Esityksessä ehdotetaan, että Eduskunta hyväksyisi Tunisian kanssa 4 päivänä lokakuuta 2001 allekirjoitetun sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen ja voimaansaattamislakiehdotuksen. Sopimuksen tarkoituksena on selkiinnyttää erityisesti sijoituksia koskevia oikeudellisia perusteita maiden välillä sekä edistää ja tiivistää taloudellista yhteistyötä Tunisian kanssa. Sopimuksen avulla halutaan varmistaa suotuisat edellytykset toisen sopimuspuolen kansalaisten ja yritysten sijoituksille toisessa sopimusmaassa sekä tunnustetaan tarve suojella niitä.

Sopimus tulee voimaan kolmenkymmenen päivän kuluttua siitä, kun sopimuspuolet ovat ilmoittaneet toisilleen täyttäneensä valtiosäännöissään sopimuksen voimaantulolle asetetut vaatimukset. Esitykseen sisältyy lakiehdotus eräiden lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin sopimus tulee voimaan.

---

Nykyisen Tunisian valtion alueella oli aikojen alussa lukuisia hallitsijoita, kuten roomalaiset, vandaalit ja bysanttilaiset. Ensimmäinen arabien invaasio saapui 700-luvulla jKr., jolloin islam sai jalansijan alueella. Lyhyen 1500-luvulla olleen espanjalaiskauden jälkeen turkkilaiset olivat alueen isäntiä vuoteen 1881 asti. Tällöin ranskalaiset pakottivat paikalliset hallitsijat hyväksymään Tunisian ranskalaiseksi protektoraatiksi.

1900-luvun alussa alueen itsenäisyyspyrkimykset kasvoivat, ja 1930-luvulta lähtien tämän taistelun voimakkaimpia puolestapuhujia oli Habib Bourgiba. Maan itsenäistyttyä vuonna 1956 hänestä tuli Tunisian ensimmäinen presidentti. Bourgiba hallitsi kaikkiaan 31 vuotta ja tänä aikana maa oli muodollisesti tasavalta, mutta käytännössä sitä johti itsevaltias. Bourgiban syrjäytti vallasta vuonna 1987 pääministeri Zine El Abidine Ben Ali. Uuden presidentin aikana maan demokratisoituminen on päässyt käyntiin. Oppositiossa olevan islamistipuolue on kuitenkin edelleen kielletty. Talouselämä on kasvanut nopeasti ja avautunut tuntuvasti valtion samalla jatkaessa jo Bourgiban aloittamia sosiaalisia uudistuksia. Tavoitteena on ollut ulkovaltojen tunnustuksen saaminen Tunisian yhteiskunnan modernille eurooppalaiselle luonteelle. Maan vakaus on pyritty säilyttämään tiukan sisäisen turvallisuuden, tasaisen taloudellisen kasvun ja sosiaalipolitiikan avulla.

Tunisian merkittävimpiä luonnonvaroja ovat öljy, fosfaatti, rautamalmi, lyijy, sinkki ja suola, joista tärkeimmät vientituotteet ovat fosfaatti ja öljy. Taloudelliset uudistukset ovat onnistuneet hyvin EU:n komission, Maailmanpankin ja IMF:n tuella. Bruttokansantuote on vuosittain kasvanut ja inflaatio alentunut. Tunisian talouden tärkeimmät haasteet ovat työpaikkojen lisääminen, yksityistäminen, palvelusektorin liberalisointi sekä ulkomaisten investointien lisääminen. Tunisiaa pidetään tällä hetkellä Afrikan mantereen kilpailukykyisimpänä maana.

