Esityksessä ehdotetaan, että Eduskunta hyväksyy Roomassa marraskuussa 2001 tehdyn elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroja koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön alaisen kansainvälisen sopimuksen sekä lain sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta.

Elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroja koskevan sopimuksen tavoitteena on näiden kasvigeenivarojen suojelu ja kestävä käyttö sekä niiden käytöstä aiheutuvien hyötyjen oikeudenmukaisen ja tasapuolisen jaon toteuttaminen sopusoinnussa biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen kanssa kestävän maatalouden ja elintarviketurvallisuuden saavuttamiseksi.

Esitykseen sisältyy lakiehdotus sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Sopimus tulee kansainvälisesti voimaan yhdeksäntenäkymmenentenä päivänä siitä, kun neljäskymmenes ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymiskirja on talletettu. Voimaantulon edellytyksenä on lisäksi, että mainittujen asiakirjojen tallettajista vähintään kaksikymmentä on Yhdistyneiden Kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön jäsenten tallettamia. Esitykseen sisältyvä laki on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan, kun sopimus tulee Suomen osalta voimaan.

---

Yhdistyneiden Kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön, jäljempänä FAO, yleiskokouksessa marraskuussa 2001 hyväksytty elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroja koskeva kansainvälinen sopimus (International Treaty on Plant Genetic Resources for Food and Agriculture), jäljempänä kasvigeenivarasopimus, on ensimmäinen oikeudellisesti sitova, kokonaisvaltainen elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroja koskeva kansainvälinen sopimus.

Kasvigeenivarasopimusta edelsi vuonna 1983 tehty kansainvälinen kasvigeenivaroja koskeva sitoumus (International Undertaking on Plant Genetic Resources), jäljempänä IU-asiakirja, joka ei kuitenkaan ole oikeudellisesti sitova. IU-asiakirjan laatimisen jälkeen, 29 päivänä joulukuuta 1993 kansainvälisesti voimaantullut biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus (SopS 78/94), jäljempänä biodiversiteettisopimus, asetti geenivarojen säilyttämistä ja hyödyntämistä sekä niistä saatavien hyötyjen jakoa koskevat yleiset periaatteet. Biodiversiteettisopimuksen pääasiassa kahdenvälisiin sopimuksiin perustuva geenivarojen vaihto soveltui kuitenkin huonosti elintarvikkeiden ja maatalouden geenivarojen suojeluun ja kestävään käyttöön. Elintarvikkeiden ja maatalouden geenivaroille on ominaista, että kaikki maailman valtiot ovat olleet ja ovat edelleen niiden vaihdosta riippuvaisia, eikä mikään maailman valtioista tule toimeen pelkillä oman alueensa kasvigeenivaroilla. Sopimuksen syntymistä vauhditti myös maailman valtioiden huoli maatalouden kasvigeenivarojen kiihtyvästä köyhtymisestä. Näin syntyi tarve uudistaa IU-asiakirja. Uudistaminen johti kasvigeenivarasopimuksen laatimiseen.

Kasvigeenivarasopimuksella varmistetaan maatalouden ja ravitsemuksen kannalta tärkeiden kasvigeenivarojen kestävä käyttö ja niiden jatkuva saatavuus kasvinjalostuksen ja tutkimuksen tarpeisiin. Sopimuksen tavoitteena on turvata näiden kasvigeenivarojen kerääminen, arviointi ja säilyttäminen tulevien sukupolvien käyttöön. Kasvigeenivarasopimuksen ytimen muodostaa monenvälinen järjestelmä, jonka sisällä sovitaan siihen liitettyjen, sopimuksen I liitteessä lueteltujen viljelykasvisukujen ja -lajien kasvigeenivarojen saatavuudesta ja hyötyjen jaosta.

Monenvälinen järjestelmä perustuu paitsi kasvigeenivarojen helpotettuun saatavuuteen myös kasvigeenivarojen käytöstä aiheutuvien hyötyjen jakamiseen sopimuksessa edellytetyllä tavalla. Monenväliseen järjestelmään kuuluvien kasvigeenien kaupallisesta ja muusta hyödyntämisestä saadut edut jaetaan järjestelmän puitteissa ottaen huomioon erityisesti kehitysmaiden ja siirtymätalousmaiden tarpeet. Monenväliseen järjestelmään kuuluvat sopimuksen mukaan ainoastaan sellaiset geenivarat, jotka luetellaan sopimuksen I liitteessä, jotka ovat sopimuspuolten hallinnan ja valvonnan alaisia ja jotka ovat julkisessa omistuksessa. Monenvälinen järjestelmä koskee siten ainoastaan sellaisia maatalouden ja elintarvikkeiden kasvigeenivaroja, joita ei ole suojattu kasvinjalostajanoikeuksin tai patentilla ja jotka eivät ole kenenkään yksityisessä omistuksessa.

Kansainväliset, oikeudellisesti sitovat sopimukset ovat tähän asti koskeneet vain maatalouden kasvigeenivarojen omistusoikeuteen liittyviä kysymyksiä. Nyt ratifiointivaiheessa oleva FAO:n kasvigeenivarasopimus saattaa voimaan biodiversiteettisopimuksen periaatteet myös maatalouden kasvigeenivarojen osalta.

Kasvigeenivarasopimusta edeltävät kasvigeenivarojen säilyttämistä ja luovuttamista koskevat kansainväliset toimenpiteet ovat olleet luonteeltaan joko kansainvälisiä sitoumuksia tai puitesopimuksia, jotka asettavat kehykset niihin liittyneiden valtioiden toiminnalle. Ne ovat jättäneet osapuolten harkintaan ne kansalliset toimenpiteet, joilla yleiset velvoitteet on pantu täytäntöön.

Kasvigeenivarasopimusta edeltäneen IU-asiakirjan lähtökohtana on periaate, jonka mukaan kasvigeenivarat ovat ihmiskunnan yhteistä perintöä, eikä niiden saatavuutta tule rajoittaa. IU-asiakirjan keskeisenä tavoitteena on varmistaa maatalouden kasvigeenivarojen säilyminen, kerääminen, arviointi ja saatavuus erityisesti kasvinjalostus- ja tutkimustarpeisiin. Asiakirjaan on liitetty myös FAO:n yleiskokouksen päätöslauselmat 4/89, 5/89 ja 3/91, jotka koskevat asiakirjan tulkintaa.

Biodiversiteettisopimus tuli Suomen osalta voimaan 25 päivänä lokakuuta 1994. Sen yhtenä keskeisenä tavoitteena on biologisen monimuotoisuuden eli maapallon eläin- ja kasvilajien sekä niiden sisältämien perintötekijöiden suojelu ja kestävä käyttö sekä perintöaineksen käytöstä saatavien hyötyjen oikeudenmukainen ja tasapuolinen jako. Biodiversiteettisopimuksen 15 artiklan mukaan valtiolla on geenivaroihinsa suvereeni määräämisvalta. Geenivarojen luovuttaminen perustuu biodiversiteettisopimuksen mukaan valtion ennalta antamaan suostumukseen. Jo biodiversiteettisopimuksen neuvottelujen aikana kuitenkin tiedostettiin, että maatalouden geenivarat muodostavat oman erityisen ryhmänsä, joista tulee neuvotella FAO:n alaisuudessa. Vuonna 1994 alkoivat neuvottelut IU-asiakirjan uudistamiseksi erityisesti biodiversiteettisopimusta silmällä pitäen. Kasvigeenivarasopimus on näiden neuvottelujen tulos.

Biodiversiteettisopimuksen ja Rion konferenssissa hyväksytyn kestävän kehityksen toimintaohjelman, Agenda 21:n, mukaisesti hyväksyttiin vuonna 1996 Leipzigissa FAO:n neljännessä kansainvälisessä kasvigeenivarakonferenssissa kasvigeenivaroja koskeva kansainvälinen toimintaohjelma (Global Plan of Action for the Conservation and Sustainable Utilization of Plant Genetic Resources for Food and Agriculture), jäljempänä maailman kasvigeenivaraohjelma, sekä siihen liittyvä Leipzigin julkilausuma. Kasvigeenivarasopimus perustuu maailman kasvigeenivaraohjelmassa asetetuille periaatteille, ja se luo poliittisen kehyksen toimintaohjelman toteuttamiselle.

Biodiversiteettisopimuksen sopimuspuolten konferenssi asetti vuonna 2000 ad hoc -työryhmän laatimaan suuntaviivat kasvigeenivarojen saatavuutta ja hyötyjen jakamista koskevan järjestelmän yksityiskohdiksi. Bonnissa pidetyssä kokouksessa laadittiin huhtikuussa 2002 oikeudellisesti ei-sitovat suuntaviivat, jäljempänä Bonnin suuntaviivat. Bonnin suuntaviivat hyväksyttiin biodiversiteettisopimuksen kuudennessa sopimuspuolikokouksessa Haagissa vuonna 2002. Bonnin suuntaviivojen 10 kohdan mukaan suuntaviivoja sovelletaan täydentävästi ja yhdenmukaisesti kasvigeenivaroja koskeviin kansainvälisiin sopimuksiin nähden, eivätkä ne vaikuta kasvigeenivarasopimuksen geenivarojen saatavuutta ja hyötyjen jakoa koskeviin määräyksiin.

Teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyviä näkökohtia koskeva sopimus (Agreement on Trade Related Aspects of Intellectual Property Rights), jäljempänä TRIPS-sopimus, hyväksyttiin tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT) puitteissa vuosina 1986–1994 käytyjen monenvälisten kauppaneuvottelujen tuloksena Maailman kauppajärjestön (WTO) perustamissopimuksen liitesopimuksena (SopS 5/1995). Suomi allekirjoitti ja ratifioi TRIPS-sopimuksen vuonna 1994. TRIPS-sopimus tuli kansainvälisesti voimaan 1 päivänä tammikuuta 1995. Sopimus sisältää määräykset immateriaalioikeuksien suojasta kaupankäynnin yhteydessä. Kasvigeenivarasopimuksen kannalta keskeisin on TRIPS-sopimuksen 27 artikla, jossa määrätään tuotteista ja teknologioista, jotka voivat tulla patenttisuojan kohteiksi. Artiklan 1 kappaleen mukaan lähtökohtana on, että miltä tahansa tekniikan alalta olevaa tuotetta tai menetelmää koskevan keksinnön tulee olla patentoitavissa edellyttäen, että se on uusi ja keksinnöllinen ja sitä voidaan käyttää teollisesti hyväksi. Artiklan 3 kappaleen b kohdan mukaan jäsenvaltioilla on oikeus sulkea patenttisuojan ulkopuolelle muun muassa kasvit, ei kuitenkaan mikro-organismeja, sekä sellaiset olennaisesti biologiset menetelmät kasvien valmistamiseksi, jotka ovat muita kuin ei-biologisia tai mikrobiologisia. Uusien kasvilajikkeiden suoja tulee sopimuksen mukaan kuitenkin järjestää.

Uusia kasvilajikkeita suojaava liitto (The International Union for the Protection of New Plant Varieties of Plants), jäljempänä UPOV-liitto, perustettiin vuonna 1961. UPOV-liitto on kansainvälinen järjestö, jonka jäsenet ovat järjestäneet kasvinjalostajan oikeuksien suojan vuonna 1961 tehdyn uusien kasvilajikkeiden suojaamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (SopS 17/1993), jäljempänä UPOV-sopimus, määräysten mukaisesti. UPOV-sopimusta on uudistettu vuosina 1972, 1978 ja 1991. Suomi liittyi vuoden 1978 yleissopimukseen. Yleissopimus tuli Suomen osalta voimaan 16 päivänä huhtikuuta 1993. Sittemmin Suomi liittyi myös vuoden 1991 yleissopimukseen (uusien kasvilajikkeiden suojaamista koskeva kansainvälinen yleissopimus SopS 49/2001), ja se tuli voimaan 20 päivänä heinäkuuta 2001. UPOV-sopimuksen on ratifioinut, hyväksynyt tai siihen on liittynyt 53 jäsenmaata. Sopimuksen tarkoituksena on edistää jäsenvaltioissa uusien kasvilajikkeiden jalostajanoikeuksien suojaamista erityisesti asettamalla jäsenvaltioille velvollisuuden kasvinjalostajan oikeuden suojaamiseen, sekä antamalla vähimmäisehdot sille, miten suoja on kansallisesti toteutettava. Kasvigeenivarasopimus ei sisällä määräyksiä, jotka ovat ristiriidassa UPOV-sopimuksen tavoitteiden kanssa.

Eurooppalainen patenttilainsäädäntö yhdenmukaistettiin Münchenissä vuonna 1973 tehdyllä yleissopimuksella Eurooppapatenttien myöntämisestä (SopS 8/96), jäljempänä Euroopan patenttisopimus. Euroopan patenttisopimukseen ovat liittyneet kaikki Euroopan unionin jäsenvaltiot sekä Sveitsi, Kypros, Liechtenstein, Monaco, Turkki, Slovakia, Bulgaria, Viro, Tsekki, Romania, Slovenia ja Unkari. Suomi liittyi Euroopan patenttisopimukseen 1 päivänä maaliskuuta 1996. Sopimus sisältää määräykset myös bioteknologian keksintöjen patentoitavuudesta. Euroopan patenttisopimuksen määräyksiä muutettiin vuonna 1999 vastaamaan bioteknologian keksintöjen oikeudellisesta suojasta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviä (98/44/EY), jäljempänä biopatenttidirektiivi. Euroopan patenttisopimus on siten sopusoinnussa direktiivin määräysten kanssa. Direktiivin sisältöä kuvataan jäljempänä.

Kasvigeenivarasopimuksella perustetaan monenvälinen järjestelmä, johon sisältyvän kasvigeenivaran saatavuutta helpotetaan. Sopimuksen mukaan monenvälisestä järjestelmästä saatavan kasvigeenivaran vastaanottajan ei tule vaatia saamalleen geenivaralle henkisen omaisuuden tai muun oikeuden suojaa, joka rajoittaa näiden kasvigeenivarojen tai niiden geneettisten osien helpotettua saatavuutta. Rajoitus koskee kasvigeenivaroja siinä muodossa kuin ne on toimitettu monenvälisestä järjestelmästä. Sopimuksella ei kuitenkaan yleisesti rajoiteta geenien patentoitavuutta eikä määrätä geenien patentoitavuudesta TRIPS-sopimuksesta ja Euroopan patenttisopimuksesta poiketen.

Kasvigeenivarasopimus ottaa huomioon henkisen omaisuuden suojan. Geenivaran saatavuus monenvälisestä järjestelmästä myönnetään sopimuksen mukaan henkisen omaisuuden suojaa koskevien kansainvälisten sopimusten ja kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

Kasvigeenivarasopimus on niin sanottu sekasopimus eli jaetun toimivallan sopimus. Sopimus sisältää siis sekä Euroopan yhteisön että sen jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluvia määräyksiä. Euroopan yhteisössä on voimassa geenivarojen suojelua ja kestävää käyttöä ohjaavaa ja tähän toimintaan kannustavaa lainsäädäntöä. Sen sijaan geenivarojen saatavuutta ja niiden käytöstä koituvien hyötyjen jakamista säädellään yhteisön alueella vain välillisesti esimerkiksi henkisen omaisuuden suojaa koskevilla säädöksillä.

Kasvigeenivarasopimuksen hyväksymisen yhteydessä FAO:n konferenssissa marraskuussa 2001 Euroopan unionin puheenjohtajavaltio käytti puheenvuoron Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden puolesta koskien sopimuksen tulkintaa. Selityksen mukaan sopimuksen immateriaalioikeuksia koskevat määräykset eivät ole ristiriidassa biopatenttidirektiivin kanssa. Euroopan yhteisöjen komission ilmoituksen mukaan kasvigeenivarasopimuksen ratifiointi ei aiheuta tarvetta yhteisölainsäädännön muuttamiseen tai uuden lainsäädännön laatimiseen.

Kasvigeenivarasopimuksen tavoitteena on elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen suojelu ja kestävä käyttö. Euroopan yhteisön tasolla kasvigeenivarasopimuksen tavoitteiden mukaisista toimenpiteistä säädetään maatalouden geneettisten voimavarojen säilyttämisestä, kuvauksesta, keräämisestä ja käytöstä annetussa parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1467/94. Asetus koskee sekä kasvi- että eläingeenivaroja. Asetuksen tarkoituksena on sovittaa yhteen ja edistää jäsenvaltioiden maatalouden geenivarojen säilyttämistä, kuvaamista, keräämistä ja käyttöä koskevaa toimintaa. Näiden tavoitteiden toteuttamiseksi jäsenvaltioiden on määräajoin raportoitava komissiolle edellä mainituista toimenpiteistä. Komissio puolestaan edistää jäsenvaltioiden välistä tiedonvaihtoa erityisesti käytettävissä olevien geneettisten voimavarojen alkuperästä ja yksittäisistä ominaispiirteistä. Asetuksessa säädetään myös muista yhteisön tasolla toteutettavista erityistoimenpiteistä kuten maatalouden geneettisiä voimavaroja koskevan toimintaohjelman toteuttamisesta sekä erityisen komitean perustamisesta. Komissio valmistelee parhaillaan asetuksen ja siihen liittyvän toimintaohjelman uudistamista. Asetusuudistus on tarkoitus toteuttaa vuoden 2003 aikana.

Helmikuun 27 päivänä 1994 annettiin yhteisön kasvinjalostajanoikeuksista neuvoston asetus (EY) N:o 2100/94, jota on muutettu 25 päivänä lokakuuta 1995 annetulla yhteisön kasvinjalostajanoikeuksista annetun asetuksen (EY) N:o 2100/94 muuttamisesta annetulla asetuksella (EY) N:o 2506/95. Asetus ei vaikuta kansallisiin kasvinjalostajanoikeuksiin, vaan sillä perustetaan yhteisön kasvinjalostajanoikeus. Euroopan yhteisön kasvinjalostajanoikeus ei sovellu hyvin suomalaisten maatalouskasvien jalostustoiminnan suojamuodoksi. Suomalaisia maatalouskasveja ei ole suojattu Euroopan yhteisön kasvinjalostajanoikeudella. Kansallista kasvinjalostajanoikeutta koskevaa lainsäädäntöä käsitellään jäljempänä.

Kasvigeenivarasopimus ei rajoita kasvilajikkeen suojaamista kasvinjalostajanoikeudella, eikä heikennä kasvinjalostajanoikeuden suojaa. Koska yhteisön kasvinjalostajan oikeuksista annettu neuvoston asetus (EY) N:o 2100/94 ei rajoita kasvinjalostajanoikeudella suojattujen lajikkeiden käyttöä kasvinjalostukseen tai tutkimukseen, kasvigeenivarasopimuksen monenvälisen järjestelmän geenivaroihin kuuluvien kasvisukujen ja lajien lajikkeita voidaan myös suojata Euroopan yhteisön kasvinjalostajanoikeudella ilman, että tästä koituisi velvoitetta hyötyjen jakoon. Kasvigeenivarasopimuksessa edellytetään kuitenkin, että tässä tapauksessa oikeudenhaltijoita kehotetaan osallistumaan vapaaehtoisesti lajikkeista koituvan, erityisesti rahallisen hyödyn jakamiseen.

Monenvälisestä järjestelmästä saatavien kasvigeenivarojen hyödyntämistä rajoittaa kielto patentoida geenivara siinä muodossa kuin se on saatu monenvälisestä järjestelmästä. Biopatenttidirektiivin mukaan keksinnöt, jotka muodostuvat biologisesta materiaalista, ovat patentoitavissa edellyttäen, että ne ovat uusia, keksinnöllisiä, toisinnettavissa ja teollisesti käytettävissä. Esimerkiksi maa- ja metsätalouden harjoittamisen katsotaan sisältyvän teollisen käytön vaatimukseen. Keksinnöt, jotka liittyvät kasveihin tai eläimiin voidaan patentoida, jos keksinnön tekninen toteutettavuus ei rajoitu yhteen kasvilajikkeeseen tai eläinrotuun. Tämä mahdollistaa esimerkiksi patentin myöntämisen siirtogeenisille kasveille ja eläimille, vaikka geenisiirron kohteena olisi ollut kasvilajike tai eläinrotu.

Biopatenttidirektiivin mukaan patenttia ei myönnetä olennaisesti biologiseen menetelmään eli menetelmään, joka perustuu kokonaisuudessaan luonnollisiin ilmiöihin kuten risteytykseen ja valintaan kasvien tai eläinten jalostamiseksi. Pelkkä geenin havaitseminen ei ole patentoitavissa oleva keksintö, vaan se katsotaan patenttioikeudelliseksi löydöksi. Geenin identifioiminen, eristäminen ja uuden teknisen käytön osoittaminen geenille voi kuitenkin olla patentoitavissa oleva keksintö.

Monenvälisestä järjestelmästä saadun geenin suojaaminen patentilla on siten periaatteessa mahdollista. Käytännössä patentoitavan keksinnön uutuuden ja keksinnöllisyyden vaatimus sinänsä voi sulkea pois geenin patentoitavuuden siinä muodossa kuin se on saatu monenvälisestä järjestelmästä. Tämä kuitenkin edellyttää, että geenin alkuperä voidaan selvittää. Biopatenttidirektiivin johdantokappaleen 27 kohdan mukaan patenttihakemuksen olisi tarvittaessa sisällettävä tieto kasviperäisen materiaalin maantieteellisestä alkuperästä, jos se tunnetaan.

Biopatenttidirektiivi vaikuttaa välillisesti kasvigeenivarasopimuksen tulkintaan, koska siinä määritellään kasvigeenivarojen patentoitavuuden edellytykset. Jotta direktiivin yhteensopivuus kasvigeenivarasopimuksen kanssa voitaisiin kasvigeenivaroihin liittyvien patenttien osalta selvittää, edellytetään direktiivin johdantokappaleen 27 mukaan biologisen, kasvi- tai eläinperäisen materiaalin maantieteellisen alkuperän ilmoittamista patenttihakemuksen yhteydessä niissä tapauksissa, missä se on tiedossa ja asianmukaista. Euroopan yhteisön kasvigeenivarasopimuksen hyväksymisen yhteydessä antaman julkilausuman mukaan sopimuksen monenkeskisessä järjestelmässä olevat kasvigeenivarat tai niiden geneettiset osat tai komponentit, jotka ovat käyneet läpi innovaation, ovat suojattavissa immateriaalioikeudella, jos näiden oikeuksien myöntämisen kriteerit täyttyvät.

