Kansainvälisen työjärjestön (ILO) yleiskokous, Kansainvälinen työkonferenssi, hyväksyi vuonna 2002 pöytäkirjan, joka liittyy ILOn vuodelta 1981 olevaan työturvallisuutta ja työterveyttä koskevaan yleissopimukseen sekä kaksi suositusta, joista toinen koskee ammattitautien luetteloa sekä työtapaturmien ja ammattitautien kirjaamista ja ilmoittamista ja toinen osuustoiminnan edistämistä.

Työturvallisuutta ja työterveyttä koskeva yleissopimus ratifioitiin Suomessa vuonna 1985. Se edellyttää muun muassa jäsenvaltioiden ilmoittavan tapahtuneet työtapaturmat ja ammattitaudit sekä laativan niitä koskevat tilastot. Yleissopimukseen liittyvän pöytäkirjan tarkoituksena on työtapaturmien ja ammattitautien kirjaamis- ja ilmoittamismenettelyn yhdenmukaistaminen ja niitä koskevien tilastojen vertailukelpoisuuden parantaminen. Työtapaturman, ammattitaudin, vaaratilanteen ja työmatkatapaturman määritelmien lisäksi pöytäkirjan määräykset koskevat työnantajien vastuuta mainittujen seikkojen kirjaamisessa ja ilmoittamisessa sekä tilastoja ja niiden luokitusjärjestelmiä.

Pöytäkirja voidaan ratifioida yhtäaikaa yleissopimuksen kanssa tai milloin tahansa yleissopimuksen ratifioinnin jälkeen ilmoittamalla sen virallisesta ratifioinnista Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajalle rekisteröintiä varten. Se tulee voimaan kahdentoista kuukauden kuluttua siitä päivästä, jolloin pääjohtaja on rekisteröinyt kahden jäsenvaltioin ratifioinnit. Sen jälkeen pöytäkirja tulee kunkin jäsenvaltion osalta voimaan kahdentoista kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona pääjohtaja on rekisteröinyt sen ratifioinnin.

Pöytäkirjaa täydentää suositus, joka koskee ammattitautien luetteloa sekä työtapaturmien ja ammattitautien kirjaamista ja ilmoittamista. Sen tavoitteena on ammattitautiluettelon uudistamisen ohella työtapaturmien ja ammattitautien syiden tunnistaminen ja niihin liittyvien korvausmenettelyjen parantaminen sekä niitä koskevien kirjaamis- ja ilmoitusjärjestelmien yhdenmukaistaminen. Suositukseen liittyy ammattitautiluettelo, jonka pohjalta jäsenmaiden tulisi luoda omat kansalliset ammattitautiluettelonsa. Hyväksyttyjen ammattitautien lisäksi niiden tulisi sisältää myös ammattitaudeiksi epäillyt sairaudet.

Osuustoiminnan edistämistä koskevan suosituksen tavoitteena on auttaa osuuskuntia kehittämään kilpailukykyään ja työllistämismahdollisuuksiaan sekä jäsentensä taloudellista ja sosiaalista hyvinvointia. Suosituksen yhtenä lähtökohtana on se, että osuuskunnat ovat yrityksiä, joilla voi olla myös työllistämiseen ja sosiaalisiin päämääriin liittyviä tavoitteita. Se pyrkii yhdenmukaistamaan osuuskuntien kohtelun muiden yritysmuotojen kanssa ja edistämään niiden mahdollisuuksia osallistua julkisiin tarjouskilpailuihin, yrityspalvelujen hyödyntämiseen, rahoituksen hankkimiseen ja kansainvälistymiseen.

Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi työturvallisuutta ja työterveyttä koskevaan yleissopimukseen liittyvän pöytäkirjan sekä lain pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta.

Suomessa työtapaturmien ja ammattitautien ilmoittaminen ja tilastointi perustuvat lakisääteisen tapaturmavakuutuksen toimeenpanojärjestelmään, joka vastaa pöytäkirjan määräyksiä.

Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samana ajankohtana, kun pöytäkirja tulee Suomen osalta voimaan. Voimaantulosta ehdotetaan säädettäväksi tasavallan presidentin asetuksella.

Pöytäkirjaa täydentävä suositus, joka koskee ammattitautien luetteloa sekä työtapaturmien ja ammattitautien kirjaamista ja ilmoittamista sekä suositus, joka koskee osuustoiminnan edistämistä, saatetaan eduskunnan tietoon otettavaksi huomioon tulevassa lainsäädäntötyössä siltä osin kuin se on mahdollista ja tarkoituksenmukaista.

---

ILOn hallintoneuvosto päätti vuonna 2000 asettaa vuonna 2002 pidettävän 90. Kansainvälisen työkonferenssin asialistalle kysymyksen työtapaturmien sekä ammattitautien kirjaamis- ja ilmoittamismenettelyjen yhtenäistämisestä sekä siihen liittyen ammattitautiluettelon uudistamisen. Hallintoneuvoston päätöksen mukaan asiassa noudatettiin niin sanottua yhden käsittelyn periaatetta.

Työkonferenssissa asiaa käsiteltiin ILOn sihteeristön ehdotuksen pohjalta, jonka lähtökohtana oli se, että työtapaturmien sekä ammattitautien kirjaamista ja ilmoittamista varten laadittavat määräykset muodostavat pöytäkirjan, joka liittyy ILOn työterveyttä ja työturvallisuutta koskevan yleissopimuksen nro 155 artiklan 11 työtapaturmista ja ammattitaudeista ilmoittamista ja tiedottamista koskeviin kohtiin c ja e.

Hallituksen esityksen laatimista varten lausunnon antoivat sosiaali- ja terveysministeriö, työministeriö, Kansaneläkelaitos, Työterveyslaitos, Tapaturmavakuutuslaitosten liitto, Valtion työmarkkinalaitos (VTML), Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto (TT), Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö (SAK) ry, AKAVA ry, Suomen Toimihenkilökeskusjärjestö (STTK) ry ja Suomen Yrittäjät ry.

Useissa lausunnoissa puolletaan pöytäkirjan ratifioimista. Tapaturmavakuutuslaitosten liitto katsoo kuitenkin, ettei sitä sellaisenaan tulisi ratifioida, koska työtapaturman ja vaaratilanteen määrittely poikkeavat kansallisesta lainsäädännöstämme. Myös Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto toteaa, ettei pöytäkirjaa tulisi ratifioida, koske se edellyttää lainsäädännön muuttamista vaaratilanteiden ja työmatkatapaturmaan liittyvän "toissijainen asunto" käsitteen osalta.