Tunisia oli EU:n ensimmäinen assosiaatiopartneri arabimaista. Sopimus tuli voimaan 1.3.1998, mikä avasi tullivapaan kaupan lähes kaikille tuotteille EU-maissa. Vuoteen 2008 mennessä vapaakauppa-alue astuu kokonaisuudessaan voimaan. EU on Tunisialle tärkein kauppakumppani (vienti 78 % ja tuonti 72 %). Tunisialla on käynnissä neuvottelut vapaakauppasopimuksesta Marokon, Jordanian ja Egyptin kanssa ja se pyrkii aktivoimaan Maghreb-liittoa. Ongelmana EU:n Tunisiasuhteissa ovat olleet maan demokratisoitumisprosessin edistyminen ja erityisesti kansalais- ja ihmisoikeudet, sillä hallituksen politiikka ei ole vastannut EU:n odotuksia.

Suomen ja Tunisian kauppasuhteet ovat olleet vakaat viimeiset kymmenen vuotta ja Suomi on vuosittain kasvattanut vientiään. Vuonna 2000 viennin arvo oli 297 mmk (+52 % verrattuna vuoteen 1999). Tunisia on Suomen viidenneksi suurin markkinamaa Afrikassa. Suomen vienti on ollut lähinnä metsäteollisuustuotteita, joista sahatavaraa 75 %. Suomalaisten yritysten etabloituminen Tunisiaan on toistaiseksi vähäistä verrattuna esimerkiksi ruotsalaisiin yrityksiin. Myönteistä kehitystä voitaneen odottaa vapaakauppa-alueen tuomien etujen konkretisoituessa. Samoin investointisuojasopimuksella on tärkeä merkitys monien suomalaisyritysten kannalta. Tunisian markkinoista ovat olleet kiinnostuneita erityisesti metsäteollisuus- ja telekommunikaatioyritykset

Suomella on ennestään voimassa sijoitusten suojelua koskevat sopimukset seuraavien maiden kanssa: Egypti (SopS 3/1982), Kiina (SopS 4/1986), Sri Lanka (SopS 54/1987), Malesia (SopS 79/1987), Unkari (SopS 20/1989), Venäjä (tehty Neuvostoliiton kanssa, SopS 58/1991, muutospöytäkirja SopS 57/1999), Tshekki (tehty Tshekin ja Slovakian liittotasavallan kanssa, SopS 73/1991), Viro (SopS 104/1992), Latvia (SopS 5/1993), Romania (SopS 121/1992), Liettua (SopS 119/1992), Uzbekistan (SopS 74/1993), Ukraina (SopS 6/1994), Valko-Venäjä (SopS 89/1994), Turkki (SopS 29/1995), Chile (SopS 23/1996), Vietnam (SopS 27/1996), Argentiina (SopS 21/1996), Korean tasavalta (SopS 25/1996), Thaimaa (SopS 35/1996), Slovakia (tehty Tshekin ja Slovakian liittotasavallan kanssa, SopS 73/1991), Peru (SopS 33/1996), Arabiemiraattien liitto (SopS 22/1997), Kuwait (SopS 32/1997), Indonesia (SopS 34/1997), Moldova (SopS 42/1997), Kazakstan (SopS 20/1998), Puola (SopS 28/1998), Albania (SopS 16/1999), Oman (SopS 18/1999), Bulgaria (SopS 50/1999), Filippiinit (SopS 52/1999), Libanon (SopS 4/2000), Slovenia (SopS 37/2000), Meksiko (SopS 54/2000), Etelä-Afrikan tasavalta (SopS 8/2001), Bosnia ja Hertsegovina (SopS 77/2001) ja Ecuador (SopS 79/2001).

Sopimukseen liittyvät määräykset tähtäävät lähinnä yritysten sijoituksiin kohdistuvan mielivaltaisen kohtelun mahdollisuuksien vähentämiseen ja sijoitusympäristön ennakoitavuuden lisäämiseen kohdemaassa. Sopimus pyrkii vähentämään ulkomaisiin sijoituksiin liittyvää poliittista maariskiä ja alentamaan siten yritysten sijoituskynnystä. Sopimuksella halutaan vaikuttaa myös ulkomaisiin sijoituksiin liittyviä rahoituskustannuksia alentavasti.

