkilökohtaisesti laaditusta ohjelmasta, joka vastaa työntekijän tehtäväkokonaisuutta.

Suosituksesta velvoittavaksi muuttuva koulutus on uusittava määräajoin.

Hyväksytyissä IMDG-säännöstön muutoksissa työnantajalla ja työtekijällä on oltava tiedot suoritetusta koulutuksesta. Tiedot on oltava toimivaltaisen viranomaisen saatavilla.

Työnantaja päättää, millaista koulutusta henkilölle annetaan ja millaista koulutusmenetelmää käytetään. Yrityksen on varmistettava, että vaarallisten aineiden kuljetuksiin palkattava henkilö on saanut riittävän koulutuksen. Jos henkilö ei ennen työsuhteen alkua ole saanut riittävää koulutusta, hänen tulee työskennellä ainoastaan koulutuksen saaneen henkilön suorassa valvonnassa. Lisäksi toimivaltainen viranomainen voi tarkastaa, onko yrityksen henkilöstölle antama koulutus riittävää suhteessa siihen, mitkä ovat heidän roolinsa ja tehtävänsä kuljetusketjussa.

VAK-lain 11 §:n 1 momentissa on säännökset henkilöstön pätevyydestä heidän tehtäviensä liittyessä vaarallisten aineiden kuljetukseen. Pykälän 2 momentin mukaan tarvittavasta koulutuksesta ja muusta pätevyydestä säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Nyt IMDG-säännöstöön ehdotetut työntekijän tehtävänmukaiset koulutusvaatimukset, jotka nykyisin ovat suosituksia, kuuluvat lainsäädännön alaan.

VAK-lain 11 §:n 3 momentissa on säännökset tietojensäilyttämisestä. Uusi velvoite työnantajalle säilyttää tiedot työntekijälle annetusta koulutuksesta kuuluu lainsäädännön alaan.

Edellä kuvattuja koulutusvaatimusta ja työnantajan koulutustietojen säilyttämistä koskevia vaatimuksia lukuun ottamatta luvun 1.3 nykyisin suosituksena olevat määräykset eivät sisällä lainsäädännön alaan kuuluvaa.

Lukuun 1.3 suositusluontoisiksi jäävät vähäisin teknisin muutoksin edelleen turvallisuuskoulutus ja koulutuksen yksityiskohtainen sisältö.

Osa 1. Luku 1.4. Turvamääräykset. Luku on pääosiltaan suositusluonteinen. Turvamääräyksiin on tehty lähinnä toimitusteknisiä muutoksia. Tällainen on esimerkiksi luokan 1.4 tiettyjen räjähteiden lisääminen suuren riskin omaavien aineiden luetteloon. Määräykset ovat teknisluonteisia eivätkä kuulu lainsäädännön alaan.

Osa 1. Luku 1.5. Yleiset määräykset koskien vaarallisten aineiden kuljetusluokkaa 7. Radioaktiivisia aineita (luokka 7) koskevat yleiset määräykset on siirretty aiemmasta IMDG-säännöstön kohdasta 1.1.3 uuteen lukuun 1.5. Määräykset ovat teknisluonteisia eivätkä kuulu lainsäädännön alaan.

Osa 2. Luokitus. Vaarallisten aineiden luokitukseen on tehty luokituskriteereiden muutoksia. Radioaktiivisten aineiden, vaarallisten aineiden kuljetusluokka 7 ja meriympäristölle vaarallisten aineiden luokituskriteerit on päivitetty. Määräykset ovat teknisluonteisia eivätkä kuulu lainsäädännön alaan.

Osa 3. Vaarallisten aineiden luettelo, erityismääräykset ja poikkeusmääräykset. Vaarallisten aineiden luetteloon on lisätty 12 uutta ja viisi IMDG-säännöstössä aiemmin esiintymätöntä ainetta. Uudet poikkeusmääriä koskevat tekniset määräykset on lisätty lukuun 3.5. Nämä koskevat vaarallisten aineiden kuljetuksia erittäin pieninä määrinä. Lisäksi vaarallisten aineiden luetteloon on viety suuri joukko yksityiskohtaisia teknisluonteisia täsmennyksiä. Tällainen on esimerkiksi uusi erityismääräys 332, joka vapauttaa magnesiumnitraattiheksahydraatin IMDG-säännösten soveltamisalasta. Muutokset eivät sisällä lainsäädännön alaan kuuluvaa.

