Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi kansainvälisiä rautatiekuljetuksia koskevan yleissopimuksen (COTIF) muutokset 3 päivänä kesäkuuta 1999 päivätyn muutospöytäkirjan mukaisesti ja että eduskunta hyväksyisi lain yleissopimuksen muutosten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Yleissopimus on jaetun toimivallan sopimus, jonka määräyksistä osa kuuluu Euroopan yhteisöjen yksinomaiseen toimivaltaan ja osa Euroopan unionin jäsenvaltioiden toimivaltaan.

Yleissopimus liitteineen sisältää määräykset kansainvälisten rautatiekuljetusten järjestöstä (OTIF) ja sopimusvaltioiden välisestä rautateiden kansainvälisestä henkilö- ja tavaraliikenteestä, vaarallisten aineiden kuljetuksesta, rautateiden liikkuvasta kalustosta, rataverkon käytöstä sekä liikkuvan kaluston teknisistä ominaisuuksista ja niiden hyväksymisestä. Järjestöön kuuluu 41 jäsenvaltiota, joita ovat kaikki Euroopan unionin jäsenvaltiot sekä useimmat muut Euroopan valtiot ja eräät Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän valtiot.

Yleissopimus tulee Suomessa sovellettavaksi vain rajoitetusti. Yleissopimuksen rautatiekuljetuksia ja vaarallisten aineiden kuljetusta koskevat määräykset vastaavat pääpiirteissään Suomessa voimassa olevaa sääntelyä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella, tämänhetkisten arvioiden mukaan vuoden 2005 aikana.

---

Yleissopimus

Bernissä 9 päivänä toukokuuta 1980 tehdyllä kansainvälisiä rautatiekuljetuksia koskevalla yleissopimuksella (COTIF) (SopS 5/1985), jäljempänä COTIF-yleissopimus, perustettiin valtioiden välinen kansainvälisten rautatiekuljetusten järjestö (OTIF). Yleissopimus käsittää varsinaisen yleissopimuksen lisäksi valtioiden välisen kansainvälisten rautatiekuljetusten järjestön (OTIF) erioikeuksia ja vapauksia koskevan pöytäkirjan sekä liitteen A yhtenäiset määräykset sopimuksesta matkustajien ja matkatavaran kansainvälisestä rautatiekuljetuksesta (CIV) sekä liitteenä B yhtenäiset määräykset sopimuksesta tavaran kansainvälisestä rautatiekuljetuksesta (CIM). CIM:iin liittyy lisäksi vaarallisten aineiden kuljetusta koskeva ohjesääntö (RID).

Ratifioidessaan sopimuksen Suomi on yleissopimuksen CIV:n 3 artiklan nojalla varannut itselleen oikeuden olla soveltamatta rautatien vastuuta matkustajien kuolemasta tai loukkaantumisesta koskevia määräyksiä onnettomuuden tapahduttua Suomen alueella ja matkustajan ollessa Suomen kansalainen tai hänellä ollessa Suomessa pysyvä asuinpaikka.

COTIF-yleissopimusta muutettiin Vilnassa 3 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyllä pöytäkirjalla, jäljempänä muutospöytäkirja.

Kansallinen lainsäädäntö

Yleissopimusta vastaavaa kansallista lainsäädäntöä on useassa laissa. Kuljetusoikeudellisista kysymyksistä säädetään rautatiekuljetuslaissa (1119/2000), joka sääntelyltään kattaa sekä rautatiekuljetukset että siihen välittömästi liittyvät tavarakuljetukset. Lakia sovelletaan myös matkustajien kuljettamiseen. Matkustajaa ja hänen käyttöesineitään koskevaan vahinkoon sovelletaan raideliikennevastuulakia (113/1999). Raideliikennevastuulaki koskee muutoin pääasiassa rautatieliikenteessä kolmannelle aiheutunutta vahinkoa.

Valtion rataverkon käytöstä säädetään 15 päivänä maaliskuuta 2003 voimaan tulleessa rautatielaissa (198/2003). Vaunujen teknisistä vaatimuksista ja hyväksynnästä säädetään Euroopan laajuisen rautatiejärjestelmän yhteentoimivuudesta annetussa laissa (561/2002), jäljempänä rautatiejärjestelmän yhteentoimivuuslaki, ja Euroopan laajuisen rautatiejärjestelmän yhteentoimivuudesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (765/2002). Lisäksi Ratahallintokeskus on antanut määräyksiä vaunujen teknisistä vaatimuksista. Rautatieliikenteen vaunujen käyttöä koskevista sopimuksista ei toistaiseksi ole kansallista lainsäädäntöä.

Rautatiekuljetuslaissa säädetään rautatiekuljetuksesta, jonka rautatieyritys on sitoutunut suorittamaan. Lain säännökset ovat matkustajien ja muiden kuluttaja-asemassa olevien osalta pakottavaa lainsäädäntöä. Laissa säädetään rautatieyrityksen ja sen asiakkaan välisistä oikeuksista ja velvollisuuksista kuljetussopimussuhteissa. Matkustajaan kohdistuneisiin vahinkoihin sovelletaan kuitenkin raideliikennevastuulakia.

Raideliikennevastuulaissa säädetään raideliikenteessä aiheutuneen vahingon korvaamisesta. Kuljetussopimussuhteissa laki tulee sovellettavaksi ainoastaan matkustajaan kohdistuneiden vahinkojen osalta.

Vaarallisten aineiden kuljetuksesta (719/1994) annetussa laissa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä säädetään muun muassa vaarallisten aineiden kuljetuksesta rautateillä. Näitä kuljetuksia koskeva sääntely on pääosin yksityiskohtaista ja hyvin teknisluonteista. Säännökset perustuvat RID-asiantuntijakomissiossa valmisteltuihin kuljetusmääräyksiin ja vaarallisten aineiden rautatiekuljetuksia koskevaan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annettuun neuvoston direktiiviin 96/49/EY, jäljempänä RID-puitedirektiivi.

Rautatielaissa säädetään muun muassa rataverkon käytöstä ja ratakapasiteetin jakamisesta rautatieliikenteen harjoittajille. Rautatielain voimaantulon yhteydessä siirrettiin norminantovaltuutus Ratahallintokeskuksen teknisten määräysten antamiseen yhteentoimivuuslakiin, jossa säädetään lisäksi yhteisön oikeuden mukaisista rataverkon käytön teknisistä ja operatiivisista vaatimuksista.

Euroopan yhteisön lainsäädäntö

Rautatieliikenteen matkustajien ja tavaroiden kuljetusoikeudesta ei ole yhteisölainsäädäntöä. Vuoden 1999 COTIF-yleissopimus sisältää määräyksiä kuitenkin myös yhteisön oikeuden alaan kuuluvista asioista. Vaarallisten aineiden rautatiekuljetuksista säädetään RID-puitedirektiivissä. Rataverkon käytöstä säädetään yhteisön rautateiden kehittämisestä annetussa neuvoston direktiivissä 91/440/ETY (muutettu direktiivillä 2001/12/EY) sekä rautateiden infrastruktuurikapasiteetin käyttöoikeuden myöntämisestä ja rautateiden infrastruktuurin käyttömaksujen perimisestä sekä turvallisuustodistusten antamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2001/14/EY.

Rautatiejärjestelmän teknisistä ja operatiivisista vaatimuksista sekä rautatiejärjestelmässä käytettävien osajärjestelmien arvioinnista, hyväksynnästä ja käytöstä säädetään Euroopan laajuisen suurten nopeuksien rautatiejärjestelmän yhteentoimivuudesta annetussa neuvoston direktiivissä 96/48/EY ja Euroopan laajuisen tavanomaisen rautatiejärjestelmän yhteentoimivuudesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2001/16/EY.

Vuoden 1999 COTIF-yleissopimus sisältää pöytäkirjan kansainvälisiä rautatiekuljetuksia koskevan yleissopimuksen (COTIF) muuttamisesta ja valtioiden välisen kansainvälisen rautatiekuljetusten järjestön (OTIF) erioikeuksista ja vapauksista.

Muutettuun COTIF-yleissopimukseen kuuluu seuraavat seitsemän liitettä:

1) Yhtenäiset määräykset sopimuksesta matkustajien kansainvälisestä rautatiekuljetuksesta (CIV, joka muodostaa yleissopimuksen A-liitteen), jäljempänä CIV-määräykset,

2) Yhtenäiset määräykset sopimuksesta tavaran kansainvälisestä rautatiekuljetuksesta (CIM , joka muodostaa yleissopimuksen B-liitteen), jäljempänä CIM-määräykset,

3) Vaarallisten aineiden kansainvälistä rautatiekuljetusta koskeva ohjesääntö (RID, joka muodostaa yleissopimuksen C-liitteen), jäljempänä RID-ohjesääntö,

4) Yhtenäiset määräykset vaunujen käyttöä kansainvälisessä rautatieliikenteessä koskevista sopimuksista (CUV, joka muodostaa yleissopimuksen D-liitteen), jäljempänä CUV-määräykset,

5) Yhtenäiset määräykset sopimuksesta infrastruktuurin käytöstä kansainvälisessä rautatieliikenteessä (CUI, joka muodostaa yleissopimuksen E-liitteen), jäljempänä CUI-määräykset,

6) Yhtenäiset määräykset kansainvälisessä liikenteessä käytettäväksi tarkoitetun rautatiekaluston teknisten normien vahvistamisesta ja yhtenäisten teknisten määräysten hyväksymisestä (APTU, joka muodostaa yleissopimuksen F-liitteen), jäljempänä APTU-määräykset,

7) Yhtenäiset määräykset kansainvälisessä liikenteessä käytettäväksi tarkoitetun rautatiekaluston teknisestä hyväksymisestä (ATMF, joka muodostaa yleissopimuksen G-liitteen), jäljempänä ATMF-määräykset.

Yleissopimuksen liitteiden A-, B- ja C-määräykset vastaavat pääosin vuoden 1980 COTIF-yleissopimusta. Muutosten tavoitteena on selkeyttää ja yhtenäistää kansainvälisiä rautatiekuljetuksia koskevaa sääntelyä. Liitteissä D—G annetaan sopimusmääräykset sellaista kansainvälistä rautatieliikennettä varten, jota useampi kuin yksi rautatieyritys voisi harjoittaa eri sopimusvaltioiden alueella. Sopimusmääräykset eivät kuitenkaan velvoita sopimusvaltiota avaamaan rataverkkoaan kilpailulle. Jos sopimusvaltion rataverkko on avattu kilpailulle, sopimusmääräykset tulevat sovellettaviksi kansainvälisessä liikenteessä sellaisenaan, jollei sopimusvaltion selityksistä tai varaumista taikka yhteisön oikeudesta muuta johdu.

COTIF-yleissopimus on jaetun toimivallan sopimus, jonka määräykset kuuluvat osittain kunkin jäsenvaltion ja osittain Euroopan yhteisön toimivaltaan. Yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välisen toimivallan raja ei ole yksiselitteinen eikä sopimus sisällä määräystä, joka osoittaisi toimivallan jakautumisen. Euroopan yhteisö on liittymässä vuoden 1999 COTIF-yleissopimukseen, ja sopimuksessa on tarkoitus muun muassa selventää toimivallan jakoa Euroopan yhteisön ja jäsenvaltioiden kesken.

Kansallisten tuomioistuinten ohella myös Euroopan yhteisöjen tuomioistuimella on toimivalta tulkita jaetun toimivallan sopimukseen sisältyviä määräyksiä. Yhteisöjen tuomioistuimella on sen oikeuskäytännön nojalla katsottava olevan toimivalta tulkita yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvia yleissopimuksen määräyksiä silloinkin, kun niitä yksittäistapauksessa sovelletaan jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluvassa asiassa.

Esityksen tavoitteena on hyväksyä ja saattaa voimaan vuoden 1999 COTIF-yleissopimuksen muutokset siltä osin kuin sen määräykset kuuluvat Suomen toimivaltaan. Tarkoituksena on, että eduskunta hyväksyisi yleissopimuksen muutokset ja lain yleissopimuksen muutosten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Lain voimaantulosta säädettäisiin tasavallan presidentin asetuksella. Lakiin sisällytettäisiin myös varsinaisen voimaansaattamissäännöksen lisäksi eräitä yleissopimuksen määräyksiä täydentäviä säännöksiä.

Vuoden 1999 COTIF-yleissopimukseen sisältyvän muutospöytäkirjan voimaansaattamista koskevan 5 artiklan mukaan yleissopimuksen 42 artiklan 1 §:n mukaiset selitykset ja varaumat voidaan tehdä ennen yleissopimuksen voimaantuloa. Varaumia ja selityksiä voi tehdä myös sopimuksen voimassa ollessa mistä tahansa yleissopimuksen liitteestä kokonaisuudessaan tai sopimuksen yksittäisistä määräyksistä, jos varauma tai selitys on niiden osalta nimenomaisesti sallittu.