Sopimuksessa määritellään sijoittajan ja sijoituksen käsitteet sekä sopimuksen maantieteellinen soveltamisala. Sopimuksella edistetään sijoituksia yleisesti ja suojellaan maahan tehtyjä sijoituksia.

Sopimuksen mukaan kumpikin sopimuspuoli myöntää alueellaan toisen sopimuspuolen sijoittajien sijoituksille oikeudenmukaisen ja tasapuolisen kohtelun ja täyden suojelun ja turvan. Tällaisiin sijoituksiin on sovellettava vähintään yhtä edullista kohtelua kuin omien sijoittajien tai kolmansien maiden sijoittajien sijoituksille, riippuen siitä kumpi kohtelu on sijoittajan kannalta edullisempi.

Sopimuksen tarkoittamia sijoituksia voi kansallistaa, pakkolunastaa tai muuten ottaa haltuun, mutta ainoastaan ei-syrjivältä pohjalta ja yleisen edun sitä edellyttäessä. Toimenpiteeseen voidaan ryhtyä vain välitöntä, riittävää ja tosiasiallista korvausta vastaan asianmukaisin laillisin menettelyin.

Sodasta, aseellisesta selkkauksesta, hätätilasta tai vastaavasta johtuva sijoitusten kärsimä vahinko on hyvitettävä tai korvattava vähintään samantasoisesti kuin oman maan tai kolmansien maiden sijoittajien osaksi tuleva hyvitys.

Sopimus mahdollistaa varojen välittömän siirtovapauden vaihdettavissa valuutoissa sekä juoksevien maksujen että pääomien osalta.

Mikäli sijoittajan ja toisen sopimuspuolen välillä syntyy riitaisuuksia, on sopimuksessa määräykset tuomioistuin- ja kansainvälisestä välimiesmenettelystä. Sopimuksen tulkintaan ja soveltamiseen liittyvät erimielisyydet sopijapuolten välillä ratkaistaan kutakin yksittäistapausta varten perustettavassa kansainvälisessä välimiesoikeudessa.

Esitys sisältää ehdotuksen blankettilaiksi, jolla saatetaan voimaan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset.

Esityksellä ei ole suoranaisia valtiontaloudellisia vaikutuksia. Esityksellä pyritään edistämään suomalaisten yritysten toimintamahdollisuuksia toisessa sopimusmaassa luomalla niiden sijoitustoiminnalle suotuisammat ja turvatummat edellytykset.

Aloite investointisuojasopimuksen solmimiseksi tuli vuonna 1992 Tunisian taholta. Neuvottelujen käynnistämistä ei tuolloin pidetty ajankohtaisena, mutta vientimme suotuisa kehitys sekä EU-jäsenyytemme mukanaan tuoma aktiivisempi suhtautuminen taloudelliseen yhteistyöhön Pohjois-Afrikan maiden kanssa sai teollisuutemme näkemyksen muuttumaan myönteisemmäksi Tunisian tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Neuvottelujen ensimmäinen kierros käytiin siten Tunisissa 2―4.10.1995. Neuvottelutuloksena parafoitiin teksti, jossa eräitä keskeisiä kohtia jäi kuitenkin avoimeksi. Kun näistä ei kirjeenvaihtoteitse päästy yhteisymmärrykseen päätettiin Tunisian ulkoministerin Suomenvierailun yhteydessä vuonna 1998 järjestää toinen neuvottelukierros, joka pidettiin Helsingissä 4―5.2.1999. Näiden neuvottelujen päätteeksi parafoitiin uusi sopimusteksti, jossa avoimeksi jääneet kohdat sovittiin ja samalla ajanmukaistettiin useat aikaisemmin parafoidun tekstin artiklat.

Ulkoasiainministeriö pyysi sopimuksen hyväksymistä varten lausunnot ministeriön ulkopuolisilta tahoilta, kauppa- ja teollisuusministeriöltä, oikeusministeriöltä, opetusministeriöltä, sosiaali- ja terveysministeriöltä, työministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, Suomen Pankilta, Finnvera Oy:ltä, Keskuskauppakamarilta, Teollisuuden ja Työnantajain keskusliitolta, Kemianteollisuus ry:ltä, Metsäteollisuus ry:ltä ja Metalliteollisuuden keskusliitolta.