Osa 4. Pakkausten ja säiliöiden vaatimukset. Osaan on tehty lukuisia teknisiä päivityksiä ja täsmennyksiä. Tällainen on esimerkiksi uuden pakkaustavan P804 lisääminen. Tätä pakkaustapaa voi käyttää bromin kuljetukseen. Määräykset ovat teknisluonteisia eivätkä kuulu lainsäädännön alaan.

Osa 5. Lähetystä koskevat määräykset. Meriympäristölle vaarallisten aineiden merkintä, jossa on kuollut puu ja kala, muutetaan vastaamaan muissa kuljetusmuodoissa käytettävää vesiympäristölle vaarallisen aineen merkintää. Lisäksi vaarallisten aineiden kuljetusluokan 5.2, orgaaniset peroksidit, lipukkeeseen on tehty korjaus, jossa liekkisymboli voi olla musta tai valkoinen. Tähän osaan on lisäksi tehty useita teknisiä päivityksiä ja täsmennyksiä. Muutokset eivät sisällä lainsäädännön alaan kuuluvaa.

Osa 6. Pakkausten, IBC-pakkausten, suurpäällysten, UN-säiliöiden, MEG-konttien ja säiliöajoneuvojen rakenne- ja testausvaatimukset. Osaan on tehty useita teknisiä muutoksia ja yksittäisiä täsmennyksiä. Tällaisia ovat esimerkiksi suurpakkausten uusi pinottavuutta osoittava merkintä samoin kuin suurpakkausten uusi tärinäkoe. Muutokset eivät sisällä lainsäädännön alaan kuuluvaa.

Osa 7. Kuljetustoimenpiteitä koskevat määräykset. Osaan on tehty runsaasti toimitusteknisiä muutoksia ja päivityksiä. Tällainen on esimerkiksi palavien kaasujen ja nesteiden leimahduspistettä koskevat täsmennykset. Lisäksi muutoksissa on tehty viittaus kansainvälisen atomienergiajärjestön (IAEA) viimeisimpään suosituksena olevaan turvallisuusstandardisarjaan. Julkaisu koskee radioaktiivisten aineiden kuljetusonnettomuuksiin valmistautumista ja varautumista. Muutokset eivät sisällä lainsäädännön alaan kuuluvaa.

2 Lakiehdotuksen perustelut

1 §. Pykälä sisältäisi säännöksen siitä, että IMDG-säännöstön 1.3 luvun lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset, siten kuin ne ovat muutettuina 16 päivänä toukokuuta 2008 annetulla IMO:n meriturvallisuuskomitean päätöslauselmalla, olisivat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut. Näin Suomen aiemmin hyväksymät 1.3 luvun nyt sitoviksi muuttuvat määräykset muuttuvat lain tasoisiksi. Lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä selostetaan yksityiskohtaisissa perusteluissa ja jäljempänä eduskunnan suostumuksen tarpeellisuutta käsittelevässä kohdassa.

2 §. IMDG-säännöstön muutoksia ei pykälän mukaan julkaistaisi Suomen säädöskokoelman sopimussarjassa muilta osin kuin eduskunnan hyväksymiltä osin. IMDG-säännöstön konsolidoidun toisinnon 1.3 luvun määräyksistä julkaistaan myöskin ainoastaan sitoviksi muuttuvat määräykset. IMDG-säännöstö olisi kokonaisuudessaan nähtävänä ja saatavissa Merenkulkulaitoksessa. Se myös antaisi siitä lisätietoja suomeksi ja ruotsiksi.

