Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry päätökseen

Puutteelliset hakuehdot

KKO:2014:62

Sopimukseen perustuva velkajärjestely - Vapaaehtoinen velkajärjestely - Yksityishenkilön velkajärjestely - Lisäsuoritusten vahvistaminen - Ulosottokaari - Ulosottoperusteen määräaika

Diaarinumero:S2012/843
Taltio:1688
Antopäivä:3.9.2014

Pankki ja velallinen olivat vuonna 2004 tehneet sopimuksen vapaaehtoisesta velkojen järjestelystä. Sopimuksen kohteena olevia velkoja koskeva ulosottoperuste oli annettu 11.8.1992. Maksuohjelman päätyttyä 30.4.2009 pankki vaati velalliselta sopimuksen perusteella lisäsuorituksia vedoten siihen, että velallisen tulot olivat maksuohjelman aikana lisääntyneet. Kun sopimuksessa tarkoitettujen velkojen ulosottokaaren 2 luvun 24 §:ssä säädetty ulosottoperusteen määräaika oli kulunut umpeen 1.3.2008, velat olivat vanhentuneet. Velkojalla ei ollut oikeutta saada uutta täytäntöönpanoperustetta sopimukseen perustuvista lisäsuorituksista.

UK 2 luku 24 §
UK 2 luku 27 §
UK 13 luku 2 § 7 kohta
L yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain muuttamisesta (117/2008), voimaantulosäännös

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

A ja B Oyj (pankki) olivat 6.4.2004 tehneet sopimuksen velkasovinnosta koskien kahta yhteensä 57 167,28 määräistä saatavaa. Velkojen ulosottoperuste oli annettu 11.8.1992. A:n tuli sopimuksen perusteella suorittaa pankille 26 300 euroa, minkä määrän hän oli maksanut. Sopimuksessa oli sovittu myös velvollisuudesta lisäsuorituksiin A:n tulojen parantuessa. Sopimuksen mukainen maksuohjelma oli päättynyt 30.4.2009.

B Oyj:n kanne Kemi-Tornion käräjäoikeudessa

Pankki vaati 16.4.2010 vireille panemallaan kanteella, että A velvoitetaan suorittamaan sille 30 956,56 euroa viivästyskorkoineen. A:n kanssa tehty velkasovinto oli ollut yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (velkajärjestelylaki) 85 §:ssä tarkoitettu vapaaehtoinen velkajärjestely, joka oli sisällöltään vastannut velkajärjestelylain periaatteita. Sopimuksessa oli sovittu lisäsuoritusvelvollisuudesta parantuneiden tulojen johdosta. Sopimusoikeuden yleisten periaatteiden mukaan sopimuksen rikkoneelta osapuolelta voitiin vaatia sopimuksen täyttämistä. A oli laiminlyönyt velvollisuutensa ilmoittaa pankille parantuneesta maksuvarastaan ja suorittaa lisäsuorituksia vapaaehtoisesti.

Vastaus

A vastusti kannetta perusteeltaan ja määrältään ja vaati sen hylkäämistä. Sovinnon kohteina olleiden velkojen ulosottoperuste oli annettu ennen 1.3.1993, jolloin niiden täytäntöönpanon määräaika oli päättynyt 1.3.2008. Samalla velat olivat vanhentuneet lopullisesti. Sopimusta ei myöskään voitu muuttaa vaaditulla tavalla maksuvaran parantumisen johdosta velkajärjestelylain 85 §:n 2 momentin mukaisessa menettelyssä. Sopimuksen muuttamisesta oli sovittu vain maksuvaran heikentymisen varalta.

Käräjäoikeuden tuomio 20.4.2011

Käräjäoikeus lausui velan vanhentumisen osalta, että velkajärjestelylain 1.3.2008 voimaan tulleen muutoksen (117/2008) voimaantulosäännöksen mukaan jos velkajärjestely oli perustunut ennen lain voimaan tuloa vahvistettuun maksuohjelmaan, velkojan oikeutta saada maksu saatavalleen ei estänyt se, että velka muutoin vanhentuisi ulosottokaaren 2 luvun 27 §:n nojalla. Sama koski myös sellaista ennen lain voimaantuloa sovittua vapaaehtoista velkajärjestelyä, joka sisällöltään vastasi velkajärjestelylain periaatteita. Vaikka A:n velka pankille olisikin nyttemmin ulosottokaaren 2 luvun 27 §:n nojalla vanhentunut ulosottoperusteen lakkaamisen johdosta, ei velan vanhentuminen kuitenkaan estänyt velkojan oikeutta maksun saantiin maksuohjelman mukaisesti. Velan ulosottoperusteen myöhempi vanhentuminen ei siten ollut vapauttanut A:ta sopimuksen mukaisesta maksuvelvollisuudestaan parantuneiden tulojensa osalta.