Kasvigeenivarasopimuksen tavoitteena on kasvigeenivarojen kestävän käytön avulla taata kestävän maatalouden harjoittaminen ja elintarviketurva. Sopimuksen mukaan sen osapuolten tulee kannustaa viljelijöitä ja paikallisia yhteisöjä kasvigeenivarojen ylläpitämiseen ja suojelemiseen tilalla. Euroopan yhteisön tasolla kestävän maatalouden edistämisestä säädetään Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston (EMOTR) tuesta maaseudun kehittämiseen ja tiettyjen asetusten muuttamisesta ja kumoamisesta annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1257/1999, jäljempänä EY:n maaseudun kehittämisasetus.

EY:n maaseudun kehittämisasetus antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden tukea merkittävien luonnonarvojen sekä ympäristövaatimusten mukaisen kestävän maatalouden säilyttämistä ja edistämistä. Asetukseen perustuvassa maatalouden ympäristöohjelmassa voidaan tukea maatalousmaan hyödyntämistä ottaen huomioon ympäristön, maiseman ja sen ominaispiirteiden, luonnonvarojen, maaperän ja geneettisen monimuotoisuuden suojelu ja parantaminen. Sen mukaan tukea voidaan maksaa muun muassa paikallisiin olosuhteisiin sopeutuneiden, häviämisuhan alaisten hyötykasvien viljelylle. Asetuksen toimenpiteet ohjaavat viljelijöitä kasvigeenivarasopimuksen mukaiseen kasvigeenivarojen monipuoliseen ja kestävään käyttöön. Suomessa ympäristötukijärjestelmää hallinnoidaan kansallisesti maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) ja sen nojalla annettujen asetusten nojalla.

Suomessa sovelletaan Euroopan yhteisön edellä mainittua geenivarojen suojelua ja kestävää käyttöä ohjaavaa ja tähän toimintaan kannustavaa lainsäädäntöä. Sen sijaan geenivarojen saatavuudesta ja niiden käytöstä koituvien hyötyjen jakamisesta on säädetty Suomessa, kuten Euroopan yhteisön alueella kokonaisuudessaan, vain välillisesti.

Kasvigeenivarasopimuksessa edellytetään, että sopimuspuolet noudattavat tarkoituksenmukaisia toimintalinjoja ja oikeudellisia ohjauskeinoja, jotka edistävät elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen kestävää käyttöä. Tällaisina edistämistoimenpiteinä voidaan sopimuksen mukaan pitää esimerkiksi sellaisen maatalouspolitiikan noudattamista, joka tukee maatalouden biologisen monimuotoisuuden ja muiden luonnonvarojen kestävää käyttöä suosivien viljelymenetelmien kehittämistä ja ylläpitoa.

Euroopan yhteisössä pyritään ympäristötukijärjestelmällä varmistamaan maatalouden kasvigeenivarojen monipuolinen ja kestävä käyttö. Kansallisesti järjestelmää on hallinnoitu maaseutuelinkeinojen rahoituslain nojalla. Sanotun lain 11 §:n mukaisesti voidaan maatilatalouden harjoittajille maksaa EY:n maaseudun kehittämisasetuksen 22 artiklassa tarkoitettua ympäristötukea. Tuen tavoitteena on edistää ympäristön suojelemiseen ja maaseudun monimuotoisuuden ylläpitämiseen tähtäävien tuotantomenetelmien käyttöä. Tuella rohkaistaan viljelijöitä kestävien viljelyjärjestelmien käyttöön ja maatalouskäytäntöjen ympäristösuunnitteluun. Tarkemmat säännökset tuesta sisältyvät luonnonhaittakorvauksesta ja maatalouden ympäristötuesta annettuun valtioneuvoston asetukseen (644/2000). Tukijärjestelmän yksityiskohdista säädetään ympäristötuen perus- ja lisätoimenpiteistä annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta annetussa maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa (646/2000) ja maatalouden ympäristötuen erityistuista annetussa maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa (647/2000). Kasvigeenivarasopimuksen täytäntöönpanon kannalta erityisen tärkeitä ovat perinnebiotooppien hoitoon, luonnon monimuotoisuuden edistämiseen, maiseman kehittämiseen ja hoitoon sekä alkuperäiskasvien viljelyyn liittyvät erityistuet.

Elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen kestävän käytön kannalta tähdellisenä toimenpiteenä voidaan kasvigeenivarasopimuksen mukaan pitää myös paikallisten tai paikallisiin olosuhteisiin sopeutuneiden viljelykasvien, lajikkeiden ja vähän käytettyjen lajien käytön lisäämisen edistämistä. Kansallisesti viljelyssä käytettävien lajikkeiden valintaan vaikutetaan monin tavoin. Tavoitteena on huolehtia siitä, että viljelijöille on jatkuvasti tarjolla monipuolinen valikoima Suomen olosuhteisiin sopeutuneita, parhaita mahdollisia viljelykasvilajikkeita. Pelto- ja puutarhakasvien kylvösiemenen tuotantoa, markkinointia, maahantuontia ja maastavientiä sääntelee kansallisesti siemenkauppalaki (728/2000) ja kasvinjalostustoiminnan edistämisestä annetun lain (896/1977) 6 ja 7 §:n mukaisesti voidaan valtion talousarvioon vuosittain otettavasta määrärahasta maksaa kasvinjalostajille jalostustukea.

Suomessa kasvien perintöaineksen omistamisesta tai niistä saatavien hyötyjen jaosta ei ole olemassa kansallista lainsäädäntöä. Perintöaineksen omistamista koskevat yleiset oikeusperiaatteet, joista ensimmäisenä voidaan mainita perustuslain mukainen omaisuuden suoja. Perustuslain 15 §:n nojalla jokaisen omaisuus on turvattu. Yksityiseen omistusoikeuteen voidaan puuttua vain laissa erikseen säädetyillä edellytyksillä. Valtiolle ei ole erikseen säädetty yksityisestä omistusoikeudesta poikkeavaa yleistä omistusoikeutta kansallisiin geenivaroihin. Kasviin kohdistuva omistusoikeus määräytyy yleisten esineoikeudellisten sääntöjen mukaan. Yksittäisen maaperään kiinteästi kuuluvan kasvin omistusoikeus seuraa kiinteistön omistusoikeutta, jollei muusta ole sovittu. Yleensä kasvi kuuluu siis sille, jonka omistamalla maalla se sijaitsee. Kasvin sisältämän perintöaineksen kaupallista hyödyntämistä saattaa rajoittaa kasvinjalostajanoikeus tai patenttioikeus. Omistajan käyttöoikeutta on myös eräissä tilanteissa rajoitettu muun muassa luonnonsuojelulain (1096/1996) nojalla.

Kasvigeenivarasopimuksen mukaan sopimuspuolten tulee liittää monenväliseen järjestelmään sopimuksen I liitteessä mainitut kasvigeenivarat, joita sopimuspuolet hallinnoivat ja valvovat ja jotka ovat julkisessa omistuksessa. Näin ollen yksityisomistuksessa olevat kasvigeenivarat jäävät monenvälisen järjestelmän geenivarojen saatavuutta ja niiden käytöstä koituvien hyötyjen jakamista koskevien sääntöjen ulkopuolelle. Yksityisiä tahoja kehotetaan kuitenkin liittämään kasvigeenivarakokoelmansa monenväliseen järjestelmään.

Pohjoismaiden ministerineuvoston julkilausumassa kesäkuussa 2003 ilmoitetaan näiden maiden halukkuus liittää Pohjoismaisessa geenipankissa (NGB) olevat yhteiset kasvigeenivarasopimuksen I liitteen mukaiset kasvigeenivarakokoelmat monenväliseen järjestelmään. Suomessa ei ole muita kasvigeenivarakokoelmia, joiden voitaisiin katsoa olevan kasvigeenivarasopimuksen tarkoittamalla tavalla julkisessa omistuksessa.

Laki kasvinjalostajanoikeudesta (789/1992) sisältää kansalliset säännökset jalostajan yksinoikeudesta kasvilajikkeen ammattimaiseen hyväksikäyttöön. Laki toteuttaa kasvinjalostajanoikeuden viljelijän eritystarpeet huomioon ottaen. Lain mukaan jalostajilla on oikeus saada korvaus jalostamiensa lajikkeiden kaupallisesta hyödyntämisestä. Laki vastaa sisällöltään muiden valtioiden vastaavia lainsäädäntöjä samoin kuin edellä mainitun UPOV-sopimuksen määräyksiä. Sen tarkoituksena on luoda edellytyksiä kasvinjalostustoiminnan rahoittamiselle Suomessa, turvata ulkomaisten lajikkeiden saatavuus ja sovittaa lainsäädäntö tältä osin yhteen muiden valtioiden vastaavan lainsäädännön kanssa.

Kasvinjalostajanoikeudella suojatun kasvilajikkeen oikeussuoja koskee lajikkeen geneettistä rakennetta, jonka säätelemänä lajiketta voidaan optimaalisella tavalla hyödyntää tietyissä ympäristöolosuhteissa. Kasvinjalostajanoikeus ei siis koske lajikkeeseen sisältyvää erillistä yksittäistä geneettistä komponenttia sinänsä. Kasvinjalostajanoikeudella ei rajoiteta myöskään lajikkeen käyttöä tutkimuksessa tai kasvinjalostuksessa. Suomen kasvinjalostajanoikeuslainsäädäntö on siten kasvigeenivarasopimuksen tavoitteiden mukainen. Koska kasvinjalostajanoikeus ei rajoita kasvinjalostajanoikeudella suojattujen lajikkeiden käyttöä kasvinjalostukseen tai tutkimukseen, kasvigeenivarasopimuksen monenväliseen järjestelmään kuuluvien kasvisukujen ja lajien lajikkeita voidaan suojata kasvinjalostajanoikeudella ilman, että tästä koituisi velvoitetta hyötyjen jakoon. Kasvigeenivarasopimus kehottaa kuitenkin myös tässä tapauksessa osallistumaan vapaaehtoisesti lajikkeista koituvan, erityisesti rahallisen hyödyn jakamiseen.

Kasvigeenivarasopimuksen mukaan monenvälisestä järjestelmästä saatua kasvigeeniä ei saa suojata patentilla siinä muodossa kuin se on järjestelmästä saatu. Keksinnön suojaamisesta patentilla säädetään patenttilaissa (550/1967). Patenttilain bioteknologian keksintöjä koskevat säännökset vastaavat edellä kohdassa 2.2. kuvattua biopatenttidirektiiviä. Direktiivin edellyttämät muutokset on pantu täytäntöön lailla patenttilain muuttamisesta (650/2000).

Patenttilain mukaisesti myös kasveihin liittyvät keksinnöt ovat patentoitavissa, jos patentoitavuuden edellytykset eli uutuus, keksinnöllisyys, toisinnettavuus ja teollinen hyödynnettävyys täyttyvät. Patenttia ei patenttilain 1 §:n 4 momentin mukaan myönnetä kasvilajikkeisiin eikä eläinrotuihin. Keksinnöt, joiden kohteena ovat kasvit tai eläimet, voidaan kuitenkin patentoida, jos keksinnön tekninen toteutettavuus ei rajoitu yhteen kasvilajikkeeseen tai eläinrotuun. Kasvilajikkeille voi edellä esitetyllä tavalla saada teollisoikeudellisen yksinoikeuden kasvinjalostajanoikeuden kautta.

Patenttilain 1 §:n 6 momentin mukaan luonnollisesta ympäristöstään eristetty tai teknisen menetelmän avulla tuotettu biologinen materiaali voi olla keksinnön kohteena, vaikka sitä esiintyisi luonnossa. Biologisella materiaalilla tarkoitetaan materiaalia, joka sisältää geneettistä tietoa ja joka pystyy itse lisääntymään tai, jota voidaan lisätä biologisessa järjestelmässä. On kuitenkin huomattava, että patenttilain mukaan aikaisemmin tuntematon geneettinen materiaali katsotaan patenttioikeudessa löydöksi, joka ei sellaisenaan ole patentoitavissa. Löydön perusteella voidaan kuitenkin tehdä patentoivissa oleva keksintö, esimerkiksi menetelmä, jolla tiettyä geneettistä materiaalia voidaan valmistaa synteettisesti suuria määriä. Geenin identifioiminen ja eristäminen sekä uuden teknisen käytön osoittaminen geenille voi siten kansallisen lainsäädännön mukaan olla patentoitavissa oleva keksintö.

Suomen lainsäädännössä ei ole biopatenttidirektiivin johdannossa esitettyä vaatimusta patentoitavan kasvigeenivaran maantieteellisen alkuperän ilmoittamisesta. Eräät Euroopan yhteisöjen jäsenvaltiot ovat lisänneet tämän vaatimuksen omaan kansalliseen patenttilainsäädäntöönsä. Vaatimus ei kuitenkaan sisälly direktiivin säännöksiin. Euroopan yhteisön tulkinnan mukaan yhteisössä ei kuitenkaan ole tarvetta immateriaalioikeuslainsäädännön muuttamiseen.

Kasvigeenivarasopimuksella on tiivis yhteys biodiversiteettisopimukseen, ja siten sopimuksella on osana laajempaa kokonaisuutta liitäntä myös Euroopan yhteisön ja kansalliseen luonnon monimuotoisuuden suojaa koskevaan lainsäädäntöön. Luonnonsuojelulaki on luonnon ja maiseman suojelua koskeva erityislaki. Lain päätavoitteena on luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen sekä luonnonympäristön ja luonnonvarojen kestävän käytön tukeminen. Tavoitteiden saavuttamiseksi laissa on kaksi pääasiallista lähestymistapaa; aluesuojelu ja lajisuojelu. Aluesuojelulla suojellaan luonnonsuojelullisesti arvokkaita alueita rajoittamalla niiden käyttöä. Lajisuojelulla kielletään tietyt suojeltujen eläin- ja kasvilajeihin kohdistuvat toimenpiteet.

Luonnonvaraisten eliölajien ja luontotyyppien seurannasta ja eliölajien suojelusta säädetään tarkemmin luonnonsuojeluasetuksella (160/1997). Asetuksen liitteissä on lueteltu rauhoitetut ja uhanalaiset eliölajit. Suojeltavaksi säädettyjä kasvilajeja koskevat erityiset suojelumääräykset, jotka rajoittavat tai kieltävät muun muassa kasvien, niiden osien tai siemenien keräämistä, hallussapitoa ja kauppaa, tai kasvien esiintymispaikan heikentämistä. Suojelumääräyksistä voidaan poiketa laissa säädetyin edellytyksin.

Lähtökohtaisesti luonnonsuojelulakia sovelletaan kaikkiin Suomessa esiintyviin luonnonvaraisiin kasvilajeihin. Siten hyötykasvit eivät ei-luonnonvaraisina kuulu lain soveltamisalaan. Maatalouden kasvigeenivaroja se koskee sikäli kun viljelymenetelmillä saatetaan uhanalaiseksi kasvi- tai eläinlajien esiintyminen maatalousekosysteemeissä.

Pohjoismaat ovat perinteisesti tehneet varsin tiivistä yhteistyötä maatalouden geenivarojen säilyttämiseksi. Näkyvin yhteistyön muoto on Ministerineuvoston alainen yhteispohjoismainen geenipankki, jäljempänä Pohjoismainen geenipankki, joka on perustettu vuonna 1979 ja joka sijaitsee Ruotsissa, Alnarpissa. Sen tehtävänä on säilyttää ja dokumentoida Pohjoismaissa esiintyvien maatalouden kannalta tärkeiden viljely- ja puutarhakasvilajien geneettistä muuntelua. Tehtäväaluetta on laajennettu kattamaan myös yrtti-, lääke-, koriste- ja maisemakasveja. Geenipankin tulee saattaa kerätyt kokoelmat kasvinjalostajien ja tutkijoiden saataville siten, että niitä voidaan parhaalla mahdollisella tavalla hyödyntää.

Pohjoismaisen geenipankin Alnarpin kokoelmissa on noin 31 000 siemennäytettä. Näistä 8 500 on lajikkeita, maatiaisia tai viljelykasvien luonnonvaraisia sukulaislajeja. Loput näytteistä ovat erilaisista tutkimusprojekteista peräisin olevia erityiskokoelmia. Suurin osa kokoelmista on hyvin dokumentoituja, tosin taso vaihtelee kasvilajista toiseen. Geenipankin näytteistä noin 500 on suomalaista alkuperää.

Kasvullisesti säilytettävät kokoelmat kuuluvat Pohjoismaisen geenipankin toimialaan, mutta niiden säilyttäminen on kunkin Pohjoismaan omalla vastuulla. Suomessa näitä kokoelmia säilytetään Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa, jäljempänä MTT, Piikkiössä ja Pälkäneellä, Helsingin yliopistossa ja Ahvenanmaan osalta Ålands försöksstationilla Jomalassa. Kokoelmia on muun muassa hedelmäpuista, marjapensaista ja erilaisista koristekasveista.

Kasvigeenivarasopimuksen mukaan sopimusosapuolten tulee liittää monenväliseen järjestelmään kasvigeenivarat, joita sopimuspuolet hallinnoivat ja valvovat ja jotka ovat julkisessa omistuksessa. Pohjoismaiden ministerineuvoston julkilausumassa kesäkuussa 2003 ilmoitetaan näiden maiden halukkuus liittää Pohjoismaisessa geenipankissa olevat yhteiset kasvigeenivarasopimuksen I liitteen mukaiset kasvigeenivarakokoelmat monenväliseen järjestelmään. Suomessa ei ole muita julkisessa omistuksessa olevia kasvigeenivarakokoelmia.

Suomessa laadittiin Leipzigin julkilausuman ja maailman kasvigeenivaraohjelman mukaisesti vuonna 2001 Suomen maa- ja metsätalouden kansallinen kasvigeenivaraohjelma. Ohjelmassa asetetaan tavoitteita ja ehdotetaan toimenpiteitä maa- ja metsätalouden geenivarojen suojelun ja kestävän käytön varmistamiseksi. Kasvigeenivaraohjelmassa kiinnitetään huomiota hallinnonalojen yhteistyön tärkeyteen ja tämän tehostamiseksi esitetään geenivaraneuvottelukunnan perustamista. Maa- ja puutarhatalouden kasvigeenivarojen suojelutyössä korostetaan pohjoismaisen geenipankin ja MTT:n roolia tämän työn organisoimisessa. Kansallisen kasvigeenivaraohjelman sisältämän ehdotuksen mukaisesti maa- ja metsätalousministeriö on asettanut vuoden 2003 aikana geenivaraneuvottelukunnan toimimaan maa- ja metsätalouden geenivaroihin liittyvien asioiden koordinointielimenä.

Suomessa ei ole kansallista nimenomaisesti maa- ja elintarviketalouden kasvigeenivaroja koskevaa lainsäädäntöä. Kasvigeenivarasopimuksen tavoitteiden toteuttamisessa voidaan kuitenkin soveltaa muuta voimassa olevaa lainsäädäntöä, kuten maatalouden ympäristötukijärjestelmää koskevaa lainsäädäntöä, Euroopan yhteisön asetusta maatalouden geenivarojen säilyttämisestä, kuvauksesta, keräämisestä ja käytöstä, kasvinjalostajanoikeutta, patenttilainsäädäntöä sekä yleisiä oikeusperiaatteita.

Euroopan yhteisöjen komissio on ilmoittanut, että kasvigeenivarasopimuksen ratifioiminen ei aiheuta tarvetta yhteisölainsäädännön muuttamiseen tai uuden lainsäädännön laatimiseen. Sopimuksen voimaansaattamisen ei katsota välittömästi aiheuttavan muutostarpeita myöskään Suomen kansalliseen lainsäädäntöön.

Hyväksymällä kasvigeenivarasopimuksen Suomi hyväksyy omalta osaltaan sopimuksen määräykset ja sitoutuu myötävaikuttamaan sen määräysten mukaisesti näiden kasvigeenivarojen suojelun ja kestävän käytön edistämiseen sekä sopimuksen tavoitteeseen huolehtia elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen hyödyntämisestä koituvien hyötyjen tasapuolisesta jaosta ja maanviljelijöiden oikeuksien toteuttamisesta.

Esitys sisältää ehdotuksen blankettilaiksi, jolla saatetaan voimaan kasvigeenivarasopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset. Esityksessä ei ehdoteta muutoksia voimassa olevaan lainsäädäntöön.

Sopimuksen taloudellisten vaikutusten oletetaan olevan vähäisiä. Sopimuksen toimeenpanon ytimen muodostavat maailman kasvigeenivaraohjelman mukaiset projektit ja ohjelmat, jotka on tarkoitus rahoittaa olemassa olevista rahoitusinstrumenteista. Rahoitusta saadaan kansallisista lähteistä, kansainvälisten järjestelmien, rahastojen ja järjestöjen kautta sekä muita monenkeskisiä, kahdenvälisiä tai alueellisia mekanismeja apuna käyttäen. Tämän lisäksi toimintaa on tarkoitus kattaa vapaaehtoisella rahoituksella, sekä geenivarojen kaupallisesta hyödyntämisestä kertyvällä rahoituksella, joka ohjataan sopimuksella perustettavan hallintoneuvoston perustamaan rahastoon.

Kasvigeenivarasopimus ei sisällä yksityiskohtaisia määräyksiä geenivarojen kaupallisesta hyödyntämisestä koituvien hyötyjen jaosta. Sopimuksen mukaan "monenvälisestä järjestelmästä saamaansa materiaalia kaupallisesti hyödyntävän vastaanottajan on maksettava 19 artiklan 3 kohdan f alakohdassa tarkoitettuun järjestelmään oikeudenmukainen osuus tämän tuotteen kaupallisesta hyödyntämisestä saadusta tuotosta, ellei tuote ole rajoituksetta muiden vastaanottajien käytettävissä tutkimus- ja jalostustarkoituksia varten, jolloin tuotetta kaupallisesti hyödyntävää vastaanottajaa kehotetaan maksamaan kyseinen osuus järjestelmään". Hallintoneuvosto tulee hyväksymään määrämuotoisen materiaalinsiirtosopimuksen (Material Transfer Agreement, MTA), johon sisältyvät määräykset myös sopimuksen I liitteessä mainittujen kasvisukujen ja -lajien hyödyntämisestä koituvien taloudellisten hyötyjen jaosta. Materiaalinsiirtosopimusta valmistelemaan asetettiin kasvigeenivarasopimuksen väliaikaisessa komiteassa (Interim Committee) syksyllä 2002 asiantuntijatyöryhmä, jossa kaikki alueet ovat tasapuolisesti edustettuina. Euroopan aluetta ryhmässä edustaa kahdeksan asiantuntijaa, joista neljä tulee Euroopan yhteisöstä.