IMDG-säännöstön 1.3 luvun muutokset sisältävät eduskunnan hyväksymistä edellyttäviä määräyksiä, minkä vuoksi luvun muutokset on hallituksen esityksen liitteessä 1. Nämä määräykset julkaistaisiin Suomen säädöskokoelman sopimussarjassa. Koska IMDG-säännöstön koko 1.3 luku muuttuu lain tasoiseksi, hallituksen esityksen liitteessä 2 ovat myös kokonaisuudessaan IMDG-säännöstön 1.3 luvun 1 päivänä tammikuuta 2010 sitoviksi tulevat määräykset. Esityksen liitteenä ei ole suosituksiksi jääviä 1.3 luvun määräyksiä.

Valtiosopimusten julkaisemisesta säädetään Suomen säädöskokoelmasta annetussa laissa (188/2000). Valtiosopimusta ei kyseisen lain mukaan ole välttämätöntä kaikissa tapauksissa julkaista sopimussarjassa. Lain 9 §:n perusteella valtioneuvosto tai ministeriö voi erityisestä syystä päättää, että muuta kuin eduskunnan hyväksymää tai eduskunnan hyväksymistä edellyttävää valtiosopimusta ei julkaista sopimussarjassa, jos sopimuksen määräykset ovat esimerkiksi yleiseltä merkitykseltään vähäisiä. Sopimusmääräykset voivat lain esitöiden mukaan olla tällaisia esimerkiksi silloin, kun ne koskevat vain selvästi rajattua suppeaa henkilöpiiriä, kuten tietyn ammatin tai elinkeinon harjoittajia (HE 174/1999 vp, s. 22/l). Sopimussarjassa on kuitenkin julkaistava ilmoitus viranomaisesta, jolta on saatavissa jäljennös valtiosopimuksesta ja joka antaa sopimuksesta tietoja suomeksi ja ruotsiksi.

Laki Suomen säädöskokoelmasta on säädetty perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella (PeVM 1/2000 vp) tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Valiokunta katsoi tuolloin, että valtiosopimusten julkaiseminen voidaan perustuslain nojalla säätää lailla tehtäväksi muullakin tavoin kuin sopimussarjassa ja että perustuslaissa ei myöskään säädetä valtiosopimusten julkaisemiskielestä. Koska valtiosopimusten julkaiseminen muuten kuin sopimussarjassa oli lisäksi lain 9 §:ssä asianmukaisesti rajattu, valiokunta ei katsonut sääntelyn antavan aihetta valtiosääntöoikeudellisiin huomautuksiin (PeVM 1/2000 vp, s. 2).

Lausunnossaan (PeVL 24/2004 vp) perustuslakivaliokunta katsoi, että vaarallisten tavaroiden kansainvälisistä tiekuljetuksista tehdyn eurooppalaisen sopimuksen (ADR) A liitteen 1.10 luvun muutosten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamista koskevan lain 2 § oli asiasisällöltään Suomen säädöskokoelmasta annetun lain 9 §:ää vastaava. Sopimuksen jättäminen julkaisematta sopimussarjassa perustui ehdotuksen mukaan kuitenkin suoraan lakiin eikä valtioneuvoston tai ministeriön päätökseen. Sääntely ei vaikuttanut lakiehdotuksen käsittelyjärjestykseen.

Käsiteltävänä oleva lakiehdotuksen 2 § on asiasisällöltään Suomen säädöskokoelmasta annetun lain 9 §:ää vastaava. IMDG-säännösten muutosten jättäminen julkaisematta sopimussarjassa perustuisi suoraan lakiin. Vain säännöstön 1.3 lukuun tehdyt muutokset sekä säännöstön konsolidoidun toisinnon 1.3 luvun sitoviksi tulevat määräykset julkaistaisiin säädöskokoelman sopimussarjassa.

3 §. Laki tulisi voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti kuin IMDG-säännöstön muutokset tulevat voimaan. Tarkoituksena on, että laki tulisi voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010.

3 Voimaantulo

IMDG-säännöstöön toukokuussa 2008 tehdyt muutokset katsotaan SOLAS-yleissopimuksen VIII artiklan mukaisesti hyväksytyiksi 1 päivänä heinäkuuta 2009, jollei niitä siihen mennessä ole vastustanut 1/3 sopimuspuolista tai sopimuspuolet, joiden yhteenlaskettu osuus maailman kauppalaivaston tonnistosta on yli 50 prosenttia. Jos muutokset katsotaan hyväksytyiksi, ne tulevat voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010, lukuun ottamatta sellaisen sopimuspuolen osalta, joka on vastustanut muutosta ja joka ei ole peruuttanut vastustustaan.