Suomen ILO-neuvotteukunta päätti pöytäkirjaa käsitellessään esittää sen hyväksymistä.

Yleissopimukseen nro 155 liittyvää pöytäkirjaa täydentävän suosituksen hyväksyminen perustui vuodelta 1964 olevan työvammatapauksissa myönnettäviä etuja koskevan yleissopimuksen nro 121 liitteenä olevan ammattitautiluettelon uusimisen tarpeeseen. Yleissopimus ratifioitiin Suomessa vuonna 1968. Huolimatta siitä, että yleissopimus sisältää määräykset sen liitteenä olevan ammattitautiluettelon uudistamisesta, se on viimeksi päivitetty vuonna 1980.

Työkonferenssissa asian käsittely perustui niin ikään kansainvälisen työtoimiston laatimaan raporttiin ja jäsenmaiden siitä antamiin kommentteihin. Ammattitautiluettelon ajanmukaistamisprosessin helpottamiseksi se päätettiin sisällyttää suositukseen liitteenä, jolloin sen uudistaminen ei vaatisi työkonferenssikäsittelyä vaan voisi tapahtua asiantuntijoiden toimesta.

Suosituksen johdosta lausunnon antoivat sosiaali- ja terveysministeriö, työministeriö, Tapaturmavakuutuslaitosten liitto, Valtion työmarkkinalaitos (VTML), Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto (TT), Palvelutyönantajat ry, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö (SAK) ry, AKAVA ry, Suomen Toimihenkilökeskusjärjestö (STTK) ry ja Suomen Yrittäjät ry.

Lausunnoissa todetaan Suomen lainsäädännön vastaavan suosituksen tavoitteita lukuun ottamatta sitä, ettei kansallinen ammattitautiluettelomme sisällä erillistä osiota ammattitaudeiksi epäillyistä sairauksista.

Työkonferenssin asialistalla oli myös vanhentuneen, osuuskuntien merkitystä kehitysmaiden taloudellisessa ja sosiaalisessa kehityksessä koskevan suosituksen nro 127 uudistaminen. Nimensä mukaisesti suositus kohdistui lähinnä kehitysmaihin ja kosketti Suomea vain siltä osin, kun kysymys oli osuustoimintaan liittyvästä kansainvälisestä yhteistyöstä. Uudistamistyön tavoitteena oli saada aikaan instrumentti, jossa huomioidaan ILOn perusarvot sekä osuustoiminnan perusarvot ja periaatteet.

Suosituksen johdosta lausuntonsa antoivat kauppa- ja teollisuusministeriö, oikeusministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, työministeriö, valtiovarainministeriö, Pellervo-seura ry, Helsingin yliopiston maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto (TT), Palvelutyönantajat ry, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö (SAK) ry, AKAVA ry, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry ja Suomen Yrittäjät ry. Lausunnoissa todetaan, ettei suositus sisällä elementtejä, jotka edellyttäisivät Suomen lainsäädännön muuttamista. Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitto, Palvelutyönantajat ja Suomen Yrittäjät huomauttavat lisäksi, ettei erityisen osuustoimintaa koskevan toimintapolitiikan kehittäminen Suomen oloissa ole perusteltua, koska kysymyksessä on normaali yritystoiminnan muoto.

Huolimatta ILOn työtapaturmien ja ammattitautien tilastointia koskevien päätöslauselmien vakioterminologiaa, määritelmiä ja käsitteitä koskevista ohjeista, eri maiden työtapaturmien sekä ammattitautien luokitteluperusteet ja korvausjärjestelmät poikkeavat toisistaan. Epäyhtenäisestä käytännöstä johtuen mahdollisten tapahtumien todennäköisiä seurauksia ei voida arvioida yhdenmukaisesti siten, että saataisiin vertailukelpoista aineistoa, joiden pohjalta voitaisiin laatia tilastoja tai suunnitella ennalta estäviä toimenpiteitä. Työolojen ja korvausjärjestelmien erilaisuudesta johtuen myöskään kansainvälisesti vertailukelpoisen tiedon kerääminen ei ole mahdollista.

Suomessa ammattitautien tunnistamis- ja ilmoittamismenettelyn tavoitteena on ammattitautien varhainen toteaminen ja ennaltaehkäisy. Niiden ilmoittaminen ja tilastointi perustuvat lakisääteisen tapaturmavakuutuksen toimeenpanojärjestelmään ja vastaavat pöytäkirjan määräyksiä. Lakisääteinen työtapaturma- ja ammattitautitilaston pitäjä on Tapaturmavakuutuslaitosten liitto, jonka ylläpitämää rekisteriä käytetään muun muassa vuosittaisen työtapaturma- ja ammattitautitilaston julkaisemiseen, muuhun tiedotustoimintaan ja tutkimukseen sekä ehkäisytyöhön.

ILO arvioi työperäisten tapaturmien ja sairauksien lukumäärän melkein kaksinkertaistuneen viimeisen 10 vuoden aikana. Osaltaan tämä johtuu työntekijöiden määrän lisääntymisestä ja siitä, että työperäisiin tauteihin ei luettu kuuluvaksi tarttuvia tauteja, kuten esimerkiksi malariaa, hepatiittia ja zoonooseja. Sittemmin tiedon lisääntyessä työperäisten sairauksien lukumäärä on kasvanut.

Suomen voimassa oleva ammattitautien esimerkkiluettelo perustuu ammattitautiasetukseen (1347/1988). ILOn suosituksen liitteenä olevat ammattitaudit joko mainitaan ammattitautiasetuksen luettelossa tai ne sisältyvät ammattitautilain (1343/1988) määritelmään kemiallisten, fysikaalisten tai biologisten tekijöiden aiheuttamista sairauksista työssä. Huolimatta siitä, että ammattitaudeiksi epäillyt sairaudet rekisteröidään työperäisten sairauksien rekisteriin, kansallinen ammattitautiluettelomme ei sisällä erillistä ammattitaudeiksi epäiltyjä tauteja koskevaa osiota.