FAO:n yleinen budjetti kattanee sopimuksen sihteeristön kulut. On kuitenkin mahdollista, että sopimuksen hallintoon tarvitaan lisärahoitusta. Tämä katetaan joko vapaaehtoisella rahoituksella tai hallintoneuvoston yksimielisellä päätöksellä muilla keinoin. Tässä yhteydessä on ollut esillä mahdollisuus tietyn suuruisen jäsenmaksun maksamisesta. Maakohtaiset jäsenmaksut määräytynevät Yhdistyneiden Kansakuntien yleisen maksuosuusasteikon mukaisesti.

Kaiken kaikkiaan kasvigeenivarasopimuksen hyväksymisellä ei oleteta olevan merkittäviä valtiontaloudellisia vaikutuksia. Sopimuksen 18 artiklan 4 kappaleen d kohdan mukaan sopimuspuolet sitoutuvat toteuttamaan elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen suojelua ja kestävää käyttöä koskevia kansallisia toimia sekä myöntämään näille toimille rahoitusta kansallisten valmiuksiensa ja taloudellisten edellytystensä mukaisesti. Sopimuksen edellyttämistä toimenpiteistä valtaosaa toteutetaan jo nykyisten tuki- ja ohjausjärjestelmien puitteissa.

Kasvigeenivarasopimuksen voimaantulolla ei ole merkittäviä hallinnollisia tai organisatorisia vaikutuksia. Maa- ja metsätalousministeriö on asettanut vuoden 2003 aikana maa- ja metsätalouden geenivaroihin liittyvien asioiden koordinoimiseksi neuvottelukunnan, joka tulee toimimaan kasvigeenivarasopimuksen tarkoittamana kansallisena yhteystahona.

Suomen maa- ja metsätalouden kansallisen kasvigeenivaraohjelman esityksen mukaisesti maa- ja puutarhatalouden kasvigeenivarojen käytännön säilytystyötä koordinoi MTT. Tähän työhön on MTT:n vuosittaisessa budjetissa varattu noin 82 000 euroa.

Kasvigeenivarasopimuksella ylläpidetään ja lisätään luonnon monimuotoisuutta maatalouden kasvigeenivarojen osalta.

Kasvigeenivarasopimuksen 12 artiklan 3 kohdan mukaan elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen saatavuutta helpotetaan elintarvikkeiden ja maatalouden alan tutkimusta, jalostusta ja koulutusta koskevia säilytys- ja käyttötarkoituksia varten edellyttäen, että varoja ei käytetä kemianteollisuudessa tai lääketeollisuudessa tai muussa elintarvikkeisiin tai rehuvalmisteisiin liittymättömässä teollisuudessa. Jos kyseessä on useita tarkoituksia, esimerkiksi elintarvike- tai muuta käyttöä varten viljellyt kasvit, niiden merkitys elintarviketurvan kannalta ratkaisee, sisällytetäänkö ne monenväliseen järjestelmään ja helpotetun saatavuuden piiriin. Sopimus koskee siten vain elintarvike- ja maatalousalan yrityksiä ja niidenkin osalta vain tutkimus-, jalostus- ja koulutustarkoituksia varten hankittua materiaalia. Näiden yritysten osalta uuden monenvälisen järjestelmän voidaan katsoa helpottavan kasvigeenivarojen saatavuutta kansainvälisellä tasolla. Kasvigeenivarojen saatavuus myönnetään järjestelmästä nopeasti ilman tarvetta jäljittää yksittäisiä vastaanotettuja eriä. Saatavuus myönnetään vastikkeetta tai enintään sellaista maksua vastaan, joka vastaa aiheutuneita vähimmäiskuluja.

Sopimus luo alan yrityksille kansainvälisen kehyksen, jonka puitteissa toimia ja lisää siten toimintaympäristön vakautta ja ennakoitavuutta. Sekä julkisen että yksityisen sektorin kasvinjalostajat tulevat hyötymään laajasta kasvigeenivarojen saatavuudesta. Saatavuus toteutetaan materiaalinsiirtosopimuksen avulla. Sopimuksen ehtoja ei ole kuitenkaan vielä käytettävissä, sillä hallintoneuvosto tulee hyväksymään ne myöhemmin. Materiaalinsiirtosopimus tulee sisältämään myös määräykset sopimuksen liitteessä I mainittujen kasvisukujen ja -lajien hyödyntämisestä koituvien taloudellisten hyötyjen jaosta. Ennen kuin sopimuksen sisällöstä on päätetty, on mahdotonta arvioida tarkemmin sen yritysvaikutuksia. Materiaalinsiirtosopimus tulee kuitenkin vapauttamaan resursseja tapauskohtaisista sopimusneuvotteluista ja siten vähentämään hankinnasta aiheutuvia kustannuksia.

FAO:n yleiskokouksessa vuonna 1983 päätettiin perustaa FAO:n alaisuuteen pysyvä kasvigeenivarakomissio. Samassa kokouksessa hyväksyttiin myös kasvigeenivaroja koskeva IU-asiakirja, joka on ensimmäinen kokonaisvaltainen kansainvälinen maatalouden kasvigeenivaroja koskeva sitoumus. IU-asiakirjan tavoitteena on varmistaa maatalouden kasvigeenivarojen säilyttäminen, kerääminen, arviointi ja saatavuus erityisesti kasvinjalostuksen ja tutkimuksen tarpeisiin. IU-asiakirjan perusajatuksen mukaan geenivarat ovat ihmiskunnan yhteistä perintöä eikä niiden saatavuutta tule rajoittaa. IU-asiakirjaan on liittynyt 113 jäsenmaata.

Biodiversiteettisopimuksen hyväksymisen yhteydessä maat hyväksyivät myös Nairobin loppuasiakirjan kolmannen päätöslauselman, jonka mukaan FAO:ssa käsitellään muun muassa ex situ -kokoelmiin eli lähinnä geenipankkien kokoelmiin ennen biodiversiteettisopimuksen voimaantuloa kerättyjen kasvigeenivarojen saatavuutta ja viljelijöiden oikeuksiin liittyviä kysymyksiä.

FAO:n yleiskokouksessa vuonna 1993 annettiin kasvigeenivarakomissiolle tehtäväksi aloittaa hallitustenväliset neuvottelut IU-asiakirjan harmonisoimiseksi biodiversiteettisopimuksen mukaiseksi. Kasvigeenivarakomissio aloitti neuvottelut IU-asiakirjan tarkistamiseksi marraskuussa 1994. Vuonna 1995 FAO:n yleiskokous laajensi FAO:n kasvigeenivarakomission mandaattia käsittämään kaikki maatalouteen liittyvät biodiversiteetin osa-alueet, ja komission uudeksi nimeksi tuli Commission on Genetic Resources for Food and Agriculture, jäljempänä geenivarakomissio. Tällä hetkellä geenivarakomissiossa on edustettuna 164 valtiota ja Euroopan yhteisö.

Sopimusneuvotteluja käytiin varsin tiiviisti sekä geenivarakomissiossa että erillisessä tätä tarkoitusta varten puheenjohtajan perustamassa kontaktiryhmässä. Sopimus oli tarkoitus hyväksyä FAO:n yleiskokouksessa vuonna 1999, mutta sopimusneuvottelut osoittautuivat varsin vaikeiksi, ja sopimus hyväksyttiin lopulta vasta FAO:n yleiskokouksessa marraskuussa 2001 äänestyksen jälkeen. Jotta uusi sopimus erottuisi aikaisemmasta ei-sitovasta IU-asiakirjasta, sen nimeksi annettiin International Treaty on Plant Genetic Resources for Food and Agriculture.

Neuvotteluissa erityisen ongelmallisia poliittisia kysymyksiä olivat sopimuksen oikeudellinen status, geenivarojen saatavuus, sopimukseen kuuluvien kasvigeenivarojen määrittäminen, geenivarojen kaupallisesta hyödyntämisestä koituvien taloudellisten hyötyjen jako, immateriaalioikeudet, ja viljelijöiden oikeudet. Osa näistä kysymyksistä on edelleen vailla lopullista ratkaisua. Niiden jatkovalmistelu on siirretty hallintoneuvostolle.

Kasvigeenivarasopimuksen hyväksymisen yhteydessä Euroopan yhteisö esitti sopimuksen 12 artiklan 3 kappaleen d kohdan tulkintaa koskevan julkilausuman, jonka mukaan artiklan tarkoittamat maa- ja elintarviketalouden kasvigeenivarat tai niiden geneettiset osat tai komponentit, jotka ovat läpikäyneet innovaation, ovat suojattavissa immateriaalioikeuksin, mikäli muut näiden oikeuksien myöntämisen ehdot täyttyvät.

Sopimusneuvotteluiden jälkeen avoimeksi jääneitä ongelmallisia osa-alueita valmistellaan ennen ensimmäistä hallintoneuvoston kokousta väliaikaisessa komiteassa sekä sen perustamissa työryhmissä. Komitea päätti ensimmäisessä kokouksessaan syksyllä 2002 perustaa kaksi työryhmää, joista toinen, kaikille avoin työryhmä valmistelee ehdotuksen hallintoneuvoston toimintatapa- ja taloussäännöiksi sekä ehdotuksen sopimuksen noudattamisen seurantaa varten. Toinen ryhmä on suljettu asiantuntijaryhmä, joka valmistelee ehdotuksen vakiomuotoiseksi materiaalinsiirtosopimukseksi. Väliaikainen komitea kokoontuu seuraavan kerran ennen vuoden 2004 loppua ja molempien työryhmien pitäisi kokoontua hyvissä ajoin ennen tätä.

Suomi allekirjoitti kasvigeenivarasopimuksen Roomassa 6 päivänä kesäkuuta 2002 yhtä aikaa Euroopan yhteisön ja muiden jäsenvaltioiden kanssa. Ulkoasiainministeriö pyysi sopimuksen allekirjoittamista varten lausunnot kauppa- ja teollisuusministeriöltä, maa- ja metsätalousministeriöltä, oikeusministeriöltä, valtiovarainministeriöltä sekä ympäristöministeriöltä. Saaduissa lausunnoissa puollettiin sopimuksen allekirjoittamista.

Eduskuntaa on informoitu sopimusneuvottelujen aikana neuvottelujen edistymisestä. Perustuslain 96 §:n 2 momentin mukaisesti eduskunnan kanta kuultiin erityisesti ennen sopimuksen allekirjoittamista ja hyväksymistä.

Hallituksen esitys on valmisteltu virkatyönä työryhmässä, jossa edustettuina ovat olleet maa- ja metsätalousministeriö, ulkoasiainministeriö, kauppa- ja teollisuusministeriö sekä ympäristöministeriö. Esitysluonnoksesta on pyydetty lausunnot ympäristöministeriöltä, kauppa- ja teollisuusministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, ulkoasiainministeriöltä, oikeusministeriöltä, Helsingin yliopistolta, Turun yliopistolta, Oulun yliopistolta, Joensuun yliopistolta, Kuopion yliopistolta, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskukselta (MTT), patentti- ja rekisterihallitukselta, elintarvikevirastolta, Kasvintuotannon tarkastuskeskukselta (KTTK), tullilaboratoriolta, Suomen ympäristökeskukselta, Kasvinjalostajanoikeustoimistolta, Elintarviketeollisuusliitolta, Avena yhtiöiltä, Boreal Kasvinjalostus Oy:ltä, Metsäntutkimuslaitokselta, Valtion teknilliseltä tutkimuslaitokselta (VTT), Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry:ltä, Svenska lantbruksproducenternas centralförbundetilta (SLC), Maaseutukeskusten liitolta, Päivittäistavarakauppa ry:ltä, Siemenkauppiaiden yhdistys ry:ltä, Suomen Kuluttajaliitto ry:ltä, Suomen luonnonsuojeluliitto ry:ltä, Natur och Miljö rf:ltä, Suomen WWF:ltä, Suomen ympäristöoikeustieteen seuralta, Maaseutuoikeuden seura ry:ltä, Maan ystävät ry:ltä, Kansalaisten bioturvayhdistys ry:ltä, Maatiainen ry:ltä, Luomuliitolta, Finfoodilta, Kotimaiset Kasvikset ry:ltä, Kemianliitolta sekä Suomen yrittäjiltä.

Lausunnoissa suhtauduttiin myönteisesti kasvigeenivarasopimuksen hyväksymiseen ja korostettiin sen edistämien arvojen tärkeyttä. Lausunnoissa esitetyt näkökohdat on pyritty ottamaan huomioon hallituksen esityksen valmistelussa.

Sopimuksen johdanto. Sopimuksen johdannossa ilmaistaan huolestuneisuus elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen jatkuvasta köyhtymisestä sekä korostetaan kaikkien maiden riippuvaisuutta muualta tulevista elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroista.

Johdannossa todetaan kasvigeenivarojen suojelun, kartoittamisen, keräämisen, kuvaamisen ja dokumentoinnin olevan keskeinen edellytys elintarviketurvalle sekä maatalouden kehittämiselle kestävällä tavalla nykyisiä ja tulevia sukupolvia varten. Johdannossa ilmaistaan tarve vahvistaa kehitysmaiden ja siirtymätalousmaiden valmiuksia näihin toimiin. Johdannossa todetaan, että elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen suojelua ja kestävää käyttöä koskeva maailman kasvigeenivaraohjelma (Global Plan of Action, GPA) on kansainvälisesti hyväksytty viitekehys tällaisille toimille.

Johdannossa vahvistetaan viljelijöiden keskeinen asema kasvigeenivarojen suojelemisessa sekä kasvigeenivarojen suojelun, käytön ja käytöstä aiheutuvan hyödyn oikeudenmukaisen ja tasapuolisen jakamisen tärkeys viljelijöiden oikeuksien toteutumisen kannalta.

Johdannossa todetaan periaate, jonka mukaan tämän sopimuksen ja muiden sen kannalta merkityksellisten sopimusten olisi täydennettävä toisiaan kestävän maatalouden ja elintarviketurvan edistämiseksi sekä vahvistetaan se periaatteellinen kanta, että sopimus ei muuta sopimuspuolten muita kansainvälisistä sopimuksista johtuvia oikeuksia ja velvoitteita. Kasvigeenivarasopimuksella ei ole myöskään tarkoitus luoda hierarkiaa kasvigeenivarasopimuksen ja muiden kansainvälisten sopimusten välille.

Johdannossa ilmaistaan myös periaate, jonka mukaan siitä huolimatta, että valtiolla on täysivaltaiset oikeudet kasvigeenivaroihinsa, ne voivat hyötyä sellaisen tehokkaan monenvälisen järjestelmän perustamisesta, joka helpottaa kasvigeenivarojen saatavuutta sekä niiden käytöstä aiheutuvien hyötyjen oikeudenmukaista ja tasapuolista jakamista.

Johdannossa todetaan, että elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen hallintaa koskevat kysymykset liittyvät sekä maatalouden, ympäristön että kaupan alaan, ja että näiden alojen välillä olisi oltava synergiaa.

I OSA. Johdanto

1 artikla. Tavoitteet. Artiklan 1 kappaleen mukaan sopimuksen tavoitteena on elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen suojelu ja kestävä käyttö sekä näiden kasvigeenivarojen käytöstä aiheutuvien hyötyjen oikeudenmukaisen ja tasapuolisen jaon toteuttaminen sopusoinnussa biodiversiteettisopimuksen kanssa kestävän maatalouden ja elintarviketurvallisuuden saavuttamiseksi. Kasvigeenivarasopimuksen keskeisenä tavoitteena on siten kasvigeenivarojen säilyttäminen ja niiden saatavuuden takaaminen biodiversiteettisopimuksen periaatteiden mukaisesti. Samalla kiinnitetään erityistä huomiota kestävän maatalouden ja elintarviketurvan saavuttamiseen.

Artiklan 2 kappaleen mukaan tavoitteet saavutetaan erityisesti kytkemällä sopimus FAO:on ja biodiversiteettisopimukseen. Kasvigeenivarasopimus on siten nähtävä osana laajempaa kokonaisuutta, joka koostuu FAO:n toiminnasta kestävän maatalouden ja elintarviketurvan saavuttamiseksi sekä biodiversiteettisopimuksen geenivarojen saatavuutta ja hyötyjen tasapuolista jakoa koskevista periaatteista.

Biodiversiteettisopimuksen tavoitteena on biologisen monimuotoisuuden suojelu, sen osien kestävä käyttö sekä perintöaineksen käytöstä saadun hyödyn oikeudenmukainen ja tasapuolinen jako. Kasvigeenivarasopimuksen tavoitteet ovat samat, mutta ne on rajattu koskemaan vain elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroja.

Kasvigeenivarasopimuksen tavoitteena olevat elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen suojelu ja kestävä käyttö liittyvät läheisesti biodiversiteettisopimuksen 6, 8 ja 10 artikloihin. Niissä kannustetaan sopimuspuolia laatimaan kansallisia biologisen monimuotoisuuden suojelua ja kestävää käyttöä koskevia strategioita, suunnitelmia ja toimintaohjelmia. Lisäksi niissä kehotetaan sisällyttämään biologisen monimuotoisuuden suojelu ja kestävä käyttö yhteiskunnan eri lohkojen suunnitelmiin ja päätöksentekoon. Artiklat asettavat in situ -suojelun periaatteet sekä velvoittavat sopimuspuolet ryhtymään toimiin, joilla turvataan biologisten luonnonvarojen kestävä käyttö. Biodiversiteettisopimuksen sopimuspuolikokous on vuonna 2000 hyväksynyt vuoteen 2010 ulottuvan maatalouden biodiversiteettiä koskevan työohjelman, jonka tavoitteena on arvioida maatalouden biodiversiteetin tilaa, kehityssuuntauksia ja niihin vaikuttavia syitä sekä identifioida eri toimenpiteitä suojelun ja kestävän käytön edistämiseksi sekä kansainvälisesti että kansallisesti.

Kasvigeenivarasopimuksen kasvigeenivarojen helpotettuun saatavuuteen ja hyötyjen jakoon liittyvään monenväliseen järjestelmään kuuluvat ainoastaan sopimuksen I liitteessä mainitut viljelykasvilajit. Muut viljelykasvilajit kuuluvat biodiversiteettisopimuksen hyötyjen jakoa koskevan sääntelyn piiriin. Biodiversiteettisopimuksen 15 artiklan mukaan perintöaineksen luovuttamista ja sen saatavuutta koskeva päätäntävalta on kansallisilla hallituksilla, ja päätöksenteko tapahtuu kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Perintöaineksen saaminen ja saatavuus edellyttävät aineksen toimittavan sopimuspuolen etukäteen antamaa suostumusta. Jos suostumus myönnetään, luovutuksen tulee perustua perintöainesta luovuttavan ja sitä saavan sopimuspuolen keskenään sopimiin ehtoihin hyötyjen jakamisesta. Biodiversiteettisopimuksen sopimuspuolten tulee lisäksi ryhtyä tarvittaviin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin ja poliittisiin toimiin voidakseen jakaa perintöaineksen kaupallisesta ja muusta hyödyntämisestä koituvaa hyötyä perintöainesta luovuttaneen sopimuspuolen kanssa.

Kasvigeenivarasopimuksen mukaan julkisessa omistuksessa olevat kasvigeenivarat kuuluvat sopimuksen 11—13 artikloissa määritellyn geenivarojen saatavuutta ja hyötyjen jakoa koskevan monenvälisen järjestelmän piiriin. Sopimus koskee näin ollen Pohjoismaisen geenipankin hallinnassa olevia maa- ja puutarhatalouden kasvigeenivarakokoelmia. Yksityistä sektoria rohkaistaan liittämään geenivarakokoelmansa sopimuksen monenväliseen järjestelmään. Monenvälisessä järjestelmässä tapahtuvat geenivarojen vaihdot järjestetään yksityisoikeudellisin sopimuksin, joiden vakioehdot hyväksyy lopullisesti sopimuksen hallintoneuvosto.

2 artikla. Määritelmät. Artiklassa määritellään sopimuksessa käytettyjen käsitteiden merkitys. Määritelmät eivät kata hyödykkeillä käytävää kansainvälistä kauppaa.

"In situ -suojelulla" tarkoitetaan ekosysteemien ja luontaisten elinympäristöjen suojelua sekä lajien elinkykyisten populaatioiden säilyttämistä ja elvyttämistä niiden luonnollisessa ympäristössä ja viljelykasvilajien osalta siinä ympäristössä, jossa ne ovat kehittäneet erityisominaisuutensa. In situ -suojelun määritelmä vastaa aiemmin biodiversiteettisopimuksen yhteydessä hyväksyttyä määritelmää.

"Ex situ -suojelulla" tarkoitetaan elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen suojelua muussa kuin niiden luonnollisessa ympäristössä. Ex situ -suojelun määritelmä vastaa aiemmin biodiversiteettisopimuksen yhteydessä hyväksyttyä määritelmää.

"Elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroilla" tarkoitetaan kasviperäistä geneettistä materiaalia, joka on tai saattaa olla elintarvikkeiden ja maatalouden kannalta arvokasta. Elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen määritelmä vastaa biodiversiteettisopimuksen geenivarojen määritelmää.

"Geneettisellä materiaalilla" tarkoitetaan kasviperäistä ainesta, myös kasvullista lisäys- ja monistusaineistoa, joka sisältää toiminnallisia perintötekijöitä. Geneettisen materiaalin määritelmä vastaa biodiversiteettisopimuksen geneettisen materiaalin määritelmää siten, että se on rajattu koskemaan vain kasviperäistä materiaalia, jota on täsmennetty lisämäärittelyllä. Lisämäärittely ei tuo kuitenkaan mitään oleellista muutosta määrittelyn kattavuuteen.

"Lajikkeella" tarkoitetaan yhteen ainoaan alimpaan tunnettuun kasvitieteelliseen taksoniin kuuluvaa kasviryhmää, joka voidaan määritellä erityis- ja muiden geneettisten ominaisuuksiensa toistettavan ilmenemisen perusteella. Lajikkeen määritelmä poikkeaa UPOV-sopimuksen määritelmästä ollen tätä yleisempi. Tämä ei kuitenkaan todennäköisesti aiheuta tulkintavaikeuksia sopimusta toimeenpantaessa.

"Ex situ -kokoelmalla" tarkoitetaan kokoelmaa, jossa elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroja säilytetään muussa kuin luontaisessa elinympäristössään. Tämä määritelmä on uusi ja se on laadittu erityisesti tämän sopimuksen tarpeisiin. Määritelmä perustuu aikaisempaan ex situ -suojelun määritelmään, ja sillä tarkoitetaan lähinnä geenipankkikokoelmia.