Tarkoituksena on, että Suomi voisi saattaa IMDG-säännöstön muutokset voimaan samanaikaisesti kuin ne tulevat voimaan kansainvälisesti.

4 Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus ja käsittelyjärjestys

4.1 Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy muun muassa sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Peruslakivaliokunnan mukaan tämä perustuslaissa tarkoitettu eduskunnan hyväksymistoimivalta kattaa kaikki aineelliselta luonteeltaan lain alaan kuuluvat kansainvälisen velvoitteen määräykset.

Valtiosopimuksen tai muun kansainvälisen velvoitteen määräys on luettava lainsäädännön alaan,

1) jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista,

2) jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita,

3) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla, taikka

4) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä tai

5) siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Perustuslakivaliokunnan mukaan kansainvälisen velvoitteen määräys kuuluu näiden perusteiden mukaan lainsäädännön alaan siitä riippumatta, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11/2000 vp, PeVL 12/2000 vp ja PeVL 45/2000 vp).

SOLAS-yleissopimusta ei ole aikanaan saatettu eduskunnan hyväksyttäväksi. Myöhemmin sopimukseen ja sen liitteisiin tehtyjä muutoksia on kuitenkin hyväksytty eduskunnan myötävaikutuksella, koska perustuslain 94 §:n ilmaisua lainsäädännön alasta on tulkittava voimassa olevan perustuslain ja perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön pohjalta.

Suomen aikaisemman sitoumuksen mukaan IMDG-säännöstöä on sovellettava vaarallisten aineiden kappaletavaran aluskuljetuksissa. Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO on 16 päivänä toukokuussa 2008 hyväksynyt IMDG-säännöstön 1.3 lukuun muutoksia, joiden mukaan vaarallisten aineiden kappaletavarakuljetuksiin liittyvä koulutus muuttuu suosituksesta sopimusvaltioita velvoittavaksi määräykseksi. Työnantajalla tulee olla tiedot suoritetusta koulutuksista, ja koulutusta koskevat tiedot on oltava toimivaltaisen viranomaisen saatavilla.

VAK-lain 11 §:n 1 momentin mukaan jokaisella vaarallisten aineiden kuljetukseen tai tilapäiseen säilytykseen liittyviä tehtäviä kuten vaarallisten aineiden pakkaamista, lähettämistä, laivaamista, lastaamista, kuormaamista, kuljetusta tai purkamista suorittavalla henkilöllä tulee olla tarvittava koulutus tai muu pätevyys kyseiseen tehtävään. Mainitun pykälän 2 momentin mukaan tarvittavasta koulutuksesta ja muusta pätevyydestä säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Lisäksi pykälän 3 momentin mukaan työnantajalla tulee olla tiedot 1 momentissa tarkoitetusta koulutuksesta tai muusta pätevyydestä. Valvontaviranomaisen tiedonsaantioikeudesta säädetään VAK-lain 16 §:n 2 momentissa.

Koska koulutusvelvoitteesta, koulutusta koskevista tiedoista ja valvontaviranomaisen tiedonsaantioikeudesta säädetään laissa, IMDG-säännöstön 1.3 lukuun tehtyjen muutosten on katsottava kuuluvan lainsäädännön alaan. Mainitun 1.3 luvun muutoksille on siten tarpeen pyytää eduskunnan hyväksyminen.

Muissa 16 päivänä toukokuuta 2008 hyväksytyissä IMDG-säännöstön 1 osan lukuihin 1.1, 1.2, 1.4 ja 1.5 sekä säännöstön osiin 2—7 tehdyissä muutoksissa ei ole lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä.