Sopimus allekirjoitettiin 4 päivänä lokakuuta 2001 Tunisissa. Suomen puolelta sopimuksen allekirjoitti ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasi ja Tunisian puolelta kansainvälisen yhteistyön ja ulkomaisten investointien ministeri Fethi Merdassi.

Suomen ja Tunisian välisessä sopimuksessa sijoitusten edistämisestä ja vastavuoroisesta suojaamisesta on tavanomaiset määritelmät sijoituksista, tuotoista, sijoittajista sekä sopimuksen maantieteellisestä sovellutusalasta (art. 1).

Kumpikin sopimuspuoli sitoutuu edistämään sekä suojelemaan alueellaan olevia toisen sopimuspuolen sijoittajien sijoituksia ja myöntämään niille oikeudenmukaisen kohtelun ja täysimääräisen suojan sekä pidättäytymään kohtuuttomista ja mielivaltaisista sijoituksia rasittavista toimista. Kumpikin sopimuspuoli julkaisee lakinsa ja määräyksensä, jotka voivat vaikuttaa toisen sopimuspuolen sijoittajien sijoituksiin niiden alueella (art. 2).

Toisen sopimuspuolen sijoittajille ja heidän sijoituksilleen taataan kansallinen tai suosituimman maan kohtelu sen mukaan kumpi on sijoittajan kannalta edullisempi (art. 3).

Sodan, kapinan, kansallisen hätätilan tai muun vastaavan tapahtuman aiheuttamat menetykset korvataan sopimusvaltion sijoittajille suosituimmuusperiaatetta noudattaen tai kansallisen kohtelun periaatteen mukaisesti riippuen siitä, kumpi menettely on sijoittajalle edullisin (art. 4).

Omaisuuden kansallistaminen ja pakkolunastus tulevat kysymykseen ainoastaan yleisen edun vaatiessa ja syrjimättömyyden pohjalta. Niistä on suoritettava välitön ja riittävä korvaus. Korvauksen arvo määräytyy sijoituksen markkina-arvon mukaan ja korvauksen viivästymisestä on suoritettava oikeudenmukainen korvaus. Korvaus on viipymättä siirrettävissä toisen sopimuspuolen alueelle (art. 5).

Sopimuspuolet takaavat toisen sopimuspuolen sijoittajien sijoituksiin liittyvien maksujen ja pääomien vapaan siirron. Siirrot tapahtuvat rajoituksitta ja viipymättä vaihdettavissa valuutoissa ja vaihtopäivän kurssiin (art. 6).

Sopimuksen mukaista sijoittajien kohtelua ei kuitenkaan sovelleta alueellisista integraatiojärjestelyistä tai kansainvälisistä verosopimuksista tai järjestelyistä tai sijoittamista koskevasta kansainvälisestä yleissopimuksesta syntyviin etuisuuksiin (art. 7).

Sopimuspuolten oikeudet sijaantulijana vahinkojen korvaustapauksissa tunnustetaan (art. 8).

Sijoittajan ja isäntäsopimuspuolen välisen riidan ratkaiseminen voidaan sijoittajan valinnan mukaan viedä isäntämaan kansalliseen tuomioistuimeen tai alistaa Washingtonin vuoden 1965 yleissopimuksen mukaiseen ICSID-ratkaisumenettelyyn tai Yhdistyneiden Kansakuntien kansainvälisen kauppaoikeuden komitean (UNCITRAL) sääntöjen mukaiseen välimiesmenettelyyn, mikäli mistään muusta välimiesmenettelystä ei päästä sovintoon. Valinta kansallisen tuomioistuimen ja välitystuomioistuinmenettelyn välillä on lopullinen. Välitystuomio on lopullinen ja molempia osapuolia sitova ja se pannaan täytäntöön kansallisen lainsäädännön mukaisesti (art. 9).