Osuustoiminta-aate on maailmanlaajuinen talouden vaikutuskanava, johon kuuluu yli 760 miljoonaa ihmistä. Vuosina 1970–1995 tapahtunut markkinatalouden vapautuminen on kuitenkin vaikeuttanut osuuskuntien toimintamahdollisuuksia. Vapaakauppa-alueiden purku, maataloustukien vähentyminen ja rahoitusmarkkinoiden sääntelyn purkaminen, elinolosuhteissa tapahtuneet muutokset kuten väestön kasvu, ympäristökysymykset, taloudellisen vallan keskittyminen ja köyhyyden lisääntyminen ovat heijastuneet negatiivisesti osuuskuntien toimintaan.

Suomessa osuustoiminnalla on vahva asema ja pitkät perinteet, sillä osuuskunnissa on yhteensä yli 5 miljoonaa jäsentä. Osuustoiminnallisten yritysten markkinaosuus vähittäiskaupassa on yli 40 % ja pankkitoiminnassa 33 %. Suurien ja perinteisten osuuskuntien rinnalle on viime vuosina muodostunut uusia kuluttaja-, palvelu- ja tuottajaosuuskuntia, jotka toimivat jäsentensä tuottamien palvelujen markkinoijina.

Suomen osuustoimintaa säätelee vuoden 2002 alusta voimaan tullut uusi osuuskuntalaki (1488/2001), joka vastaa suosituksen tavoitteita. Se mahdollistaa osuustoiminnan harjoittamisen ja kehittämisen yhteisöllisenä yrittämisen muotona, jolla on omat osuustoiminnan arvoihin ja periaatteisiin nojautuvat lähtökohtansa.

Esityksellä ei ole merkittäviä taloudellisia eikä organisatorisia vaikutuksia, koska Suomen lainsäädäntö vastaa pöytäkirjan määräyksiä ja suosituksien tavoitteita siltä osin kuin niillä on Suomen osalta merkitystä.

Pöytäkirjan I osassa määritellään käsitteet työtapaturma, ammattitauti, vaaratilanne ja työmatkatapaturma.

Pöytäkirjan II osan määräykset koskevat kirjaamis- ja ilmoittamismenettelyä. Ne edellyttävät viranomaisten kansallisen lainsäädännön ja määräysten mukaisesti työmarkkinajärjestöjä kuultuaan perustavan työtapaturmien, ammattitautien ja tarvittaessa niiksi epäiltyjen tautien, työmatkatapaturmien ja vaaratilanteiden kirjaamista ja ilmoittamista varten järjestelmän, jossa määritellään työnantajien velvollisuuksien lisäksi kirjattava ja ilmoitettava tieto, sen säilytysaika ja tietojen luottamuksellisuus. Tarvittaessa järjestelmässä on määriteltävä se, miten vakuutusyhtiöt, lääkärit ja muut asiaan liittyvät tahot ilmoittavat työtapaturmista ja ammattitaudeista.

Pöytäkirjan III osa koskee kansallisia tilastoja. Se edellyttää jäsenvaltioiden vuosittain julkistavan tilastot, joiden tulee olla siten laadittuja, että ne antavat kuvan koko maan työtapaturmista ja ammattitaudeista. Tilastojen laadinnassa käytettävien luokitusjärjestelmien tulee vastata ILOn tai muiden kansainvälisten järjestöjen käyttämiä luokitusjärjestelmiä.

Pöytäkirjan IV osa sisältää tavanmukaiset ILOn yleissopimuksiin kuuluvat loppumääräykset.

Pöytäkirjan 1 artiklassa määritellään työtapaturma, ammattitauti, vaaratilanne ja työmatkatapaturma. Käsitteet vastaavat tapaturmavakuutuslain (608/1948) 4 §:n mukaista työtapaturman käsitettä, johon luetaan mukaan työmatkatapaturmat sekä ammattitautilain mukaista ammattitautikäsitettä. Kyseisen lain mukaan ammattitauti on sairaus, jonka on pääasiallisesti aiheuttanut työhön liittyvä fysikaalinen, kemiallinen tai biologinen tekijä.

Vuoden 2003 alussa voimaan tulleessa uudessa työturvallisuuslaissa (738/2002) korostetaan työnantajan vastuuta turvallisesta työympäristöstä sekä työntekijän velvollisuutta noudattaa työolosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta. Lain mukaan työnantajan tulee jatkuvasti tarkkailla työympäristöä, työyhteisön tilaa ja työtapojen turvallisuutta. Hänen tulee myös riittävän järjestelmällisesti selvittää ja tunnistaa työstä tai työolosuhteista aiheutuvat haitta- ja vaaratekijät ja arvioida sellaisten työntekijöiden turvallisuutta ja terveyttä uhkaavien vaarojen merkitys, joita ei voida poistaa. Selvittämisessä on otettava huomioon esiintyneet tapaturmat, ammattitaudit ja työperäiset sairaudet sekä vaaratilanteet. Tämä edellyttää sitä, että vaaratilanteet selvästi tunnistetaan vaikka niitä ei olekaan lainsäädännössä erikseen määritelty. Esitetyillä perusteilla artiklan hyväksymiselle ei ole estettä.

Pöytäkirjan 2 artikla koskee kirjaamis- ja ilmoittamisjärjestelmää, johon tulee sisältyä työtapaturmien, ammattitautien ja tarvittaessa niiksi epäiltyjen tautien, työmatkatapaturmien ja vaaratilanteiden kirjaaminen ja ilmoittaminen. Suomessa työtapaturmien ja ammattitautien kirjaamis- ja ilmoittamisvelvollisuus perustuvat tapaturmavakuutuslakiin, sen täytäntöönpanosta annettuun asetukseen (850/1948) ja työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annettuun lakiin (131/1973), joiden säännökset vastaavat artiklan määräyksiä. Lainsäädäntömme ei kuitenkaan edellytä sitä, että työnantajalla olisi käytössään määrätynlainen seurantajärjestelmä vaaratilanteita varten tai sitä, että niistä tulisi ilmoittaa viranomaisille. Kun vaaratilanteiden kirjaamis- ja ilmoittamismenettelyä koskeva määräys voidaan kuitenkin toteuttaa kansallisesti tilanteeseen kulloinkin tarkoituksenmukaisesti sopivimmalla tavalla, voidaan lainsäädäntömme katsoa vastaavan myös tältä osin artiklan määräyksiä. Esitetyillä perusteilla artiklan hyväksymiselle ei ole estettä.