4.2 Suomen toimivalta

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan 16/2004 vp käsitellyt SOLAS-yleissopimuksen liitteen muutosten toimivaltaa. Tuolloin SOLAS-yleissopimuksen liitteen muutosten katsottiin olevan jaetun toimivallan sopimus eli sekasopimus. Jaetun toimivallan määräykset kuuluvat osittain yhteisön ja osittain jäsenvaltioiden toimivaltaan. Koska eduskunnan hyväksymistoimivalta ei perustuslain tulkintakäytännön mukaan koske yhteisön toimivaltaan kuuluvan sopimuksen osia (PeVL 6/2001 vp), eduskunta hyväksyy sopimuksen perustuslain 94 §:n mukaisesti vain niiltä soin kuin sopimuksen määräykset kuuluvat Suomen toimivaltaan.

Euroopan yhteisö ei ole antanut säädöksiä eikä sillä ole vireillä sellaisia säädöshankkeita, jotka koskevat IMDG-säännöstön sisältämiä asioita lukuun ottamatta vaarallisesta aineesta satamille tehtäviä ilmoituksia ja aluksella työskenteleviä henkilöitä koskevaa koulutusta. Näin ollen toimivalta vaarallisten aineiden kappaletavarana aluskuljetuksissa koskevista asioista ei ole ilmoitusvelvollisuutta eikä aluksella työskenteleviä henkilöitä koskevaa koulutusta lukuun ottamatta siirtynyt Euroopan yhteisölle. Käsiteltävänä oleva IMDG-säännöstön muutos ei sisällä määräyksiä satamille tehtävistä ilmoituksista, mutta se sisältää määräyksiä tehtäväkohtaisesta koulutuksesta niin aluksella kuin satamassa ja maa-alueella työskenteleville henkilöille. Toimivalta koulutusvaatimuksesta aluksella työskentelevien henkilöiden osalta kuuluu Euroopan yhteisön toimivaltaan. Toimivalta satamassa ja maa-alueella työskentelevien osalta kuuluu Suomen toimivaltaan. Suomen toimivaltaan kuulu lisäksi koulutustietojen säilyttämistä koskevat määräykset.

Euroopan yhteisö ei ole IMO:n jäsen eikä se voi olla SOLAS-yleissopimuksen sopimuspuolena.

4.3 Sopimuksen osan hyväksyminen

Perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännön pohjalta on vakiintunut tavaksi, että eduskunta hyväksyy sen suostumusta vaativat valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet kokonaisuudessaan (ks. esimerkiksi PeVL 24/2001 vp, s. 2/II ja PeVL 16/2008 vp). Tämä vastaa myös perustuslain 94 §:n 1 momentin sanamuotoa.

Perustuslakivaliokunta (PeVL 18/2002 vp, s. 3 ja PeVL 24/2004 vp, s. 2) ei kuitenkaan ole nähnyt ehdotonta estettä sille, että eduskunnan hyväksyminen rajataan joissakin tilanteissa koskemaan vain eduskunnan hyväksymistä vaativan velvoitteen määräyksiä. Valiokunta on katsonut tällaisen poikkeuksellisen tilanteen voivan olla kysymyksessä ainoastaan, jos eduskunnan hyväksymistä vaativa velvoitteen osa muodostaa sen muista osista selvästi erillisen ja niistä yhtä hyvin teknisesti kuin asiallisesti riippumattoman, itsenäisen kokonaisuuden.

IMDG-säännöstön 1.3 luku koskee koulutusta. Luvun voidaan katsoa muodostavan asiallisesti ja teknisesti selvästi erillisen osan IMDG-säännöstöä.

IMDG-säännöstön muut kuin 1.3 luvussa olevat muutokset eivät kuulu lainsäädännön alaan eivätkä sisällä muutoinkaan eduskunnan hyväkymistä edellyttäviä määräyksiä. Mainitun 1.3 luvun määräyksiä lukuun ottamatta määräykset ovat yksityiskohtaisissa perusteluissa kerrotulla tavalla luonteeltaan teknisiä ja hyvin yksityiskohtaisia. Nämä muut IMDG-säännöstön määräykset koskevat luokitusta, merkitsemistä, kuljetuksissa käytettäviä pakkauksia ja säiliöitä ja niiden valmistusta ja testausta, kuormaamista, ahtaamista ja erottelua laivassa. Muutokset ovat myös pitkälti yksittäisten sanojen poistoja ja lisäyksiä voimassa oleviin määräyksiin ja niiden sisältämiin taulukoihin. Lisäksi IMDG-säännöstöä soveltaa suppea joukko vaarallisten aineiden kappaletavaran aluskuljetuksiin liittyviä, vaarallisten aineiden kuljetuksiin erikoistuneita ammattihenkilöitä. Näin ollen IMDG-säännöstön muutos koskee rajoitettuja kohderyhmiä.