Sopimusvaltio voi rajata CIV- ja CIM-määräysten soveltamisen vain osaan rataverkosta (sekä CIV- että CIM-määräysten 1 artiklan 6 §). Sopimusvaltio voi myös rajata kansalaisensa ja henkilöt, joiden vakinainen asuinpaikka on sopimusvaltiossa, CIV-määräysten soveltamisalan ulkopuolelle kuolemaa ja loukkaantumista koskevien sopimusmääräysten osalta sopimusvaltion alueella (CIV-määräysten 2 artiklan 1 §). CIV- ja CIM-määräyksistä voidaan poiketa myös kahden raja-aseman välisessä liikenteessä kolmannen valtion kauttakulun osalta (sekä CIV- että CIM-määräysten 4 artiklan 1 ja 2 §). Sopimusvaltiot voivat tehdä myös sopimusvaltioiden välisestä liikenteestä kahdenvälisiä sopimuksia, jotka poikkeavat CIV- ja CIM -määräyksistä.

Yleissopimuksen F-liitteen 9 artiklan 1 §:n mukaan jäsenvaltio voi ilmoittaa perustellusta syystä, ettei jäsenvaltio vahvista teknistä normia tai hyväksyttyä teknistä määräystä alueellaan.

Tarkoituksena on, ettei Suomi käyttäisi oikeuttaan tehdä varaumia. Kansallisen sääntelyn ja CIV-määräysten väliset erot ovat niin vähäisiä, että nykyisen kaltaisella varaumalla ei ole käytännössä suurta merkitystä. Tämän vuoksi ei ole aiheellista tehdä CIV-määräysten 2 artiklassa tarkoitettua ilmoitusta.

Esitykseen sisältyvien ehdotusten voidaan arvioida edistävän sopimusvaltioiden välistä rautatieliikennettä yleiseurooppalaisittain harmonisoiduilla vaatimuksilla, joita sovelletaan yhtenäisesti kaikissa sopimusvaltioissa. Suomessa yritysvaikutusten arvioidaan kuitenkin jäävän vähäisiksi, koska Suomessa rautatieliikennettä harjoittaa toistaiseksi ainoastaan VR Osakeyhtiö, jonka tavaraliikenteestä vain noin kolme prosenttia kohdistuu COTIF-yleissopimuksen sopimusvaltioon. Venäjän liittymistä sopimukseen ei voida pitää todennäköisenä ainakaan lähitulevaisuudessa.

CIV ja CIM-määräyksiä sovelletaan lähtökohtaisesti sopimusvaltioiden välisiin kansainvälisiin kuljetuksiin. Suomessa tavaraliikenteen CIM-määräyksiä sovelletaan ainoan maaliikenteen rajanylityspaikan, Tornion ja Haaparannan kautta kulkevassa yhdysliikenteessä, jossa yleissopimuksen soveltaminen on pakollista. Vuositasolla tämän reitin kautta kulkee noin 200 000 tonnia tavaraliikenteen kuljetuksia.

Tavaraliikenteessä CIM-määräyksiä sovelletaan myös sellaisiin merikuljetuksiin, jotka on merkitty OTIF:n keskustoimistolle ilmoitettuihin linjaluetteloihin. Vuoden 1980 COTIF-sopimuksen mukaisesti vain vähäinen määrä rautateiden konttikuljetuksia hoidetaan tällaisilla OTIF:lle ilmoitetuilla meriliikenteen linjoilla CIM-määräysten mukaisesti. Suomesta Ruotsiin ja Saksaan liikennöivät junalautat eivät liikennöi CIM-linjaluetteloiden mukaisilla linjoilla.

Vuoden 1999 COTIF-yleissopimuksen 24 artiklan ja CIM:n 1 artiklan 4 pykälän mukaisesti CIM-määräyksiä voidaan soveltaa OTIF:n keskustoimistolle ilmoitetuilla meriliikenteen linjoilla. Vuoden 1999 COTIF-yleissopimuksen ratifioinnin yhteydessä on tarkoitus arvioida uudelleen linjaluetteloon sisällytettävät meriliikenteen yhteysvälit.

Yleissopimuksen CIM-määräyksiä ei kuitenkaan käytännössä juurikaan sovelleta näihin kuljetuksiin, koska VR Osakeyhtiö tekee kuljetussopimukset omaa kuljetusosuuttaan varten erikseen. Tämä koskee sekä junalauttaliikennettä Ruotsiin ja Saksaan että rautatieyhdysliikennettä Tornion ja Haaparannan välillä. Liikenne- ja viestintäministeriön käsityksen mukaan liikenteen harjoittajien tarkoituksena on, että junalauttaliikenteessä jatkettaisiin nykyistä, niin sanottuun katkaistuun liikenteeseen perustuvaa menettelyä, jossa jokainen rahdinkuljettaja vastaisi omalta osaltaan kuljetuksesta omilla rahtikirjoilla. Siirtyminen CIM-määräysten mukaiseen liikenteeseen lisäisi rahdinkuljettajien hallinnollisia kustannuksia ja voisi muuttaa kuljettajien keskinäistä vahinkovastuuta.

Suomessa ei ole henkilöliikenteessä varsinaista CIV-määräysten mukaista rajaliikennettä COTIF:n sopimusvaltioiden välillä. Henkilöliikenteessä yhtenäisten CIV-määräysten soveltamisala rajoittuukin sellaisiin kansainvälisen liikenteen matkalippuihin, joita käytetään Suomessa lähinnä matkailutarkoituksessa, kuten Interrail- ja Scanrail-liput. Vuositasolla arvioidaan, että noin alle prosentti henkilöliikenteen matkoista tehdään CIV-matkalipuilla Suomessa. Tarkoituksena on sisällyttää nykyiset meriliikenteen linjat CIV-määräysten soveltamisalaan.

Rautateiden henkilöliikenteessä VR Osakeyhtiöllä ei ole sellaisia kuljetusreittejä, joilla CIV-määräykset tulisivat sovellettaviksi. Suomen osalta CIV-määräyksillä on merkitystä vain, kun Suomesta myydään kansainvälisiä matkalippuja COTIF-sopimusvaltioiden välisiin kuljetuksiin tai kotimaan kuljetusosuudella on liityntä kansainväliseen kuljetukseen. Tältäkin osin esityksen vaikutuksia voidaan pitää vähäisinä.

Vuoden 1999 COTIF-yleissopimuksen uusien liitteiden sopimusmääräykset saattavat johtaa käytännössä siihen, että COTIF-yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvia kuljetussopimuksia tehdään vain rajoitetusti. Suomalainen kuljetusyritys voi joutua sellaisten sopimusmääräysten velvoittamaksi, joita vastaavia säännöksiä kansallisessa oikeudessa ei ole, kuten vaunujen tai infrastruktuurin käyttöä koskevaan sopimusmenettelyyn.

Vaarallisten aineiden rautatiekuljetuksista säädetään RID-puitedirektiivissä. Direktiivissä edellytetään, että jäsenvaltioissa kansalliset säännökset, jotka koskevat vaarallisten aineiden kuljetuksia rautatiellä, ovat RID–ohjesäännön mukaisia. Jäsenmaiden ja kolmansien maiden välisiin kuljetuksiin on direktiivin mukaisesti sovellettava myös RID–ohjesääntöä. Poikkeuksena tästä ovat kuljetukset eräisiin aiemmin Neuvostoliittoon kuuluneiden valtioiden ja jäsenvaltioiden välillä. Niihin voidaan soveltaa myös poikkeavia säännöksiä, jos säilytetään sama turvallisuustaso ja kuljetus tapahtuu entiseen Neuvostoliittoon kuuluvien valtioiden kalustolla (artikla 7). Tämä mahdollistaa sen, että Suomi voi soveltaa Venäjän liikenteessä kahdenkeskistä maiden välistä rautatieliikennettä koskevaa yhdysliikennesopimusta.

Suomen oikeusjärjestys on saatettu kokonaisuudessaan vastaamaan COTIF-yleissopimuksen RID-ohjesääntöä siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen vaarallisten aineiden kuljetuksesta annetulla lailla, sekä sen nojalla annetuilla valtioneuvoston ja liikenne- ja viestintäministeriön asetuksilla. Nämä säännökset, joita on noin 1 000 sivua, on julkaistu säädöskokoelmassa. Säännökset sisältävät RID-ohjesäännön kokonaisuudessaan ja ovat pääosin yhtenevät sen kanssa; vähäiset poikkeamat on osoitettu säännöksissä erillisillä huomautuksilla. Näitä kuljetuksia koskeva sääntely on pääosin hyvin teknisluonteista.

RID-asiantuntijakomissio hyväksyy muutoksia RID-ohjesääntöön pääsääntöisesti joka toinen vuosi. Asiantuntijakomission päättämät muutokset tulevat voimaan vuoden 1999 yleissopimuksen 35 artiklan mukaisesti kaikkien jäsenvaltioiden osalta kuudennen kuukauden ensimmäisenä päivänä siitä kuukaudesta lukien, jonka kuluessa COTIF:in pääsihteeri on ilmoittanut ne jäsenvaltioille. Jäsenvaltiot voivat esittää muistutuksen neljän kuukauden kuluessa pääsihteerin ilmoituksesta laskettuna. Muutokset eivät tule voimaan, jos neljäsosa jäsenvaltioista esittää muistutuksen. Jäsenvaltioissa, jotka ovat määräaikaan mennessä esittäneet päätöksiä koskevan muistutuksen, keskeytyy kyseisen liitteen muutosten soveltaminen kokonaisuudessaan heti päätösten tultua voimaan.

Vaarallisten aineiden kuljetukset Suomen ja Euroopan talousalueeseen kuulumattomien maiden välillä ovat harvinaisia Venäjää ja muita entiseen Neuvostoliittoon kuuluneita valtioita lukuun ottamatta. Yleissopimuksen RID-ohjesääntö tulee kuitenkin noudatettavaksi, jos esimerkiksi Romaniasta Keski-Euroopan kautta Suomeen lähettäisiin rautateitse vaarallisia aineita. Tällöin lähettäjä Romaniassa on RID-ohjesäännön mukaisesti velvollinen luokittelemaan, pakkaamaan ja merkitsemään tavaran oikein ja antamaan oikein täytetyt kuljetusasiakirjat kuljetuksen suorittajalle.

Venäjä ja muut entiseen Neuvostoliittoon kuuluvat valtiot eivät ole yleissopimuksen osapuolia. Rautatiekuljetukset Venäjän kautta tapahtuvat Suomen ja Venäjän välisen rautatieyhdysliikennesopimuksen perusteella.

Vuoden 1999 COTIF-yleissopimusta valmisteltiin noin kahden vuoden ajan Kansainvälisen rautatiekuljetusten järjestön OTIF:n sääntöjen mukaisen hallintokomitean kokouksissa, joihin Suomi osallistui. Muutokset yleissopimukseen hyväksyttiin OTIF:n viidennessä yleiskokouksessa Vilnassa vuonna 1999.

Neuvosto on 28 päivänä maaliskuuta 2003 tekemällään päätöksellä valtuuttanut komission neuvottelemaan ehdoista, joilla yhteisö voi liittyä vuoden 1980 COTIF-yleissopimukseen, sellaisena kuin se on muutettuna 3 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyllä Vilnan pöytäkirjalla. Sopimusneuvottelut on käytännössä saatettu päätökseen vuoden 2003 loppuun mennessä.

Komissio on ilmoittanut, että sen näkemyksen mukaan ei ole esteitä jäsenvaltioiden liittymiselle vuoden 1999 COTIF-yleissopimukseen. Jotta Euroopan yhteisö voisi liittyä yleissopimukseen, jäsenvaltioiden on ensin hyväksyttävä yleissopimus ja sopimuksen on tultava voimaan.

Vuoden 1999 COTIF-yleissopimuksen hyväksymistä ja voimaansaattamista koskeva hallituksen esitys on valmisteltu liikenne- ja viestintäministeriössä virkatyönä. Esityksestä on pyydetty lausunto ulkoasiainministeriöltä, oikeusministeriöltä, Ratahallintokeskukselta ja VR-Yhtymä Oy:ltä.

Euroopan unionin neuvostossa ovat vireillä yhteisön COTIF-yleissopimukseen liittymisen lisäksi Euroopan unionin niin sanottuun toiseen rautatiepakettiin sisältyvinä säädösehdotuksina rautatieliikenteen turvallisuutta koskeva direktiiviehdotus sekä tavanomaisen rautatiejärjestelmän ja suurten nopeuksien rautatiejärjestelmän yhteentoimivuusdirektiivien muutosehdotukset, jotka kuuluvat osittain jaetun toimivallan piiriin vuoden 1999 COTIF-yleissopimuksessa. Toisesta rautatiepaketista on hyväksytty neuvoston yhteinen kanta 25 päivänä kesäkuuta 2003. Euroopan parlamentin ja neuvoston välinen sovittelu aloitettiin vuoden 2004 tammikuussa. Sovitteluratkaisu saavutettiin 16 päivänä maaliskuuta 2004.

Muutospöytäkirja sisältää määräykset vuoden 1980 COTIF-yleissopimuksen muuttamisesta Vilnassa vuonna 1999 Kansainvälisten rautatiekuljetusten järjestön (OTIF) viidennessä yleiskokouksessa sovitulla tavalla.

Pöytäkirjan 1 artiklan mukaan vuoden 1980 COTIF-yleissopimus muutetaan pöytäkirjan liitteessä esitettyyn muotoon.

OTIF hoitaa pöytäkirjan 2 artiklan nojalla tallettajahallituksen tehtäviä väliaikaisena tallettajana siten kuin artiklassa tarkemmin määrätään. Vuoden 1999 COTIF-yleissopimuksen mukaisena tallettajahallituksena jatkaa yleissopimuksen voimaantulon jälkeen Sveitsin hallitus.