Pöytäkirjan 3 ja 4 artikla edellyttävät järjestelmän määrittelevän työnantajien yllä mainittuihin tapahtumiin liittyvien kirjaamis-, ilmoitus- ja informointivelvollisuuksien ohella kirjattavat tiedot, niiden ylläpitämisen, asianmukaisen käyttämisen, säilytysajan, luottamuksellisuuden sekä niiden ilmoittamiskriteerit ja sitä koskevat määräajat. Tarvittaessa siinä tulee myös määritellä miten vakuutusyhtiöt, lääkärit ja muut asiaan liittyvät tahot ilmoittavat työtapaturmista ja ammattitaudeista. Lisäksi 3 artikla sisältää kiellon, jonka mukaan työnantaja ei saa kohdistaa työtapaturmasta tai ammattitaudista ilmoittavaan työntekijäänsä kosto- tai kurinpitotoimia.

Työnantajan velvollisuudesta pitää työtapaturma- ja ammattitautiluetteloa säädetään tapaturmavakuutuslain täytäntöönpanosta annetun asetuksen 19 §:ssä. Sen mukaan työantajan tulee pitää tapaturmaluetteloa, jossa on ilmoitettava muun muassa työpaikka, työn laatu ja tapaturman aika, vahingoittuneen tai kuolleen työntekijän nimi, ikä ja ammatti, tapaturman syy, vamman laatu ja hoitoa antaneen lääkärin nimi. Asetuksen 23 §:n mukaan kirjaamisvelvollisuus koskee soveltuvin osin ammattitauteja.

Työnantajan ilmoittamisvelvollisuudesta säädetään työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetun lain 22 §:ssä. Sen 1 momentti edellyttää työnantajan viipymättä ilmoittavan työsuojeluviranomaisille sellaiset työtapaturmat ja ammattitaudit, joiden johdosta on suoritettava tapaturmavakuutuslain mukainen tapaturmapaikkatutkimus. Pykälän 2 momentin mukaan lääkärin tulee viipymättä ilmoittaa toteamansa ammattitauti tai työstä johtunut muu sairaalloinen tila työsuojelun piiriviranomaiselle. Silloin kun kysymyksessä on sairaus, jota on syytä epäillä ammattitaudiksi, lääkärin tulee perehtyä työntekijän työolosuhdetietoihin niiden haittatekijöiden osalta, jotka voivat vaikuttaa ammattitaudin syntyyn. Pykälän 3 momentissa säädetään työsuojelun piiriviranomaisen velvollisuudesta toimittaa tiedot työterveyslaitokselle työperäisten sairauksien rekisteriä varten.

Tapaturmavakuutuslain 39 § edellyttää työnantajan viipymättä tekevän vakuutusyhtiölle ilmoituksen tapaturmasta, jonka vakuutuslaitos voi joutua korvaamaan. Ilmoitus tulee tehdä ministeriön vahvistamaa lomaketta käyttäen ja siihen on merkittävä tapaturmassa vahingoittuneen nimi, henkilötunnus ja muut korvauskäsittelyä varten välttämättömät yksilöinti- ja yhteystiedot.

Vaaratilanteiden osalta kirjaamisen ja ilmoittamisen tarkempien menettelytapojen määrittely voidaan myös toteuttaa kansallisesti tilanteeseen kulloinkin tarkoituksenmukaisesti sopivammalla tavalla. Tältä osin vaaratilanteita koskevat määrittelyt sisältyvät työturvallisuuslakiin siten, kuin 2 artiklan kohdalla on kuvattu, ja säännösten on katsottava täyttävän artiklan määräykset.

Edellä mainitut lainkohdat vastaavat artikloiden määräyksiä myös siltä osin kuin ne koskevat kirjattavien ja ilmoitettavien tietojen sisältöä. Henkilötietolaki (523/1999) sisältää tarkemmat määräykset henkilötietojen keräämisestä, tallentamisesta, käytöstä ja luovuttamisesta sekä tietojen säilytysajoista, arkaluonteisten tietojen luottamuksellisuudesta ja erityisestä säilytysajasta. Laki sisältää myös käyttösidonnaisuusperiaatteen. Lakia täydentää yksityisyyden suojasta työelämässä annettu laki (477/2001), joka koskee työnantajan ja työntekijän (myös työnhakijan) välisessä suhteessa kerättäviä henkilötietoja. Työnantaja voi kerätä vain työsuhteen kannalta välittömästi tarpeellisia tietoja. Terveydentilaa koskevien tietojen käsittelystä on erityissäännökset muun muassa niiden luottamuksellisuuden turvaamiseksi. Sanotut lait täyttävät artikloiden luottamuksellisuutta ja käyttötarkoitusta koskevat vaatimukset.

Artikloiden määräyksiä siitä, että kirjaamis- ja ilmoittamismenettelyissä määritellään työnantajan vastuu kirjaamisesta ja ilmoitettujen tapauksien tiedottamisesta työntekijöilleen ja heidän edustajilleen vastaa työturvallisuuslain työnantajan ja työntekijöiden välistä yhteistoimintaa koskeva 17 §, joka edellyttää työnantajan ja työntekijöiden yhteistoimin ylläpitävän ja parantavan työturvallisuutta työpaikalla. Pykälän 2 momentti edellyttää työnantajan antavan työntekijöille riittävän ajoissa tarpeelliset tiedot työpaikan turvallisuuteen, terveellisyyteen ja muihin työolosuhteisiin vaikuttavista asioista sekä niitä koskevista arvioinneista, muista selvityksistä ja suunnitelmista. Työnantajan tulee lisäksi huolehtia siitä, että näitä asioita asianmukaisesti ja riittävän ajoissa käsitellään työnantajan ja työntekijöiden ja heidän edustajiensa kesken. Lisäksi työsuojelun valvonnasta annetun asetuksen (954/1973) 29 §:n mukaan työpaikoilla, joilla työskentelee vähintään kaksikymmentä henkeä säännöllisesti, työsuojelutoimikunnan velvollisuuksiin kuuluu työsuojelun kehittäminen ja seuraaminen ja sitä koskevan tiedotuksen järjestäminen.