Sopimuspuolten väliset riidat ratkaistaan tavanomaisessa kolmijäsenisessä kansainvälisessä välimiesmenettelyssä (art. 10).

Sopimuspuolen sijoittajien sijoituksille turvataan sopimukseen verrattuna paremmat oikeudet silloin, kun hän on niihin kansallisen lainsäädännön tai kansainvälisen oikeuden velvoitteiden mukaan oikeutettu (art. 11).

Sopimusta sovelletaan kaikkiin 1.1.1957 jälkeen tehtyihin sopimuksen voimaantullessa olemassa oleviin sijoituksiin. Sopimus ei kuitenkaan koske ennen sopimuksen voimaantuloa syntyneitä riitoja tai vaateita (art. 12).

Sopimuksen voimaantulo ja loppumääräykset seuraavat tavanomaisia ratkaisuja. Sopimuksen voimassaoloaika on viisitoista vuotta ja irtisanomisen jälkeinen suoja-aika niinikään viisitoista vuotta (art. 13).

Sopimuksen liitteenä on pöytäkirja, joka on sopimuksen olennainen osa. Pöytäkirjassa sopimuspuolet pyrkivät pidättymään sijoituksiin kohdistuvista pakottavista toimista, jotka koskevat tarvikkeiden hankintaa, tuotantovälineitä, kuljetusta, markkinointia ja muita vastaavia määräksiä (kohta 1) sekä sitoutuvat suhtautumaan myönteisesti sijoituksia koskeviin lupahakemuksiin mukaanlukien henkilökunnan oleskeluluvat (kohta 2).

Laki Tunisian kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

Perustuslain 95 §:n 1 momentissa edellytetään, että kansainvälisen velvoitteen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset saatetaan valtionsisäisesti voimaan erityisellä voimaansaattamislailla.

Esitys sisältää ehdotuksen blankettilaiksi.

1 §. Lakiehdotuksen 1 §:llä voimaansaatetaan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset.

2 §. Tarkempia säännöksiä voidaan antaa tasavallan presidentin asetuksella.

3 §. Voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella. Laki on tarkoitus saattaa voimaan samanaikaisesti kuin sopimus tulee voimaan.

Sopimus tulee voimaan kolmenkymmenen päivän kuluttua siitä, kun sopimuspuolet ovat ilmoittaneet toisilleen täyttäneensä valtiosäännöissään sopimuksen voimaantulolle asetetut vaatimukset. Esitykseen sisältyvä voimaansaattamislakiehdotus on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin sopimus tulee voimaan.

Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan määräys on luettava lainsäädännön alaan kuuluvaksi, jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteita, jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla tai jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on jo voimassa lain säännöksiä taikka siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Perustuslakivaliokunnan mukaan kansainvälisen velvoitteen määräys kuuluu näiden perusteiden mukaan lainsäädännön alaan siitä riippumatta, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11/2000 vp ja PeVL 12/2000 vp).

Sopimuksen 1 artiklassa määritellään sopimuksessa käytetyt käsitteet. Sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien aineellisten sopimusmääräysten sisältöön ja soveltamiseen välillisesti vaikuttavat määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan. Sopimuksen 1 artiklan määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan ja edellyttävät eduskunnan suostumusta.