"Alkuperäkeskuksella" tarkoitetaan maantieteellistä aluetta, jossa viljelty tai luonnonvarainen kasvilaji on ensi kerran kehittänyt erityisominaisuutensa. Määritelmä vastaa biodiversiteettisopimuksen alkuperämaan määritelmää. Maatalouden kasvigeenivarojen osalta tämä määritelmä on parempi, koska nämä geenivarat ovat pitkän kehitys- ja jalostustyön tuloksia, eikä niille yleensä voida määrittää alkuperämaata.

"Viljelykasvien monimuotoisuuskeskuksella" tarkoitetaan maantieteellistä aluetta, jolla in situ -olosuhteissa kasvavien viljelylajien geneettinen monimuotoisuus on runsasta. Määritelmällä tarkoitetaan niitä maantieteellisiä alueita, joilla esiintyy runsaasti kyseisen viljelykasvin muuntelua ja yleensä myös villejä sukulaislajeja.

3 artikla. Soveltamisala. Artiklan mukaan kasvigeenivarasopimusta sovelletaan elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroihin. Sopimuksen osassa IV, joka käsittelee kasvigeenivarojen saatavuutta ja hyötyjen jakamista koskevaa monenvälistä järjestelmää, kavennetaan soveltamisalaa näiden ydinkohtien osalta koskemaan ainoastaan niitä kasvisukuja ja lajeja, jotka on valittu elintarviketurvaan ja keskinäiseen riippuvuuteen perustuen ja jotka on mainittu sopimuksen I liitteessä. Kokonaan soveltamisalan ulkopuolelle jäävät metsätalouden geenivarat ja eläingeenivarat.

II OSA. Yleiset määräykset

4 artikla. Yleiset velvoitteet. Artikla asettaa sopimukseen liittyneille valtioille ja kansainvälisille järjestöille velvollisuuden saattaa lainsäädäntönsä sopimusvelvoitteiden mukaisiksi. Sopimus on sen osapuolia oikeudellisesti sitova, ja se on pantava täytäntöön vilpittömässä mielessä. Sopimuspuoli ei voi vedota kansalliseen oikeuteen perusteena sopimuksen täyttämättä jättämiselle. Sopimuspuolten velvollisuutena on varmistaa niiden lainsäädännön ja hallinnollisten menettelyjen yhteensopivuus sopimusmääräysten kanssa.

5 artikla. Elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen suojelu, kartoitus, kerääminen, kuvaaminen, arviointi ja dokumentointi. Artiklan 1 kappale asettaa sopimuksen osapuolille yleisen velvollisuuden kansallisesti ja tarvittaessa yhdessä muiden sopimuspuolten kanssa edistää yhtenäistä lähestymistapaa elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen kartoittamisessa, suojelussa ja kestävässä käytössä.

Artiklan 1 kappaleessa määritellään myös sopimuspuolten erityiset velvoitteet. Kappaleen a kohdan mukaan sopimuspuolet ovat velvolliset kartoittamaan ja inventoimaan sopimuksen soveltamisalaan kuuluvat kasvigeenivarat mukaan lukien niihin sisältyvä muuntelu. Sopimuspuolten tulee myös mahdollisuuksien mukaan selvittää kasvigeenivaroihin kohdistuvat uhat. Myös elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen kerääminen sekä uhanalaisiin tai mahdollisesti hyödyllisiin kasvigeenivaroihin liittyvän oleellisen tiedon kerääminen kuuluvat kappaleen b kohdan nojalla erityisiin sopimusvelvoitteisiin.

Maatalouden kasvigeenivarojen suojelu ja siihen liittyvät toimenpiteet (kartoitus, kerääminen, kuvaaminen, arviointi ja dokumentointi) tapahtuvat yhteistyössä sekä Pohjoismaiden että Euroopan yhteisön tasolla. Maatalouden geenivarojen säilyttämistä, kuvausta, keräämistä ja käyttöä yhdenmukaistetaan Euroopan yhteisössä parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1467/94. Euroopan tasolla toteutetaan myös eurooppalaista kasvigeenivaraohjelmaa (ECP/GR), mikä osaltaan vaikuttaa toimintatapoja yhtenäistävästi. Pohjoismaisella tasolla 5 artiklan mukaisten yhtenäisten toimintatapojen varmistaminen tapahtuu Pohjoismaiden neuvoston puitteissa tapahtuvan geenivarayhteistyön ja Pohjoismaisen geenipankin toiminnan yhteydessä.

Suomessa valmistui keväällä 2001 kansallinen maa- ja metsätalouden kasvigeenivaraohjelma, jonka tavoitteena on maa-, puutarha- ja metsätalouden geenivarojen suojelu ja kestävä käyttö. Ohjelmalla toteutetaan kasvigeenivarasopimuksen 5 artiklan tavoitteet kansallisesti.

Artiklan 1 kappaleen c kohdan mukaan sopimuspuolten tulee kannustaa tai tukea maanviljelijöiden ja paikallisten yhteisöjen toimia omien elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojensa ylläpitämiseksi ja suojelemiseksi tilalla. Sopimuspuolten harkittavaksi jää, milloin on perusteltua ryhtyä kohdassa mainittuihin toimenpiteisiin.

Kappaleen d kohdan mukaan kukin osapuoli edistää yhtenäistä lähestymistapaa kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti ja tarvittaessa yhteistyössä muiden sopimuspuolten kanssa erityisesti ja soveltuvin osin viljakasvien villien sukulaislajien ja luonnonvaraisten lajien in situ -suojelua tukemalla muun muassa alkuperäiskansojen ja paikallisten yhteisöjen toimia. Biodiversiteettisopimuksen 8 artikla käsittelee samaa asiaa ja sen sopimuspuolten hyväksymä maatalouden biodiversiteettiä koskeva työohjelma sisältää samaa tavoitetta edistäviä elementtejä.

Suomessa luonnonvaraisten kasvilajien in situ -suojelusta säädetään luonnonsuojelulaissa. Luonnonsuojelulain ympärille muodostetulla lainsäädäntökokonaisuudella pyritään turvaamaan biologinen monimuotoisuus paitsi perinteisellä luonnonsuojelulla myös ottamalla huomioon monimuotoisuuden tavoitteet huomioon myös talouskäytössä olevilla alueilla. Euroopan yhteisön yhteisellä maatalouspolitiikalla tuetaan myös tätä tavoitetta. EY:n maaseudun kehittämisasetuksen nojalla voidaan maksaa erityistä ympäristötukea maatiaiskasvien ja vanhojen kauppalajikkeiden viljelemiseen sekä ylläpitoon tiloilla tiettyjen ympäristötuen ehtojen mukaisesti. Tällä pyritään edistämään näiden geenivarojen tilalla tapahtuvaa suojelua.

Kappaleen e kohdan mukaan sopimuspuolet tekevät yhteistyötä edistääkseen ex situ -suojelujärjestelmän kehittämistä. Kyse on järjestelmästä, jossa kasvigeenivaroja suojellaan muussa kuin luonnollisessa ympäristössään, esimerkiksi geenipankissa tai kasvattamalla kasveja muualla kuin alkuperäisessä ympäristössään. Järjestelmässä tulee ottaa huomioon riittävän dokumentoinnin, kuvaamisen, ennallistamisen ja arvioinnin tarve. Tämä edellyttää muun muassa kasvilajikkeiden erityisominaisuuksien dokumentointia ja kuvailemista, ja kokoelmien säännöllistä elvyttämistä niiden elinvoimaisuuden säilyttämiseksi sekä arviointia kasvien mahdollisista hyödynnettävistä ominaisuuksista. Kohdan mukaan yhteistyön tulee edistää järjestelmää varten tarvittavan teknologian kehittämistä ja siirtoa kasvigeenivarojen kestävän käytön parantamiseksi.

Suomi on muiden Pohjoismaiden tavoin huolehtinut maatalouden kasvigeenivarojen ex situ -säilytyksestä Pohjoismaisen geenipankin avulla. Geenipankki toimii Pohjoismaiden ministerineuvoston alaisuudessa ja sitä pidetään maailmanlaajuisena esimerkkinä siitä, kuinka geenivarojen ex situ -suojelu voidaan menestyksellä järjestää alueellisena yhteistyönä.

Kappaleen f kohdan mukaan sopimuspuolten tulee valvoa kasvigeenivarakokoelmien elinvoimaisuuden, muuntelun määrän ja perimän alkuperäisenä säilymistä. Suomen maa- ja puutarhatalouden kasvigeenivarakokoelmia säilytetään joko Pohjoismaisessa geenipankissa Alnarpissa, Ruotsissa tai kasvullisina kokoelmina Suomessa. Kaikkia kokoelmia käsitellään Pohjoismaisen geenipankin korkeatasoisen ohjeistuksen mukaisesti.

Artiklan 2 kappaleen mukaan sopimuspuolten on tarpeen mukaan ryhdyttävä toimenpiteisiin elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroja uhkaavien vaarojen vähentämiseksi tai niiden poistamiseksi, mikäli vaaran poistaminen on mahdollista.

Kasvinsuojelulaissa (1203/1994) säädetään toimenpiteistä, joilla torjutaan kasvintuhoojia ja niiden leviämistä. Lain 4 §:ssä säädetään maan omistajan tai haltijan velvollisuudesta ilmoittaa kasvintuotannon tarkastuskeskukselle tilallaan esiintyvästä kasvintuhoojasta. Kasvintuotannon tarkastuskeskus voi ryhtyä lain 6 §:ssä tarkoitettuihin toimenpiteisiin kasvintuhoojan torjumiseksi tai sen leviämisen estämiseksi. Lisäksi kasvintuotannon tarkastuskeskuksella on velvollisuus seurata kasvintuhoojien esiintymistä ja julkaista niitä koskevia tietoja.

Suomessa pyritään geenipankkiyhteistyöllä sekä erityisympäristötuen keinoin varmistamaan viljelykasvien geneettisen monimuotoisuuden säilyttäminen tulevien sukupolvien käyttöön. Geenitekniikan käyttöönottoa on pidetty eräänä uhkana viljelykasvien monimuotoisuuden säilymiselle erityisesti niiden lajiutumiskeskuksissa. Euroopan yhteisön geenitekniikkalainsäädäntö on luonteeltaan rajoittavaa pyrkien siten osaltaan varmistamaan, ettei geeniteknisestä muuntelusta aiheudu haittaa ympäristölle. Mahdollisina haitallisina vaikutuksina pidetään myös muuntogeenisten viljelykasvien ympäröiville viljelyksille aiheuttamia haittoja.

6 artikla. Kasvigeenivarojen kestävä käyttö. Artiklan 1 kappale asettaa sopimuspuolille velvollisuuden kehittää ja toteuttaa kasvigeenivarojen kestävää käyttöä edistäviä tarkoituksenmukaisia toimintalinjoja ja oikeudellisia ohjauskeinoja. Sopimus ei määrittele toimintalinjoja eikä lainsäädäntötoimia, vaan jättää sopimuspuolten harkintaan tarkoituksenmukaisten keinojen valinnan.

Artiklan 2 kappale sisältää luettelon mahdollisista elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen kestävää käyttöä edistävistä toimenpiteistä. Kappaleen a kohdan mukaan sellaisen maatalouspolitiikan noudattaminen, joka edistää maatalouden biologisen monimuotoisuuden ja muiden luonnonvarojen kestävää käyttöä suosivien viljelymenetelmien kehittämistä ja soveltamista, on eräs mahdollinen toimenpide kasvigeenivarojen kestävän käytön turvaamiseksi.

Euroopan yhteisössä pyritään ympäristötukijärjestelmällä varmistamaan maa- ja puutarhatalouden kasvigeenivarojen monipuolinen ja kestävä käyttö. Maaseutuelinkeinojen rahoituslain 11 §:n nojalla voidaan maatilatalouden harjoittajille maksaa EY:n maaseudun kehittämisasetuksen 22 artiklassa tarkoitettua ympäristötukea. Tuen tavoitteena on edistää ympäristön suojelemiseen ja maaseudun ylläpitämiseen tähtäävien tuotantomenetelmien käyttöä. Tuella edistetään muun muassa ympäristölle suotuisaa viljelyn laajaperäistämistä, kestävien viljelyjärjestelmien käyttöä ja maatalouskäytäntöjen ympäristösuunnittelua.

Euroopan yhteisön tasolla selvitetään parhaillaan myös toimenpiteitä, joilla mahdollistetaan eri tuotantojärjestelmien harjoittaminen yhteisön alueella. Mahdollisia tuotantojärjestelmiä ovat esimerkiksi tavanomainen viljely, muuntogeenisten kasvien viljely ja luomutuotanto.

Kappaleen b kohdan mukaan sellaisen tutkimuksen tehostaminen, joka lisää ja säilyttää biologista monimuotoisuutta maksimoimalla lajien sisäistä ja lajien välistä muuntelua viljelijöiden hyödyksi, edistää kasvigeenivarojen kestävää käyttöä. Tutkimuksen tulisi toimia erityisesti niiden viljelijöiden hyödyksi, jotka kehittävät ja käyttävät omia lajikkeitaan ja noudattavat ekologisia periaatteita maaperän hedelmällisyyden ylläpidossa sekä tautien, rikkakasvien ja tuholaisten torjunnassa. Tämä kohta koskee pääasiassa kehitysmaita, joissa paikalliset viljelijät perinteisesti kehittävät omia viljelykasvejaan vaihtamalla ja valitsemalla parhaita viljelyskantoja.

Maa- ja metsätalousministeriö tukee maaseutuelinkeinojen rahoituslain 65 §:n mukaisesti maatilatalouden kehittämisrahaston varoin sekä erikseen talousarviossa tarkoitukseen osoitetuin, vuosittain haettavin yhteistutkimusvaroin suomalaista maatalous- ja elintarvikealan tutkimusta. Tutkimusvaroin rahoitetaan suomalaisten tutkimusorganisaatioiden, kuten esimerkiksi yliopistojen tutkimushankkeita. Maatalous- ja elintarviketutkimuksen puiteohjelmissa asetetaan tuettavan tutkimuksen tavoitteet ja painopistealueet. Vuoden 2002–2006 puiteohjelmassa mainittuihin tutkimustavoitteisiin kuuluvat muun muassa uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön sekä luonnon ja tuotantoympäristön hoidon edistäminen. Suomessa tuetaan sekä maatalouteen liittyvää biodiversiteettitutkimusta että luomututkimusta, jotka ovat molemmat tutkimuksen painopistealueita.

Kappaleen c kohta koskee kasvinjalostustoimenpiteitä kasvigeenivarojen kestävän käytön edistämiseksi. Kohdassa tarkoitettujen kasvinjalostustoimenpiteiden tulee parantaa valmiutta kehittää erilaisiin sosiaalisiin, taloudellisiin ja ekologisiin olosuhteisiin, reuna-alueet (esimerkiksi vuorenrinteet, ravinneköyhät maat, suolaiset maat ja kuivuudesta kärsivät alueet) mukaan lukien, sopeutuvia lajikkeita. Valmiuden kehittäminen koskee erityisesti kehitysmaita, joissa tulvien, kuivuuden, eroosion, hyvälaatuisen viljelymaan vähyyden ja ravinneköyhyyden seurauksena kasvuolosuhteet ovat epäsuotuisat. Kasvinjalostustoimenpiteet on c kohdan mukaan toteutettava siten, että viljelijät osallistuvat toimintaan.

Muita kasvigeenivarojen kestävän käytön kannalta merkityksellisiä toimenpiteitä ovat kappaleen d kohdassa mainitut viljelykasvien geeniperustan laajentaminen ja maanviljelijöiden käytettävissä olevan geneettisen materiaalin monimuotoisuuden lisääminen sekä e kohdan mukainen paikallisten tai paikallisiin olosuhteisiin sopeutuneiden viljelykasvien, lajikkeiden ja vähän käytettyjen lajien käytön lisäämisen edistäminen.

Pohjoismaisen geenipankin eräs perustehtävä on niin sanottu esijalostus, jolla pyritään d kohdassa mainittuihin tavoitteisiin. Kappaleen d kohdan mukaiset tavoitteet on otettu huomioon myös kansallisessa kasvigeenivaraohjelmassa. Lisäksi kansallinen lainsäädäntö ohjaa näiden tavoitteiden toteutumista. Siemenkauppalain (728/2000) mukaan viljelykasvien lajikkeista pidetään lajikeluetteloa. Lain mukaan lajiketta markkinoitaessa on ilmoitettava, onko lajikkeen soveltuvuus Suomen kasvuoloihin selvitetty. Viljelykasvin lajikkeen markkinointi on mahdollista kieltää, jos lajikkeen viljelystä saattaisi koitua kasvien terveyden kannalta ongelmia muiden lajien tai lajikkeiden viljelylle tai jos lajiketta ei ole hyväksytty kansalliseen tai Euroopan yhteisön lajikeluetteloon. Puutarhakasvien taimiaineiston tuotannosta, markkinoinnista ja maahantuonnista säädetään taimiaineistolaissa (1205/1994). Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella säädetään tarkemmin taimiaineiston tuotannon, markkinoinnin sekä maahantuonnin osalta taimien perinnöllistä ja ulkoista laatua koskevista vaatimuksista sekä kasvien terveyden turvaamisesta. Lain 6 §:n mukaan kasvintuotannon tarkastuskeskus antaa suosituksia Suomen kasvuoloihin sopivista avomaalle istutettavista hedelmäpuiden ja marjakasvien taimiaineistosta.

Lajikkeiden valintaan ja viljelytapoihin vaikutetaan myös tukitoimenpitein. Kasvinjalostustoiminnan edistämisestä annetun lain 6 a §:n mukaisesti voidaan Huoltovarmuuskeskuksen hallinnoimista varoista maksaa korvausta kansallisesti tärkeiden peltokasvilajien jalostuksesta siemenhuollon turvaamiseksi. Korvauksen maksamisesta kasvinjalostusyrityksille kansallisesti tärkeiden peltokasvien jalostustyöstä annetussa valtioneuvoston päätöksessä (148/2000) määritellyin ehdoin korvausta voidaan maksaa rukiin, syysvehnän, kevätvehnän, herneen, perunan, timotein, nurminadan ja puna-apilan jalostamisesta ja kantasiementuotannosta aiheutuvista kustannuksista. Hyväksyttävältä jalostusohjelmalta edellytetään muun muassa, että se tähtää Suomessa merkittävässä määrin viljelykelpoisten lajikkeiden kehittämiseen.

Maaseutuelinkeinojen rahoituslain 11 §:ssä tarkoitettua ympäristötukea voidaan maksaa viljelijälle, joka noudattaa tavanomaista hyvää maatalouskäytäntöä paikkakunnan olosuhteet huomioon ottaen. Luonnonhaittakorvauksesta ja maatalouden ympäristötuesta annetun asetuksen 9 §:n mukaan viljelyssä on käytettävä alueelle soveltuvia kasvilajeja ja lajikkeita.

Lisäksi artiklan 2 kappaleen f kohdassa luetellaan useita toimenpiteitä, joita ovat muun muassa viljelykasvilajien ja lajikkeiden ja lajien monimuotoisuuden laajemman hyödyntämisen tarkoituksenmukainen tukeminen tilalla tapahtuvassa viljelykasvien ylläpidossa, suojelussa ja kestävässä käytössä, sekä vahvojen yhteyksien luominen kasvinjalostukseen ja maatalouden kehittämiseen viljelykasvien haavoittuvuuden ja geneettisen köyhtymisen vähentämiseksi. Kohdassa mainitaan myös kestävän kehityksen mukaisen elintarviketuotannon lisääminen maailmanlaajuisesti.

Maaseutuelinkeinojen rahoituslain 11 §:ssä tarkoitetun ympäristötuen ehtona on, että viljelijä toteuttaa luonnonhaittakorvauksesta ja maatalouden ympäristötuesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa määriteltyjä perustoimenpiteitä. Perustoimenpiteisiin kuuluu esimerkiksi viljelyn ympäristösuunnittelu ja -seuranta, kasvinsuojelu ja luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen. Edellä mainittu valtioneuvoston asetus antaa lisäksi mahdollisuuden maksaa erityistä tukea viljelijöille, jotka ovat sopimuksen muodossa valintansa mukaan sitoutuneet tiettyihin toimenpiteisiin. Sopimus voi koskea esimerkiksi luonnonmukaisen tuotannon harjoittamista, luonnon monimuotoisuuden edistämistä tai alkuperäiskasvien viljelyä.

Kappaleen g kohdan mukaan mahdollisena kasvigeenivarojen kestävää käyttöä edistävänä toimenpiteenä tulee kysymykseen myös jalostusstrategioita, lajikkeiden markkinoille saattamista ja siemenkauppaa koskevan lainsäädännön tarkastelu ja tarkistaminen. Tässä yhteydessä tarkastelu viittaa niiden keinojen kartoittamiseen, jotka jo olemassa oleva lainsäädäntö tarjoaa. Tarkistaminen puolestaan viittaa lainsäädännön muuttamiseen sopimuksen tavoitteita vastaavaksi. Voimassaoleva kansallinen lainsäädäntö tarjoaa monipuoliset ja tehokkaat keinot elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen monipuolisuuden ja kestävän käytön edistämiseen.

7 artikla. Kansalliset sitoumukset ja kansainvälinen yhteistyö. Artiklan 1 kappaleen mukaan sopimuspuolet ovat velvollisia soveltuvin osin ottamaan 5 ja 6 artiklassa mainitut toimet osaksi maataloutta ja maaseudun kehittämistä koskevia toimintalinjojaan ja ohjelmiaan. Näistä 5 artiklan 1 kappaleessa määritellyt toimet velvoittavat sopimuspuolia soveltuvin osin ja 6 artiklan 2 kappale sisältää luettelon mahdollisista toimenpiteistä. Sopimuspuolet eivät näin ollen ole velvollisia toteuttamaan kaikkia artikloissa mainittuja toimenpiteitä, vaan ne ovat lähinnä velvollisia toteuttamaan sanotuissa artikloissa asetetut yleiset velvoitteet. Lisäksi artiklan 1 kappaleessa todetaan sopimuspuolten tekevän välitöntä tai FAO:n puitteissa tapahtuvaa yhteistyötä elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen säilyttämisen ja kestävän käytön alalla.

Artiklan 2 kappaleessa luetellaan kansainvälisen yhteistyön tavoitteet. Kappaleen a kohdan mukaan tavoitteena on luoda tai vahvistaa kehitysmaiden ja siirtymätalousmaiden valmiuksia suojella ja käyttää kestävästi kasvigeenivaroja, joita voidaan käyttää elintarvikkeena tai maataloudessa. Näitä valmiuksia luomalla ja vahvistamalla voidaan ylläpitää monipuolisesti lajikekirjoa. Suuri osa maailman vielä hyödyntämättömistä kasvigeenivaroista sijaitsee kehitysmaiden alueella.