Pöytäkirjan 3 artiklan määräystä siitä, ettei työnantajan tule kohdistaa työtapaturmasta tai ammattitaudista ilmoittavaan työntekijäänsä kosto- tai kurinpitotoimia vastaavat työsopimuslain (55/2001) 7 luvun 2 §:n säännökset kielletyistä irtisanomisperusteista sekä sen 2 luvun 2 §:n 1 momentti, jossa kielletään työnantajaa ilman hyväksyttävää perustetta asettamaan työntekijöitään eri asemaan. Vastaavat säännökset sisältyvät valtion virkamieslakiin (750/1994) sekä lakiin kunnallisten viranomaisten palvelussuhdeturvasta (484/1996) ja 1 päivästä marraskuuta 2003 sen tilalle tulevaan lakiin kunnallisesta viranhaltijasta (304/2003). Esitetyillä perusteilla artikloiden hyväksymiselle ei ole estettä.

Pöytäkirjan 5 artikla koskee ilmoitusten sisältöä. Suomessa ilmoitukset toimivaltaiselle viranomaiselle tehdään käyttäen vahvistettua kaavaa. Vuoden 2003 alussa on otettu käyttöön uusi, Euroopan unionin tilastoviraston suosituksiin perustuva lomake, jota käytetään tapaturmavakuutuslain nojalla vakuutuslaitoksille tehtävissä tapaturmailmoituksissa. Lomake vastaa artiklan vaatimuksia. Esitetyillä perusteilla artiklan hyväksymiselle ei ole estettä.

Pöytäkirjan 6 ja 7 artikla koskevat kansallisia tilastoja. Näistä artikla 6 edellyttää ratifioivan jäsenvaltion vuosittain julkistavan maan työtapaturmia ja ammattitauteja koskevat tilastot ja artikla 7, että tilastoinnissa noudatetaan menetelmiä, jotka ovat yhdenmukaisia ILOn tai muiden kansainvälisten järjestöjen käyttämien tilastojen kanssa.

Suomessa tuotetaan ja julkaistaan vuosittain tilastot työtapaturmista ja ammattitaudeista. Lakisääteinen työtapaturma- ja ammattitautitilaston pitäjä on Tapaturmavakuutuslaitosten liitto, jolle vakuutuslaitokset ilmoittavat kalenterivuosittain tiedot sattuneista työtapaturmista ja ammattitaudeista. Tapaturmavakuutuslain 64 §:n mukaisesti mainitun liiton tulee pitää tilastoa mainitussa laissa, ammattitautilaissa sekä valtion virkamiesten tapaturmakorvauksesta annetussa laissa (449/1990) tarkoitetuista työtapaturmista ja ammattitaudeista ja niistä maksetuista korvauksista. Tapaturmavakuutuslaitosten liitto antaa Tilastokeskukselle sen toimialaan kuuluvien yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laadintaa ja julkaisemista varten tarvittavat tiedot.

Tapaturmavakuutuslaitosten liiton ohella ammattitautirekisteriä pitää Työterveyslaitos, joka myös tuottaa tilaston ilmoitetuista tautitapauksista ja ilmoittaa sen Tilastokeskukselle.

Maatalousyrittäjien eläkelaitos tuottaa tilastot maatalousyrittäjäin tapaturmavakuutuslain (1026/1981) mukaisista tapaturmista. Kansallista tilastoa tapaturmista pitää Tilastokeskus. Sekä ammattitautien että työtapaturmien tilastoinnissa noudatetaan kansainvälisiä luokituksia ja niiden virallisia muutoksia.

Esitetyillä perusteilla artikloiden hyväksymiselle ei ole estettä.

Pöytäkirja ei ole ristiriidassa Euroopan yhteisön työtapaturmia ja ammattitauteja koskevien tilastointitavoitteiden kanssa. Niiden mukaan ammattitautien tilastointia kehitetään järjestelmäksi, jolla kerätään tietoa ammattitaudeista sairastuvuus- ja kuolleisuuslukujen tuottamista varten sekä arvioidaan työperäisten sairauksien syntymisen mahdollisia riskejä. Näitä koskevat neuvoston päätöslauselma 88/C28/01 ja komission suositus 90/326/ETY edellyttävät, että kaikki ammattitaudit tulisi tilastoida kattavasti ja että kaikki oleellinen tieto taudeista ja altisteista tulisi kerätä ja tuottaa tilastollista ja epidemiologista tietoa ammattitautien ilmaantumismahdollisuuksista niitä koskevien ehkäisymenetelmien kehittämiseksi.

Suosituksen mukaan jäsenmaiden tulisi työtapaturmia ja ammattitauteja koskevaa kirjaamis- ja ilmoitusjärjestelmää perustaessaan tai uudistaessaan ottaa huomioon ILOn vuodelta 1996 oleva ohjeisto, joka koskee ammattitautien ja työtapaturmien kirjaamista ja ilmoittamista sekä muut asiaan liittyvät oppaat, joita ILO tulevaisuudessa tulee hyväksymään. Tavoitteen mukaisten kansallisten ammattitautiluetteloiden tulisi sisältää vähintään ne sairaudet, jotka on lueteltu työvammatapauksissa myönnettäviä etuja koskevan yleissopimuksen nro 121 liitteenä olevassa vuonna 1980 uudistetussa ammattitautien I luettelossa sekä mahdollisuuksien mukaan myös nyt puheena olevan suosituksen liitteessä mainitut sairaudet. Lisäksi niiden tulisi sisältää erillinen osio ammattitaudeiksi epäillyistä sairauksia.

Suosituksen mukaan sen liitteenä olevan ammattitautiluettelon ajanmukaisuus tarkistetaan siten, että se säännöllisesti päivitetään ILOn hallintoneuvoston kokoon kutsumissa kolmikantaisissa asiantuntijakokouksissa. Hallintoneuvoston hyväksymä uusi, tarkistettu luettelo korvaa aikaisemman luettelon. Se lähetetään jäsenmaille, joiden tulee tarkistaa omat kansalliset ammattitautiluettelonsa sen mukaisesti ja toimittaa ne ILOlle. Tilastojen vertailun helpottamiseksi jäsenmaiden tulisi myös toimittaa ILOlle vuosittain tilastot todetuista työtapaturmista, ammattitaudeista, sekä tarvittaessa vaaratilanteista ja työmatkatapaturmista.