Sopimuksen 4 artiklan mukaan sopimuspuolella on välitön vastuu tietyin edellytyksin vahingosta, joita sen asevoimat tai viranomaiset ovat aiheuttaneet takavarikoimalla tai tuhoamalla toisen sopimuspuolen sijoittajan tekemän sijoituksen tai sijoituksen osan. Valmiuslain 37 §:n 1 momentin (198/2000) mukaan lain nojalla suoritettujen toimenpiteiden johdosta kärsitystä vahingosta suoritetaan täysi korvaus. Pykälän 2 momentin mukaan vahingosta suoritetaan kuitenkin vain kohtuullinen korvaus, jos vahinkoa on vahingon kärsineen varallisuusolot ja muut olosuhteet huomioon ottaen pidettävä vähäisenä tai jos valtiontaloudelliset tai kansantaloudelliset syyt sitä vahinkojen suuren määrän vuoksi välttämättä vaativat. Sopimuksen 4 artiklan määräykset yhdessä 5 artiklan määräysten kanssa voivat olla ristiriidassa valmiuslain korvaussäännösten kanssa tai ainakin voivat valtioneuvoston harkintaa rajoittaen vaikuttaa tapaan, jolla valmiuslain säännöksiä sovelletaan. Määräykset kuuluvat sen vuoksi lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 5 artiklan mukaan sopimuspuoli saa pakkolunastaa toisen sopimuspuolen sijoittajien tekemiä sijoituksia ainoastaan artiklassa tarkemmin määritellyillä ehdoilla. Artiklassa on lisäksi määräyksiä tällaisen toimenpiteen johdosta maksettavista korvauksista ja niihin liittyvistä koroista. Perustuslain 15 §:n mukaan jokaisen omaisuus on turvattu ja omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla. Lisäksi artiklan edellä mainitut määräykset korvausten maksamisesta voivat olla osittain ristiriidassa pakkolunastuslainsäädännön kanssa. Sopimuksen 5 artiklan määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 9 artiklassa määritellään sijoittajan ja sopimuspuolen välisissä riidoissa noudatettavat menettelyt. Sopimuspuolet hyväksyvät omien tuomioistuintensa lisäksi myös välimiesoikeuden toimivallan sijoituksia koskevissa riitaisuuksissa. Välitystuomiot ovat lopullisia ja sitovia. Artiklassa tarkoitetussa välimiesmenettelyssä voi tulla Suomea sitovalla tavalla vahvistetuksi, miten tiettyä lainsäädännön alaan kuuluvaa sopimusmääräystä on tulkittava. Sopimuksen 9 artiklan määräykset kuuluvat lainsäädännön alaan.

Sopimuksen 10 artiklan mukaan sopimuksen tulkintaa ja soveltamista koskevat sopimuspuolten väliset riitaisuudet voidaan ratkaista erityisessä välimiesmenettelyssä. Välimiesoikeuden päätös on sitova ja se voi koskea asioita, jotka kuuluvat Suomessa lainsäädännön alaan. Artiklassa tarkoitetussa välimiesmenettelyssä voi tulla Suomea sitovalla tavalla vahvistetuksi, miten tiettyä lainsäädännön alaan kuuluvaa sopimusmääräystä on tulkittava. Tällaisen oikeudellisesti sitovan tulkinnan voidaan katsoa jossain määrin koskettavan valtion täysivaltaisuutta ja kuuluvan lainsäädännön alaan.

Yleisperustelujen nykytilaa käsittelevässä jaksossa on lueteltu Suomen voimassa olevat sijoitusten suojelua koskevat sopimukset. Kaikkien sopimusten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamista koskevat lait on säädetty tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Nyt käsiteltävänä oleva sopimus sijoitusten edistämisestä ja suojaamisesta Tunisian kanssa ei poikkea voimassa olevista sopimuksista säätämisjärjestyksen kannalta merkityksellisissä kohdin. Esitykseen sisältyvä lakiehdotus voidaan siten hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi Tunisissa 4 päivänä lokakuuta 2001 tehdyn Suomen tasavallan hallituksen ja Tunisian tasavallan hallituksen välisen sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen.

Koska sopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

Lakiehdotukset

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Tunisissa 4 päivänä lokakuuta 2001 tehdyn Suomen tasavallan hallituksen ja Tunisian tasavallan hallituksen välisen sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta voidaan antaa tasavallan presidentin asetuksella.

3 §

Tämän lain voimaantulosta säädetään tasavallan presidentin asetuksella.

---

Helsingissä 30 päivänä marraskuuta 2001

Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN

Ministeri
Jan-Erik Enestam