VAK-laki koskee vaarallisten aineiden kuljetusta tiellä, rautatiellä, ilma-aluksessa ja kappaletavarana aluksessa sekä kuljetukseen kiinteästi liittyvää muuta toimintaa kuten vaarallisen aineen luokitusta, pakkaamista, lähettämistä tai vastaanottamista. Laki sisältää useita valtuussäännöksiä asetusten ja Merenkulkulaitosten määräysten antamiseen. Tällaisia valtuussäännöksiä on annettu muun ohessa vaarallisten aineiden pakkauksista, luokituksesta, merkinnöistä, kuljetusrajoituksista sekä kuljetus-, lastaus- ja käsittelyturvallisuudesta.

Käsitellessään hallituksen esitystä vaarallisten tavaroiden kansainvälisistä tiekuljetuksista tehdyn eurooppalaisen sopimuksen (ADR) A liitteen muutosta (HE 134/2004 vp) eduskunta hyväksyi vain tietyn osan sopimukseen tehdyistä muutoksista.

IMDG-säännöstö on kokonaisuudessaan laajuudeltaan noin 800 sivua. Säännöstöön toukokuussa 2008 hyväksytyt muutokset ovat myös melko laajat, yhteensä noin 170 sivua.

Edelle kuvatun vuoksi eduskunnalta pyydetään poikkeuksellisesti vain IMDG-säännöstön 1.3 luvun muutosten hyväksymistä.

4.4 Käsittelyjärjestys

IMDG-säännöstön muutos ei sisällä määräyksiä, jotka koskisivat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa tai 95 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. IMDG-säännöstön 1.3 lukuun tehdyt muutokset voidaan hallituksen käsityksen mukaan hyväksyä äänten enemmistöllä ja ehdotus muutosten voimaansaattamislaiksi voidaan hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään, että

Eduskunta hyväksyisi ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteen VII luvun A osan 3 säännön sisältämän vaarallisten aineiden kuljetusta kappaletavarana aluksessa koskevan säännöstön (IMDG-säännöstö) 1.3 lukuun 16 päivänä toukokuuta 2008 tehdyt muutokset, siltä osin kuin sopimus kuuluu Suomen toimivaltaan.

Koska sopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Lakiehdotus

Laki ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen liitteen VII luvun vaarallisten aineiden kuljetusta kappaletavarana aluksessa koskevan säännöstön (IMDG–säännöstö) 1.3 luvun lainsäädännön alaan kuuluvien määräyksien voimaansaattamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Ihmishengen turvallisuudesta merellä vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen (SopS 11/1981) liitteen VII luvun A osan 3 säännön vaarallisten aineiden kuljetusta kappaletavarana aluksessa koskevan säännöstön (IMDG-säännöstö) 1.3 luvun lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset sellaisina kuin ne ovat muutettuina 16 päivänä toukokuuta 2008 tehdyllä päätöksellä ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Suomen säädöskokoelman sopimussarjassa julkaistaan IMDG-säännöstön 1.3 luvun muutokset sekä mainitun luvun 1.3.1.1—1.3.1.3 kappaleet sellaisina kuin ne ovat muutettuina 1 §:ssä mainitulla päätöksellä. IMDG-säännöstö on kokonaisuudessaan nähtävänä ja saatavissa Merenkulkulaitoksessa, joka myös antaa siitä tietoja suomeksi ja ruotsiksi.

3 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.


Helsingissä 27 päivänä maaliskuuta 2009

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Liikenneministeri
Anu Vehviläinen

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.