Suosituksen 2 kappaleen mukaan kansallisten ammattitautiluetteloiden tulisi sisältää myös osio niistä sairauksista, joita epäillään ammattitaudeiksi.

Suomen kansallinen ammattitautiluettelo sisältyy ammattitautiasetukseen. Luettelo sisältää työvammatapauksissa myönnettäviä etuja koskevan yleissopimuksen liitteenä olevan ammattitautilistan vuodelta 1980 lukuun ottamatta "tervan, pien, bitumin, mineraaliöljyn, antraseenin tai näiden seosten aiheuttamaa ihosyöpää". Nämä altisteet sisältyvät kuitenkin ammattitautinimitykseen "alifaattiset, aromaattiset ja alisykliset hiilivedyt". Suurin osa muista uuden suosituksen liitteenä olevista ammattitautiluettelon sairauksista joko mainitaan ammattitautiasetuksen luettelossa tai ne sisältyvät ammattitautilain määritelmään kemiallisten, fysikaalisten tai biologisten tekijöiden aiheuttamista sairauksista työssä.

Vaikka Suomen ammattitautiluettelo ei sisällä suosituksen mukaista erillistä osiota ammattitaudeiksi epäillyistä sairauksista, kyseiset sairaudet rekisteröityvät hoitavan lääkärin välityksellä työsuojeluviranomaisille ja Työterveyslaitoksen ylläpitämään työperäisten sairauksien rekisteriin. Täten Suomen lainsäädännön voidaan käytännössä katsoa täyttävän suosituksen tavoitteen myös tältä osin.

Suosituksen tavoitteena oleva kirjaamis- ja ilmoitusmenettelyn harmonisoiminen on yhdenmukainen Euroopan komission vuosien 2002–2006 työsuojelustrategian kanssa (neuvoston päätelmät 2002/C161/01 kohdat I.1 ja II.6) sikäli, että myös Euroopan yhteisön ammattitautisuositus 90/326/ETY sisältää suosituksen tapaan erillisen luettelon ammattitaudiksi epäillyistä sairauksista ja niiden aiheuttajista.

Suosituksen I osassa määritellään soveltamisalan lisäksi osuustoiminnan käsite, sitä koskevat arvot ja sen toimintaa ohjaavat periaatteet. Se on luonteeltaan yleinen ja sitä tulisi soveltaa kaikkiin osuuskuntiin toimialasta riippumatta. Osa sisältää myös luettelon toimenpiteistä, joilla osuuskuntien toimintamahdollisuuksia ja kilpailukykyä voitaisiin parantaa. Erityisesti tulisi pyrkiä edistämään sellaisten osuuskuntien toimintaedellytyksiä, jotka pyrkivät parantamaan heikoimmassa asemassa olevien ryhmien osallistumismahdollisuuksia.

Suosituksen II osa koskee lainsäädäntöä ja politiikkaa. Osuustoimintaa tulisi kehittää yhdenvertaisesti muun liiketoiminnan rinnalla muistaen, että osuuskuntien toiminta liittyy usein työllisyyden kehittämiseen tai heikoimmassa asemassa olevien alueiden tai ryhmien tukemiseen. Suosituksen mukaan niiden toimintaa voitaisiin tukea verohelpotuksin tai avustuksin silloin, kun se liittyy heikoimmassa asemassa olevien väestöryhmien aseman parantamiseen. Tavoitteiden joukossa mainitaan naisten osuustoimintaan, erityisesti johtotehtäviin, osallistumisen lisääminen. Kansallisella politiikalla tulisi varmistaa muun muassa se, että osuuskunnissa noudatetaan työoikeudellista lainsäädäntöä ja työsuojelua koskevia säännöksiä, edistetään tasa-arvoa ja osuuskuntien luotonsaantimahdollisuuksia sekä osuustoimintaa koskevaa tietoa.

Suosituksen III osan tavoitteet liittyvät julkisen vallan toimenpiteisiin osuustoiminnan edistämiseksi. Osuuskuntia koskevaa toimintapolitiikkaa ja lainsäädäntöä tulisi kehittää yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa ottaen huomioon osuustoiminnan arvot ja periaatteet. Lisäksi osa sisältää luettelon tukipalveluista, joilla voitaisiin edistää osuuskuntien mahdollisuuksia.

Suosituksen IV osa koskee työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen ja osuustoimintajärjestöjen keskinäisiä suhteita. Työmarkkinajärjestöjen ja osuuskuntien tulisi yhteisvoimin osallistua osuustoiminnan kehittämiseen. Tarvittaessa työnantajajärjestöjen tulisi hyväksyä jäsenikseen osuuskuntia, jotka sitä haluavat. Myös työntekijäjärjestöjen tulisi tukea jäsentensä osallistumista osuustoimintaan sekä osuuskuntien perustamista, jos sillä voidaan edistää työpaikkojen syntymistä. Luvussa korostetaan myös osuustoimintajärjestöjen merkitystä aktiivisten suhteiden luomisessa ja ylläpitämisessä sekä niiden velvollisuutta huolehtia jäsentensä ja työntekijöidensä inhimillisten voimavarojen kehittämisestä.

Suosituksen V osa koskee kansainvälistä yhteistyötä. Tavoitteen mukaan sitä tulee helpottaa erilaisin tiedon ja informaation vaihtoon liittyvin toimenpitein sekä kehittämällä kansainvälisiä yhteyksiä, harjoittelunvaihtoa ja tutkimusta.

Osuustoiminnan edistämistä koskeva suositus korostaa osuustoiminnan merkitystä taloudellista yhteistoimintaa edustavan taloussektorin osana. Voimakas ja vahva osuustoimintasektori nähdään keinona, jonka avulla voidaan vastata moniin yhteiskunnan sosiaalisiin ja taloudellisiin tarpeisiin sekä lisätä väestön osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia.