Kappaleen b kohdan mukaan tavoitteena on tehostaa kansainvälisiä toimia, joiden tarkoituksena on edistää suojelua, arviointia, dokumentointia, perimän kehittämistä, kasvinjalostusta ja siementen lisäystä. Toimien tehostamisen tulee koskea myös kasvigeenivarojen ja niihin liittyvän tiedon ja teknologian jakamista, saatavuutta ja vaihtoa sopimuksen IV osan mukaisesti. Sopimuksen IV osassa käsitellään kasvigeenivarojen ja hyötyjen jakamista koskevaa monenvälistä järjestelmää, jonka tarkoituksena on helpottaa kasvigeenivarojen saatavuutta sekä niiden käytöstä aiheutuvien hyötyjen oikeudenmukaista ja tasapuolista jakoa. Kohdan c mukaan tavoitteena tulee lisäksi olla sopimuksen osassa V tarkoitettujen hallinnollisten järjestelyjen ylläpito ja lujittaminen. Nämä järjestelyt ovat sopimusta täydentäviä ja niiden avulla edesautetaan sopimuksen tavoitteiden toteutumista.

Suomi toteuttaa a, b ja c kohtien tavoitteita osallistumalla maailman kasvigeenivaraohjelman toimeenpanoon, toteuttamalla Euroopan tasolla ECP/GR-ohjelmaa, Pohjoismaiden geenipankkiyhteistyön puitteissa sekä toimeenpanemalla kansallinen kasvigeenivaraohjelma. Kansainvälisellä tasolla Suomi on toiminut näiden tavoitteiden mukaisesti myös avustamalla kansainvälisiä maatalouden tutkimuslaitoksia ja osallistumalla Afrikan maiden geenipankkiyhteistyöhön, jäljempänä SADEC-yhteistyö, sekä toimimalla yhteistyössä Baltian maiden kanssa näiden kehittäessä omia kasvigeenivaraohjelmiaan. Lisäksi Suomi on avustanut Venäjällä sijaitsevan Vavilov-instituutin (VIR) uudelleen organisointia.

Kappaleen d kohta koskee 18 artiklan mukaisen rahoitussuunnitelman täytäntöönpanoa. Rahoitussuunnitelman tarkoituksena on parantaa sopimuksen toteuttamiseksi tarvittavien rahavarojen saatavuutta sekä lisätä avoimuutta ja tehokkuutta niiden hankkimisessa.

8 artikla. Tekninen apu. Artiklassa sovitaan teknisen avun antamisesta erityisesti sopimusosapuolena oleville kehitysmaille ja siirtymätalousmaille sopimuksen täytäntöönpanon helpottamiseksi. Teknistä apua voidaan antaa kahdenvälisesti tai kasvigeenivarasopimuksella perustettavan monenvälisen järjestelmän kautta tai käyttäen hyväksi muita kansainvälisiä instrumentteja. Tekninen apu voi sisältää esimerkiksi asiantuntija-apua tai koulutusta.

III OSA. Viljelijöiden oikeudet

9 artikla. Viljelijöiden oikeudet. Artiklan 1 kappaleessa todetaan sopimuspuolten olevan tietoisia siitä suunnattomasta työstä, jonka alkuperäiskansat ja paikalliset yhteisöt sekä viljelijät kaikkialla maailmassa, erityisesti alueilla, joilla sijaitsee viljelykasvien alkuperä- ja monimuotoisuuskeskuksia, ovat tehneet ja tekevät nyt ja tulevaisuudessa koko maailman elintarvike- ja maataloustuotannon perustan muodostavien kasvigeenivarojen suojelemiseksi ja hyödyntämiseksi.

Viljelijöiden oikeudet tarkoittavat FAO:n päätöslauselman (5/89) mukaan oikeuksia, jotka syntyvät viljelijöiden menneistä, nykyisistä ja tulevista toimenpiteistä kasvigeenivarojen säilyttämiseksi, parantamiseksi ja saatavilla pitämiseksi varsinkin kasvigeenivarojen alkuperäkeskuksissa.

Artiklan 2 kappaleessa todetaan, että elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroja koskevien maanviljelijöiden oikeuksien toteuttaminen kuuluu kansallisille hallituksille. Sopijapuolten on harkintansa mukaan, kansallisen lainsäädäntönsä puitteissa toteutettava toimenpiteitä maanviljelijöiden oikeuksien suojaamiseksi ja edistämiseksi. Kappale sisältää luettelon mahdollisista toimenpiteistä.

Kappaleen a kohdan mukaan näitä toimenpiteitä ovat kasvigeenivarojen kannalta merkityksellisen perinteisen tiedon suojaaminen. Kyse voi olla esimerkiksi tiedoista, jotka koskevat kasvin ja sen eri osien käyttöä muuhun kuin elintarvikkeeksi, kuten esimerkiksi lääkkeenä, rituaaleihin tai rakennustarvikkeeksi, tai jotka koskevat kasvin sopeutumista eri kasvuolosuhteisiin. Kohdassa b käsitellään viljelijöiden oikeutta osallistua tasapuolisesti kasvigeenivarojen käytöstä koituvien hyötyjen jakamiseen. Tällä tarkoitetaan ennen kaikkea sitä, että käytöstä aiheutuvia hyötyjä ohjataan myös niihin maihin, joista geenivarat ovat kotoisin. Kohdan c mukaan viljelijän oikeuksien toteuttamisen kannalta tarpeellisena toimenpiteenä pidetään oikeutta osallistua elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen suojelua ja kestävää käyttöä koskevaan kansalliseen päätöksentekoon. Suomessa on asetettu geenivaraneuvottelukunta, johon on kutsuttu jäseneksi myös viljelijäjärjestön edustaja.

Artiklan 3 kappaleessa todetaan, ettei artiklan voida katsoa rajoittavan viljelijöiden oikeuksia säilyttää, käyttää, vaihtaa ja myydä tilan omaa siementä tai lisäysaineistoa kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Sopimusmääräyksellä ei siten puututa kansallisen lainsäädännön määrittelemään omistusoikeuden suojaan tai kasvinjalostajan oikeudesta annetun lain mukaiseen suojaan eikä siementen tai muun lisäysaineiston kauppaa koskevaan lainsäädäntöön. Kasvinjalostajan oikeudesta annettu laki sisältää kansalliset säännökset jalostajan yksinoikeudesta kasvilajikkeen ammattimaiseen hyväksikäyttöön. Laki toteuttaa kasvinjalostajan oikeuden maanviljelijän eritystarpeet huomioon ottaen. Kasvinjalostajan oikeudesta annetun lain 6 c §:ssä säädetään viljelijän oikeudesta maksua vastaan käyttää lisäystarkoituksiin omalla tilallaan suojatuista kasvilajikkeista saatua satoa. Oikeus on kuitenkin rajoitettu. Se koskee vain kauran, ohran, rukiin, vehnän, ruisvehnän, rypsin, rapsin, öljypellavan, herneen, härkäpavun, perunan ja tattarin lajikkeita. Maksettavan korvauksen määrä perustuu lähtökohtaisesti viljelijän ja lajikkeen omistajan tai heidän etujärjestöjensä välisiin sopimuksiin. Viljelijän oikeus käyttää lisäysaineistoa voi olla myös laissa säädetyillä edellytyksillä maksuton.

Myös patenttilakiin sisältyy säännös maanviljelijän erivapaudesta. Lain 3 b §:n mukaisesti maanviljelijä voi omalla tilallaan käyttää patentilla suojatusta kasvituotteesta saatavaa lisäysaineistoa edelleen viljelytarpeisiinsa. Säännös on poikkeus periaatteeseen, jonka mukaan patenttisuoja ulottuu biologisesta materiaalista monistamalla tai lisäämällä saatuun samanlaiseen biologiseen materiaaliin. Säännös maanviljelijän erivapaudesta perustuu perinteiseen käytäntöön, jonka mukaan maanviljelijä on voinut käyttää ostamastaan siemenviljasta lisäysaineistoa saamaansa seuraavan vuoden siemenviljaan.

IV OSA. Saatavuutta ja hyötyjen jakamista koskeva monenvälinen järjestelmä

10 artikla. Saatavuutta ja hyötyjen jakamista koskeva monenvälinen järjestelmä. Artiklan 1 kappaleen mukaan sopimuspuolet tunnustavat keskinäisissä suhteissaan valtioiden täysivaltaiset oikeudet omiin elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroihinsa. Lisäksi sopimuspuolet hyväksyvät sen, että kasvigeenivarojen saatavuutta koskevat kysymykset kuuluvat kansalliseen päätäntävaltaan, ja niihin sovelletaan kansallista lainsäädäntöä. Määräys on yhdenmukainen biodiversiteettisopimuksen 15 artiklan kanssa.

Valtioiden täysivaltainen oikeus omiin maatalouden kasvigeenivaroihin merkitsee valtion suvereenia oikeutta päättää alueellaan näiden geenivarojen omistuksesta, käytöstä ja jakamisesta suhteessa kolmansiin valtioihin. Tämä ei merkitse valtion omistusoikeutta alueellaan tavattaviin geenivaroihin, vaan omistusoikeus geenivaroja sisältävään aineistoon määräytyy kansallisen oikeusjärjestyksen omistusoikeutta koskevien sääntöjen mukaan.

Näitä täysivaltaisia oikeuksia käyttäen ovat kasvigeenivarasopimuksen osapuolet artiklan 2 kappaleen mukaan sopineet tehokkaan, toimivan ja avoimen monenvälisen järjestelmän perustamisesta. Monenvälisen järjestelmän tarkoituksena on taata maatalouden kasvigeenivarojen suojelu, kestävä käyttö, niiden saatavuus kaikille sopimuspuolille sekä niiden käytöstä aiheutuvien hyötyjen oikeudenmukainen jakaminen.

11 artikla. Monenvälisen järjestelmän soveltamisala. Artiklan 1 kappaleessa todetaan, että sopimuksella perustettavaa monenvälistä järjestelmää sovelletaan elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroihin, jotka on mainittu kasvigeenivarasopimuksen I liitteessä. Tavoitteena on sopimuksen 1 artiklan mukaisten elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen suojelua ja kestävää käyttöä sekä näiden varojen käytöstä koituvien hyötyjen oikeudenmukaista ja tasapuolista jakamista koskevien päämäärien saavuttaminen.

Artiklan 2 kappaleen mukaan monenvälistä järjestelmää sovelletaan kaikkiin I liitteessä mainittuihin elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroihin, joita sopimuspuolet hallinnoivat ja valvovat ja jotka ovat julkisessa omistuksessa. Jotta järjestelmä olisi mahdollisimman kattava, sopimuspuolet kehottavat myös kaikkia muita I liitteessä mainittujen elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen haltijoita sisällyttämään nämä geenivarat monenväliseen järjestelmään.

Artiklan 3 kappaleen mukaan sopimuspuolet toteuttavat tarkoituksenmukaisia toimenpiteitä kannustaakseen toimivaltansa piiriin kuuluvia luonnollisia henkilöitä ja oikeushenkilöitä, jotka ovat I liitteessä mainittujen elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen haltijoita, sisällyttämään tällaiset geenivarat monenväliseen järjestelmään.

Artiklan 1 kappaleessa määrätään monenväliseen järjestelmään liitettävistä kasvigeenivaroista. Sopimuksen tultua voimaan sopimuspuolten hallinnassa olevat, julkisessa omistuksessa olevat, sopimuksen I liitteessä luetellut geenivarat siirtyvät välittömästi monenväliseen järjestelmään. Tämän jälkeen niihin sovelletaan geenivarojen saatavuutta ja hyötyjen jakamista koskevia sopimusmääräyksiä. Suomessa sopimuksen tarkoittamat kokoelmat on talletettu Pohjoismaiseen geenipankkiin. Pohjoismaiden ministerineuvoston kesäkuussa 2003 antamassa julkilausumassa ilmoitetaan näiden maiden halukkuus liittää Pohjoismaisessa geenipankissa olevat yhteiset kasvigeenivarasopimuksen I liitteessä tarkoitetut kasvigeenivarakokoelmat monenväliseen järjestelmään. Suomessa ei ole muita julkisessa omistuksessa olevia kasvigeenivarakokoelmia.

Sopimuspuolten tulee myös ryhtyä tarkoituksenmukaisiin toimenpiteisiin rohkaistakseen yksityisomistuksessa olevien liitteessä I mainittujen kasvien geenivarojen liittämistä monenväliseen järjestelmään. Tämä koskisi muun muassa yliopistojen, tutkimuslaitosten ja yksityisten kasvinjalostajien kasvigeenivarakokoelmia. Tällaisia kokoelmia on Suomessa lähinnä MTT:n ja yhden yksityisen kasvinjalostuslaitoksen hallussa. Nämä ovat käytännössä siirtäneet materiaalinsa Pohjoismaiseen geenipankkiin säilytettäväksi sen jälkeen, kun materiaalin hyödyntäminen on lopetettu. Hyödyntämisen ja kehitystyön aikana materiaalia voidaan käyttää 12 artiklan 3 kappaleen e kohdan mukaisesti vain kehittäjän luvalla.

Artiklan 4 kappaleen mukaan sopimuksella perustettavan hallintoneuvoston tehtävänä on arvioida kahden vuoden kuluttua sopimuksen voimaantulosta, miten 3 kappaleessa tarkoitettu kasvigeenivarojen sisällyttäminen monenväliseen järjestelmään on edistynyt. Jos kasvigeenivaroja ei ole sisällytetty monenväliseen järjestelmään, hallintoneuvosto päättää, jatketaanko saatavuuden helpottamista vai toteuttaako se muita tarkoituksenmukaisiksi katsomiaan toimenpiteitä. Tarkoituksena on tehdä monenvälisestä järjestelmästä niin kattava, että järjestelmään liittyminen tulisi kannattavaksi myös yksityisten kokoelmien haltijoille. Arvioituaan, miten I liitteessä mainittujen geenivarojen sisällyttäminen monenväliseen järjestelmään on toteutunut, hallintoneuvosto voi päättää jatketaanko geenivarojen saatavuuden helpottamista niiden yksityisten tahojen osalta, jotka eivät ole sisällyttäneet hallussaan olevia geenivaroja monenväliseen järjestelmään.

Määräyksen soveltaminen saattaisi aiheuttaa ongelmia viranomaisten asiakirjojen julkisuutta koskevan perustuslain 12 §:n 2 momentin kannalta. Kasvigeenivarasopimuksen 12 artiklan 3 kappaleen c kohdassa tarkoitetut viranomaisten hallussa olevat, monenväliseen järjestelmään sisällytettyjä geenivaroja koskevat tiedot ovat tietoja, jotka ovat perustuslain 12 §:n 2 momentin nojalla julkisia, jollei niiden salassapidosta erikseen laissa säädetä. Näin ollen geenivarojen helpotettu saatavuus voidaan evätä hallintoneuvoston päätöksellä, mutta voimassa olevan lainsäädännön mukaan yksityiseltä toimijalta ei voida evätä pääsyä monenväliseen järjestelmään sisältyviin tietoihin. On kuitenkin huomattava, että hallintoneuvostossa päätökset tehdään yksimielisesti, joten tarvittaessa sopimuspuoli voi estää tällaisen päätöksen syntymisen. Tämän vuoksi ei ole todennäköistä, että kokoelmien haltijat, kuten yliopistot, kasvinjalostus- tai tutkimuslaitokset, jotka eivät ole liittäneet geenivarojaan monenväliseen järjestelmään, suljettaisiin järjestelmän ulkopuolelle.

Artiklan 5 kappaleessa määrätään monenvälisen järjestelmän soveltamisesta kasvigeenivaroihin, joita säilytetään kansainvälisen maataloustutkimuksen neuvoa-antavan ryhmän (CGIAR) kansainvälisten maataloustutkimuskeskusten (IARC) ex situ -kokoelmissa. Monenvälistä järjestelmää sovelletaan myös muissa kansainvälisissä laitoksissa säilytettäviin varoihin, mikä kuitenkin edellyttää 15 artiklan 5 kappaleen nojalla hallintoneuvoston tekemää sopimusta laitoksen kanssa. Voimassa olevan kansainvälisen maataloustutkimuksen neuvoa-antavan ryhmän FAO:n kanssa tekemän sopimuksen mukaan kansainvälisten maataloustutkimuslaitosten haltuun uskotut kasvigeenivarakokoelmat ovat FAO:n valvonnassa. Tällä sopimuksella edellä mainitut kokoelmat siirretään 15 artiklan mukaisesti monenväliseen järjestelmään.

Artikla ei aiheuta muutoksia Suomen lainsäädäntöön. Sopimukseen liittymisen jälkeen on Pohjoismaisen geenipankin kokoelmat niiltä osin kuin ne sisältävät I liitteessä mainittujen kasvilajien geenivaroja liitettävä monenväliseen järjestelmään. Tässä yhteydessä pohditaan Pohjoismaiden geenivarayhteistyön puitteissa mahdollisuutta siirtää kaikki Pohjoismaisen geenipankin kokoelmat järjestelmän piiriin.

12 artikla. Elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen saatavuuden helpottaminen monenvälisessä järjestelmässä. Artiklan 1 kappaleen mukaan elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen saatavuuden helpottaminen monenvälisessä järjestelmässä toteutetaan sopimuksessa määrätyllä tavalla.

Artiklan 2 kappaleen mukaan sopimuspuolet toteuttavat lainsäädännöllisiä tai muita toimenpiteitä, jotka ovat tarpeen saatavuuden turvaamiseksi muille sopimuspuolille monenvälisestä järjestelmästä. Helpotettu saatavuus myönnetään myös kaikkien sopimuspuolten toimivallan piiriin kuuluville luonnollisille henkilöille tai oikeushenkilöille 11 artiklan 4 kappaleessa määritellyllä tavalla.

Suomella ei ole kansallista kasvigeenivarojen saatavuutta koskevaa lainsäädäntöä. Tämän artiklan määräysten toimeenpanemiseksi on määrättävä toimivaltainen viranomainen, joka vastaa tiedon välittämisestä ja jakamisesta niissä tilanteissa, joissa monenvälisen järjestelmän piiriin kuuluva sopimuspuoli pyytää käyttöoikeutta, esimerkiksi keräyslupaa, Suomen hallinnassa oleviin monenväliseen järjestelmään kuuluviin kasvigeenivaroihin. Pääosa geenivarojen välityksestä tapahtunee Pohjoismaisen geenipankin kautta. Toimivaltaisen viranomaisen tulisi myös Suomen osalta vastata monenvälistä järjestelmää koskevasta laajemmasta tiedonvälityksestä esimerkiksi Internetin avulla.

Artiklan 3 kappaleessa määritellään ne edellytykset, joilla helpotettu saatavuus elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroihin myönnetään. Kohdan a mukaan saatavuutta helpotetaan vain elintarvikkeiden ja maatalouden alan tutkimusta, jalostusta ja koulutusta koskevia säilytys- ja käyttötarkoituksia varten edellyttäen, että materiaalia ei käytetä kemianteollisuudessa tai lääketeollisuudessa tai muussa teollisuudessa, joka ei liity elintarvikkeisiin tai rehuihin. Jos kyseessä ovat useita tarkoituksia varten viljellyt kasvit, niiden merkitys elintarviketurvan kannalta ratkaisee, sisällytetäänkö ne monenväliseen järjestelmään ja helpotetun saatavuuden piiriin. Kohdan tarkoituksena on rajata monenvälisestä järjestelmästä saatavien kasvigeenivarojen käyttö ainoastaan elintarvike- ja maataloustarkoituksiin. Monenvälisestä järjestelmästä saatua kasvigeenivaraa ei saa käyttää esimerkiksi lääkekehityksessä ilman alkuperämaan lupaa.

Artiklan 3 kappaleen b kohdan mukaan saatavuus myönnetään nopeasti ilman tarvetta jäljittää yksittäisiä vastaanotettuja eriä ja vastikkeetta tai enintään sellaista maksua vastaan, joka vastaa aiheutuneita vähimmäiskuluja. Kohdan c mukaan kasvigeenivarojen ohella pidetään saatavilla kaikki niihin liittyvät, käytettävissä olevat tunnistetiedot ja, jollei sovellettavasta kansallisesta lainsäädännöstä muuta johdu, kaikki muut niistä saatavissa olevat julkiset, kuvaavat tiedot. Tämä liittyy tyypillisesti geenipankin toimintaan. Pohjoismaisen geenipankin kasvigeenivarat on kuvattu ja kokoelma sekä siihen liittyvät tiedot ovat saatavilla Internetissä.

Artiklan 3 kappaleen d kohdan mukaan vastaanottajan ei tule vaatia monenvälisestä järjestelmästä saamalleen kasvigeenivaralle henkisen omaisuuden tai muun oikeuden suojaa, joka rajoittaa näiden kasvigeenivarojen tai niiden geneettisten osien tai komponenttien helpotettua saatavuutta, sellaisina kuin ne on toimitettu monenvälisestä järjestelmästä. Sopimusmääräys on kuitenkin tulkinnanvarainen.

Kasvinjalostajan kehittämät ja markkinoille laskemat uudet lajikkeet ovat UPOV-sopimuksen mukaisen sekä kansallisen kasvinjalostajanoikeuden estämättä käytettävissä tutkimuskäyttöön ja kasvinjalostukseen. Näin ollen artiklan 3 kappaleen d kohta ei estä monenvälisestä järjestelmästä saadun geenivaran sisältävän lajikkeen suojaamista kasvinjalostajan oikeudella. Sen sijaan geenivaran suojaaminen patentilla siinä muodossa kuin se on monenvälisestä järjestelmästä saatu, ei sopimuksen mukaan ole sallittua, sillä patentti pääsääntöisesti estäisi geenivaran hyödyntämisen monenvälisen järjestelmän piirissä.

Sopimuksen hyväksymiskonferenssin yhteydessä 2001 eräät kehitysmaat sekä Euroopan yhteisö ja sen jäsenvaltiot antoivat 12 artiklan 3 kappaleen d kohdan tulkintaa koskevan selityksen. Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden tulkintaa koskevan selityksen mukaan sopimusmääräys ei ole ristiriidassa biopatenttidirektiivin säännösten kanssa. Selityksen mukaan 12 artiklan 3 kappaleen d kohdassa tarkoitetut elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarat tai niiden osat tai komponentit, jotka ovat läpikäyneet innovaation, ovat suojattavissa immateriaalioikeuksin, mikäli näiden oikeuksien myöntämisen ehdot täyttyvät. Patentin myöntämisen ehtona on, että tehty keksintö on uusi, tunnetusta tekniikasta olennaisesti eroava ja teollisesti käyttökelpoinen. Patentoitava keksintö ei siis saa olla aikaisemmin tunnettu tai aikaisemmin esitetty julkisesti.

