Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

Miten paljon EU vaikuttaa Suomen normituotantoon?

Wiberg, Matti

Artikkelit 18.1.2006, Asiantuntija-artikkeli

Tiivistelmä

Suomen liityttyä Euroopan unionin jäseneksi EU-oikeudesta on tullut kiinteä osa Suomen oikeusjärjestystä. EU vaikutti suomalaiseen oikeusjärjestykseen ja lainsäädäntöön tosin jo ennen varsinaista jäsenyyttä, sillä Suomen oikeusjärjestystä harmonisoitiin Euroopan talousalueen jäsenyyden vuoksi ja ennakoivasti EU-jäsenyyttä silmällä pitäen. Miten suuri EU:n vaikutus omaan normituotantoomme todellisuudessa on? Myytin mukaan yli 80 prosenttia kansallisesta lainsäädännöstä juontaisi juurensa EU-säädöksistä. Kesällä 1988 pitämässään puheessaan komission silloinen puheenjohtaja Jacques Delors ennusti, että vuoteen 1993 mennessä Euroopan yhteisö tulisi olemaan 80-prosenttisena oikeuslähteenä yhteisön talous-, finanssi- ja ehkä myös sosiaalilainsäädännössä. Myytti on siis peräisin Delors´in tulevaisuutta koskevasta arviosta, jota monet ovat innokkaasti toistelleet. Arvovaltainen talouslehti The Economist puolestaan esittää, että EU vastaisi noin puolesta jäsenvaltioidensa lainsäädännöstä. Wibergin mukaan vuosina 1995–2003 keskimäärin vain 12 prosenttia säädetyistä suomalaisista laeista sisälsi perusteluissaan nimenomaisen viittauksen EU-sääntelyyn, joten EU vaikuttaa vain harvoihin uusiin lakeihimme.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.