Suomessa osuustoimintaa säätelee osuuskuntalaki, joka tuli voimaan vuoden 2002 alussa. Sen mukaan osuuskunnan tarkoituksena on taloudellisen toiminnan harjoittaminen siten, että jäsenet käyttävät hyväkseen osuuskunnan tarjoamia palveluita. Osuuskunta voidaan perustaa myös aatteellista tarkoitusta varten. Laki mahdollistaa sen, että osuuskunnat voivat harjoittaa liiketoimintaansa nykyaikaisen yritystoiminnan edellyttämällä tavalla ja huomioi ne tasavertaisina yritysmuotoina muiden yritysmuotojen rinnalla. Se helpottaa osuuskuntien perustamista ja hallinnoimista sekä edistää jäsen- ja sijoittajarahoituksen hankintaa ja parantaa rahoituksen hankkimismahdollisuuksia. Osuuskuntalaki ja siihen liittyvä muu lainsäädäntö vastaavat suosituksen tavoitteita myös avoimen jäsenyyden suhteen. Käytännössä kuitenkin lähes kaikissa osuuskunnissa sovelletaan osuuskuntalain pääsääntöä, jonka mukaan jäsenyys ei ole lähtökohtaisesti avoin.

Suosituksen mukaan osuustoimintaa, jonka tarkoituksena on työllistäminen tai syrjäytyneiden alueiden tai väestöryhmien kehittäminen, tulisi tukea julkisin varoin. Perinteisten osuuskuntien rinnalle syntyneet uusosuuskunnat ovat usein pieniä työntekijöiden ja yrittäjien keskinäisiä osuuskuntia, jotka toimivat jäsentensä tuottamien palvelujen markkinointikanavina. Taloudellisen luonteensa ohella niillä on vahva henkilöyhteisön piirre. Sen lisäksi, että ne vahvistavat jäsentensä taloudellista asemaa, ne pyrkivät tuottamaan palveluja ja mahdollistamaan sosiaalisen osallistumisen. Uusosuustoiminnalla on läheinen yhteys niin sanottuun sosiaaliseen yritystoimintaan, jota koskevaa lainsäädäntöä parhaillaan valmistellaan. Eräiden työllisyysmäärärahojen käytöstä annetun valtioneuvoston asetuksen (1345/2002) mukaan tällaisten osuuskuntien toimintaa voidaan tukea omatoimisuusavustuksella, jos sen tarkoituksena on työn ja työntekomahdollisuuksien järjestäminen työttömille ja toiminnalla arvioidaan olevan kannattavan toiminnan edellytykset. Avustuksella voidaan parantaa syrjäytyneiden ja heikoimmassa asemassa olevien yksilöiden tai ryhmien sosiaalista ja taloudellista hyvinvointia sekä mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Omatoimisuustuen myöntäjinä Työvoima- ja elinkeinokeskusten työvoimaosastot toteuttavat myös suosituksen tavoitteen siitä, että osuuskuntia koskevista toimenpiteistä tulisi päättää paikallisella tasolla.

Suositus pyrkii myös lisäämään naisten osallistumista osuustoimintaan ja edistämään sukupuolten tasa-arvoa. Suomen työllisyyspolitiikassa on erityisesti pyritty edistämään naisyrittäjyyttä, jota on kannustettu muun muassa naisyrittäjälainoilla ja naisyrittäjäkoulutuksella ja muilla naisille tarkoitetuilla koulutusmalleilla. Työhallinnon vuosien 2001–2003 strategian eräs osa-alue kohdistuu juuri naisten ja maahanmuuttajien yrittäjyyden sekä uusosuuskuntien toiminnan edistämiseen.

Osuustoimintaan niin kuin muuhunkin liiketoimintaan sovelletaan naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annettua lakia (609/1986), jonka tarkoituksena on sukupuoleen perustuvan syrjinnän estämisen ohella naisten ja miesten välisen tasa-arvon edistäminen ja naisten aseman parantaminen erityisesti työelämässä. Lisäksi työsopimuslain 2 luvun 2 §:ssä säädetään syrjintäkiellosta.

Suomen lainsäädäntö vastaa myös suosituksen tavoitetta työsuojelun osalta. Työsuhteessa tehtyyn työhön sovelletaan työn laadusta riippumatta pääsääntöisesti työoikeudellista lainsäädäntöä eikä työsuojelua koskevien säännösten soveltaminen ole riippuvainen siitä, missä oikeudellisessa muodossa työnantaja harjoittaa toimintaansa. Työsuojeluviranomaiset valvovat työsuhteen ehtojen toteutumista työn luonteesta riippumatta.

Useiden suosituksen tavoitteiden joukossa painotetaan koulutuksen ja sen kehittämisen merkitystä. Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (630/1998), ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain (631/1998) sekä ammattikorkeakoululain (351/2003) säännökset tukevat suosituksen tavoitteita. Myös Suomen työllisyyspolitiikan toimintasuunnitelman mukaisen elinikäisen oppimisen politiikan tarkoituksena on kansalaisten osaamisen kehittäminen niin, että kullakin olisi mahdollisuus sen hetkisen elämäntilanteensa edellyttämän osaamisen hankkimiseen tai parantamiseen.

Euroopan unionissa ei ole harmonisoitu osuuskuntia koskevaa yhteisöoikeutta. Vireillä oleva asetusehdotus Eurooppa-osuuskuntaa koskevaksi säätelyksi ei ole ristiriidassa osuustoiminnan edistämistä koskevan suosituksen tavoitteiden kanssa.

Yleissopimukseen nro 155 liittyvä pöytäkirja tulee voimaan kahdentoista kuukauden kuluttua siitä päivästä, jolloin Kansainvälisen työtoimiston pääjohtaja on rekisteröinyt kahden jäsenvaltioin ratifioinnit. Sen jälkeen pöytäkirja tulee kunkin jäsenvaltion osalta voimaan kahdentoista kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona pääjohtaja on rekisteröinyt sen ratifioinnin.

Pöytäkirjan ratifioinut jäsenvaltio voi irtisanoa pöytäkirjan aina silloin, kun yleissopimuksen 25 artikla mahdollistaa irtisanomisen lähettämällä siitä ilmoituksen Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajalle rekisteröitäväksi. Jos jäsenvaltio irtisanoo yleissopimuksen sen 25 artiklassa edellytetyllä tavalla, irtisanominen merkitsee myös tämän pöytäkirjan irtisanomista. Mainituin tavoin toteutettu irtisanominen tulee voimaan vuoden kuluttua siitä kun se on rekisteröity.

Yleissopimuksen 25 artiklan mukaan jäsenvaltio, joka on ratifioinut mainitun yleissopimuksen voi sanoa sen irti kymmenen vuoden kuluttua siitä päivästä, jolloin yleissopimus on alun perin tullut voimaan, lähettämällä ilmoituksen irtisanomisesta Kansainvälisen työtoimiston pääjohtajalle rekisteröintiä varten. Kyseinen irtisanominen tulee voimaan vasta vuoden kuluttua sen rekisteröimispäivämäärästä.