Suomen patenttilainsäädäntö vastaa biopatenttidirektiivin säännöksiä. Suomi kannattaa tulkintaa, jonka mukaan eristetyt geenit ja niihin liittyvät teknologiat ovat patentoitavissa olevia keksintöjä huolimatta siitä, että geenivara on peräisin monenvälisestä järjestelmästä. Tulkinnan mukaan geneettinen materiaali ei ole enää alkuperäisessä muodossaan sen jälkeen, kun se on eristetty, sitä on käsitelty ja mahdollisesti siirretty toiseen organismiin. On huomattava, ettei tämä tulkinta poista elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroja monenvälisestä järjestelmästä, ja se takaa siten niiden helpotetun saatavuuden monenvälisestä järjestelmästä.

Artiklan 3 kappaleen e kohdassa todetaan, että kehitteillä olevaa materiaalia, myös viljelijöiden kehittämää materiaalia, voi kehittämisen kestäessä saada vain kehittäjän luvalla. Tämän johdosta kasvinjalostajan tai tutkijan ei tarvitse luovuttaa kehitysvaiheessa olevaa kasvigeenivaraa tai sitä koskevaa tietoa ulkopuolisille.

Kappaleen f kohdan mukaisesti järjestelmään kuuluvien ja henkisen tai muun omaisuuden oikeuksin suojattujen kasvigeenivarojen saatavuus myönnetään sovellettavien kansainvälisten sopimusten ja kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Toisin sanoen järjestelmään kuuluvan materiaalin osalta tulee kunnioittaa olemassa olevia immateriaali- ja muita oikeuksia. Tämä periaate tulee esille myös kasvigeenivarasopimuksen johdanto-osasta, jossa todetaan, ettei tämän sopimuksen määräyksiä tule tulkita siten, että ne vaikuttavat mitenkään muista kansainvälisistä sopimuksista johtuviin sopimuspuolten oikeuksiin ja velvoitteisiin.

Kappaleen g kohdassa määrätään, että monenvälisestä järjestelmästä materiaalia vastaanottaneiden ja sitä säilyttävien tulee pitää geenivarat järjestelmän käytettävissä sopimuksen määräysten mukaisesti. Näin varmistetaan, ettei kukaan voi siirtää järjestelmästä saamaansa materiaalia yksityiseen omistukseen ja siten järjestelmän ulkopuolelle.

Kappaleen h kohdassa määrätään in situ -olosuhteissa esiintyvistä elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen saatavuudesta siten, että saatavuus myönnetään kansallisen lainsäädännön mukaisesti tai sellaisen puuttuessa hallintoneuvoston vahvistamien sääntöjen mukaisesti. Tämä ei saa kuitenkaan rajoittaa tämän artiklan muiden määräysten soveltamista. Tällä kohdalla tarkoitetaan I liitteen kasvigeenivaroja, jotka esiintyvät sopimusosapuolien alueella in situ, eli luonnollisessa ympäristössään. Näiden geenivarojen saatavuudesta voidaan sopimuksen mukaan siis säätää kansallisella lainsäädännöllä. Suomessa ei ole geenivarojen saatavuutta koskevaa lainsäädäntöä. Eräät säädökset sivuavat kuitenkin geenivarojen saatavuutta. Esimerkiksi luonnonsuojelulaissa säädetään lajeista, joiden kerääminen ja kaupan pitäminen on maassamme kielletty.

Artiklan 4 kappaleen mukaan helpotettu saatavuus myönnetään hallintoneuvoston hyväksymää materiaalinsiirtosopimusta hyödyntämällä. Materiaalinsiirtosopimus on määrämuotoinen sopimus, jonka osapuolina ovat materiaalin hankkija sekä vastaanottaja. Sopimus tulee sisältämään määräykset ainakin materiaalin sallitusta käytöstä, immateriaalioikeuksien hankkimisen rajoittamisesta, materiaalin saatavuuden turvaamisesta sekä hyötyjen jaosta. Lisäksi materiaalinsiirtosopimukseen tulee sisältymään määräys, jonka mukaan elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen vastaanottajalta edellytetään, että siirtosopimuksen ehdot koskevat myös näiden kasvigeenivarojen siirtoa toiselle henkilölle tai yksikölle sekä kaikkia kyseisten elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen myöhempiä siirtoja. Materiaalinsiirtosopimus on tarkoitus hyväksyä ensimmäisessä hallintoneuvoston kokouksessa. Sopimusta valmistellaan ennen ensimmäistä hallintoneuvoston kokousta väliaikaisessa komiteassa sekä sen perustamassa asiantuntijaryhmässä.

Artiklan 5 kappaleen mukaisesti sopimuspuolten tulee varmistaa, että niiden oikeusjärjestelmä mahdollistaa kanteen nostamisen materiaalinsiirtosopimusta koskevissa riidoissa sovellettavien toimivaltaa koskevien säännösten mukaisesti, ja toteavat, että materiaalinsiirtosopimukset velvoittavat yksinomaan niiden osapuolia. Koska sopimuksessa ei ole erillisiä määräyksiä materiaalinsiirtosopimuksiin sovellettavista säännöksistä, on oletettavaa, että näistä tullaan sopimaan tarkemmin hallintoneuvoston hyväksyessä määrämuotoisen materiaalinsiirtosopimuksen. Sopimusoikeudellisista periaatteista seuraa, että siirtosopimus sitoo ainoastaan sen osapuolia.

Artiklan 6 kappaleen mukaan elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen helpotettu saatavuus monenvälisestä järjestelmästä myönnetään onnettomuuksista johtuvissa hätätilanteissa tavoitteena maatalousjärjestelmien kunnostamisen tukeminen yhteistyössä asianmukaisten avustustoimintaa koordinoivien tahojen kanssa.

13 artikla. Hyötyjen jakaminen monenvälisessä järjestelmässä. Artiklan 1 kappaleessa todetaan helpotetun saatavuuden olevan sinänsä monenvälisen järjestelmän tuoma huomattava etu. Järjestelmän käytöstä koituvat hyödyt tulee jakaa oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti artiklassa tarkoitetulla tavalla.

Artiklan 1 kappaleessa halutaan korostaa sitä, että kasvigeenivarojen saatavuus on ollut ihmiskunnan historian aikana tapahtuneen kasvinjalostuksen perusta. Kaikki maailman alueet ovat olleet ja ovat edelleen riippuvaisia toisilta alueilta peräisin olevista maatalouden kasvigeenivaroista. Se, että kasvigeenivarat ovat edelleen monenvälisessä järjestelmässä kaikkien osapuolien saatavilla, on kasvigeenivarasopimuksen suurin hyöty. Tämän lisäksi sopimuksessa sovitaan muista tavoista, joilla geenivarojen hyödyntämisestä saatavia hyötyjä voidaan jakaa tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti.

Artiklan 2 kappaleessa määrätään keinoista, joilla monenvälisen järjestelmän puitteissa tapahtuvasta kasvigeenivarojen kaupallisesta ja muusta hyödyntämisestä koituvat hyödyt jaetaan oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. Sopimuspuolten tulee näitä keinoja käyttäessään ottaa huomioon maailman kasvigeenivaraohjelmaan sisältyvät ensisijaiset toimet ja hallintoneuvoston ohjeet.

Kappaleen a kohdan nojalla sopimuspuolten on pidettävä sopimuspuolten saatavilla muun muassa kasvigeenivaroihin ja teknologiaan liittyviä tietoja maailmanlaajuisen kasvigeenivaroja koskevan tietojärjestelmän välityksellä. Saatavilla pito tapahtuu kansallisten valmiuksien ja sovellettavan lainsäädännön mukaisesti, elleivät tiedot ole luottamuksellisia.

Kappaleen b kohdassa käsitellään teknologian siirtoa ja saatavuutta. Alakohdassa i todetaan, että sopimuspuolet sitoutuvat mahdollistamaan ja/tai helpottamaan monenväliseen järjestelmään sisältyvien kasvigeenivarojen suojeluun, kuvaamiseen, arviointiin ja käyttöön liittyvän teknologian saatavuutta.

Sopimuksessa on otettu huomioon myös tilanteet, joissa tekniikka voi siirtyä vain geenimateriaalin välityksellä. Kappaleen b kohdan i alakohdan perusteella sopimuspuolet mahdollistavat ja helpottavat monenväliseen järjestelmään sisältyvien tällaisten tekniikoiden ja geneettisen materiaalin saatavuutta sekä monenväliseen järjestelmään sisältyvien kasvigeenivarojen hyödyntämisen avulla syntyneiden parempien lajikkeiden ja geneettisen materiaalin saatavuutta. Saatavuuden helpottamisen tulee tapahtua sopimuksen 12 artiklan mukaisesti.

Teknologian, parempien lajikkeiden ja geneettisen materiaalin saatavuus mahdollistetaan ja sitä helpotetaan ottaen huomioon sovellettava omistusoikeutta ja saatavuutta koskeva lainsäädäntö sekä kansalliset valmiudet. Suuri osa teollistuneissa maissa tapahtuvan kasvinjalostuksen tuotteista on suojattu immateriaalioikeuksilla.

Kappaleen b kohdan ii alakohdassa määritellään toimet, joilla teknologian saatavuus ja siirto mahdollistetaan erityisesti kehitysmaille ja siirtymätalousmaille.

Kohdan iii alakohdassa määrätään teknologian saatavuuden ja siirron mahdollistamisesta ja helpottamisesta sopimuspuolina oleville kehitysmaille, etenkin vähiten kehittyneille ja siirtymätalousmaille. Alakohta iii koskee myös omaisuutta koskevin oikeuksin suojattua teknologiaa. Sopimuspuolet helpottavat ja mahdollistavat teknologian saatavuutta sekä teknologian siirtoa oikeudenmukaisin ja edullisin ehdoin etenkin, jos teknologia toimitetaan säilytystarpeita varten tai kehitysmaiden, erityisesti vähiten kehittyneiden ja siirtymätalousmaiden viljelijöitä varten. Vähiten kehittyneiden ja siirtymätalousmaiden viljelijöillä on harvoin mahdollisuuksia saada muutoin tämäntyyppistä teknologiaa käyttöönsä. Keskinäisen sopimuksen perusteella saatavuutta ja siirtoa voidaan mahdollistaa ja helpottaa ilman täyttä vastiketta ja etuoikeutetusti muun muassa monenväliseen järjestelmään liittyvän, tutkimusta ja kehitystä koskevan yhteistyön puitteissa. Saatavuutta ja siirtoa koskevien ehtojen on turvattava henkistä omaisuutta koskevien oikeuksien, kuten tekijänoikeuksien tehokas kunnioittaminen ja suoja.

Kappaleen c kohdassa käsitellään valmiuksien vahvistamista. Kehitysmaiden ja siirtymätalousmaiden tarpeet huomioonottaen valmiuksien vahvistamisessa sopimuspuolten on annettava etusija kasvigeenivarojen suojeluun ja kestävään käyttöön liittyville tieteellisille ja teknisille koulutusohjelmille, edellytysten kehittämiselle ja vahvistamiselle sekä tieteelliselle tutkimukselle erityisesti kehitysmaissa ja siirtymätalousmaissa. Tieteellisen tutkimuksen ja siihen liittyvien valmiuksien vahvistamisen painopiste on mahdollisuuksien mukaan kehitysmaissa ja siirtymätalousmaissa. Valmiuksien vahvistaminen tapahtuu yhteistyössä kyseisen maan laitosten kanssa.

Kappaleen d kohdassa käsitellään kaupallisesta hyödyntämisestä koituvien taloudellisten ja muiden hyötyjen jakamista.

Kappaleen d kohdan i alakohdassa määrätään julkisen ja yksityisen sektorin kytkemisestä kumppanuussuhteiden ja muun yhteistyön kautta toimenpiteisiin, joihin ryhdytään kaupallisesta hyödyntämisestä koituvien hyötyjen jakamiseksi. Myös kehitysmaiden ja siirtymätalousmaiden yksityissektorit olisivat mukana hyötyjen kaupallisessa jakamisessa.

Kohdan ii alakohta sisältää määräyksen taloudellisesta hyötyjen jaosta tapauksissa, joissa järjestelmästä hankittua kasvigeenivaraa hyödynnetään kaupallisesti. Sen mukaan määrämuotoiseen materiaalinsiirtosopimukseen on sisällytettävä vaatimus, jonka mukaan sellaista tuotetta, joka on elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivara, ja joka sisältää vastaanottajan monenvälisestä järjestelmästä saamaa materiaalia, kaupallisesti hyödyntävän vastaanottajan on maksettava järjestelmään oikeudenmukainen osuus tämän tuotteen kaupallisesta hyödyntämisestä saadusta tuotosta. Velvollisuutta osuuden maksamiseen ei kuitenkaan synny, jos tuote on rajoituksetta muiden vastaanottajien käytettävissä tutkimus- ja jalostustarkoituksia varten. Tällöin tuotetta kaupallisesti hyödyntävää vastaanottajaa ainoastaan kehotetaan maksamaan kyseinen osuus järjestelmään.

Hyötyjen jako on pakollista, mikäli tuote ei ole rajoituksetta muiden vastaanottajien käytettävissä tutkimus- ja jalostustarkoituksia varten. Muussa tapauksessa hyötyjen jako on vapaaehtoista. Sopimus ei kuitenkaan sisällä määräyksiä siitä, milloin katsotaan, ettei tuote ole rajoituksetta muiden käytössä. Neuvotteluhistorian perusteella voidaan todeta, että tällaisilla tilanteilla tarkoitetaan lähinnä tapauksia, joissa kaupallistetut tuotteet suojataan patenteilla tai muilla immateriaalioikeuksilla. Näitä tilanteita voi muodostua myös silloin, kun tuotteiden käyttöä rajoitetaan sopimusteitse tai teknologisin keinoin. Kasvinjalostajan kehittämät ja markkinoille laskemat uudet lajikkeet ovat kasvinjalostajanoikeuden estämättä käytettävissä tutkimuskäyttöön ja kasvinjalostukseen. Näin ollen pakollinen hyötyjen jako ei koske kasvinjalostajanoikeudella suojattuja lajikkeita.

Hallintoneuvosto päättää ensimmäisessä kokouksessaan maksun määrästä, muodosta ja tavasta kaupallisten käytäntöjen mukaisesti. Hallintoneuvosto voi päättää, että tuotteita kaupallisesti hyödyntävien, eri ryhmiin kuuluvien vastaanottajien maksamat määrät ovat erisuuruisia, ja se voi myös päättää, että on tarpeen vapauttaa näistä maksuista kehitysmaiden ja siirtymätalousmaiden pienviljelijät. Hallintoneuvosto voi toisinaan myös tarkistaa maksumääriä, jotta hyötyjen jakaminen tapahtuisi oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. Viiden vuoden kuluessa sopimuksen voimaantulosta hallintoneuvosto voi myös arvioida, onko materiaalin siirtosopimukseen sisältyvää, pakollista maksua koskevaa määräystä sovellettava myös silloin, kun kaupallisesti hyödynnetyt tuotteet ovat rajoituksetta muiden käytettävissä tutkimus- ja jalostustarkoituksia varten.

Koska kysymyksessä on uudentyyppinen järjestelmä kasvigeenivaroista saatavien hyötyjen jakamiseen, on vaikea arvioida järjestelmän toimivuutta ja siinä mahdollisesti käsiteltäviä tuotteita ja hyötyjä. Olennaista on, että mahdolliset hyödyt eivät jäisi käytettäväksi ainoastaan rajatulle ryhmälle, jolla on varaa ostaa oikeus patentilla suojattuun tuotteeseen. Artiklan 2 kappaleella pyritään mahdollistamaan hyötyjen jakaminen myös niille väestöryhmille, joilla ei ole mahdollisuutta puolustaa oikeuksiaan kaupallisten järjestelyjen piirissä.

Artiklan 3 kappaleessa määrätään kasvigeenivarojen käytöstä koituvien hyötyjen ensisijaisesta ohjautumisesta kaikkien maiden ja etenkin kehitysmaiden ja siirtymätalousmaiden maanviljelijöille, jotka suojelevat ja käyttävät kestävällä tavalla elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroja.

Artiklan 4 kappale koskee menettelyä eritystukien myöntämiseksi 18 artiklan mukaisen rahoitussuunnitelman puitteissa kasvigeenivarojen suojeluun niissä kehitysmaissa ja siirtymätalousmaissa, jotka vaikuttavat merkittävästi monenväliseen järjestelmään sisältyvien kasvigeenivarojen monimuotoisuuteen tai joilla on erityistarpeita.

Artiklan 5 kappaleessa todetaan sopimuspuolten hyväksymä lähtökohta, jonka mukaan kehitysmaiden ja siirtymätalousmaiden edellytykset toteuttaa täysimääräisesti maailman kasvigeenivaraohjelmaa riippuvat suuressa määrin sopimuksen hyötyjen oikeudenmukaista ja tasapuolista jakamista koskevien sopimusmääräysten sekä 18 artiklan mukaisen rahoitussuunnitelman tosiasiallisesta noudattamisesta.

Artiklan 6 kappaleen mukaisesti sopimuspuolten tulee harkita sellaisen strategian yksityiskohtia, jonka avulla elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroista hyötyvä elintarviketeollisuus maksaisi vapaaehtoisesti osan saamastaan hyödystä suorituksina monenväliseen järjestelmään. Hallintoneuvosto tulee sopimuksen voimaantulon jälkeen ottamaan harkittavakseen, strategian puitteissa, vapaaehtoisen järjestelmän luomisen hyötyjen jakamiseksi. Tässä vaiheessa ei kyseisestä mekanismista ole päätetty, ja siihen liittymisen tulee sopimustekstin mukaan olla myöhemmässä vaiheessakin vapaaehtoista. Hyötyjen jakoa koskevalla järjestelmällä on merkitystä yritysten kilpailutilanteeseen, ja siitä tulisi siten päättää yhteisötasolla.

V OSA. Sopimusta täydentävät järjestelyt

14 artikla. Maailman kasvigeenivaraohjelma. Artiklassa todetaan, että elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen suojelua ja kestävää käyttöä koskeva maailman kasvigeenivaraohjelma on tämän sopimuksen kannalta merkittävä. Sopimuspuolten olisi näin ollen edistettävä maailman kasvigeenivaraohjelman tehokasta täytäntöönpanoa erityisesti kansallisten toimien ja soveltuvin osin kansainvälisen yhteistyön avulla luodakseen yhdenmukaiset puitteet etenkin valmiuksien vahvistamiselle, teknologian siirrolle ja tietojen vaihdolle. Samalla olisi otettava huomioon 13 artiklan määräykset monenvälisestä järjestelmästä.

Eurooppalainen kasvigeenivaraohjelma (ECP/GR) on eurooppalainen perusväline maailman kasvigeenivaraohjelman toimeenpanemisessa. Suomi on ohjelman jäsen ja toimii sekä hallintoneuvostossa ohjaamassa ohjelman toimintaa että ohjelman käytännön toteuttamisessa erityisesti Pohjoismaisen geenipankin kautta. Suomi on myös laatinut kansallisen maa- ja metsätalouden kasvigeenivaraohjelman, jolla pyritään toteuttamaan maailman kasvigeenivaraohjelman tavoitteita.

15 artikla. Kansainvälisen maataloustutkimuksen neuvoa-antavan ryhmän kansainvälisten maataloustutkimuskeskusten ja muiden kansainvälisten laitosten hallussa olevat elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen ex situ -kokoelmat. Artikla sisältää määräykset kansainvälisen maataloustutkimuksen neuvoa-antavan ryhmän, jäljempänä CGIAR, kansainvälisten maataloustutkimuskeskusten, jäljempänä IARC, haltuun uskottujen elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen ex situ -kokoelmista hallintoneuvoston kanssa tehtävistä sopimuksista.

Artiklan 1 kappaleen a kohdassa määrätään, että kasvigeenivarasopimuksen I liitteessä mainitut, IARC:iden hallussa olevat elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarat tulee pitää saatavilla sopimuksen IV osan mukaisesti. Osassa IV määrätään saatavuutta ja hyötyjen jakamista koskevasta monenvälisestä järjestelmästä.

Artiklan 1 kappaleen b kohdassa määrätään muiden kuin I liitteessä mainittujen ennen sopimuksen voimaantuloa kerättyjen IARC:iden hallussa olevien kasvigeenivarojen saatavilla pitämisestä. IARC:illa on laajat kokoelmat erityisesti peruselintarvikkeina käytettävien kasvien lajikkeista. Suuri osa kokoelmaa on kerätty vähiten kehittyneistä ja siirtymätalousmaista ennen biodiversiteettisopimuksen voimaantuloa. Ennen biodiversiteettisopimuksen voimaantuloa geenivaroja pidettiin ihmiskunnan yhteisenä perintönä, eikä valtioille suvereniteetin piiriin kuuluvina luonnonvaroina. Näin ollen IARC:ien kokoelmista valtaosa on valtioiden suvereenin oikeuden ulkopuolella. Tällaiset kasvigeenivarat on pidettävä saatavilla niitä koskevien siirtosopimusten määräysten mukaisesti, jotka ovat voimassa IARC:iden ja FAO:n välisten sopimusten nojalla. Materiaalinsiirtosopimusta muutetaan hallintoneuvoston päätöksellä viimeistään sen toisessa sääntömääräisessä kokouksessa IARC:ia kuullen kasvigeenivarasopimuksen määräysten mukaisesti.

Kappaleen b kohdan i alakohdassa määrätään siirtosopimuksia koskevasta tiedonannosta hallintoneuvostolle. IARC:iden tulee ilmoittaa tekemistään siirtosopimuksista hallintoneuvostolle sen laatiman aikataulun mukaisesti.

Alakohdassa ii määrätään kasvigeenivaroja koskevien näytteiden saamisesta. Sopimuspuolilla on oikeus saada ilman materiaalinsiirtosopimusta näytteitä niiden alueelta in situ -lähteistä kerätyistä kasvigeenivaroista.

Alakohdassa iii määrätään siirtosopimuksen mukaisesti koituvien hyötyjen käyttämisestä. Hyödyt, jotka ohjataan sopimuksen 19 artiklan 3 kappaleen f kohdassa mainittuun järjestelmään käytetään ensi sijassa kyseisten kasvigeenivarojen suojeluun ja kestävään käyttöön etenkin kehitysmaiden, siirtymätalousmaiden, monimuotoisuuskeskusten ja vähiten kehittyneiden maiden kansallisissa ja alueellisissa ohjelmissa. Näin pyritään kohdistamaan kasvigeenivaroista koitunutta hyötyä niille alueille, joista varat ovat kotoisin tai muutoin kasvigeenivarojen suojelussa tärkeiksi katsotuille alueille eli monimuotoisuuskeskuksiin.

