Petos - Törkeä petos - Rangaistuksen määrääminen - Rangaistuksen mittaaminen

Diaarinumero:	R2013/912
Taltio:	1349
Antopäivä:	03.07.2015

A oli syyllistynyt petokseen siten, että hän oli jättämällä kahden ja puolen vuoden aikana ilmoittamatta tulojaan ja työskentelyään erehdyttänyt Kansaneläkelaitosta maksamaan hänelle liikaa asumistukea 10 079,83 euroa. Kysymys siitä, oliko A:n tavoittelemaa hyötyä pidettävä huomattavana ja petosta törkeänä. Kysymys myös rangaistuksen mittaamisesta.

RL 36 luku 1 § 1 mom
RL 36 luku 2 § 1 mom
RL 6 luku 3 §
RL 6 luku 4 §

Syyte, Espoon käräjäoikeuden tuomio 5.12.2012 ja Helsingin hovioikeuden tuomio 25.9.2013 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Hannu Vieno ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Ulla Rantanen, Harri Katara ja Pertti Mäkilaurila.

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja hänet tuomitaan petoksesta sakkorangaistukseen tai enintään 2 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Alemmat oikeudet ovat lukeneet A:n syyksi sen, että hän oli tunnustuksensa mukaan 20.5.2008 ja 31.12.2010 välisenä aikana hankkiakseen itselleen ja muille oikeudetonta taloudellista hyötyä erehdyttänyt Kansaneläkelaitoksen maksamaan hänelle asumistukea 10 079,83 euroa liikaa. A oli asumistukea hakiessaan jättänyt ilmoittamatta tulojaan ja työskentelyään sekä aiheuttanut näin Kansaneläkelaitokselle sanotun suuruisen taloudellisen vahingon.

2. Syyttäjä on katsonut A:n tavoitelleen teollaan huomattavaa hyötyä ja teon olevan myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. A on katsonut syyllistyneensä vain petokseen. Ilman asumistukea hän ei olisi yksin selvinnyt lastensa elatuksesta ja huollosta.

3. Käräjäoikeus on todennut, että perusteetonta etua oli maksettu noin 2,5 vuoden ajalta. Ongelmallista oli, ettei viranomainen ollut kyennyt aikaisemmin puuttumaan asiaan ja että sinänsä perusteettomasti maksettujen etujen määrä oli A:n vahingoksi muodostunut suhteellisen isoksi. Tukea hakeneelle oli mahdollisesti voinut muodostua käsitys, että perusteeton etu olisi ollut pitkän ajan kuluessa viranomaisten puuttumattomuuden vuoksi oikeutettu. Joka tapauksessa käsillä oli ollut inhimillisiä tekijöitä, jotka kokonaisuutena arvioiden eivät tehneet tekoa törkeäksi. Käräjäoikeus on tuominnut A:n petoksesta 60 päiväsakon sakkorangaistukseen.

4. Syyttäjä on valittanut hovioikeuteen ja vaatinut, että A tuomitaan rangaistukseen törkeästä petoksesta tai että rangaistus joka tapauksessa kovennetaan vankeudeksi. Syyttäjän mukaan Kansaneläkelaitokseen kohdistuvista niin sanotuista Kela-petoksista tuomitaan vakiintuneesti vankeutta, jos vahingon määrä on vähintään 3 000 euroa.

5. Hovioikeus on todennut, että Helsingin hovioikeuden vuosina 2008 - 2011 antamissa tätä asiaa vastaavissa petostuomioissa (viisi ratkaisua mainituilta vuosilta) huomattavan hyödyn määrän oli katsottu täyttyvän, kun se oli ylittänyt 8 000 euroa, ja Kouvolan hovioikeuspiirissä vuonna 2007 rangaistuksen mittaamista varten laadittujen taulukoiden mukaan 7 000 euroa. Helsingin käräjäoikeudessa vuonna 2001 laaditun suosituksen mukaan kysymyksessä voisi olla törkeä petos, kun taloudellinen hyöty oli 8 000 - 10 000 euroa. Helsingin hovioikeuspiirin laatuhankkeen vuonna 2007 päivätyn raportin mukaan rangaistuslajin valinnassa niin sanotuissa Kela-petoksissa alle 5 000 euron arvo voisi vielä johtaa sakkorangaistukseen.