Pöytäkirjan 3 artikla sisältää määräykset pöytäkirjan allekirjoittamisesta, ratifioinnista, hyväksymisestä sekä yleissopimukseen liittymisestä.

Pöytäkirjan 4 artikla sisältää pöytäkirjan voimaantuloa koskevat määräykset ja 5 artikla selityksiä ja varaumia koskevat määräykset. Pöytäkirjan voimaantulo edellyttää 4 artiklan mukaan, että vähintään kaksi kolmasosaa vuoden 1980 COTIF-yleissopimuksen jäsenvaltioista on ratifioinut tai hyväksynyt pöytäkirjan ja tallettanut ratifioimis- tai hyväksymisasiakirjat väliaikaisen tallettajan huostaan. Vuoden 1999 COTIF-yleissopimuksen 42 artiklan 1 §:ssä tarkoitetut selitykset ja varaumat voidaan 5 artiklan mukaan tehdä milloin tahansa, myös ennen pöytäkirjan voimaantuloa.

Pöytäkirjan 6 artikla sisältää siirtymäkauden järjestelyjä koskevat määräykset yleiskokouksen koolle kutsumisesta, yleissopimuksen mukaisten komiteoiden työskentelystä, pääjohtajan viran toimikauden päättymisestä ja pääsihteerin tehtävien hoitamisesta, järjestön tilien tarkastuksesta ja tilien hyväksymisestä, jäsenmaksuista sekä sopimuksen tekohetkellä voimassa olleiden CIV- ja CIM-määräysten soveltamisesta ja CUV- ja CUI-määräysten soveltamisesta ennen sopimuksen voimaantuloa tehtyihin sopimuksiin. Vuoden 1980 COTIF-yleissopimuksen liitteiden CIV- ja CIM-sopimusmääräyksiä sovelletaan uuden sopimuksen voimaantulon jälkeen, jos kuljetussopimus on tehty ennen uuden yleissopimuksen voimaantuloa. Liitteiden D ja E (CUV ja CUI) pakottavien määräysten osalta siirtymäaika on yksi vuosi uuden yleissopimuksen voimaantulosta.

I osa. Yleiset määräykset

Muutetun COTIF-yleissopimuksen tavoitteena on vähentää ja mahdollisuuksien mukaan poistaa rajat ylittävän rautatieliikenteen hallinnollisia ja teknisiä esteitä. Muutettu yleissopimus on vuoden 1980 yleissopimusta laajempi. Yleissopimuksen liitteiksi on otettu myös muun muassa vaunujen teknisiä vaatimuksia ja hyväksyntää koskevat liitteet.

Yleissopimuksen 1 artiklan mukaan yleissopimuksen osapuolet muodostavat jäsenvaltioina valtioiden välisen kansainvälisten rautatiekuljetusten järjestön (OTIF). OTIF on oikeushenkilö ja sen työntekijöillä on diplomaattiasema. OTIF:n toimipaikka sijaitsee Sveitsissä, Bernissä. Järjestön uutena työkielenä on aikaisempien työkielien, ranskan ja saksan, lisäksi englanti.

Yleissopimuksen 2 artiklan mukaan järjestön tarkoituksena on edistää, parantaa ja helpottaa kansainvälistä rautatieliikennettä erityisesti muodostamalla yhtenäiset oikeudelliset järjestelmät liitteet A—F kattavilla oikeuden aloilla. Järjestö voi tavoitteidensa puitteissa muodostaa lisäksi muita yhtenäisiä oikeudellisia järjestelmiä sekä tarjota puitteet, joissa jäsenvaltiot voivat tehdä muita kansainvälisiä yleissopimuksia kansainvälisen rautatieliikenteen edistämiseksi, parantamiseksi tai helpottamiseksi.

Sopimusvaltiot sitoutuvat yleissopimuksen 3 artiklan nojalla järjestämään rautatiealan kansainvälisen yhteistyön ensisijaisesti OTIF:n kautta. Kuitenkin ne velvoitteet, jotka sopimusvaltioilla on Euroopan yhteisön jäseninä tai Euroopan talousaluetta koskevan sopimuksen sopimusvaltioina, syrjäyttävät yleissopimuksesta aiheutuvat velvoitteet. Vuoden 1999 COTIF-yleissopimus velvoittaisi Suomea siltä osin kuin sopimusmääräykset kuuluvat Suomen toimivaltaan Euroopan yhteisön jäsenenä.

Yleissopimuksen 4 artikla sisältää määräykset artiklassa tarkoitettujen tehtävien vastaanottamisesta ja siirtämisestä eräissä tapauksissa.

Jäsenvaltiot sitoutuvat yleissopimuksen 5 artiklan nojalla ryhtymään kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin kansainvälisen rautatieliikenteen helpottamiseksi ja siinä tarkoituksessa poistamaan jokaisen tarpeettoman menettelyn, yksinkertaistamaan ja yhtenäistämään edelleen tarvittavat muodollisuudet sekä yksinkertaistamaan rajatarkastukset. Lisäksi jäsenvaltiot sitoutuvat yhtenäistämään mahdollisimman pitkälle kansainvälisen rautatieliikenteen helpottamiseksi ja parantamiseksi rautatieliikenteeseen vaikuttavat normit ja menettelyt sekä edistämään sellaisia infrastruktuurinhaltijoiden välisiä sopimuksia, jotka tähtäävät kansainvälisen rautatieliikenteen järjestämiseen parhaalla mahdollisella tavalla.

Yleissopimuksen 6 artiklan mukaan kansainväliseen rautatieliikenteeseen sekä kansainvälisessä rautatieliikenteessä käytettävän rautatiekaluston tekniseen hyväksyntään sovelletaan yleissopimuksen liitteiksi otettuja yhtenäisiä määräyksiä (liitteet A—G). Yhtenäiset määräykset muodostavat yleissopimuksen liitteet ovat sopimuksen keskeinen osa. Liitteisiin voi sisältyä liitteitä siten kuin siitä on sovittu. Järjestö voi artiklan mukaan hyväksyä muitakin yhtenäisiä määräyksiä kuin mistä OTIF:n viidennessä yleiskokouksessa on sovittu. Toistaiseksi näin ei ole menetelty.

Yleissopimuksen 7 artiklan mukaan käsitteeseen ”yleissopimus” sisältyvät yleissopimuksen lisäksi vuoden 1999 pöytäkirja sekä yleissopimuksen liitteet ja niiden liitteet.

Yleissopimuksen II osa sisältää määräykset kotimaisesta oikeudesta, laskentayksiköstä, lisämääräyksistä, oikeudenkäyntikuluvakuutuksesta sekä tuomioiden täytäntöönpanosta ja takavarikosta.

Sopimuksen 8 artiklassa velvoitetaan sopimuksen tulkinnassa ja soveltamisessa ottamaan huomioon sen kansainvälisoikeudellinen luonne sekä yhtenäisyyden edistämisen tarve. Yleissopimus syrjäyttää kansallisen lainsäädännön. Sopimuksen 3 artiklan 2 §:n nojalla Euroopan yhteisön jäsenvaltioita velvoittavat kuitenkin ensisijaisesti yhteisön jäsenyydestä aiheutuvat velvoitteet.

Kaksi tai useampi jäsenvaltio taikka kaksi tai useampi kuljetusyritys voivat sopimuksen 10 artiklan nojalla sopia täydentävistä määräyksistä yhtenäisten määräysten CIV ja yhtenäisten määräysten CIM toimeenpanosta. Täydentävät määräykset eivät kuitenkaan saa poiketa sanotuista yhtenäisistä määräyksistä.

Sopimuksen III osa sisältää järjestön rakennetta ja toimintaa koskevat määräykset.

Järjestön hallintoelimiin kuuluvat yleiskokous, hallintokomitea, tarkastuskomissio, vaarallisten aineiden kuljetusten asiantuntijakomissio (RID-asiantuntijakomissio), rautatieliikenteen helpottamista koskeva komissio, teknisten kysymysten asiantuntijakomissio sekä pääsihteeri. OTIF:n nykyisen pääjohtajan tehtävä muutetaan pääsihteerin tehtäväksi.

Yleiskokous muodostuu 14 artiklan mukaan kaikista jäsenvaltioista. Artiklassa määrätään yleiskokouksen tehtävistä, joista on yksityiskohtaisemmat määräykset sopimuksessa erikseen. Yleiskokous kokoontuu pääjohtajan kutsusta pääsääntöisesti joka kolmas vuosi. Kolmannes jäsenvaltioista tai järjestön hallintokomitea voi myös pyytää yleiskokouksen koolle kutsumista. Yleiskokous on päätösvaltainen jäsenvaltioiden enemmistön ollessa siinä edustettuna. Päätökset yleiskokouksessa tehdään pääsääntöisesti äänestyksessä edustettuina olevien jäsenvaltioiden enemmistöllä. Erikseen määrätyissä tapauksissa vaaditaan kahden kolmasosan enemmistö.

Hallintokomitea vastaa 15 artiklan mukaan lähinnä järjestön taloudellisista asioista sekä eräistä nimitysasioista ja muista hallinnollisista asioista. Lisäksi komitea valvoo pääsihteerin toimintaa. Komitea on päätösvaltainen, kun kaksi kolmasosaa sen jäsenistä on siinä edustettuna. Päätökset komitea tekee enemmistöpäätöksin.

Sopimuksen 16 artikla sisältää määräykset järjestön yhteydessä toimivista asiantuntijakomissioista ja niitä koskevat menettelysäännöt. Komissiot koostuvat kaikista jäsenvaltioista. Sopimuksen 42 artiklan 1 §:ssä tarkoitetun selityksen tai varauman jättäneet jäsenvaltiot eivät voi kuitenkaan osallistua varaumia koskevien liitteiden muutosehdotuksen käsittelyyn. Komissiot kokoontuvat pääsihteerin kutsusta joko omasta aloitteestaan tai viiden jäsenvaltion tai hallintokomitean pyynnöstä.

Kullakin komissiolla on omalla asiantuntemusalueellaan keskeinen asema yleissopimuksen ja sen liitteiden muutosehdotusten valmistelussa ja hyväksymisessä. Lisäksi teknisten kysymysten asiantuntijakomissio käyttää päätösvaltaa teknisten normien vahvistamisessa. Sopimuksen 17—20 artiklat sisältävät määräykset tarkistuskomission, RID-asiantuntijakomission, rautatieliikenteen helpottamista käsittelevän komission ja teknisten kysymysten asiantuntijakomission tehtävistä. Tarkistuskomitea päättää niistä yleissopimuksen muutosehdotuksista, joista määrätään tarkemmin sopimuksen 33 artiklan 4 §:ssä. RID-asiantuntijakomissio päättää vastaavasti vaarallisten aineiden rautatiekuljetusta koskevan ohjesäännön (RID) määräysten muutosehdotuksista ja teknisten kysymysten asiantuntijakomissio yhtenäisten määräysten (APTU) liitteiden muutosehdotuksista. Rautatieliikenteen helpottamista käsittelevä komissio käsittele kaikkia kysymyksiä, jotka koskevat rajanylityksen helpottamista kansainvälisessä rautatieliikenteessä sekä suosittelee normeja, menetelmiä, menettelyjä ja käytäntöjä, jotka helpottavat kansainvälistä rautatieliikennettä. Teknisten kysymysten asiantuntijakomissio päättää lisäksi kansainvälisessä liikenteessä käytettäväksi tarkoitettua rautatiekalustoa koskevien teknisten normien vahvistamisesta sekä kansainvälisessä liikenteessä tarkoitettua rautatiekalustoa koskevien yhtenäisten teknisten rakenne-, käyttö- ja kunnossapitomääräysten sekä menettelyjen hyväksymisestä. Komissio voi joko vahvistaa tekniset normit tai hyväksyä yhtenäiset tekniset määräykset tai kieltäytyä vahvistamista tai hyväksymästä niitä. Se ei voi kuitenkaan muuttaa niitä.

Pääsihteerin tehtävistä määrätään sopimuksen 21 artiklassa. Pääsihteerin valitsee yleiskokous kolmen vuoden pituiseksi kaudeksi. Hänet voidaan valita uudelleen enintään kaksi kertaa.

Järjestön henkilökunnan oikeuksista ja velvollisuuksista annetaan 22 artiklan mukaan tarkemmat määräykset henkilökunnan asemasta annetussa hallintokomitean ohjesäännössä. Järjestön julkaisemasta aikakauslehdestä määrätään 23 artiklassa.

Linjaluetteloista määrätään 24 artiklassa. CIV- ja CIM-meri- ja sisävesilinjat, joilla suoritetaan rautatiekuljetusta täydentäviä kuljetuksia yhden kuljetussopimuksen nojalla, merkitään luetteloon. Varauman tehneen jäsenvaltion rautatielinjat merkitään myös luetteloon.

Yleissopimuksen IV osassa määrätään työohjelmasta, budjetista, tilinpäätöksestä, toimintakertomuksesta ja rahoituksesta.

Järjestön työohjelma, budjetti ja tilinpäätös laaditaan 25 artiklan mukaan kahden kalenterivuoden pituiselle ajanjaksolle. Jäsenvaltiot vastaavat 26 artiklan mukaisesti järjestön kuluista.