Alakohdassa iv määrätään IARC:iden velvollisuudesta ryhtyä toimenpiteisiin materiaalin siirtosopimuksen ehtojen noudattamiseksi sekä ilmoittaa hallintoneuvostolle ehtojen laiminlyöntiin liittyvistä tapauksista.

Kappaleen c kohdassa vahvistetaan hallintoneuvostolle toimivalta antaa ohjeita IARC:ien hallussa olevista sopimuksen määräyksen alaisista ex situ -kokoelmista.

Kappaleen d kohdassa määrätään kokoelmien valvomisesta ja hallinnoimisesta. Laitokset, joissa ex situ -kokoelmia säilytetään, pysyvät IARC:ien alaisina ja IARC:t sitoutuvat valvomaan ja hallinnoimaan näitä kokoelmia kansainvälisesti hyväksyttyjä sääntöjä ja FAO:n hyväksymiä geenipankkistandardeja noudattaen.

Kappaleen e kohdassa määrätään hallintoneuvoston mahdollisuudesta antaa teknistä tukea IARC:ille.

Kappaleen f kohdassa määrätään hallintoneuvoston sihteerin oikeudesta päästä laitoksiin ja tarkastaa siellä suoritettavia toimia, jotka koskevat artiklassa mainitun materiaalin säilytystä ja vaihtoa.

Kappaleen g kohdassa määrätään toimenpiteistä ylivoimaisen esteen aikana tai muissa vastaavissa tilanteissa, joissa ex situ -kokoelmien moitteeton säilytys estyy tai vaarantuu. Tällöin hallintoneuvoston sihteeri avustaa mahdollisuuksiensa mukaan isäntämaan suostumuksella kokoelmien evakuoimisessa tai siirtämisessä.

Artiklan 2 kappaleessa määrätään I liitteessä mainittujen kasvigeenivarojen helpotetusta saatavuudesta monenvälisestä järjestelmästä. Niille IARC:eille, jotka ovat tehneet asianmukaisen sopimuksen hallintoneuvoston kanssa, myönnetään tällainen oikeus. Näistä keskuksista pidetään luetteloa, joka on sopimuspuolten saatavissa pyynnöstä.

Kappaleessa 3 määrätään IARC:iden säilytettäväksi sopimuksen voimaantulon jälkeen tulleiden muiden kuin kasvigeenivarasopimuksen I liitteessä tarkoitettujen geenivarojen saatavuudesta. Ne pidetään saatavilla ehdoilla, joista on sovittu materiaalin vastaanottavan IARC:n ja kyseisten varojen alkuperämaan tai sellaisen maan välillä, joka on saanut varat biodiversiteettisopimuksen tai muun sovellettavan lainsäädännön mukaisesti.

Kappaleessa 4 määrätään muiden kuin I liitteessä olevien IARC:iden ohjelmille ja toiminnalle tärkeiden muiden kasvigeenivarojen saatavuudesta. Sopimuspuolia kehotetaan tarjoamaan tällaista materiaalia keskinäisesti sovituin ehdoin hallintoneuvoston kanssa sopimuksen tehneille IARC:ille.

Artiklan 5 kappaleessa määrätään hallintoneuvoston toimenpiteistä CGIARia vastaavien kansainvälisten laitosten kasvigeenivarojen liittämisestä sopimukseen. Tätä tarkoitusta varten hallintoneuvosto pyrkii tekemään sopimuksia näiden kansainvälisten laitosten kanssa. Tällainen sopimus laaditaan myös koskien Pohjoismaisessa geenipankissa olevia kokoelmia siinä tapauksessa, että Pohjoismaiden ministerineuvosto tekee päätöksen näiden kokoelmien liittämisestä kasvigeenivarasopimukseen.

16 artikla. Kasvigeenivaroja koskevat kansainväliset verkostot. Artiklan 1 kappaleen mukaan elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroja koskevien kansainvälisten verkostojen puitteissa tehtävää yhteistyötä edistetään tai kehitetään voimassa olevia sopimuksia noudattaen ja tämän sopimuksen määräysten mukaisesti, jotta elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarat saadaan mahdollisimman täydellisesti katettua.

Artiklan 2 kappaleessa edellytetään, että kaikkia asianmukaisia alan laitoksia mukaan lukien valtion, yksityisten ja kansalaisjärjestöjen tutkimus-, kasvinjalostus- ja muut laitokset kannustetaan mahdollisuuksien mukaan ottamaan osaa kansainväliseen yhteistyöhön.

Tämän artiklan sisältämät toimenpiteet ovat jo osa edellä 2 kappaleessa lueteltujen laitosten ja tutkimusorganisaatioiden vakiintunutta kansainvälistä toimintaa.

17 artikla. Elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroja koskeva maailmanlaajuinen tietojärjestelmä. Artiklan 1 kappaleen mukaan sopimuspuolet tekevät yhteistyötä maailmanlaajuisen tietojärjestelmän kehittämiseksi ja vahvistamiseksi nykyisten tietojärjestelmien pohjalta. Tämä tapahtuisi elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroja koskevien tieteellisten, teknisten ja ympäristöön liittyvien tietojen vaihdon edistämiseksi. Tietojen vaihto edistäisi hyötyjen jakamista saattamalla elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroja koskeva tieto kaikkien sopimuspuolten saataville.

Maailmanlaajuinen tietojärjestelmä pyritään kehittämään yhteistyössä biodiversiteettisopimuksen mukaisen tietojenvaihtokeskuksen kanssa. Biodiversiteettisopimuksen tietojenvaihtojärjestelmä sisältää muun muassa sopimuksen tavoitteiden ja temaattisten työohjelmien, mukaan lukien maatalouden biodiversiteettiä koskeva työohjelma, toteuttamista edistävää tietoa esimerkiksi tutkimuksesta, teknologian siirrosta, niihin liittyvästä yhteistyöstä, kansainvälisestä ja kansallisesta lainsäädännöstä sekä eri alan asiantuntijoista. Järjestelmää koordinoi biodiversiteettisopimuksen sihteeristö. Järjestelmä on kuitenkin rakenteeltaan hajautettu, ja se perustuu yhteistyöhön sopimuksen eri yhteistyökumppaneiden ja kansallisten yhteysyksikköjen välillä. Suomessa tietojenvaihtojärjestelmän yhteysyksikkönä toimii Suomen ympäristökeskus, joka ylläpitää Suomen biologisen monimuotoisuuden tiedonvaihtojärjestelmää (LUMONET) sekä suomeksi että englanniksi. Koska biodiversiteettisopimuksen tietojenvaihtojärjestelmä perustuu olemassa olevien tahojen yhteistyöhön, olisi luontevaa, että maatalouden geenivaroja koskeva tietojenvaihtojärjestelmäkin liittyisi kyseessä olevaan yhteistyöhön.

Artiklan 2 kappaleen mukaan sopimuspuolet sitoutuvat antamaan varhaisen varoituksen elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen tehokasta ylläpitoa uhkaavasta vaarasta geneettisen materiaalin suojelemiseksi.

Artiklan 3 kappaleen mukaan sopimuspuolet avustavat FAO:n geenivarakomissiota tämän arvioidessa määräajoin maailman elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen tilaa edistääkseen maailman kasvigeenivaraohjelman päivittämistä.

VI OSA. Rahoitusmääräykset

18 artikla. Rahavarat. Artikla sisältää määräykset rahoitussuunnitelmasta, jonka tarkoituksena on parantaa sopimuksen mukaisten toimien toteuttamiseksi tarvittavien rahavarojen saatavuutta sekä lisätä avoimuutta ja tehokkuutta niiden hankkimisessa. Artiklan 1 kappaleen mukaan sopimuspuolet sitoutuvat noudattamaan rahoitussuunnitelmaa koskevia sopimusmääräyksiä. Kappaleessa 2 määritellään rahoitussuunnitelman tavoitteet.

Kappale 3 koskee rahoitustavoitteen asettamista varojen suuntaamiseksi tärkeisiin toimenpiteisiin, suunnitelmiin ja ohjelmiin, erityisesti kehitysmaissa ja siirtymätalousmaissa. Hallintoneuvoston on tehtävä määräajoin tällaista rahoitusta koskeva tavoite.

Artiklassa ei määritellä sopimuspuolille sitovia rahoitusvelvoitteita. Artiklan 4 kappaleen mukaan rahoitussuunnitelmaa toteutetaan kansallisin keinoin, kansainvälisten järjestelmien, rahastojen ja järjestöjen kautta sekä kahdenvälisiä, alueellisia ja monenvälisiä mekanismeja apuna käyttäen.

Kappaleen a kohdassa käsitellään kansainvälisten järjestelmien, rahastojen ja järjestöjen hyödyntämistä siten, että sopimuksen mukaisten suunnitelmien ja ohjelmien täytäntöönpanoa varten myönnettäville, ennakoitaville ja sovituille varoille annetaan asianmukainen etusija ja huomio.

Kohdassa b todetaan, että sopimuspuolina olevien kehitysmaiden ja siirtymätalousmaiden sopimukseen perustuvien velvoitteiden tehokas täytäntöönpano riippuu siitä, kuinka tehokkaasti erityisesti teollisuusmaat tosiasiallisesti myöntävät tässä artiklassa tarkoitettuja varoja. Sopimuspuolina olevien kehitysmaiden ja siirtymätalousmaiden edellytetään asettavan omissa suunnitelmissaan ja ohjelmissaan asianmukaisesti etusijalle kasvigeenivaroja koskevien valmiuksiensa vahvistamisen.

Kappaleen c kohta koskee kahdenvälisten, alueellisten ja monenvälisten järjestelyjen hyväksikäyttöä rahoitussuunnitelman toteuttamiseksi. Kohdan mukaan teollisuusmaat tarjoavat ja kehitysmaat käyttävät hyväkseen sopimuksen täytäntöönpanoon liittyvää rahoitusta näitä järjestelyjä käyttäen. Näihin järjestelyihin katsotaan kuuluvan myös hallintoneuvoston perustamat järjestelmät, kuten sijoitustilin avaaminen varojen tallettamiseksi ja käyttämiseksi.

Kohdassa d määrätään kasvigeenivarojen suojelua ja kestävää käyttöä koskevista kansallisista toimista ja rahoituksen myöntämistä näille toimille. Myönnettyä rahoitusta ei voi käyttää sopimuksen määräysten kanssa ristiriitaisiin tarkoituksiin, eikä varsinkaan hyödykkeiden kansainväliseen kauppaan liittyvillä aloilla.

Kappaleen e kohdan nojalla myös sellaiset taloudelliset hyödyt, jotka perustuvat sopimuksen 13 artiklan 2 kohdan d alakohtaan ovat osa rahoitussuunnitelmaa. Kohdan f mukaan rahoitussuunnitelmaa voidaan toteuttaa myös vapaaehtoisin maksuin.

Artiklan 5 kappaleessa määrätään sellaisten sovittujen suunnitelmien ja ohjelmien toteuttamisen asettamisesta etusijalle, joista hyötyvät kehitysmaiden ja erityisesti vähiten kehittyneiden maiden ja siirtymätalousmaiden kasvigeenivaroja suojelevat ja kestävällä tavalla käyttävät viljelijät.

VII OSA. Institutionaaliset määräykset

19 artikla. Hallintoneuvosto. Artikla sisältää määräykset hallintoneuvostosta ja sen päätöksenteosta. Artiklan 1 kappaleen mukaan sopimusta varten perustetaan hallintoneuvosto. Hallintoneuvosto toimii kasvigeenivarasopimuksen sopimuspuolten kokouksena. Artiklan 2 kappaleen mukaan hallintoneuvoston päätökset tehdään yksimielisesti. Yksittäisten asioiden osalta voidaan yksimielisesti hyväksyä myös muu päätöksentekomenettely. Sopimuksen ja liitteiden muuttaminen edellyttää kuitenkin aina yksimielistä päätöstä. Tapauksissa, joissa hallintoneuvosto valmistelee Suomen oikeusjärjestelmän vastaista päätöstä, Suomi voi estää tällaisen päätöksen syntymisen.

Artiklan 3 kappaleen mukaan hallintoneuvoston yleisenä tehtävänä on edistää sopimuksen täysimääräistä täytäntöönpanoa sopimuksen tavoitteet huomioiden. Lisäksi hallintoneuvosto muun muassa antaa yleisiä ohjeita ja suuntaviivoja sekä hyväksyy sopimuksen kannalta tarpeellisia suosituksia, suunnitelmia ja ohjelmia. Ensimmäisessä kokouksessaan hallintoneuvosto hyväksyy sopimuksen täytäntöönpanoa koskevan rahoitussuunnitelman. Hallintoneuvoston tehtäviin kuuluu myös sopimusta koskevan talousarvion hyväksyminen, tarpeellisten avustavien toimielimien ja varainhoitojärjestelmien perustaminen sekä tarpeellisten muutosten hyväksyminen sopimukseen ja sen liitteisiin.

Artiklan 3 kappaleen g kohdan mukaan hallintoneuvoston tehtäviin kuuluu kehittää yhteistyötä biodiversiteettisopimuksen sopimuspuolten konferenssin sekä muiden kansainvälisten järjestöjen ja sopimusten sopimuspuolten kanssa kasvigeenivarasopimuksen alaan kuuluvissa asioissa. Yhteistyöhön kuuluisi myös rahoitussuunnitelmaan osallistuminen.

Maatalouden biodiversiteettiohjelma, geeniresurssien saantia ja saatavuutta koskevan ohjeisto sekä alkuperäiskansojen biodiversiteettiin liittyvän tietämyksen suojelua koskeva ohjelma painottavat yhteistyötä eri tahojen, kuten esimerkiksi FAO:n kanssa. Kansainvälinen ja kansallinen yhteistyö biodiversiteettisopimuksen ja kasvigeenivarasopimuksen ohjelmien toteuttamisessa laajentaa välillisesti myös kasvigeenivarasopimuksen rahoitusarsenaalia Maailman ympäristörahaston (GEF) suuntaan. Ympäristörahaston käyttö ei olisi muutoin mahdollista.

Artiklan 3 kappaleen l kohdan mukaan hallintoneuvosto ottaa huomioon biodiversiteettisopimuksen sopimuspuolten konferenssin ja muiden toimivaltaisten kansainvälisten järjestöjen ja sopimuselimien tekemät merkittävät päätökset. Kappaleen m kohdan perusteella hallintoneuvoston tehtäviin kuuluu myös tiedottaa soveltuvin osin kyseisille tahoille kasvigeenivarasopimuksen täytäntöönpanoa koskevista asioista. Lisäksi hallintoneuvosto n kohdan mukaisesti hyväksyy IARC:ien ja muiden sopimuksen 15 artiklassa tarkoitettujen kansainvälisten järjestöjen kanssa tehtävien sopimusten ehdot. Hallintoneuvosto voi myös tarkistaa ja muuttaa 15 artiklassa tarkoitettua materiaalin siirtosopimusta.

Artiklan 4 kappaleen mukaan kullakin sopimuspuolella on yksi ääni ja yksi edustaja hallintoneuvoston kokouksissa. Edustajalla voi olla varamies sekä asiantuntijoita ja neuvonantajia, jotka saavat osallistua hallintoneuvoston keskusteluihin. Varamiehillä, asiantuntijoilla ja neuvonantajilla on äänioikeus vain siinä tapauksessa, että heidät on asianmukaisesti valtuutettu toimimaan edustajan sijaisena.

Artiklan 5 kappaleen mukaisesti Yhdistyneillä Kansakunnilla, sen erityisjärjestöillä ja Kansainvälisellä atomienergiajärjestöllä sekä valtioilla, jotka eivät ole sopimuksen sopimuspuolia, on mahdollisuus osallistua tarkkailijoina hallintoneuvoston kokouksiin. Muu kasvigeenivarojen suojeluun ja kestävään käyttöön liittyvillä aloilla ansioitunut valtiollinen laitos tai elin tai kansalaisjärjestö voidaan hyväksyä tarkkailijaksi, jollei vähintään kolmasosa läsnä olevista sopimuspuolista sitä vastusta.

Artiklan 6 kappaleessa määrätään, että sopimuspuolina olevat FAO:n jäsenjärjestöt ja niiden jäsenvaltiot käyttävät jäsenyydestä johtuvia oikeuksiaan ja suorittavat siitä johtuvat velvoitteensa tarvittavin FAO:n perussäännön ja ohjesääntöjen mukaisin muutoksin.

Artiklan 7 kappaleen mukaan hallintoneuvosto voi tarvittaessa hyväksyä omat menettelytapasääntönsä ja taloussääntönsä. Menettelytapa- ja taloussäännöt eivät kuitenkaan saa olla ristiriidassa kasvigeenivarasopimuksen määräysten kanssa, eivätkä myöskään muuttaa niitä.

Artiklan 8 kappaleessa todetaan hallintoneuvoston kokouksen olevan päätösvaltainen vain, jos läsnä on enemmistö sopimuspuolten edustajista.

Artiklan 9 kappaleessa annettujen määräysten mukaisesti hallintoneuvosto kokoontuu vähintään joka toinen vuosi. Kokoukset tulisi mahdollisuuksien mukaan ajoittaa pidettäväksi välittömästi ennen FAO:n geenivarakomission sääntömääräistä kokousta tai välittömästi sen jälkeen. Kokoontuminen on artiklan 10 kappaleen mukaan mahdollista myös muulloin, jos hallintoneuvosto katsoo sen tarpeelliseksi tai yksittäisen sopimuspuolen kirjallisesta pyynnöstä, jota vähintään kolmasosa sopimuspuolista puoltaa.

Artiklan 11 kappaleen mukaan hallintoneuvosto valitsee puheenjohtajan ja varapuheenjohtajat menettelytapasääntöjensä mukaisesti.

20 artikla. Sihteeri. Artiklassa määrätään sopimuksen sihteeristä ja sihteerin tehtävistä. FAO:n pääjohtaja nimittää hallintoneuvoston sihteerin hallintoneuvoston suostumuksella. Sihteerin tehtävänä on järjestää hallintoneuvoston ja muiden mahdollisten avustavien toimielimien kokoukset, avustaa hallintoneuvostoa ja raportoida toimistaan hallintoneuvostolle. Lisäksi sihteeri toimittaa kaikille sopimuspuolille ja pääjohtajalle tiedon hallintoneuvoston päätöksistä sekä sopimuspuolilta vastaanotetuista tiedoista. Sihteerin tehtäviin kuuluu myös toimittaa hallintoneuvoston kokouksiin asiakirjat Yhdistyneiden Kansakuntien kuudella virallisella kielellä. Sihteeri toimii yhteistyössä muiden sopimusjärjestöjen ja elimien, erityisesti biodiversiteettisopimuksen sihteeristön kanssa tämän sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi.

21 artikla. Sopimuksen määräysten noudattaminen. Artiklan mukaan hallintoneuvosto tarkastelee ja hyväksyy ensimmäisessä kokouksessaan tehokkaita yhteistyömenettelyjä ja toiminnallisia järjestelyjä, jotka edistävät sopimusmääräysten noudattamista ja niiden rikkomista koskevien kysymysten käsittelyä. Kyseisiin menettelyihin ja järjestelyihin kuuluvat valvonta sekä tarpeellinen, erityisesti oikeudellinen, neuvonta ja apu. Näitä järjestelyjä tarjotaan etenkin kehitysmaille ja siirtymätalousmaille.

22 artikla. Riitojen ratkaisu. Artiklan 1 kappaleessa todetaan, että sopimuksen soveltamista tai tulkintaa koskevat riidat pyritään ensi sijassa ratkaisemaan neuvotteluilla. Jos sopimuspuolet eivät pääse ratkaisuun, ne voivat artiklan 2 kappaleen mukaisesti yhdessä pyytää kolmatta osapuolta toimimaan välittäjänä. Artiklan 3 kappaleen mukaan sopimuspuoli voi antaa selityksen, jossa se sellaisen riidan osalta, jota ei ole saatu ratkaistuksi artiklan 1 tai 2 kappaleen mukaisesti, tunnustaa pakollisen välimiesmenettelyn tai Kansainvälisen tuomioistuimen tuomiovallan. Sopimuksen II liitteessä oleva osa 1 sisältää tarkempia määräyksiä välimiesmenettelyn muodosta ja menettelytavoista.

Artiklan 4 kappaleen mukaan riita saatetaan soviteltavaksi sopimuksen II liitteen 2 osan mukaisesti, jos riidan osapuolet eivät ole hyväksyneet samaa tai mitään menettelytapaa, eivätkä he toisin sovi.

Suomi on tunnustanut Kansainvälisen tuomioistuimen tuomiovallan ipso facto ja ilman erityistä sopimusta päteväksi jokaiseen saman velvoituksen hyväksyvään valtioon nähden vastavuoroisuuden ehdoin (ulkoasiainministeriön ilmoitus SopS 29/1958). Suostumus kattaa myös tässä artiklassa tarkoitetut riitaisuudet. Suomi ei ole antanut kasvigeenivarasopimuksen hyväksymisen yhteydessä suostumusta riitojen alistamisesta välimiesoikeuden ratkaistavaksi.

23 artikla. Sopimuksen muuttaminen. Artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella sopimuspuolella on oikeus esittää muutoksia sopimukseen. Muutosehdotuksia käsitellään 2 kappaleen mukaisesti sopimuspuolten kokouksena toimivan hallintoneuvoston kokouksessa. Sihteeri tiedottaa muutosehdotuksesta muille sopimuspuolille viimeistään kuusi kuukautta ennen kokousta, jossa teksti ehdotetaan hyväksyttäväksi.

Sopimusta voidaan 3 kappaleen mukaan muuttaa vain hallintoneuvoston kokouksissa läsnä olevien sopimuspuolten yksimielisellä päätöksellä. Muutos tulee 4 kappaleen mukaan voimaan sen hyväksyneiden sopimuspuolten osalta, kun yhdeksänkymmentä päivää on kulunut siitä päivästä, jona kaksi kolmasosaa sopimuspuolista on tallettanut ratifioimis- tai hyväksymiskirjat. Muiden sopimuspuolten osalta muutos tulee voimaan yhdeksäntenäkymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun asianomainen sopimuspuoli tallettaa muutosta koskevan ratifioimis- tai hyväksymiskirjansa.