6. Hovioikeus on katsonut, että A:n tavoittelema hyöty oli ollut määrältään niin suuri, että sitä oli pidettävä rikoslain 36 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla huomattavana. Koska teko oli jatkunut noin 2,5 vuoden ajan ja edellyttänyt Kansaneläkelaitokselle säännöllisin väliajoin tehtävää hakemusta, jollaisia A oli tehnyt viisi, petosta oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä. Hovioikeus on tuominnut A:n törkeästä petoksesta 6 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

7. Asiassa on A:n muutoksenhakemuksen johdosta kysymys ensi sijassa siitä, voidaanko hänen tavoittelemaansa 10 079,83 euron määräistä hyötyä pitää törkeän petoksen tunnusmerkistössä edellytetyllä tavalla huomattavana. Kysymys on myös rangaistuksen määräämisestä.

Huomattavan hyödyn arviointi

8. Rikoslain 36 luvun 1 momentin mukaan petoksesta tuomitaan se joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä.

9. Saman luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan petos on törkeä, jos siinä tavoitellaan huomattavaa hyötyä ja petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

10. Huomattavan hyödyn tai huomattavan taloudellisen hyödyn tavoitteleminen on säädetty törkeän petoksen lisäksi useiden muidenkin rikosten ankaroittamisperusteeksi. Tällaisia rikoksia ovat muun muassa törkeä veropetos (rikoslain 29 luku 2 §), törkeä työeläkevakuutusmaksupetos (29 luku 4 b §), törkeä avustuspetos (29 luku 6 §), törkeä kiskonta (36 luku 7 §), törkeä velallisen epärehellisyys (39 luku 1 a §) ja törkeä velallisen petos (39 luku 3 §). Viimeksi mainittua säännöstä koskevassa hallituksen esityksessä on lausuttu (HE 66/1988 vp s. 165), että huomattava hyöty on avoin, arvostusta edellyttävä tunnusmerkki ja että johtoa sen tulkinnalle voidaan saada muiden omaisuusrikosten törkeämpää tekomuotoa koskevien säännösten soveltamisesta. Tämä lausuma viittaa siihen, että lakia säädettäessä tarkoituksena on ollut se, että huomattavan hyödyn tunnusmerkin tulkinnan tulisi olla pitkälle samanlainen eri rikosten kohdalla.

11. Tässä tapauksessa on kysymys julkisiin varoihin kohdistuneesta petoksesta. Rikoslain esitöissä ei ole kannanottoja, joiden mukaan tavoitellun hyödyn määrää ankaroittamisperusteena nimenomaan julkisiin varoihin kohdistuvissa erilaisissa talousrikoksissa tulisi arvioida eri perustein. Se, mitä edellä kohdassa 10 on lausuttu huomattava hyöty -tunnusmerkin tulkintasuosituksesta, tukee päinvastoin ajatusta, että arvioinnin tulisi olla toisiaan vastaavissa eri rikoksissa lähtökohtaisesti samanlaista. Myöskään rikosten tyypillisistä tekotavoista ei synny tarvetta tavoitellun hyödyn erilaiseen arviointiin eri rikosten välillä.

12. Törkeää petosta koskevassa hallituksen esityksessä (HE 66/1988 vp s. 135) ei ole annettu rahamääräisiä ohjeita sen arvioimiseksi, minkä suuruista tavoiteltua hyötyä tulisi pitää huomattavana. Tällaisen ohjeen antaminen on päinvastoin todettu mahdottomaksi. Arvioinnissa olisi kuitenkin sovellettava yleistä mittapuuta eli kysymys olisi objektiivisesta arviosta.

13. Korkeimman oikeuden viimeaikaisessa käytännössä ei ole annettu ratkaisua, jossa olisi otettu kantaa siihen, minkä suuruisen hyödyn tavoitteleminen tekisi petoksesta törkeän. Niin kuin kohdasta 5 ilmenee, käytäntö alemmissa oikeuksissa on ollut tässä suhteessa epäyhtenäistä. Viimeaikaisessa hovioikeuskäytännössä Helsingin hovioikeus näyttää noudattaneen noin 8 000 euron rajaa, kun taas Rovaniemen hovioikeus on eräässä ratkaisussaan katsonut, ettei 8 397,60 euron määräinen hyöty ollut huomattava (tuomio 30.8.2010 nro 740, RHO:2010:5).