Tilintarkastuksen suorittamisesta määrätään 27 artiklassa.

Yleissopimuksen V osassa määrätään välimiesmenettelystä.

Jäsenvaltioiden väliset erimielisyydet tämän yleissopimuksen tulkitsemisesta tai soveltamisesta sekä jäsenvaltioiden ja järjestön väliset erimielisyydet erioikeuksia ja vapauksia koskevan pöytäkirjan tulkitsemisesta tai soveltamisesta voidaan 28 artiklan mukaan alistaa välimiesoikeuden ratkaistavaksi, jos jokin osapuolista tätä pyytää.

Yleissopimuksen 29 artiklassa määrätään välityssopimuksesta, 30 artiklassa välimiehistä, 31 artiklassa menettelystä ja kuluista sekä 32 artiklassa vanhentumisesta ja täytäntöönpanokelpoisuudesta.

Yleissopimuksen VI osassa määrätään yleissopimuksen muuttamisesta.

Yleiskokous päättää yleissopimuksen muutosehdotuksista siten kuin 33 artiklassa määrätään. Pääsihteeri ilmoittaa jäsenvaltioille yleiskokouksen päättämät yleissopimuksen muutokset 34 artiklan mukaisesti. Pääsihteeri ilmoittaa myös komissioiden päättämät yleissopimuksen muutokset 35 artiklan mukaisesti jäsenvaltioille.

Yleissopimuksen VII osassa ovat loppumääräykset.

Tallettajasta määrätään yleissopimuksen 36 artiklassa. Tallettajana toimii pääsihteeri. Yleissopimukseen liittymisestä määrätään 37 artiklassa. Jokainen valtio, jonka alueella on rautatieliikennettä, voi liittyä yleissopimukseen. Alueellisten talousyhteisöjen liittymisestä yleissopimukseen määrätään 38 artiklassa. Liitännäisjäsenyydestä määrätään 39 artiklassa ja jäsenyyden keskeytymisestä 40 artiklassa. Jäsenvaltio voi yleissopimusta irtisanomatta pyytää, että sen jäsenyys järjestössä keskeytyy, jos jäsenvaltion alueelle siitä riippumattomista syistä ei enää harjoiteta rautatieliikennettä.

Yleissopimus voidaan 41 artiklan mukaan irtisanoa milloin tahansa. Halutessaan irtisanoa yleissopimuksen jäsenvaltio ilmoittaa tästä tallettajalle. Irtisanominen tulee voimaan seuraavan vuoden joulukuun 31 päivänä. Ilmoituksista ja varaumista määrätään 42 artiklassa. Jokainen jäsenvaltio voi milloin tahansa ilmoittaa, ettei se sovella tiettyjä yleissopimuksen liitteitä kokonaisuudessaan. Muutoin yksittäisiä määräyksiä koskevat selitykset tai varaumat ovat sallittuja vain, jos määräyksissä on nimenomaan mainittu, että ne ovat sallittuja.

Järjestön lakkauttamisesta määrätään yleissopimuksen 43 artiklassa. Yleiskokous voi päättää järjestön lakkauttamisesta. Tällöin järjestön omaisuus jaetaan jäsenvaltioiden kesken siten kuin artiklassa määrätään.

Siirtymäsäännöksestä määrätään 44 artiklassa. Voimassa oleviin kuljetussopimuksiin sovelletaan sopimuksen tekohetkellä voimassa ollutta lakia.

Yleissopimuksen teksteistä määrätään 45 artiklassa. Yleissopimus on laadittu englannin, ranskan ja saksan kielellä, joista ranskankielinen teksti on ratkaiseva. Tarkoituksena on, että vuoden 1999 COTIF-yleissopimuksen tultua voimaan englannin kielestä tulee myös järjestön virallinen työkieli.

Valtioiden välisen kansainvälisen rautatiekuljetusten järjestön (OTIF) erioikeuksia ja vapauksia koskeva pöytäkirja

Valtioiden välisen kansainvälisen rautatiekuljetusten järjestön (OTIF) erioikeuksia ja vapauksia koskeva pöytäkirja sisältää sopimusmääräyksiä OTIF:n keskustoimiston ja sen henkilökunnan toiminnan järjestämisestä kansainvälisen oikeuden mukaisesti.

Yhtenäiset määräykset sopimuksesta matkustajien kansainvälisestä rautatiekuljetuksesta (CIV)

I osa. Yleiset määräykset

Yhtenäiset määräykset sopimuksesta matkustajien kansainvälisestä rautatiekuljetuksesta (CIV), jäljempänä CIV-määräykset, jotka muodostavat yleissopimuksen A-liitteen, perustuvat vuoden 1980 yleissopimuksen CIV-määräyksiin. CIV-määräyksiä sovelletaan kaikilla sopimusvaltion rautatiereiteillä. Määräykset tulevat artiklan 1 mukaan sovellettaviksi silloin, kun kuljetussopimuksen mukaisen kuljetuksen lähtö- ja määräpaikka sijaitsevat eri sopimusvaltioissa.

Jos kuljetus sisältää sopimusvaltion sisäisessä liikenteessä maantie- tai sisävesikuljetuksen, CIV-määräykset tulevat sovellettaviksi koko kuljetuksen osalta. Määräykset on yhdenmukaistettu meriliikenteen vuoden 1974 Ateenan konvention ja ilmaliikenteen Varsovan sopimuksen kanssa, erityisesti toisen kuljetusyrityksen suorittamassa kuljetuksessa.

Sopimusvaltio voi 2 artiklan mukaan ilmoittaa, ettei se sovella kaikkia kuljettajan vastuuta matkustajan kuolemasta tai loukkaantumisesta koskevia määräyksiä alueellaan sattuvien onnettomuuksien kohteeksi joutuviin matkustajiin, jos nämä ovat sen kansalaisia tai henkilöitä, joiden vakinainen asuinpaikka on tässä valtiossa.

Määräysten tulkinnan kannalta keskeiset käsitteet määritellään 3 artiklassa. Jäsenvaltioille sallituista määräyksistä poikkeamisesta määrätään 4 artiklassa. Jäsenvaltiot voivat poiketa määräyksistä sellaisissa kuljetuksissa, jotka tapahtuvat yksinomaan rajan molemmin puolin sijaitsevan kahden aseman välillä, jos näiden ja rajan välissä ei ole muuta asemaa. Poikkeaminen on myös mahdollista silloin, kun kahden jäsenvaltion välinen kuljetus kulkee sellaisen valtion kautta, joka ei ole jäsenvaltio.

CIV-määräykset ovat artiklan 5 mukaan pakottavaa oikeutta, jollei toisin ole sovittu. Kuljettaja voi kuitenkin aina lisätä kuljetussopimuksella omia vastuitaan ja velvollisuuksiaan.

Vahingonkorvausvelvollisuus perustuu ankaran vastuun periaatteelle, jonka mukaisesti rautatieyritys on vastuussa asiakkaalleen junavuorojen peruuttamisesta, viivästyksestä ja katkenneista jatkoyhteyksistä. Tosin rautatieyritys on tietyissä tapauksessa vapautettu vahingonkorvausvelvollisuudesta määräyksissä mainituilla erityisperusteilla. Rautatieyritys on vastuussa oman toimintansa ohella myös rataverkon haltijan vastuupiiriin kuuluvasta vahingosta, joka matkustajalle aiheutuu. Välillisten vahinkojen korvausvelvollisuus on rajoitettua. Korvausvastuun enimmäismääriä on nostettu moottoriajoneuvojen kuljetusta lukuun ottamatta.

Suomen kansalliseen lainsäädäntöön verrattuna CIV-määräykset vastaavat lähtökohtaisesti raideliikennevastuulain ja rautatiekuljetuslain säännöksiä. Junavuoron viivästyksen osalta rautatiekuljetuslain säännös junavuoron viivästyksen aiheuttamasta korvausvastuusta on soveltamisalaltaan CIV-sopimusmääräyksiä hieman suppeampi.

II osa. Kuljetussopimuksen solmiminen ja toimeenpano

Lähtökohtaisesti kuljetussopimuksen todisteena on 6 artiklan mukaan matkalippu, mutta kuljetussopimussuhde syntyy myös ilman matkalippua. Määräysten 7 artiklassa määrätään tarkemmin matkalipusta, 8 artiklassa kuljetusmaksusta ja 9 artiklassa matkustusoikeudesta. Hallinnollisten muodollisuuksien täyttämisestä määrätään 10 artiklassa ja junan peruuntumisen tai myöhästymisen ja jatkoyhteyden menettämisen merkitsemisestä matkalippuun 11 artiklassa.

III osa. Käsimatkatavaran, eläinten, matkatavaran ja ajoneuvojen kuljetus

Matkustajalla on 12 artiklan mukaan oikeus kuljettaa mukanaan matkatavaraa, jättää matkatavaraa erikseen kuljetettavaksi (kirjattu matkatavara) sekä erityismääräysten mukaisesti kuljettaa ajoneuvoja ja vaarallisia aineita. Kuljettajalla on näihin kuljetettaviin esineisiin nähden 13 artiklan mukaan tarkastusoikeus joko matkustajan tai kahden riippumattoman todistajan läsnä ollessa. Sopimuksen 14—25 artikloissa määrätään hallinnollisten muodollisuuksien täyttämisestä, käsimatkatavaroiden ja eläimien valvontavelvollisuudesta, matkatavaran kirjaamisesta, matkatavaratodistuksesta, matkatavaran maksamisesta, merkitsemisestä ja matkustajan määräämisoikeudesta matkatavaraan nähden, matkatavaran luovutuksesta sekä ajoneuvojen kuljetusehdoista ja kuljetusasiakirjoista.

IV osa. Kuljettajan vastuu

Kuljettajalla on 26 artiklan mukaan vastuu matkustajan kuolemasta, ruumiinvammasta tai muusta fyysisen tai henkisen koskemattomuuden haitasta rautatien käyttöön liittyvässä onnettomuudessa, jos matkustaja on ollut junassa taikka noussut junaan tai poistunut siitä. Kuljettaja vapautuu vastuustaan tietyin edellytyksin, jos onnettomuus on aiheutunut rautatien käyttöön liittymättömästä syystä, matkustajan omasta toiminnasta tai kolmannen henkilön käyttäytymisestä. Rataverkon haltijan toiminnasta kuljettaja vastaa kuitenkin aina.

Vahingonkorvaus määräytyy 27—30 artiklojen mukaan lähtökohtaisesti samalla tavalla kuin raideliikennevastuulaissa. Vahingonkorvauksen enimmäismäärä on 175 000 laskentayksikköä matkustajaa kohden, jollei kansallisessa lainsäädännössä ole korkeampaa vastuurajaa. Vahingonkorvauksen enimmäismäärä käsimatkatavarasta tai henkilökohtaisista esineistä on 1 400 laskentayksikköä. Kansallisen lainsäädännön mukaan tällaiseen vahinkoon sovelletaan vahingonkorvauslain vahingon määrää koskevia säännöksiä.

Kuljettajalla on vastuu myös junavuoron peruuntumisesta tai myöhästymisestä taikka jatkoyhteyden menettämisestä. Vastuu on lähtökohtaisesti samanlainen kuin rautatiekuljetuslain 21 §:ssä.

III luku. Vastuu käsimatkatavarasta, eläimistä, matkatavarasta ja ajoneuvoista

Matkustajan kuollessa tai loukkaantuessa kuljettaja vastaa 33 artiklan mukaan myös vahingosta, joka aiheutuu matkustajan yllä olevien tai hänen käsimatkatavarana mukanaan kuljettamiensa esineiden täydellisestä tai osittaisesta katoamisesta tai vahingoittumisesta. Vahingonkorvauksen enimmäismäärä on 34 artiklan mukaan kutakin matkustajaa kohti enintään 1 400 laskentayksikköä. Vastuusta vapautumisesta eräissä tapauksissa määrätään 35 artiklassa, vastuuperiaatteista 36 artiklassa ja todistustaakasta 37 artiklassa.

Matkatavaran osalta CIV-määräyksissä määrätään seikoista, joiden perusteella kuljettajalla on vastuu matkatavaran vahingoittumisesta, katoamisesta tai viivästyksestä, jollei muuta näytetä. Matkatavara katsotaan 40 artiklan mukaan kadonneeksi 14 vuorokauden kuluessa, jos luovutus viivästyy. Perättäisten kuljetusten osalta vastuu on 38 artiklan mukaan yhteisvastuullista.

Kuljettajan vastuun enimmäismäärä on 41 artiklan mukaan todetun vahingon osalta enintään 80 laskentayksikköä puuttuvan bruttopainon kilogrammalta tai 1 200 laskentayksikköä kollia kohden taikka toteamattoman vahingon osalta enintään 20 laskentayksikköä puuttuvan bruttopainon kilogrammalta tai 300 laskentayksikköä kollia kohden. Vastaavat vahingonkorvauksen enimmäismäärät ovat artiklan 43 mukaan luovutuksen viivästyessä 0,80, 14, 0,14 ja 2,80 laskentayksikköä. Suomessa korvauksen enimmäismäärä on 25 euroa/kg puuttuvasta kokonaispainosta.