24 artikla. Liitteet. Artiklan 1 kappaleen mukaan liitteet ovat erottamaton osa sopimusta. Sopimuksen I liitteessä luetellaan monenväliseen järjestelmään sisältyvät viljelykasvilajit. Liite II sisältää välimiesmenettelyä ja sovittelua koskevat määräykset. Sopimuksen muuttamista koskevia 23 artiklan määräyksiä sovelletaan myös liitteiden muuttamiseen.

25 artikla. Allekirjoittaminen. Artikla sisältää määräykset sopimuksen allekirjoittamisesta. Sopimus oli 4 päivään marraskuuta 2002 saakka avoinna allekirjoittamista varten FAO:ssa kaikille FAO:n jäsenille ja FAO:on kuulumattomille Yhdistyneiden Kansakuntien, sen erityisjärjestöjen tai Kansainvälisen atomienergiajärjestön jäsenvaltioille. Sopimuksen allekirjoitti määräpäivään mennessä 77 valtiota ja Euroopan yhteisö. Suomi allekirjoitti sopimuksen 6 päivänä kesäkuuta 2002.

26 artikla. Ratifioiminen ja hyväksyminen. Sopimus edellyttää, että 25 artiklassa mainitut valtiot ratifioivat tai hyväksyvät sen. Ratifioimis- tai hyväksymiskirjat talletetaan tallettajan huostaan.

27 artikla. Liittyminen. Sopimus on avoinna liittymistä varten kaikille FAO:n jäsenille ja kaikille FAO:on kuulumattomille Yhdistyneiden Kansakuntien, sen erityisjärjestöjen tai Kansainvälisen atomienergiajärjestön jäsenvaltioille siitä päivästä lukien, jona se ei enää ole avoinna allekirjoittamista varten.

28 artikla. Voimaantulo. Artikla sisältää määräykset sopimuksen voimaantulosta. Sopimus tulee voimaan yhdeksäntenäkymmenentenä päivänä siitä päivästä, kun vähintään 40 kasvigeenivarasopimuksen sopimuspuolta on tallettanut ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymiskirjansa FAO:n huostaan edellyttäen, että näistä ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymiskirjoista vähintään kaksikymmentä on FAO:n jäsenten tallettamia. Sopimuksen 29 artiklan 2 kappaleen mukaisesti asiakirjojen lukumäärää laskettaessa FAO:n jäsenjärjestön tallettamaa ratifioimis-, hyväksymis-, liittymis- tai irtisanomiskirjaa ei lisätä sen jäsenvaltioiden tallettamien asiakirjojen lukumäärään. Sopimuksen on ratifioinut tai hyväksynyt tai siihen liittynyt hallituksen esityksen antamiseen mennessä 32 valtiota.

Artiklan 2 kappaleen mukaan niiden FAO:n jäsenten ja FAO:on kuulumattomien Yhdistyneiden Kansakuntien, sen erityisjärjestöjen tai Kansainvälisen atomienergiajärjestön jäsenvaltioiden osalta, jotka ratifioivat, hyväksyvät tai liittyvät sopimukseen artiklan 1 kappaleessa mainittujen sopimuksen voimaantuloehtojen täyttymisen jälkeen, sopimus tulee voimaan yhdeksäntenäkymmenentenä päivänä ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymiskirjan tallettamisen jälkeen.

29 artikla. FAO:n jäsenjärjestöt. FAO:n jäsenjärjestön on tallettaessaan tätä sopimusta koskevan ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymiskirjansa FAO:n perussäännön edellyttämässä toimivaltaa koskevassa selityksessä ilmoitettava kaikista sellaisista toimivallan jakoa koskevista muutoksista, jotka ovat tarpeen tämän sopimuksen hyväksymiseksi. Sopimuksen sopimuspuoli voi milloin tahansa vaatia sopimuspuolena olevaa FAO:n jäsenjärjestöä toimittamaan tiedon siitä, onko vastuu jonkin tämän sopimuksen soveltamisalaan kuuluvan asian täytäntöönpanosta jäsenjärjestöllä vai sen jäsenvaltioilla. Jäsenjärjestön on toimitettava tieto kohtuullisen ajan kuluessa.

Artiklan 2 kappaleen mukaan asiakirjojen lukumäärää laskettaessa FAO:n jäsenjärjestön tallettamaa ratifioimis-, hyväksymis-, liittymis- tai irtisanomiskirjaa ei lisätä sen jäsenvaltioiden tallettamien asiakirjojen lukumäärään.

30 artikla. Varaumat. Sopimukseen ei voi tehdä varaumia.

31 artikla. Muut kuin tämän sopimuksen sopimuspuolet. Artiklan mukaan sopimuspuolet kannustavat kaikkia FAO:n jäsenvaltioita ja muita valtioita, jotka eivät ole sopimuksen sopimuspuolia, liittymään sopimukseen.

32 artikla. Irtisanominen. Sopimuspuoli voi irtisanoa sopimuksen aikaisintaan kahden vuoden kuluttua siitä päivästä, kun sopimus on tullut kyseisen sopimuspuolen osalta voimaan. Tämän jälkeen irtisanominen on mahdollista milloin tahansa ilmoittamalla siitä kirjallisesti sopimuksen tallettajalle. Tallettaja ilmoittaa irtisanomisesta välittömästi kaikille sopimuspuolille ja irtisanominen tulee voimaan vuoden kuluttua ilmoituksen vastaanottamisesta.

33 artikla. Voimassaolon päättyminen. Sopimuksen voimassaolo päättyy automaattisesti, mikäli sopimuspuolten lukumäärä laskee irtisanomisten johdosta alle neljänkymmenen, jolleivät jäljellä olevat sopimuspuolet yksimielisesti toisin päätä. Tallettaja ilmoittaa jäljellä oleville sopimuspuolille sopimuspuolten lukumäärän laskiessa neljäänkymmeneen. Artiklan 3 kohdan mukaan voimassaolon päättyessä varojen siirtoon sovelletaan hallintoneuvoston hyväksymää taloussääntöä.

34 artikla. Tallettaja. Sopimuksen tallettajan tehtäviä hoitaa FAO:n pääjohtaja.

35 artikla. Todistusvoimaiset tekstit. Sopimuksen todistusvoimaiset tekstit ovat sopimuksen arabian-, englannin-, espanjan-, kiinan-, ranskan- ja venäjänkieliset tekstit.

LIITE I

Sopimuksen I liite sisältää luettelon monenväliseen järjestelmään sisältyvistä viljelykasvilajeista.

LIITE II

Sopimuksen II liitteessä on välimiesmenettelyä ja sovittelua koskevat määräykset. Liitteen 1 osa sisältää määräykset välimiesmenettelyn muodosta ja menettelytavoista, kuten välimiesoikeuden kokoonpanosta, välimiesten nimeämisestä, riidan osapuolten velvollisuuksista ja välimiesoikeuden päätösten sitovuudesta. Liitteen 2 osa sisältää määräyksiä sovittelusta, kuten sovittelulautakunnan kokoonpanosta, jäsenien ja puheenjohtajan nimeämisestä sekä päätöksenteosta.

Laki elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroja koskevan kansainvälisen sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

1 §. Kasvigeenivarasopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakiehdotuksen 1 §:n mukaan lakina voimassa sellaisena kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §. Lain täytäntöönpanosta voidaan antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella.

3 §. Lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella. Tarkoituksena on, että laki tulee voimaan samanaikaisesti kuin sopimus tulee Suomen osalta voimaan.

Kasvigeenivarasopimus ei ole tullut vielä kansainvälisesti voimaan. Sopimus tulee voimaan yhdeksäntenäkymmenentenä päivänä siitä, kun neljäskymmenes ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymiskirja on talletettu. Voimaantulon edellytyksenä on lisäksi, että mainittujen asiakirjojen tallettajista vähintään kaksikymmentä on FAO:n jäsenten tallettamia. Esitykseen sisältyvä laki on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan, kun sopimus tulee Suomen osalta voimaan.

Jos kansainvälinen sopimus sisältää määräyksen Ahvenanmaan maakunnan toimivaltaan kuuluvassa asiassa, edellyttää määräyksen voimaantulo maakunnassa Ahvenanmaan itsehallintolain 59 §:n 2 momentin mukaan, että Ahvenanmaan maakuntapäivät hyväksyy säädöksen, jolla määräys saatetaan voimaan. Kasvigeenivarasopimus sisältää määräyksiä, jotka välillisesti tai välittömästi koskevat maataloutta, maataloustuotannon ohjaamista, maatalousmaan tuotantokyvyn ylläpitämistä sekä luonnonsuojelua. Nämä ovat Ahvenanmaan itsehallintolain 18 §:n nojalla Ahvenanmaan lainsäädäntövallan alaan kuuluvia asioita.

Ahvenanmaan lainsäädäntövallan alaan kuuluvia määräyksiä sisältävät erityisesti sopimuksen 5 ja 6 artiklat, jotka koskevat elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen suojelutoimenpiteitä sekä niiden kestävää käyttöä. Sopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen c kohdan mukaisesti sopimuspuolet edistävät kasvigeenivarojen suojelua kannustamalla ja tukemalla tarvittaessa maanviljelijöiden ja paikallisten yhteisöjen toimia omien elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojen ylläpitämiseksi ja suojelemiseksi tilalla. Sanotun artiklan 1 kappaleen d kohdan mukaisesti sopimuspuolet edistävät viljelykasvien villien sukulaislajien ja luonnovaraisten lajien in situ -suojelua elintarviketuotantoa varten myös suojelualueilla. Sopimuksen 6 artiklassa määrätään kasvigeenivarojen kestävää käyttöä ohjaavista toimenpiteistä. Tällaisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi artiklan 2 kappaleen d kohdan mukainen maanviljelijöiden käytettävissä olevan geneettisen materiaalin monimuotoisuuden lisääminen sekä kappaleen e kohdan mukainen paikallisten tai paikallisiin viljelyolosuhteisiin sopeutuneiden viljelykasvien tai lajikkeiden käytön edistäminen. Esitykseen sisältyvän voimaansaattamislakiehdotuksen voimaantulemiselle Ahvenanmaan maakunnassa on siten saatava Ahvenanmaan itsehallintolain 59 §:n 2 momentin mukainen maakuntapäivien hyväksyminen.

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaisesti eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä tai ovat muutoin merkitykseltään huomattavia taikka vaativat perustuslain mukaan muusta syystä eduskunnan suostumuksen. Muusta syystä eduskunnan hyväksymistä edellyttäviä määräyksiä ovat muun muassa eduskunnan budjettivaltaa sitovat kansainväliset velvoitteet (esimerkiksi PeVL 45/2000 vp). Tällaisina velvoitteina on käytännössä pidetty lähinnä sellaisia määräyksiä, joista valtiolle aiheutuu välittömiä menoja.

Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan määräys luetaan lainsäädännön alaan kuuluvaksi, jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteita, jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla tai jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on jo voimassa lain säännöksiä taikka siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Kansainvälisen velvoitteen määräys kuuluu näiden perusteiden mukaan lainsäädännön alaan siitä riippumatta, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla säädetyn säännöksen kanssa (PeVL 11 ja 12/2000 vp).

Kasvigeenivarasopimuksen 2 artikla sisältää sopimuksen soveltamisen kannalta olennaiset määritelmät. Tällainen sopimusmääräys, joka välillisesti vaikuttaa lainsäädännön alaan kuuluvien aineellisten sopimusmääräysten tulkintaan ja soveltamiseen, kuuluu itsekin lainsäädännön alaan (PeVL 6/2001 vp).

Kasvigeenivarasopimuksen 5 artiklan c kohdassa tarkoitettua geenivarojen tilalla tapahtuvaa suojelua on edistetty EY:n maaseudun kehittämisasetuksen mukaisella ympäristötukijärjestelmällä, jota on kansallisesti hallinnoitu maaseutuelinkeinojen rahoituslain nojalla. Kappaleen d kohdassa tarkoitettu luonnonvaraisten lajien in situ -suojelu tapahtuu luonnonsuojelulain nojalla. Artiklan 2 kappale koskee toimenpiteitä kasvigeenivaroja uhkaavien vaarojen vähentämiseksi tai poistamiseksi. Kansallisesti näitä toimenpiteitä on toteutettu erityisesti kasvinsuojelulain nojalla. Edellä mainituilta osin artiklan määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 6 artikla sisältää määräykset toimenpiteistä, joilla voidaan edistää kasvigeenivarojen kestävää käyttöä. Artiklan 2 kappaleen a kohdan mukaisia toimenpiteitä edistetään EY:n maaseudun kehittämisasetuksen mukaisten tukien osalta maaseutuelinkeinojen rahoituslain mukaisesti ja sen nojalla annetulla alemmanasteisella lainsäädännöllä. Viljelykasvien ja lajikkeiden valintaan vaikutetaan kappaleen e kohdassa tarkoitetulla tavalla siemenkauppalain, kasvinjalostustoiminnan edistämisestä annetun lain ja puutarhakasvien osalta taimiaineistolain mukaisin toimenpitein. Näiltä osin määräys kuuluu lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 9 artiklassa määrätään viljelijöiden oikeuksista. Oikeuksien toteuttaminen ja edistäminen tapahtuu artiklan 2 kappaleen b ja c kohtien mukaan takaamalla viljelijöiden oikeus osallistua tasapuolisesti kasvigeenivarojen käytöstä koituvien hyötyjen jakamiseen sekä oikeus osallistua kasvigeenivarojen suojelua ja kestävää käyttöä koskevaan päätöksentekoon. Artiklan 3 kappaleen mukaan artiklan ei tulkita rajoittavan viljelijöiden oikeuksia säilyttää, käyttää tai myydä tilan omaa siementä tai lisäysaineistoa kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Näistä oikeuksista säädetään kansallisesti patenttilaissa sekä kasvinjalostajanoikeudesta annetussa laissa. Koska kysymys on yksilön oikeuksien perusteista ja osin oikeuksista, joista säädetään laissa, määräys kuuluu sisältönsä puolesta lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 10–13 artiklat kuuluvat sisältönsä puolesta lainsäädännön alaan siltä osin kuin niissä määrätään yksilön oikeudesta saada geenivaroja monenvälisestä järjestelmästä sekä geenivaroja järjestelmästä saaneen tahon velvollisuudesta säilyttää geenivara monenvälisen järjestelmän käytettävissä. Sama koskee edellä mainittuja määräyksiä siltä osin kuin niissä kielletään monenvälisestä järjestelmästä saadun kasvigeenivaran suojaaminen henkisen omaisuuden tai muun oikeuden suojalla. Sisältönsä puolesta lainsäädännön alaan kuuluvat myös ne määräykset, jotka koskevat materiaalinsiirtosopimukseen otettavia pakollisia ehtoja ja joilla edellytetään materiaalia monenvälisestä järjestelmästä saaneen ottavan siirtosopimuksen ehdot osaksi sopimusta, joka koskee materiaalin siirtoa toiselle henkilölle tai yksikölle. Tämä on poikkeus yleiseen sopimusvapauden periaatteeseen. Materiaalinsiirtosopimuksen määrämuotoon kuuluu ehto, jonka mukaan monenvälisestä järjestelmästä saadun geenivaran sisältävän tuotteen kaupallisesta hyödyntämisestä saadusta tuotosta tulee maksaa oikeuden mukainen osuus. Vaikka materiaalinsiirtosopimus on viime kädessä yksityisoikeudellinen sopimus, se sisältää määrämuotonsa puolesta sellaisia monenvälistä järjestelmää hyödyntävän tahon oikeuksia rajoittavia ehtoja ja tätä koskevia velvollisuuksia, joista kansallisesti säädettäisiin lain tasolla.

Sopimuksen 18 artikla koskee rahavaroja. Sopimuksen mukaisten toimenpiteiden rahoitus on tarkoitus toteuttaa jo olemassa olevia rahoitusinstrumentteja ja vapaaehtoista rahoitusta hyödyntäen sekä geenivarojen kaupallisesta hyödyntämisestä kertyvällä rahoituksella. Lisäksi artiklan 4 kappaleen d kohdan määräys jättää pitkälti kansalliseen harkintaan kasvigeenivarojen suojelua ja kestävää käyttöä koskevien kansallisten toimenpiteiden rahoittamisen. Kysymyksessä ei siten ole sellainen sopimusmääräys, josta aiheutuu valtiolle välittömiä menoja. Kansallista harkintavaltaa rajoittaa kuitenkin määräys, jonka mukaan myönnettyä rahoitusta ei saa käyttää kasvigeenivarasopimuksen määräysten kanssa ristiriitaisiin tarkoituksiin. Kysymyksessä on siten määräys, joka rajoittaa toimenpiteitä, joista säädetään laissa, ja joka sisältönsä puolesta siten kuuluu lainsäädännön alaan.

Kasvigeenivarasopimuksen 22 artikla koskee sopimuspuolten välisen sopimuksen tulkintaa tai soveltamista koskevien riitojen ratkaisemista Kansainvälisessä tuomioistuimessa tai sopimuksen liitteen II mukaisessa välimiesmenettelyssä. Sitovien riitojenratkaisumenetelmien hyväksyminen ei ole pakollista. Koska Suomi on antanut kansainvälisen tuomioistuimen osalta yleisen toimivaltajulistuksen, joka ilman erityistä ilmoitusta kattaa myös tästä sopimuksesta johtuvien riitaisuuksien ratkaisemisen, määräys ei näiltä osin aseta Suomelle uusia velvoitteita, jotka vaatisivat eduskunnan suostumuksen. Suomen ei ole tarkoitus myöskään sitoutua välimiesmenettelyn käyttämiseen. Näin ollen sopimuksen 22 artikla ei sisällä eduskunnan suostumusta edellyttäviä määräyksiä. Jos Suomi haluaisi myöhemmin tunnustaa välimiesoikeuden toimivallan, asialle tulisi pyytää erikseen eduskunnan suostumus.

Kasvigeenivarasopimus on niin sanottu sekasopimus eli jaetun toimivallan alainen sopimus. Ehdotuksessa esitetään sen vuoksi, että eduskunta hyväksyisi sopimuksen siltä osin kuin sopimus kuuluu Suomen toimivaltaan. Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välinen toimivallan jako ei ole yksiselitteinen, sillä kasvigeenivarasopimuksen ydinalueilla, kuten kasvigeenivarojen suojelun ja kestävän käytön edistämisessä, yhteisön ja jäsenvaltioiden toimivallan käyttäminen nivoutuu yhteen. Yleisellä tasolla voidaan kuitenkin todeta eräitä pääperiaatteita. Lähtökohtaisesti määräykset, joiden mukaisten toimenpiteiden toteuttaminen tapahtuu Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan puitteissa, kuuluvat Euroopan yhteisön toimivaltaan. Ainoastaan 6 artiklan 2 kappaleen a kohdassa nimenomaisesti viitataan kasvigeenivarasopimuksen tavoitteiden mukaisen maatalouspolitiikan noudattamiseen. Myös muilta osin yhteisen maatalouspolitiikan piiriin kuuluvia toimenpiteitä koskevat määräykset kuuluvat yhteisön toimivaltaan. Yhteisöllä on toimivaltaa myös luonnonsuojelua ja henkisen omaisuuden suojan sisältöä koskevien määräysten osalta. Sopimusmääräykset jättävät kuitenkin pitkälti sopimuspuolten harkintaan yhteyden, jossa sopimuksessa asetettuihin tavoitteisiin tähtäävät toimenpiteet toteutetaan. Tämän vuoksi ehdotetaan, että eduskunnan suostumuksen tarpeellisuutta arvioitaessa sopimusta tarkasteltaisiin kokonaisuutena lukuun ottamatta selvästi yhteisen maatalouspolitiikan piiriin kuuluvia määräyksiä.

Kasvigeenivarasopimuksella on vähäisiä yhtymäkohtia perustuslain perusoikeusjärjestelmän säännöksiin. Sopimuksen 11 artikla sisältää määräykset sopimuksella perustettavan monenvälisen järjestelmän soveltamisalasta. Artiklan 2 kappaleessa monenvälisen järjestelmän soveltamisala rajataan julkisessa omistuksessa, hallinnassa tai valvonnassa oleviin elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroihin. Järjestelmän soveltamisalan ulkopuolelle jäävät yksityiset toimijat. Kasvigeenivarojen yksityisiä haltijoita ainoastaan kehotetaan sopimuspuolten toimesta sisällyttämään geenivarat monenväliseen järjestelmään. Näin ollen määräys ei ole ristiriidassa perustuslain yksilön omaisuuden suojaa koskevan 15 §:n kanssa.

Sopimuksen 11 artiklan 4 kappaleen mukaan hallintoneuvosto voi päättää, jatketaanko kasvigeenivarojen saatavuuden helpottamista sellaisten luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden osalta, jotka eivät ole sisällyttäneet kyseisiä elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivarojaan monenväliseen järjestelmään. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa yksityisen toimijan sulkemista monenkeskisen järjestelmän ulkopuolelle. Järjestelmä tulee sisältämään myös erilaisia tietoja kasvigeenivaroista. Monenväliseen järjestelmään sisältyvät kasvigeenivaroja koskevat tiedot ovat viranomaisten hallussa olevia tietoja. Perustuslain 12 §:n 2 momentin mukaan viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat lähtökohtaisesti julkisia, ja jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta. Näin ollen yksityiseltä toimijalta ei voitaisi yksinään sanktionomaisesti kieltää pääsyä näihin tietoihin, jolleivät ne ole yleisesti salassa pidettäviä jonkin lain säännöksen nojalla. Koska sanktioita voi kuitenkin asettaa vain hallintoneuvosto ja 19 artiklan 2 kappaleen mukaan hallintoneuvoston päätöksenteko edellyttää aina yksimielisyyttä, Suomi voisi tarvittaessa estää tällaisen yksityistä toimijaa julkisten tietojensaannissa syrjivän tilanteen syntymisen.

Edellä esitetyn perusteella sopimus ei sisällä määräyksiä, jotka koskisivat perustuslakia sen 95 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Kasvigeenivarasopimuksen määräysten hyväksyminen voi näin ollen tapahtua äänten enemmistöllä ja sen voimaansaattamista koskeva lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella sekä perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi Roomassa 3 päivänä marraskuuta 2001 tehdyn elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroja koskevan kansainvälisen sopimuksen siltä osin kuin sopimus kuuluu Suomen toimivaltaan.

Koska kasvigeenivarasopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi samalla seuraava lakiehdotus:

Lakiehdotus

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Roomassa 3 päivänä marraskuuta 2001 tehdyn elintarvikkeiden ja maatalouden kasvigeenivaroja koskevan kansainvälisen sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisena kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.

3 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.

---

Helsingissä 21 päivänä marraskuuta

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Maa- ja metsätalousministeri
Juha Korkeaoja