Käräjäoikeus katsoi myös, ettei pankin vaatimus tarkoittanut maksuohjelman muuttamista velkajärjestelylain 85 §:ssä tarkoitetulla tavalla, vaan lisäsuoritusvelvollisuuden määrän vahvistamista velkajärjestelylain 61 a §:n mukaisesti.

Johtopäätöksenään käräjäoikeus totesi, että pankin vaatima lisäsuoritusvelvollisuus oli määrältään sekä sopimuksen että velkajärjestelylain mukainen. Velka ei ollut vanhentunut eikä muutoinkaan lakannut olemasta. Kun vaaditun suorituksen määrää ei voitu myöskään pitää kohtuuttomana, A oli velvollinen maksamaan pankille sovinnon mukaisen määrän parantuneen maksuvaransa johdosta.

Käräjäoikeus velvoitti A:n suorittamaan pankille 30 956,56 euroa viivästyskorkoineen haasteen tiedoksiannosta 19.4.2010 lukien.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Anne Kurtti

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 14.9.2012

A valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus otti huomioon A:n lisääntyneet menot ja alensi lisäsuoritusvelvollisuuden määrän 30 571,11 euroksi käräjäoikeuden määräämine viivästyskorkoineen. Muilta osin hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perusteluineen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Marianne Wagner-Prenner, Virve Salo ja Ritva Pelttari.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan tai poistetaan ja kanne hylätään.

B Oyj vaati vastauksessaan, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A ja B Oyj (pankki) ovat 6.4.2004 tehneet sopimuksen velkasovinnosta, joka on koskenut kahta pankin saatavaa A:lta. Saatavien yhteismäärä on ollut 57 167,28 euroa, ja niitä koskeva ulosottoperuste on annettu 11.8.1992. A on suorittanut pankille maksuohjelman mukaisesti yhteensä 26 300 euroa. Sopimuksessa on määrätty myös A:n lisäsuoritusvelvollisuudesta tulojen parantumisen johdosta. Maksuohjelma on päättynyt 30.4.2009.

2. Pankki on vaatinut 16.4.2010 vireille panemallaan kanteella, että A velvoitetaan suorittamaan pankille sopimukseen perustuvina lisäsuorituksina maksuvaran parantumisen johdosta 30 956,56 euroa viivästyskorkoineen. Hovioikeus on velvoittanut A:n suorittamaan pankille lisäsuorituksina 30 571,11 euroa viivästyskorkoineen.

3. Korkeimmassa oikeudessa on A:n muutoksenhakemuksen johdosta kysymys siitä, mikä merkitys asiassa on sillä, että pankilla on ollut saatavastaan ulosottoperuste, jonka täytäntöönpanokelpoisuuden määräaika on päättynyt 1.3.2008.

Yleistä sopimusperusteisesta velkajärjestelystä verrattuna lakisääteiseen velkajärjestelyyn

4. Velkajärjestelylakiin perustuvan velkajärjestelyn tuomioistuimessa vahvistettu maksuohjelma on ulosottokaaren 2 luvun 24 §:ssä tarkoitettu ulosottoperuste, joka on täytäntöönpanokelpoinen pääsääntöisesti 15 vuoden ajan. Maksuohjelma korvaa siihen kuuluvien velkojen osalta velkojan mahdollisesti hankkiman alkuperäisen ulosottoperusteen kuten suoritustuomion. Lisäsuorituksia ei kuitenkaan voida periä suoraan vahvistetun maksuohjelman nojalla, vaikka siitä ilmenevät ne perusteet, joiden mukaan lisäsuorituksia on maksettava. Kuten ennakkopäätöksessä KKO 2012:78 on todettu, mikäli velkoja ja velallinen eivät pääse sopimukseen maksettavista lisäsuorituksista, velkoja voi saada lisäsuorituksia vasta niitä koskevan täytäntöönpanokelpoisen ratkaisun perusteella. Näin ollen velkojan on saadakseen lisäsuoritukset perittyä turvauduttava velkajärjestelylain 61 a §:ssä tarkoitettuun menettelyyn eli haettava tuomioistuimelta lisäsuoritusten määrän vahvistamista ja velallisen velvoittamista maksamaan vahvistettu määrä velkojalle.