Kuljetettavan ajoneuvon osalta viivästysvahingon enimmäismäärä on 44 artiklan mukaan kuljetusmaksun suuruinen, auton kadotessa 45 artiklan mukaan 8 000 laskentayksikköä ja ajoneuvossa olleiden esineiden osalta 46 artiklan mukaan 1 400 laskentayksikköä. Suomessa vastaavat vastuurajat ovat 10 000 euroa ja 1 700 euroa.

Vastuurajoituksia ei 48 artiklan mukaan sovelleta kuitenkaan, jos vahinko on aiheutunut kuljettajan tahallisuudesta tai huolimattomuudesta. Liitteen 49 artiklassa määrätään korvausmäärän muuntamisesta ja korosta ja 50 artiklassa vastuusta ydintapahtuman sattuessa.

Matkustaja voi 53 artiklan mukaan myös joutua vahingonkorvausvastuuseen CIV-määräysten nojalla, jos matkustaja on sopimusmääräyksissä tarkoitetulla tavalla aiheuttanut vahinkoa.

Osittaisen katoamisen tai vahingoittumisen toteamisesta määrätään 54 artiklassa. Kuoleman- ja loukkaantumistapauksessa korvausta voidaan 55 artiklan mukaan vaatia siltä kuljettajalta, jonka toiminnan piirissä vahinko on aiheutunut. Muiden vaateiden osalta ensimmäinen, viimeinen ja se, jonka toiminnan piirissä vahinko on aiheutunut, ovat vastuussa vahingosta yhteisvastuullisesti.

Toimivaltainen tuomioistuin määräytyy 57 artiklan mukaan joko sopimuksen mukaan tai vastaajan kotipaikan tai muun vastaavan paikan mukaan. Vahingonkorvausta on vaadittava kuoleman- ja loukkaantumistapauksessa pääsääntöisesti viimeistään 12 kuukauden kuluttua siitä, kun vahingonkärsijä on ilmoittanut vahingosta kuljettajalle, jolle vahingonkorvausvaatimus voidaan esittää. Kanneoikeus vanhenee 60 artiklan mukaan matkustajan osalta kuitenkin kolmessa vuodessa ja muun oikeudenomistajan osalta viidessä vuodessa. Matkatavaran osalta vaateet tulee esittää pääsääntöisesti tavaraa vastaanotettaessa.

Vahingonkorvausvastuuseen joutuneella kuljettajalla on 62 artiklan mukaan takautumisoikeus sellaiseen kuljettajaan nähden, jonka vastuupiirissä vahinko on aiheutunut.

Yhtenäiset määräykset sopimuksesta tavaran kansainvälisestä rautatiekuljetuksesta (CIM)

Yhtenäiset määräykset sopimuksesta tavaran kansainvälisestä rautatiekuljetuksesta (CIM) perustuvat vuoden 1980 yleissopimuksen CIM-määräyksiin. CIM-määräyksiä sovelletaan 1 artiklan mukaan kuitenkin kaikilla sopimusvaltion rautatiereiteillä.

CIM-määräyksiä voidaan soveltaa myös sellaiseen kuljetukseen, jossa kuljetus sopimusvaltioiden välillä suoritetaan muussa kuin sopimusvaltiossa. Sopimusvaltiolla on kuitenkin oikeus rajoittaa tällaista määräysten soveltamista ilmoittamalla kolmannen valtion kanssa sovellettavista kuljetusta koskevista määräyksistä.

Määräykset eivät sisällä kuljetusvelvollisuutta eivätkä tariffimääräyksiä. Ne perustuvat muutoinkin sopijapuolten sopimusvapauden varaan. Aiemmat linjaluettelot tulevat sovellettaviksi vain rautatiekuljetukseen liittyvissä rajat ylittävissä meri- tai sisävesikuljetuksissa. Määräyksiä on yhdenmukaistettu tavaraliikenteestä tiellä suoritettavan kuljetuksen yleissopimuksen sopimusehtojen (CMR) mukaisiksi, erityisesti rahtikirjan oikeudellisen merkityksen osalta.

Vahingonkorvausvastuun enimmäismäärä on pidetty ennallaan, 17 erityisnosto-oikeutena, mutta rautatieyrityksellä on oikeus nostaa tätä enimmäismäärää. Meri- ja yhdistettyjä kuljetuksia varten on olemassa omat erityiset vastuunrajoitussäännökset.

CIM-määräykset ovat 5 artiklan mukaan pakottavaa oikeutta, jollei toisin ole sovittu. Kuljettaja voi kuitenkin aina lisätä kuljetussopimuksella omia vastuitaan ja velvollisuuksiaan.

Jos kuljetus sisältää sopimusvaltion sisäisessä liikenteessä maantie- tai sisävesikuljetuksen, CIM-määräykset tulevat sovellettaviksi koko kuljetuksen osalta. Ne on yhdenmukaistettu meriliikenteen vuoden 1974 Ateenan konvention ja ilmaliikenteen Varsovan sopimuksen kanssa, erityisesti toisen kuljetusyrityksen suorittamassa kuljetuksessa.

Kuljetussopimuksella kuljettaja sitoutuu 6 artiklan mukaan kuljettamaan tavaran maksua vastaan määräpaikkaan ja luovuttamaan sen siellä vastaanottajalle. Kuljetussopimuksen todisteena 12 artiklan mukaan on yhtenäisen mallin mukainen rahtikirja, mutta kuljetussopimussuhde syntyy myös ilman rahtikirjaa. Liitteen 7 artiklassa määrätään rahtikirjan vähimmäissisällöstä ja tiedoista, joita rahtikirjaan voidaan ottaa. Lähettäjä vastaa rahtikirjassa annettujen tietojen oikeellisuudesta. Jos kyseessä on vaarallisten aineiden kuljetus, jota rahtikirjassa ei ole mainittu tai se ei ole muutoin kuljettajan tiedossa, kuljettaja voi olettaa tavaran sopimusmääräysten mukaisesti vaarattomaksi.

CIM-liite sisältää sopimusmääräyksiä tavaroiden kuormaamisesta ja kuljetusajoista sekä tavaran luovuttamisesta ja oikeudesta määrätä tavarasta kuljetuksen aikana. Kuljettajalla on 11 artiklan mukaan vastaava oikeus tavaran tarkastukseen kuin CIV-määräyksissä määrätään. Liitteen 8 artiklassa määrätään rahtikirjan ilmoituksia koskevasta vastuusta, 9 artiklassa vaarallisten aineiden lähettämisestä, 10 artiklassa kustannusten maksamisesta.

Tavaran kuormaamisesta ja purkamisesta määrätään 13 artiklassa, päällyksestä 14 artiklassa ja hallinnollisten määräysten täyttämisestä 15 artiklassa. Tavaran luovuttamisen yksityiskohdista määrätään 16—22 artikloissa.

Kuljettajalla on 23 artiklan mukaan vastuu tavaran vahingoittumisesta ja katoamisesta koko kuljetuksen ajan, samoin viivästymisestä. Kuljettaja voi vapautua vastuustaan sopimusmääräyksien mukaisin edellytyksin. Rataverkon haltijan toiminnasta kuljettaja vastaa kuitenkin aina.

Tavara katsotaan 29 artiklan mukaan kadonneeksi 30 vuorokauden kuluessa, jos luovutus viivästyy. Perättäisten kuljetusten osalta vastuu on 26—28 artiklojen mukaan yhteisvastuullista. Kuljettajan vastuun enimmäismäärä 30 artiklan mukaan on tavaran kadotessa 17 laskentayksikköä puuttuvan bruttopainon kilogrammalta. Tavaran vähentymisestä kuljetuksen aikana on 31 artiklassa olemassa sopimusmääräykset sallitusta vähentymisestä. Tavaran vahingoittumisesta suoritettava korvaus perustuu 32 artiklan mukaan tavaran arvon vähentymiseen, mutta enimmäismäärä on sidottu siihen suhteelliseen tavaran osuuteen kuin mitä enimmäismäärä vahingoittuneen tavaran osalta on tavaran kadotessa.

Suomessa sovelletaan tavaran katoamiseen lyhyempää 14 vuorokauden määräaikaa, jos luovutusaika on sovittu, ja muutoin 28 vuorokautta. Kuljettajan vastuun enimmäismäärä on enintään 25 euroa kuljetuksen puuttuvasta kokonaispainosta.

Vastuurajoituksia ei artiklan 36 mukaan sovelleta kuitenkaan, jos vahinko on aiheutunut kuljettajan tahallisuudesta tai huolimattomuudesta.

Vaade esitetään 43 artiklan mukaan sille kuljettajalle, jonka toiminnan piirissä vahinko on aiheutunut taikka ensimmäiselle tai viimeiselle kuljettajalle. Toimivaltainen tuomioistuin määräytyy 46 artiklan mukaan joko sopimuksen mukaan taikka vastaajan kotipaikan tai muun vastaavan paikan tai tavaran vastaanottopaikan mukaan. Vaade on lähtökohtaisesti esitettävä tavaraa vastaanotettaessa, ja joka tapauksessa vaateen vanhentumisaika on yksi vuosi tai tietyissä 48 artiklassa mainituissa tapauksissa kaksi vuotta.

Vahingonkorvausvastuuseen joutuneella kuljettajalla on 50 artiklan mukaan takautumisoikeus sellaiseen kuljettajaan nähden, jonka vastuun piirissä vahinko on aiheutunut.

Vaarallisten aineiden kansainvälistä rautatiekuljetusta koskeva ohjesääntö (RID)

Vaarallisten aineiden kansainvälistä rautatiekuljetusta koskeva ohjesääntö (RID) koskee yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvaa vaarallisten aineiden kuljetusta ja siihen liittyvää liikennettä liitteen A ja B (CIV ja CIM) mukaisesti. Vuoden 1980 COTIF-yleissopimuksessa kyseiset RID-määräykset ovat CIM-määräysten liitteenä. Vuoden 1999 COTIF-yleissopimukseen ne on sisällytetty erillisenä liitteenä (liite C).

Liitteeseen C kuuluvat vaarallisten aineiden asiantuntijakomission vuoden 1999 COTIF-yleissopimuksen voimaantuloon mennessä hyväksymät määräykset vaarallisten aineiden kuljetuksesta rautateillä. Viimeisimmät muutokset RID-ohjesääntöihin tulivat voimaan 1 päivänä tammikuuta 2003. Sisällöllisesti nämä määräykset vastaavat niitä rautateiden vaarallisten aineiden kuljetusvaatimuksia, joiden perusteista säädetään neuvoston direktiivillä 96/49/EY, sellaisena kuin se on muutettuna komission direktiiveillä 96/86/EY ja 1999/47/EY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2000/62/EY sekä komission direktiiveillä 2001/6/EY ja 2003/29/EY. Liitteen C ja sen alaliitteen sopimusmääräykset kuuluvat kokonaisuudessaan jaetun toimivallan alaan. RID-määräykset koskevat lähinnä tavaran lähettävää yritystä ja vaarallisia aineita kuljettavaa rautatieyritystä.

Ohjesäännön mukaan lähettäjä on velvollinen luokittelemaan ja pakkaamaan aineen oikein, merkitsemään kollin oikein ja antamaan oikein täytetyt asiakirjat kuljetuksen suorittajalle.

Kuljetuksen suorittaja on velvollinen varmistamaan, että kuljetettavaksi annettua ainetta saa kuljettaa rautateitse, rahtikirjassa on vaaditut tiedot, säiliöiden seuraava tarkastuspäivämäärä ei ole umpeutunut, vaunuja ei ole ylikuormattu ja että vaunut on merkitty määräysten mukaisesti.

Vastaanottajan on huolehdittava määräysten edellyttämällä tavalla vaunujen ja konttien puhdistuksesta sekä kuljetetun aineen vaaratekijöiden poistamisesta.

Kaikille vaarallisten aineiden kuljetukseen osallistuville henkilöille on annettava yleistiedot vaarallisten aineiden kuljetukseen liittyvistä määräyksistä sekä erityiskoulutusta henkilön työtehtäviin liittyvistä määräyksistä sekä tehtävissä esiintyvistä vaaratilanteista. Henkilöille on annettava täydennyskoulutusta määräajoin ohjesäännöissä tapahtuneista muutoksista.

Vaaralliset aineet jaetaan yhdeksään eri luokkaan ja kullekin luokalle on esitetty luokituskriteerit ja testimenetelmät. RID-säännösten keskuksena on iso yli 3 000 ainenimikettä sisältävä taulukko, jossa tavallisesti kuljetettavat aineet ovat valmiiksi luokiteltuina ja josta myöskin selviävät ainekohtaisesti tärkeimmät tiedot, kuten merkinnät, sallitut pakkaustyypit, sallitut säiliötyypit ja kuljetusta koskevat erityismääräykset.

Vaarallisia aineita sisältävät kollit, kontit, säiliöt ja vaunut on varustettava säädetyillä merkinnöillä.

Kuljetettava vaarallinen aine ja sen luokitustiedot on merkittävä rahtikirjaan määräysten edellyttämällä tavalla.

Ohjesääntö sisältää tarkat ja yksityiskohtaiset rakenne-, testaus-, hyväksyntä- ja merkintävaatimukset eri tyyppisille pakkauksille ja säiliökonteille ja säiliövaunuille.