14. Nyt tarkasteltavan tapauksen kannalta merkityksellisenä voidaan pitää ennakkopäätöstä KKO 2007:102. Ratkaisun mukaan veropetoksella vuosina 1998 - 2001 tavoiteltua ja saatua 14 570,89 euron suuruista hyötyä ei voitu vielä pitää rikoslain 29 luvun 2 §:ssä tarkoitetuin tavoin huomattavana (kohta 8).

15. Tässä tapauksessa A:n tavoitteleman hyödyn määrä on ollut 10 097,83 euroa ja teko on kohdistunut Kansaneläkelaitokseen. Kun otetaan huomioon, mitä edellä kohdissa 10 ja 11 on lausuttu huomattavan hyödyn arvioimisesta ja Korkeimman oikeuden kohdasta 14 ilmenevä ratkaisu veronsaajiin kohdistetun veropetoksen osalta, ei mainitun suuruista hyötyä voida pitää rikoslain 36 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla huomattavana. A:n syyksi luettu petos ei siten ole törkeä.

Rangaistuksen määräämisen perusteista

16. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Rangaistuskäytännön yhtenäisyyden huomioon ottamisella pyritään takaamaan yhdenvertaisuusperiaatteen toteutuminen myös rangaistuksen mittaamisessa. Rangaistuskäytännön yhtenäisyyteen pyrittäessä olennaista on verrata kysymyksessä olevaa tekoa muihin samankaltaisiin tekoihin ja ottaa huomioon niissä mitatut rangaistukset (KKO 2011:102 kohdat 18 ja 19, KKO 2013:90 kohta 35, KKO 2014:5 kohta 5 ja KKO 2014:91 kohta 7).

17. Rangaistus on rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Arvioitavina ovat tällöin paitsi teosta aiheutuneet seuraukset myös se vahinko ja vaara, joiden teosta on ennalta arvioiden saatettu odottaa aiheutuvan. Vaaraa arvioidaan sekä seurausten todennäköisyyden että niiden laadun ja vakavuuden mukaan (HE 44/2002 vp s. 187). Tekijän syyllisyys puolestaan viittaa sekä teon vaikuttimiin että teon ilmentämään syyllisyyteen (KKO 2008:85 kohta 4).

18. Rangaistuksen määrääminen perustuu asianomaista rikosta koskevassa säännöksessä säädettyyn rangaistusasteikkoon. Sen pohjalta tapahtuvassa mittaamisharkinnassa ovat keskeisessä asemassa rangaistuksen mittaamista ohjaavat Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisut. Jos sellaisia ei ole kyseisen rikoksen osalta, huomioon voidaan ottaa samaa rikosta koskevat muut Korkeimman oikeuden ratkaisut, joissa on Korkeimmassa oikeudessa ollut kysymys myös rangaistuksen mittaamisesta. Verraten usein toistuvissa rikoksissa, jollainen myös petos on, rangaistuskäytännön yhtenäisyyden arvioinnissa voidaan kiinnittää huomiota myös rangaistuskäytäntöä kuvaaviin tilastollisiin ja muihin selvityksiin, mikäli niistä ilmenevää rangaistustasoa voidaan pitää lain mukaisten rangaistuksen mittaamisperusteiden kannalta oikeudenmukaisena (KKO 2011:102 kohta 19, KKO 2014:5 kohta 6 ja KKO 2014:91 kohta 9).

19. Rikoslain 36 luvun 1 §:n mukaan petoksesta tuomittava rangaistus on sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta.

Rangaistuksen mittaamiskäytäntöä petosrikoksissa ja vastaavissa rikoksissa

20. Korkein oikeus ei ole antanut viime vuosina sellaisia rangaistuksen mittaamista ohjaavia ennakkoratkaisuja tai julkaisemattomia ratkaisuja, joista olisi saatavissa suoraan johtoa mittaamisharkintaan tässä petosasiassa.

