Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry esitykseen

Puutteelliset hakuehdot

HE 53/2003
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ajoneuvoverosta annetun lain 6 §:n muuttamisesta

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ajoneuvoverosta annettua lakia. Ajoneuvoveron määrää ehdotetaan korotettavaksi 10 eurolla.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. Lakia sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2004 toimitettavassa ajoneuvoverotuksessa.

Esitys liittyy valtion vuoden 2004 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.


PERUSTELUT

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

Ajoneuvoverosta annetun lain (1111/1996) mukaan henkilöautoista ja pakettiautoista suoritetaan valtiolle ajoneuvoveroa. Ajoneuvoveron verokautena on kalenterivuosi. Veron määrä on 84 euroa ajoneuvolta, joka on ensimmäisen kerran otettu käyttöön ennen 1 päivää tammikuuta 1994 ja 117 euroa ajoneuvosta, joka on otettu käyttöön tuon ajankohdan jälkeen. Vuoden 2003 kesäkuun lopussa ajoneuvorekisterissä oli noin 1,3 miljoonaa ajoneuvoa, joiden vero on 84 euroa, ja hieman alle 1,2 miljoonaa ajoneuvoa, joiden vero on 117 euroa.

Valtiontaloudellisista syistä ehdotetaan, että vuotuista ajoneuvoveroa korotettaisiin 10 eurolla ajoneuvoa kohden. Korotus olisi saman suuruinen sekä 84 euron että 117 euron veroon, jolloin siis uudet veron määrät olisivat vastaavasti 94 euroa ja 127 euroa. Ajankohta, joka jakaisi ajoneuvot ensimmäisen käyttöönoton perusteella näihin ryhmiin, olisi sama kuin tähänkin asti.

2. Esityksen vaikutukset

Esitetty ajoneuvoveron korotus lisäisi ajoneuvoveron tuottoa noin 27 miljoonalla eurolla vuositasolla. Voidaan arvioida, että ennen vuoden 1994 alkua käyttöön otettuja ajoneuvoja on vuoden 2004 aikana rekisterissä noin 1,2 miljoonaa kappaletta ja sitä uudempia ajoneuvoja hieman yli 1,3 miljoonaa kappaletta. Korotuksesta noin 13 miljoonaa euroa kertyisi ensiksi mainitusta ryhmästä ja suunnilleen 15 miljoonaa euroa niistä ajoneuvoista, jotka on ensimmäisen kerran otettu käyttöön vuoden 1994 alun jälkeen.

Esityksellä ei ole hallinnollisia tai organisaatioon kohdistuvia vaikutuksia.

3. Asian valmistelu

Esitys on valmisteltu virkatyönä valtiovarainministeriössä.

4. Voimaantulo

Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen kun se on hyväksytty ja vahvistettu. Korotettua ajoneuvoveroa kannettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2004 toimitettavassa ajoneuvoverotuksessa.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiesitys:

Lakiehdotus

Lakiehdotukset

Laki ajoneuvoverosta annetun lain 6 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan ajoneuvoverosta 20 päivänä joulukuuta 1996 annetun lain (1111/1996) 6 §, sellaisena kuin se on laissa 928/2001, seuraavasti:

6 §
Ajoneuvoveron määrä

Ajoneuvoveron määrä on 94 euroa ajoneuvosta, joka on otettu käyttöön ennen 1 päivää tammikuuta 1994, ja 127 euroa ajoneuvosta, joka on otettu käyttöön mainittuna päivänä tai sen jälkeen.


Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 200 .

Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran vuoden 2004 ajoneuvoverotuksessa.


Helsingissä 16 päivänä syyskuuta 2003

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Valtiovarainministeri
Antti Kalliomäki

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.