Vaaralliset aineet on kuormattava vaunuun säädetyllä tavalla ottaen huomioon myös eri aineita koskevat yhteenkuormauskiellot. Ainetta saa kuljettaa irtotavarana ainoastaan silloin, kun se on ohjesäännössä sallittu. Junien kokoonpanossa räjähteitä sisältävät vaunut on erotettava suojavaunuilla palonaroista aineista.

Yhtenäiset määräykset vaunujen käyttöä kansainvälisessä rautatieliikenteessä koskevista sopimuksista (CUV)

Yhtenäisiä määräyksiä vaunujen käyttöä kansainvälisessä rautatieliikenteessä koskevista sopimuksista (CUV) sovelletaan kahden- tai monenkeskisiin sopimuksiin rautatievaunujen käytöstä kuljetusvälineenä yhtenäisten määräysten CIV ja yhtenäisten määräysten CIM mukaisten kuljetusten suorittamiseen. Liite sisältää sopimusmääräykset vaunujen merkinnöistä, vastuusta vaunun kadotessa tai vahingoittuessa, vastuusta vaunun aiheuttamista vahingoista sekä henkilöstöä ja muita toimijoita koskevasta vastuusta.

Vahingonkorvausoikeudelliset kysymykset kuuluvat Euroopan unionin jäsenvaltioiden toimivaltaan. Kansallista sääntelyä vahingonkorvausoikeudellisista kysymyksistä ei Suomessa kuitenkaan ole, koska kyseessä on sopimussuhteessa sovellettavasta vahingonkorvausvastuusta. Tältä osin sääntely on vaunujen käytön osalta uutta. Nykyisellään asia on yleisen sopimusoikeuden varassa.

Liitteen mukaan rautatieyritys on vahingonkorvausvastuussa käyttämästään rautatievaunusta (4 artikla). Vapautuakseen vastuusta rautatieyrityksellä on todistustaakka sen osoittamiseksi, että vahinko ei ole aiheutunut sen syystä. Vaunun tai sen osien katoaminen voidaan rinnastaa vaunun vahingoittumiseen (4 ja 6 artikla). Sopimusmääräykset eivät ole pakottavia, joten vahingonkorvausvastuusta voidaan sopia osapuolten välillä sopimusmääräyksistä poikkeavasti (4 artikla).

Se, joka on luovuttanut rautatievaunun yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvaan liikenteeseen, on tuottamusvastuussa vaunun aiheuttamista vahingoista (7 artikla). Rautatieyritys on osaltaan vastuussa henkilökunnastaan ja muista sopimuksen toimeenpanoon käyttämistään henkilöistä (9 artikla).

Liite tulee Suomessa sovellettavaksi vaunun omistajan, haltijan ja toisessa sopimusvaltiossa toimivan rautatieyrityksen välisissä vastuusuhteissa. Suomessa toimivien rautatieyritysten välisiin sopimussuhteisiin näillä sopimusmääräyksillä ei olisi vaikutusta, ellei kyse ole sellaisesta kuljetuksesta, johon sovellettaisiin CIV-tai CIM-määräyksiä. Tämä edellyttäisi sitä, että henkilö- tai tavaraliikennettä harjoittaisi Suomessa yhtä useampi rautatieyritys ja että näiden yritysten kuljetuksessa olisi kyse yleissopimukseen alaan kuuluvasta samasta kuljetuksesta.

Liitteeseen sisältyvät vaunujen merkintöjä koskevat sopimusmääräykset (3 artikla) kuuluvat yhteisön oikeuden alaan, jolloin näitä sopimusmääräyksiä ei sovelleta yleissopimuksen 3 artiklan 2 pykälän nojalla.

Yhtenäiset määräykset sopimuksesta infrastruktuurin käytöstä kansainvälisessä rautatieliikenteessä (CUI)

Yhtenäisiä määräyksiä sopimuksesta infrastruktuurin käytöstä kansainvälisessä rautatieliikenteessä (CUI) sovelletaan sopimuspuolten kotipaikasta ja kansalaisuudesta riippumatta kaikkiin sopimuksiin, jotka koskevat rautatieinfrastruktuurin käyttöä yhtenäisten määräysten CIV ja yhtenäisten määräysten CIM mukaisten kansainvälisten rautatiekuljetusten suorittamiseen.

Yhtenäisiä määräyksiä sovelletaan rautatieyrityksen ja infrastruktuurihallinnon (rataverkon haltijan) välisiin vahingonkorvausoikeudellisiin suhteisiin. Sopimusmääräykset koskevat myös vahingonkorvausvelvollisuutta koskevaa oikeudenkäyntiä. Lähtökohtana on se, että infrastruktuurihallinto vastaa toiminnastaan aiheutuvista henkilö- ja esinevahingoista (artikla 8) ja vastaavasti rautatieyritys toiminnastaan aiheutuvista vahingoista infrastruktuurihallinnolle (artikla 9). Kansallisesti näistä vastuista säädetään raideliikennevastuulailla.

Määräyksiä ei kuitenkaan sovelleta rautatieyrityksen (kuljettajan) tai rataverkon haltijan vastuuseen henkilöstöönsä nähden tai näiden ja kolmannen henkilön väliseen suhteeseen. Kolmansiin kohdistuvista vahingonkorvausvastuista on kansallisesti säädetty raideliikennevastuulaissa.

Sopimusmääräykset ovat lähtökohtaisesti pakottavaa oikeutta. Jokainen sopimus, joka poikkeaa suoraan tai epäsuoraan määräyksistä, on mitätön, ellei määräyksissä toisin määrätä.

Sopimusmääräykset koskevat myös rataverkon käyttösopimusta, mutta rataverkon käyttöä koskevat sopimusmääräykset kuuluvat kokonaisuudessaan yhteisön oikeuden alaan. Näitä sopimusmääräyksiä (II osa) ei siten sovelleta yleissopimuksen 3 artiklan nojalla.

Yhtenäiset määräykset kansainvälisessä liikenteessä käytettäväksi tarkoitetun rautatiekaluston teknisten normien vahvistamisesta ja yhtenäisten teknisten määräysten hyväksymisestä (APTU)

Yhtenäiset määräykset kansainvälisessä liikenteessä käytettäväksi tarkoitetun rautatiekaluston teknisten normien vahvistamisesta ja yhtenäisten teknisten määräysten hyväksymisestä (APTU) koskevat rautatiekaluston teknisten normien vahvistamista ja yhtenäisten teknisten määräysten hyväksymistä. Hyväksymisestä vastaa teknisten kysymysten asiantuntijakomissio yleissopimuksen 16 ja 20 artiklan sekä 33 artiklassa määrätyn menettelyn mukaisesti. Jäsenvaltio voi perustellusta syystä ilmoittaa, ettei se sovella tiettyjä teknisiä määräyksiä alueellaan.

Teknisten kysymysten asiantuntijakomissio voi liitteen 2 artiklan k-kohdan ja 5 artiklan mukaisesti vahvistaa teknisiä normeja, joita hyväksytyt kansalliset tai kansainväliset standardoimislaitokset ovat laatineet. Vahvistetut tekniset normit tulevat voimaan yleissopimuksen mukaisesti. Komissio voi liitteen 2 artiklan l kohdan ja 6 artiklan mukaan hyväksyä teknisiä määräyksiä, jotka koskevat rautatiekaluston rakennetta, käyttöä tai kunnossapitoa tai menettelysääntöä, joka ei ole tekninen normi. Liitteen 8 artiklassa määrätään niistä osa-alueista, joiden mukaisesti vahvistetut tekniset normit ja hyväksytyt tekniset määräykset annetaan liitteen liitteinä.

Liitteen 11 artiklan mukaan APTU-määräyksillä on etusija muihin rautatiejärjestelmää koskeviin vaatimuksiin nähden. Kyseisten teknisten normien vahvistaminen ja teknisten määräysten hyväksyminen ovat pääosin päällekkäisiä yhteisön oikeuden yhteentoimivuussääntelyn kanssa. Vain siltä osin kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltiolla on oikeus antaa kansallisia teknisiä määräyksiä, liitteen F mukaisesti voimaan tulevat sopimusvelvoitteet voisivat olla Suomea sitovia.

Liitteen mukaisten teknisten määräysten valmistelu on aloitettu Kansainvälisessä rautatieliitossa (UIC), joka on merkittävästi mukana myös Euroopan yhteisön yhteentoimivuussääntelyyn kuuluvien yhteentoimivuuden teknisten eritelmien valmistelussa. Käytettävissä olevien tietojen mukaan liitteen mukaisia teknisiä määräyksiä valmistellaan yhteentoimivuussääntelyn mukaisten yhteentoimivuuden teknisten eritelmien pohjalta. Liitettä voitaneen kuitenkin pitää pääosin jaetun toimivallan alaan kuuluvana, jossa Euroopan yhteisö on toimivaltainen. Teknisten määräysten tarkoituksen ja tavoitteiden sekä valmisteluaineiston perusteella tekniset vaatimukset eivät näyttäisi laajentavan niitä velvoitteita, joita yhteisön oikeuden perusteella vaaditaan tai muutoin rautatieyritysten välisessä liikenteessä nykyisellään sopimusperusteisesti sovelletaan.

Yhtenäiset määräykset kansainvälisessä liikenteessä käytettäväksi tarkoitetun rautatiekaluston teknisestä hyväksymisestä (ATMF)

Yhtenäiset määräykset kansainvälisessä liikenteessä käytettäväksi tarkoitetun rautatiekaluston teknisestä hyväksymisestä (ATMF) koskevat menettelyä, jolla rautatiekulkuneuvot ja muu rautatiekalusto hyväksytään käyttöön kansainvälisessä liikenteessä. Sopimusmääräykset koskevat teknistä hyväksyntää, muussa sopimusvaltiossa annetun teknisen hyväksynnän tunnustamista, ja sovellettavia raidekulkuneuvojen rakennemääräyksiä, jotka ovat hyväksynnän edellytyksiä, sekä käyttömääräyksiä.

Liitteessä määrätään myös teknisen hyväksynnän menettelystä ja todistuksista sekä käytettävistä raidekulkuneuvojen rekisteröinnistä, mikä on nykytilanteeseen verrattuna uutta. Liite sisältää myös sopimusmääräyksiä raidekulkuneuvojen kunnossapidosta ja toimenpiteistä onnettomuuden ja vakavan vaurion tapahtuessa sekä raidekulkuneuvojen pakkokeinonomaisesta pysäyttämisestä, palauttamisesta ja liitteen mukaisten velvoitteiden laiminlyöntien seuraamuksista.

Liitteen 3 artiklan mukaan jokaisen rautatiekulkuneuvon tulee olla hyväksytty näiden yhtenäisten määräysten mukaisesti, jotta sitä voidaan käyttää kansainväliseen liikenteeseen. Hyväksyttävyyden perusteena ovat liitteen F mukaiset APTU-määräykset ja liitteen C mukaiset RID-määräykset. Liitteen 4 artiklassa määrätään teknisen hyväksynnän menettelystä, joka perustuu joko yksittäisen rautatiekulkuneuvon käyttölupaan tai tyyppihyväksynnän ja käyttöluvan yhdistelmälle.

Liitteen 5 artiklan mukaisesti sopimusvaltion on nimettävä toimivaltainen viranomainen, joka kansallisesti vastaisi liitteessä tarkoitetuista tehtävistä. Suomessa tämä viranomainen olisi Ratahallintokeskus. Ratahallintokeskus vastaa nykyisellään liitteessä tarkoitetuista kansallisista tehtävistä. Liitteen 6 artiklan mukaan toisen sopimusvaltion antama hyväksyntä tunnustettaisiin toisessa sopimusvaltiossa sellaisenaan, jolloin sopimusvaltio ei voi vaatia uutta teknistä hyväksyntää, jos sellainen on rautatiekulkuneuvolle aiemmin saatu toisessa sopimusvaltiossa. Tätä vastaava sopimusmääräys on 17 artiklassa, jonka mukaan hyväksyttyä rautatiekulkuneuvoa ei saa palauttaa tai pysäyttää, jos se on yleissopimuksen mukaisesti hyväksytty ja vastaa sopimusmääräyksiä.

Liitteen 7—9 artiklat sisältävät sopimusmääräyksiä niistä vaatimuksista, joita tämän liitteen mukaisessa hyväksymismenettelyssä sovelletaan. Vaatimukset perustuvat yleissopimuksen liitteiden C ja F mukaisiin vaatimuksiin. Liitteen 10—12 artiklat sisältävät sopimusmääräyksiä teknisestä hyväksynnästä, sitä koskevista todistuksista ja näiden asiakirjojen yhtenäistämisestä. OTIF vastaa 13 artiklan mukaan tietokannasta, johon koottaisiin tiedot kansainväliseen liikenteeseen hyväksytyistä rautatiekulkuneuvoista. Tietojen luovuttamisesta määrättäisiin 13 artiklan 5 §:n mukaisella liitteellä.

Liitteen 14 artiklan mukaisesti kansainväliseen liikenteeseen hyväksytyissä rautatiekulkuneuvoissa tulee olla hyväksymistä koskevat merkit ja merkinnät. Yleissopimuksen mukainen teknisten kysymysten asiantuntijakomissio määrää merkkejä ja merkintöjä koskevista siirtymäajoista. Sopimusliitteen D 3 artiklan mukaan sen, joka luovuttaa vaunun kansainväliseen liikenteeseen, on huolehdittava artiklassa mainittujen merkintöjen asianmukaisuudesta. Liitteen 15 artiklassa on perusvaatimukset rautatiekulkuneuvon kunnossapidosta ja 16 artiklassa sopimusmääräykset onnettomuustilannetta ja vakavaa vauriotilannetta varten. Määräysten noudattamatta jättämistä koskevat menettelyt ja seuraamukset ratkaistaisiin 18 artiklan mukaisesti kansallisen lain mukaan.