Yleissopimuksen ratifioinut jäsenvaltio, joka ei vuoden kuluessa edellisessä kappaleessa mainitun kymmenen vuoden päättymisestä käytä tämän artiklan mukaista irtisanomisoikeuttaan, on sidottu noudattamaan yleissopimusta seuraavan kymmenvuotiskauden ajan ja saa sen jälkeen irtisanoa tämän yleissopimuksen kunkin kymmenenvuotiskauden päätyttyä tässä artiklassa määrätyin ehdoin.

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaisesti eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä tai ovat muutoin merkitykseltään huomattavia tai vaativat perustuslain mukaan muusta syystä eduskunnan hyväksymisen.

Valtiosopimuksen tai muun kansainvälisen velvoitteen määräys on luettava lainsäädännön alaan kuuluvaksi, 1) jos määräys koskee jonkun perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, 2) jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita, 3) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla taikka 4) jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on olemassa lain säännöksiä tai 5) siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Kansainvälisen velvoitteen määräys kuuluu näiden perusteiden mukaan lainsäädännön alaan riippumatta siitä, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11/2000 vp, PeVL 12/2000 vp).

Edellä tämän esityksen yksityiskohtaisten perustelujen jaksossa 1.2. on selvitetty yksityiskohtaisesti yleissopimukseen nro 155 liittyvän pöytäkirjan määräyksien suhdetta Suomen lainsäädäntöön. Esityksen perusteella pöytäkirjan 1 ja 2 artikloiden määräykset, jotka koskevat työtapaturman, ammattitaudin ja työmatkatapaturman käsitteitä sekä työtapaturmien ja ammattitautien ja tarvittaessa vaaratilanteiden, työmatkatapaturmien ja ammattitaudeiksi epäiltyjen tautien kirjaamis- ja ilmoittamisjärjestelmää kuuluvat lainsäädännön alaan, koska niistä säädetään ammattitautilaissa, tapaturmavakuutuslaissa, työturvallisuuslaissa sekä työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetussa laissa.

Pöytäkirjan 3 ja 4 artiklan määräykset, jotka koskevat työnantajien vastuuta työtapaturmien, ammattitautien ja tarvittaessa vaaratilanteiden, työmatkatapaturmien ja ammattitaudeiksi epäiltyjen kirjaamisesta ja ilmoittamisesta sekä kirjattavien tietojen sisältöä, ilmoittamisperusteita ja ilmoitusten määräaikoja kuuluvat lainsäädännön alaan, koska niistä säädetään työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetussa laissa ja tapaturmavakuutuslaissa. Artikloiden määräykset, jotka koskevat kirjaamis- ja ilmoittamismenettelyn tiedottamisesta työntekijöille, kirjattujen tietojen asianmukaista ylläpitämistä, käyttötarkoitusta, säilytysaikoja ja luottamuksellisuutta, kuuluvat lainsäädännön alaan, koska niistä säädetääntyöturvallisuuslaissa, henkilötietolaissa ja yksityisyyden suojasta työelämässä annetussa laissa. Lisäksi 3 artiklan määräys, joka kieltää työnantajaa kohdistamasta työtapaturmasta tai ammattitaudista ilmoittavaan työntekijäänsä kosto- tai kurinpitotoimia, kuuluu lainsäädännön alaan, koska kielletyistä irtisanomisperusteista ja tasapuolisesta kohtelusta säädetään työsopimuslaissa, valtion virkamieslaissa ja kunnallisten viranomaisten palvelussuhdeturvasta annetussa laissa ja sen 1 päivästä marraskuuta 2003 korvaavassa kunnallisesta viranhaltijasta annetussa laissa.

Pöytäkirjan 6 artiklan määräys, joka koskee työtapaturma- ja ammattitautitilastojen julkistamista kuuluu lainsäädännön alaan, koska siitä säädetään tilastolaissa (62/1994).

Kansainvälisen työjärjestön perussäännön 19 artikla edellyttää kunkin jäsenvaltion saattavan yleiskokouksen hyväksymät yleissopimukset ja suositukset määräajassa yleiskokouksen päättymisestä toimivaltaisen valtioelimen käsiteltäväksi lainsäädäntö- ja muita toimia varten. Tästä johtuen yleissopimukseen nro 155 liittyvä pöytäkirja ja ammattitautien luetteloa sekä työtapaturmien ja ammattitautien kirjaamista ja ilmoittamista koskeva suositus nro 194 sekä osuustoiminnan edistämistä koskeva suositus nro 193 tulee saattaa eduskunnan käsiteltäväksi.

Yleissopimukseen nro 155 liittyvä pöytäkirja ei sisällä määräyksiä, jotka koskisivat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Näin ollen pöytäkirja voidaan hallituksen käsityksen mukaan hyväksyä äänten enemmistöllä ja ehdotus sen voimaansaattamislaiksi tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi Genevessä pidetyssä Kansainvälisessä työkonferenssissa 20 päivänä kesäkuuta 2002 hyväksytyn pöytäkirjan, joka liittyy Kansainvälisen työjärjestön työturvallisuutta ja työterveyttä koskevaan yleissopimukseen nro 155, ja

että Genevessä pidetyssä Kansainvälisessä työkonferenssissa 20 päivänä kesäkuuta 2002 hyväksytyt Kansainvälisen työjärjestön suositukset nro 194 ja 193, jotka koskevat ammattitautien luetteloa sekä työtapaturmien ja ammattitautien kirjaamista ja ilmoittamista sekä osuustoiminnan edistämistä, otetaan huomioon tulevassa lainsäädäntötyössä sikäli kuin se on tarkoituksenmukaista ja mahdollista.

Koska yleissopimukseen nro 155 liittyvä pöytäkirja sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi samalla seuraava lakiehdotus:

Lakiehdotus

Lakiehdotukset

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Genevessä pidetyssä Kansainvälisessä työkonferenssissa 20 päivänä kesäkuuta 2002 hyväksytyn Kansainvälisen työjärjestön työturvallisuutta ja työterveyttä koskevaan yleissopimukseen liittyvän pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.

---

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2003

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Työministeri
Tarja Filatov