21. Edellä mainitussa ennakkopäätöksessä KKO 2007:102, jossa otsikkokysymyksinä ovat olleet rikoksen yksiköinti ja veropetoksen törkeysarviointi, tekijä on tuomittu kirjanpitorikoksen ohella veropetoksesta, jolla saatu hyöty on ollut 14 570,89 euroa, yhteiseen 3 kuukauden vankeusrangaistukseen. Hovioikeuskäytännöstä voidaan todeta, että Rovaniemen hovioikeus on edellä mainitussa 8 397,60 euron määräistä hyötyä koskevassa ratkaisussa (RHO:2010:5; asumistuki) tuominnut vastaajan petoksesta 3 kuukauden vankeusrangaistukseen. Helsingin hovioikeus on puolestaan 14 478,93 euron määräistä hyötyä koskevassa ratkaisussa (HelHO:2008:18; ansiopäiväraha, kuten tässäkin tapauksessa) tuominnut vastaajan törkeästä petoksesta 6 kuukauden vankeusrangaistukseen.

22. Tilastollisista selvityksistä ilmenee, että petoksista on vuonna 2012 tuomittu sakkoa 67 prosentissa tapauksista. Petoksesta tuomittujen vankeusrangaistusten keskipituus on ollut kahdesta neljään kuukautta ja keskimääräinen ehdollinen rangaistus 2,4 kuukautta, kun tekijä on tuomittu yksinomaan petoksesta (Rikollisuustilanne 2013, Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksia, 2014, s. 358). Kun otetaan huomioon tuomioistuimissa petoksina tuomittujen rikosten suuri määrä, tuhansia tapauksia vuonna 2012, mainittu selvitys antaa varsin tarkan kuvan keskimääräisestä rangaistustasosta.

Rangaistuksen määrääminen tässä tapauksessa

23. Kansaneläkelaitoksen tämän vuoden helmikuussa julkisuuteen antamien tietojen mukaan tuomioistuinten vuonna 2014 petoksena syyksi lukemissa tapauksissa oli keskimääräinen vahinko ollut 3 038 euroa. A:n tavoittelema ja myös saama hyöty on ollut tähän nähden yli kolminkertainen. Hän on tehnyt kahden ja puolen vuoden aikana viisi vääränsisältöistä hakemusta saadakseen asumistukea. Tavoitellun hyödyn suuren määrän vuoksi sakkorangaistusta ei voida pitää riittävänä seuraamuksena.

24. A:n tavoittelema hyöty on ollut selvästi lähempänä törkeän petoksen tunnusmerkistön mukaista huomattavaa hyötyä kuin mitä petoksilla tavoiteltu hyöty on ollut tällaisissa tapauksissa keskimäärin. Toisaalta on otettava huomioon, että A on tavoitellut hyötyä useina eri kertoina pienemmissä erissä toistamalla samanlaisten väärien tietojen antamisen. Tällainen menettely osoittaa yhtäältä jatkuvaa pyrkimystä laittoman hyödyn saamiseen, mutta toisaalta tavoiteltu hyöty on kullakin kerralla ollut selvästi pienempi kuin rikoksella kokonaisuudessaan tavoiteltu hyöty. Hyödyn kokonaismäärän vuoksi rangaistuksen on lähtökohtaisesti oltava petoksista tuomittua keskimääräistä rangaistusta ankarampi.

25. A on kertonut menettelynsä syyksi taloudellisen ahdingon neljän lapsen yksinhuoltajana, huolen lasten hyvinvoinnista ja pelon näiden huostaan ottamisesta. Näitä A:n ilmoittamia syitä ei ole hänen olosuhteistaan esitetyn selvityksen perusteella syytä epäillä. Kun myös nämä hänen tekonsa vaikuttimet sekä teon muutoin ilmentämä hänen syyllisyytensä otetaan huomioon rangaistusta jonkin verran alentavina seikkoina, Korkein oikeus katsoo, että 3 kuukauden vankeusrangaistus on oikeudenmukainen seuraamus hänelle syyksi luetusta teosta.

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A tuomitaan rikoslain 36 luvun 1 §:n nojalla törkeän petoksen asemesta petoksesta 3 kuukauden vankeusrangaistukseen. Rangaistus on ehdollinen. Koeaika on alkanut hovioikeuden tuomion antopäivästä ja päättynyt 31.12.2014.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Gustav Bygglin, Liisa Mansikkamäki, Ilkka Rautio ja Jarmo Littunen. Esittelijä Mikael Lohse.