Liitteen G mukaiset vaatimukset kuuluvat Euroopan yhteisön yhteentoimivuussääntelyn soveltamisalaan ja jäisivät siten yleissopimuksen 3 artiklan mukaisesti Suomessa soveltamatta. Suomessa teknisiin vaatimuksiin ja hyväksymismenettelyyn sovelletaan lakia Euroopan laajuisen rautatiejärjestelmän yhteentoimivuudesta (561/2002), joka koskee pääosin kaikkia sopimusliitteen mukaisia vaatimuksia.

Siltä osin kuin mainitun lain tai sen nojalla annettujen säädösten ja määräysten ala ei kata liitteen G sopimusmääräyksiä, Euroopan komissio on antanut tai se valmistelee sopimusliitteen mukaisia seikkoja koskevia yhteentoimivuuden teknisiä eritelmiä. Nämä tekniset eritelmät kattavat myös ne seikat, joita direktiivitasolla ei ole toistaiseksi säädetty yhteisön oikeudessa. Tämän vuoksi koko liitettä voidaan pitää jaetun toimivallan alaan kuuluvana, jossa Euroopan yhteisö on toimivaltainen.

1 §. Sopimusmääräysten voimaansaattaminen. Pykälässä säädettäisiin kansainväliseen rautatiekuljetukseen sovellettavista määräyksistä. Pykälän 1 momentissa on tavanomainen voimaansaattamissäännös, jonka nojalla ne kansainvälisiä rautatiekuljetuksia koskevan yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset, jotka on tehty Vilnassa muutospöytäkirjalla 3 päivänä kesäkuuta 1999, ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

Tämän mukaisesti COTIF-yleissopimuksen tultua voimaan sen määräyksiä sovelletaan kaikkiin yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluviin kuljetussopimuksiin. Tieto siitä, mitkä valtiot ovat yleissopimuksessa sopimuspuolina, on saatavissa ulkoasiainministeriön valtiosopimusrekisteristä. Yleissopimuksen määräyksiä tulkittaessa on mahdollisuuksien mukaan otettava huomioon sopimuksen soveltamiskäytäntö muissa sopimusvaltioissa sekä sopimuksen valmistelutyöt.

COTIF-yleissopimus on jaetun toimivallan sopimus. Euroopan yhteisön jäsenvaltiolla ja Euroopan yhteisöllä on jaettu toimivalta yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvissa asioissa. Yhteisön toimivaltaan kuuluvia sopimusmääräyksiä sisältyy vaarallisten aineiden kuljetusmääräyksiin (RID) sekä infrastruktuurin käytöstä (CUI), rautatiekaluston teknisten normien vahvistamisesta ja yhtenäisten teknisten määräyksien hyväksymisestä (APTU) ja rautatiekaluston teknisestä hyväksymisestä (ATMF) kansainvälisessä rautatieliikenteessä koskeviin yleissopimuksen liitteisiin. Käytännössä näiden liitteiden sopimusmääräykset jäävät Suomessa soveltamatta yleissopimuksen 3 artiklan 2 §:n nojalla, koska yhteisön oikeudessa säädetään näistä asioista.

Lisäksi COTIF-yleissopimuksen soveltamisalaa koskeva sopimusvaltion varauma tai selitys voisi estää sopimuksen soveltamisen varaumaa koskevilta osin. COTIF-yleissopimuksen 41 artiklan nojalla sopimusvaltio voi ilmoittaa tallettajalle osoitetulla ilmoituksella, että se ei sovella yleissopimuksen tiettyjä liitteitä kokonaisuudessaan.

COTIF-yleissopimusta sovelletaan lähtökohtaisesti siihen liittyneiden valtioiden välisiä rautatiekuljetuksia koskeviin sopimuksiin. COTIF-yleissopimuksen mukaisesti on kuitenkin mahdollista, että yleissopimusta sovelletaan myös rautatiekuljetukseen sellaisessakin valtiossa, joka ei ole yleissopimuksessa sopimuspuolena, edellyttäen, että kuljetus on kolmannen valtion osalta läpikulkuliikennettä. Sopimusvaltioilla on kuitenkin oikeus rajoittaa yleissopimuksen sovellettavuutta tällaisen valtion osalta.

Suomessa tämä tarkoittaisi Suomen ja Venäjän välistä rautatieyhdysliikennettä koskevan sopimuksen yksinomaista soveltamista, joten COTIF:n sopimusmääräykset eivät voisi lainkaan tulla sovellettaviksi Venäjän kautta tapahtuvaan kuljetukseen, vaikka lähtö- ja määräaseman sopimusvaltio kuuluisivat COTIF-yleissopimukseen.

2 §. Eräiden sopimusmääräysten julkaisematta jättäminen. Tarkoituksena on, että vaarallisten aineiden kuljetusta koskevan ohjesäännön (RID) teknisiä liitteitä ei julkaistaisi Suomen säädöskokoelmassa, koska liitteiden määräykset kuuluvat yhteisölainsäädännön alaan ja tulevat julkaistuiksi jo tätä kautta. Määräykset olisivat saatavilla liikenne- ja viestintäministeriöstä suomen ja ruotsin kielellä. Tekniset liitteet uudistetaan kahden vuoden välein. Uudet tekniset määräykset ovat tulossa voimaan vuoden 2005 alussa. Parhaillaan on menossa näitä määräyksiä koskeva opting out –menettely eli liitteiden muutosten ulkopuolelle jättäytyminen. Mikäli enemmän kuin yksi kolmasosa OTIF:n jäsenmaista ei ilmoita vastustavansa määräysten voimaantuloa, ne tulevat voimaan 1 päivänä tammikuuta 2005. Liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee määräysten voimaansaattamista koskevaa lakiehdotusta, joka annetaan eduskunnalle myöhemmin kevätistuntokaudella 2004.

Pykälän 2 momentin mukaan COTIF-yleissopimuksen kansainvälisessä liikenteessä käytettäväksi tarkoitetun rautatiekaluston teknisten normien vahvistamisesta ja yhtenäisten teknisten määräysten hyväksymisestä annettujen yhtenäisten määräysten (APTU) teknisten liitteiden määräyksiä ei julkaistaisi säädöskokoelmassa. Ratahallintokeskus antaisi määräyksistä tietoja ja ne olisivat saatavissa suomen ja ruotsin kielellä Ratahallintokeskuksesta. Tämä olisi perusteltua sen vuoksi, että yhteisölainsäädännön mukaiset tekniset eritelmät syrjäyttävät ne vaiheittain.

3 §. Toimivaltainen viranomainen. Suomessa toimivaltainen viranomainen olisi Ratahallintokeskus COTIF-yleissopimuksen liitteen G (ATMF) 5 artiklan 1 §:ssä tarkoitetuissa yhteentoimivuusasioissa, jotka koskevat rautatiekaluston teknistä hyväksyntää. Vuoden 1999 COTIF-yleissopimuksen liitteen G (ATMF) 5 artiklan 2 §:n mukaisesti tekninen hyväksyntä voidaan antaa muun kuin viranomaisen tehtäväksi.

Ehdotetun lain mukaan rautatiejärjestelmän yhteentoimivuuslain mukainen ilmoitettu laitos voisi suorittaa osan julkisesta hallintotehtävästä. Tästä on säädetty rautatiejärjestelmän yhteentoimivuuslaissa tyhjentävästi perustuslain 124 §:n mukaisesti. Ilmoitettu laitos ei tällöin käyttäisi itsenäistä päätösvaltaa rautatiekaluston käyttöönoton sallimisesta, vaan se kuuluisi 5 §:n nojalla Ratahallintokeskuksen toimivaltaan.

COTIF-yleissopimuksen liitteessä C tarkoitetuista toimivaltaisista viranomaisista on säädetty vaarallisten aineiden kuljetuksessa annetussa laissa. Näitä valvontaviranomaisia olisivat muun muassa merenkulkulaitos, Ilmailulaitos, tullilaitos, poliisiviranomaiset, Ratahallintokeskus, rajavartiolaitos, satamaviranomaiset, turvatekniikan keskus, Ajoneuvohallintokeskus ja säteilyturvakeskus.

4 §. Voimaantulo. Pykälän 1 momentin mukaan lain voimaantulosta säädettäisiin tasavallan presidentin asetuksella.

COTIF-yleissopimus tulee voimaan kolmannen kuukauden ensimmäisenä päivänä siitä kuukaudesta lukien, kun OTIF:n keskustoimisto on ilmoittanut siitä, että kaksi kolmasosaa yleissopimuksessa määrätyistä sopimusvaltioista on ratifioinut vuoden 1980 COTIF-yleissopimuksen muutoksen. Yleissopimuksen on tähän asti ratifioinut tai siihen on liittynyt 17 valtiota. Euroopan yhteisöjen komissio on kehottanut yhteisön jäsenvaltioita kiirehtimään COTIF-yleissopimuksen ratifiointia.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella samanaikaisesti kuin yleissopimus tulee Suomen osalta kansainvälisoikeudellisesti voimaan vuoden 1980 COTIF-yleissopimuksen muutosta koskevan pöytäkirjan mukaisesti.

Neuvosto on 28 päivänä maaliskuuta 2003 päättänyt valtuuttaa Euroopan yhteisöjen komission neuvottelemaan niistä ehdoista, joilla yhteisö voi liittyä COTIF-yleissopimukseen 38 artiklan tarkoittamana alueellisena talousyhteisönä. Euroopan yhteisön liittyminen COTIF-yleissopimukseen vaikuttaa COTIF-yleissopimuksen soveltamiseen.

Vuoden 1999 COTIF-yleissopimus on jaetun toimivallan sopimus, jonka määräykset kuuluvat osittain jäsenvaltion ja osittain yhteisön toimivaltaan. Suomi hyväksyy siten sopimuksen perustuslain 93 §:n 1 momentin ja 94 §:n mukaisesti niiltä osin kuin sopimuksen määräykset kuuluvat jäsenvaltioiden toimivaltaan. Yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välisen toimivallan raja ei ole yksiselitteinen eikä sopimus sisällä määräystä, joka osoittaisi toimivallan jakautumisen. Lähtökohtaisesti yhteisön toimivaltaan kuuluvat kaikki rataverkon käyttöä ja vaunujen teknisiä vaatimuksia ja teknistä hyväksyntää koskevat sopimusmääräykset sekä vaarallisten aineiden kuljetusmääräykset rautateillä.

Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuutta arvioitaessa on kuitenkin aiheellista arvioida kaikkia yleissopimuksen ja sen liitteiden artikloja. Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy muun muassa sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Eduskunnan hyväksymistoimivalta kattaa kaikki aineelliselta luonteeltaan lain alaan kuuluvat kansainvälisen velvoitteen määräykset.

Sopimuksen määräysten on katsottava kuuluvan lainsäädännön alaan, jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita, jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla tai jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on voimassa lain säännöksiä tai siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Kysymykseen ei vaikuta se, onko jokin määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11, 12 ja 45/2000 vp). Yleissopimus ja sen liitteet sisältävät määräyksiä, jotka vaikuttavat suoraan kansainvälisessä rautatiekuljetuksessa sopijapuolina tai muutoin osallisina olevien tahojen oikeuksiin ja velvollisuuksiin. OTIF:in henkilöstön erioikeuksia ja vapauksia koskevan pöytäkirjan määräykset kuuluvat myös lainsäädännön alaan. Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan kansainväliselle järjestölle ja sen henkilöstölle myönnetyt erioikeudet ja vapaudet kuuluvat lainsäädännön alaan (PeVL 38/2000 vp ja PeVL 49/2001 vp). Myös vuoden 1980 COTIF-yleissopimus on saatettu voimaan lailla.

COTIF-yleissopimuksen seuraavat määräykset sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä:

- järjestö ja sen henkilökunta, sen käyttämät asiantuntijat sekä jäsenvaltioiden edustajat nauttivat tehtäviensä suorittamiseen tarvittavia erioikeuksia ja vapauksia (1 artikla)

- järjestön tarkoituksena on edistää, parantaa ja helpottaa kansainvälistä rautatieliikennettä laatimalla yhtenäiset oikeudelliset järjestelmät eri oikeuden aloille (2 artikla)

- tuomioiden täytäntöönpano ja takavarikko (12 artikla)

- kulujen rahoitus (26 artikla)

- riitojen ratkaisu välimiesmenettelyssä (28 artikla)

- kuljetusehtoja koskevat liitteet A ja B kokonaisuudessaan

- liite C kokonaisuudessaan sekä liitteen C-liitteen vaarallisten aineiden kuljetuksia koskevat yksityiskohtaiset tekniset määräykset seuraavasti:

Henkilöstön pätevyys (luku 1.3.) Kaikille vaarallisten aineiden kuljetukseen osallistuville henkilöille on annettava yleistiedot vaarallisten aineiden kuljetukseen liittyvistä määräyksistä sekä erityiskoulutusta henkilön työtehtäviin liittyvistä määräyksistä sekä tehtävissä esiintyvistä vaaratilanteista. Henkilöille on annettava täydennyskoulutusta määräajoin RID-määräyksissä tapahtuneista muutoksista.

Eri osapuolten vastuut ja velvollisuudet (luku 1.4.) Lähettäjä on velvollinen luokittelemaan ja pakkaamaan aineen oikein, merkitsemään kollin oikein ja antamaan oikein täytetyt asiakirjat kuljetuksen suorittajalle.

Kuljetuksen suorittaja on velvollinen varmistamaan, että kyseistä ainetta saa kuljettaa rautateitse, rahtikirjassa on vaaditut tiedot, säiliöiden seuraava tarkastuspäivämäärä ei ole umpeutunut, vaunuja ei ole ylikuormattu ja että vaunut on merkitty määräysten mukaisesti.

Vastaanottajan on huolehdittava määräysten edellyttämällä tavalla vaunujen ja konttien puhdistuksesta sekä kuljetetun aineen vaaratekijöiden poistamisesta.

Turvallisuusneuvonantajan nimeämisvelvollisuus (luku 1.8.) Yritysten, jotka kuljettavat tai kuormaavat vaarallisia aineita tai joiden toiminnalla on muuten vaikutusta näiden aineiden kuljetusturvallisuuteen, tulee nimetä turvallisuusneuvonantaja. Turvallisuusneuvonantaja on erityisesti tätä varten koulutettu henkilö, jonka on tullut suorittaa hyväksytysti turvallisuusneuvonantajakoe. Turvallisuusneuvonantajan tehtävänä on huolehtia, että yrityksen vaarallisten aineiden kuljetukset suoritetaan mahdollisimman turvallisesti ja määräyksiä noudattaen.

Tarkastukset (luku 1.8.) Toimivaltainen viranomainen voi kansallisella alueellaan suorittaa milloin tahansa pistokokeita tarkastaakseen, että vaarallisten aineiden kuljetukset täyttävät niille asetetut määräykset.

Toimivaltainen viranomainen voi myös suorittaa valvontaa yrityksissä, jotka ovat tekemisissä vaarallisten aineiden kuljetusten kanssa, tiedustella tarvittavia asiakirjoja ja ottaa tutkintaa varten näytteitä vaarallisista aineista tai pakkauksista, edellyttäen, että turvallisuus ei vaarannu. Vaarallisten aineiden kuljetusten eri osapuolille on annettava mahdollisuus valvontaa varten päästä vaunuihin tai vaunujen osiin ja varusteisiin ja asennuksiin, jos se on mahdollista ja kohtuullista.

Jos toimivaltaiset viranomaiset havaitsevat, että RID-määräyksiä ei ole noudatettu, ne voivat kieltää lähetyksen tai keskeyttää kuljetuksen, kunnes todetut viat on korjattu, tai ne voivat määrätä muita tarvittavia toimenpiteitä. Kuljetuksen keskeytys voidaan tehdä paikan päällä tai muussa viranomaisen määräämässä turvallisessa paikassa. Nämä toimenpiteet eivät saa aiheuttaa huomattavaa häiriötä rautatieliikenteelle.

- liite D, vastuu vaunun kadotessa tai vahingoittuessa (4 artikla), vastuurajoitusoikeuden merkitys (5 artikla), olettamus vaunun katoamisesta (6 artikla), vastuu vaunun aiheuttamasta vahingosta (7 artikla), vastuu henkilökunnasta ja muista henkilöistä (9 artikla), kanteen nostaminen (10 artikla), laillinen tuomioistuin (11 artikla), vaateen vanhentuminen (12 artikla)

- liite E, rataverkon käyttösopimus (5—7 artikla), radanpitäjän vastuu (8 artikla), kuljettajan vastuu (9 artikla), vahingonkorvaus kuolemantapauksessa (11 artikla), vahingonkorvaus loukkaantumistapauksessa (12 artikla), muiden henkilövahinkojen korvaaminen (13 artikla), vahingonkorvauksen muoto ja yläraja kuoleman- ja loukkaantumistapauksessa (14 artikla), vastuurajoitusoikeuden merkitys (15 artikla), korvausmäärän muuntaminen ja korko (16 artikla), vastuu ydinvahinkotapauksessa (17 artikla), kanteen nostaminen ja oikeuspaikkasopimus (18—20 artikla), kanteet radanpitäjää tai kuljettajaa vastaan (21—25 artikla).

- liite F, teknisten normien vahvistaminen ja yhtenäisten teknisten määräysten hyväksyminen (5 ja 6 artikla)

- liite G, hyväksyminen kansainväliseen liikenteeseen (3 artikla), menettely (4 artikla), teknisen hyväksymisen muuttaminen ( 6 artikla), kulkuneuvojen rakennemääräykset (7 artikla), muun kaluston rakennemääräykset (8 artikla), käyttömääräykset (9 artikla), tekninen hyväksyminen (10 artikla), tietopankki (13 artikla), merkit ja merkinnät (14 artikla), kunnossapito (15 artikla), onnettomuudet ja vakavat vauriot (16 artikla), kulkuneuvojen pysäyttäminen ja palauttaminen (17 artikla), määräysten noudattamatta jättäminen (18 artikla), erimielisyydet (19 artikla).

Euroopan yhteisön ja jäsenvaltion välinen toimivallan jako ei ole yksiselitteinen. Euroopan yhteisöllä on kuitenkin katsottava olevan toimivalta asioissa, jotka koskevat rautateiden kehittämistä, rautatieyritysten toimilupaa, ratakapasiteetin jakoa ja ratamaksua sekä turvallisuustodistuksen antamista, rautatiejärjestelmän yhteentoimivuutta ja vaarallisten aineiden kuljettamista. Erityisesti yhteisön antamat yhteentoimivuuden tekniset eritelmät ovat yhteisiä ja sitovia. Lähtökohtaisesti toimivalta on muissa asioissa jäsenvaltiolla.

Edellä on myös selvitetty kansallisen lainsäädännön sisältöä. Osa lainsäädännöstä on niin sanottua yhteisölainsäädäntöä täytäntöön panevaa lainsäädäntöä. Muuta lainsäädäntöä on muun muassa kuljetusoikeutta koskeva sääntely. COTIF-yleissopimuksen määräykset syrjäyttävät kansallisen lainsäädännön yleissopimuksen soveltamisalan piiriin kuuluvissa kuljetuksissa. Näin on säädetty muun muassa rautatiekuljetuslaissa ja raideliikennevastuulaissa. Yleissopimuksen määräykset syrjäyttävät kansallisen lainsäädännön säännökset muun muassa vahingonkorvausvelvollisuuden piirin, vahingonkorvauksen määrän ja kanneoikeuden vanhentumisaikojen osalta.

Perustuslain 94 §:n 2 momentin mukaan kansainvälisen velvoitteen hyväksymisestä päätetään äänten enemmistöllä. Jos ehdotus velvoitteen hyväksymisestä koskee perustuslakia, se on kuitenkin hyväksyttävä päätöksellä, jota vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä on kannattanut.

Yleissopimuksen ja sen liitteiden muuttamisesta sovitun menettelyn seurauksena on periaatteessa mahdollista, että Suomi tulee sidotuksi sellaisiin lainsäädännön alaan kuuluvien sopimusmääräysten muutoksiin, joita se ei ole kannattanut. Tältä osin sopimusta on arvioitava valtion täysivaltaisuutta ja kansainvälisten velvoitteiden hyväksymistä koskevien perustuslain säännösten kannalta.

Perustuslakivaliokunta on perustuslakiuudistuksen esitöihin pohjautuvassa käytännössään lähtenyt siitä, että sellaiset kansainväliset velvoitteet, jotka ovat tavanomaisia nykyaikaisessa kansainvälisessä yhteistoiminnassa ja jotka vain vähäisessä määrin vaikuttavat valtion täysivaltaisuuteen, eivät ole sellaisenaan ristiriidassa perustuslain täysivaltaisuutta koskevien säännösten kanssa ( PeVL 51/2001 vp, s. 2).

Suomi voisi siten halutessaan irtisanoutua taikka tehdä ilmoituksen tai varauman yleissopimuksesta tai sen liitteestä ennen kuin sopimusmuutos, jota Suomi on vastustanut, tulee kansainvälisesti voimaan. Yleissopimuksen muuttamismahdollisuutta koskevat artiklat eivät ole ristiriidassa valtion täysivaltaisuutta koskevien perustuslain säännösten kanssa.

CIV-määräysten 13 artiklan mukaan kuljettajalla on oikeus tarkastaa matkatavara, kirjattu matkatavara ja ajoneuvo joko matkustajan tai kahden riippumattoman todistajan läsnä ollessa. Tarkastus voidaan tehdä, milloin on perusteltua syytä epäillä kuljetusmääräysten rikkomista ja edellyttäen, etteivät sen valtion lait ja määräykset, jonka alueella tarkastus suoritetaan, sitä kiellä. Sama oikeus on kuljettajalla CIM-määräysten 11 artiklan mukaan. Sopimusmääräys vastaa pääosin rautatiekuljetuslain 29 §:ää. Tarkastusoikeus ei kuitenkaan edellyttäisi sellaisia toimivaltuuksia kuin mainitun pykälän 2 momentissa edellytetään. Niin ikään, jos kyseessä on vaarallisten aineiden kuljetus, jota rahtikirjassa ei ole mainittu tai joka ei ole muutoin kuljettajan tiedossa, on kuljettajalla oikeus tehdä tavara CIM-määräysten 9 artiklan mukaisesti vaarattomaksi. Hallituksen käsityksen mukaan tällaista tarkastusoikeutta ja vaarattomaksi tekemistä voidaan pitää perustuslain yksityisyydensuojan ja omaisuuden suojan kannalta kuitenkin hyväksyttävänä sopimusmääräysten tavoitteena olevan yleisen turvallisuuden vuoksi.

Vuoden 1999 COTIF-yleissopimuksen liitteen G (ATMF) 5 artiklan 2 §:n mukaisesti tekninen hyväksyntä voidaan antaa muun kuin viranomaisen tehtäväksi. Ehdotuksen mukaan rautatiejärjestelmän yhteentoimivuuslain 7 §:ssä tarkoitettu ilmoitettu laitos voisi suorittaa osan liitteen G (ATMF) 5 artiklan 2 §:ssä tarkoitetusta julkisesta hallintotehtävästä. Hallituksen käsityksen mukaan sanotusta julkisen hallintotehtävän antamisesta yksityiselle toimijalle voidaan säätää vastaavasti kuin rautatiejärjestelmän yhteentoimivuuslaissa. Ratahallintokeskus myöntää rautatiejärjestelmän yhteentoimivuuslain 5 §:n nojalla rautateiden liikkuvalle kalustolle käyttöönottoluvan. Ilmoitetun laitoksen julkisesta hallintotehtävästä on säädetty lailla.

Yleissopimuksen muutokset ja ehdotus niiden voimaansaattamislaiksi voidaan hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään, että

Eduskunta hyväksyisi Vilnassa 3 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyt kansainvälisiä rautatiekuljetuksia koskevan yleissopimuksen (COTIF ) muutokset siltä osin kuin sopimus kuuluu Suomen toimivaltaan.

Koska yleissopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Lakiehdotus

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §
Sopimusmääräysten voimaansaattaminen

Kansainvälisiä rautatiekuljetuksia koskevan yleissopimuksen (COTIF), jäljempänä COTIF-yleissopimus, lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset, sellaisina kuin ne ovat mainitun yleissopimuksen muuttamisesta Vilnassa 3 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyllä pöytäkirjalla muutettuina, ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §
Eräiden sopimusmääräysten julkaisematta jättäminen

COTIF-yleissopimuksen vaarallisten aineiden kansainvälistä rautatiekuljetusta koskevan ohjesäännön (RID) teknisen liitteen määräyksiä ei julkaista säädöskokoelmassa. Tämä liite on nähtävissä ja saatavissa liikenne- ja viestintäministeriöstä, joka myös antaa niistä tietoja suomeksi ja ruotsiksi.

COTIF-yleissopimuksen kansainvälisessä liikenteessä käytettäväksi tarkoitetun rautatiekaluston teknisten normien vahvistamisesta ja yhtenäisten teknisten määräysten hyväksymisestä annettujen yhtenäisten määräysten (APTU) teknisten liitteiden määräyksiä ei julkaista säädöskokoelmassa. Nämä liitteet ovat nähtävissä ja saatavissa Ratahallintokeskuksesta, joka myös antaa niistä tietoja suomeksi ja ruotsiksi.

3 §
Toimivaltainen viranomainen

COTIF-yleissopimuksen liitteen G (ATMF) 5 artiklassa tarkoitettu toimivaltainen viranomainen on Ratahallintokeskus.

COTIF-yleissopimuksen liitteessä C tarkoitetuista toimivaltaisista viranomaisista ja tarkastuslaitoksista säädetään vaarallisten aineiden kuljetuksesta annetussa laissa (719/1994) ja sen nojalla annetuissa valtioneuvoston ja liikenne- ja viestintäministeriön asetuksissa.

4 §
Voimaantulo

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.

---

Helsingissä 23 päivänä huhtikuuta

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Ministeri
Johannes Koskinen