5. Velkojen järjestelyä koskeva sopimus ei ole ulosottoperuste eikä velkoja voi periä siinä sovittuja suorituksia sopimuksen perusteella. Mikäli velkoja on hankkinut velastaan suoritustuomion ennen sopimuksen tekemistä, ulosottoperusteen määräaika lasketaan sopimuksesta huolimatta mainitun tuomion antamisesta siten kuin ulosottokaaren 2 luvun 25 §:ssä on säädetty. Velkajärjestelylain periaatteita noudattava sopiminen velkojen ehdoista ja osittaisesta anteeksiannosta ei tarkoita uuden velkasuhteen syntymistä siten, että velkoja voisi sopimuksen perusteella hakea uuden suoritustuomion samasta velasta. Toisin kuin lakiin perustuvassa velkajärjestelyssä, velkojalla oleva aikaisempi ulosottoperuste ei siis menetä merkitystään siinä tapauksessa, että velkoja ja velallinen tekevät sopimuksen velkojen maksamisesta.

Ulosottoperusteen määräaika ja velan vanhentuminen

6. Ulosottokaaren 2 luvun 27 §:n mukaan saatava vanhentuu, kun ulosottoperusteen määräaika kuluu umpeen. Saatavasta on sen jälkeen voimassa, mitä vanhentuneesta velasta säädetään velan vanhentumisesta annetussa laissa. Säännöksessä on kysymys niin sanotusta lopullisesta vanhentumisesta. Ulosottoperusteen määräajan kulumista ei voida katkaista eikä siitä voida velallisen vahingoksi sopia toisin.

7. Ulosottokaari on tullut voimaan 1.1.2008 eli sen jälkeen, kun pankki ja A ovat tehneet sopimuksen velkojen järjestelystä. Ulosottokaaren 13 luvun 2 §:n 7 kohdan mukaan lain 2 luvun 24 - 28 §:ää sovelletaan myös ennen lain voimaantuloa annettuun ulosottoperusteeseen ja siinä tarkoitettuun saatavaan. Jos kuitenkin ulosottoperuste on annettu ennen 1.3.1993, ulosottoperusteen määräaika ja saatavan vanhentuminen lasketaan mainitusta päivästä.

8. Velan lopullista vanhentumista koskevan sääntelyn voimaantulon johdosta myös velkajärjestelylakia on muutettu 1.3.2008 lukien lailla 117/2008. Lain voimaantulosäännöksen 2 momentin mukaan jos velkajärjestely perustuu ennen lain voimaantuloa vahvistettuun maksuohjelmaan, velkojan oikeutta saada maksu saatavalleen maksuohjelman mukaisesti ei estä se, että velka muutoin vanhentuisi ulosottokaaren 2 luvun 27 §:n nojalla. Voimaantulosäännöksen 3 momentin mukaan sama koskee myös sellaista ennen lain voimaantuloa sovittua vapaaehtoista velkajärjestelyä, joka sisällöltään vastaa yksityishenkilön velkajärjestelystä annetussa laissa säädettyjä periaatteita. Voimaantulosäännöksen 5 momentin mukaan mitä 85 §:n 1 momentissa säädetään, sovelletaan myös ennen lain voimaantuloa tehdyn vapaaehtoisen velkajärjestelyn purkamisen edellytyksiin ja vaikutuksiin. Viimeksi mainitussa säännöksessä velkajärjestelylain 42 §:ssä säädetyt maksuohjelman raukeamisen edellytykset ja vaikutukset ulotetaan koskemaan myös vapaaehtoista velkajärjestelyä.

9. Edellä sanottu tarkoittaa, että ennen velkajärjestelylakia koskevan muutoksen (117/2008) voimaantuloa sovittu velkajärjestely ja velallisen sopimukseen perustuva maksuvelvollisuus säilyvät ennallaan siitä huolimatta, että velkajärjestelyn piiriin kuuluva velka vanhentuisi maksuohjelman aikana. Velallisella olisi kuitenkin velkajärjestelylain 85 §:n 1 momentin nojalla oikeus saada maksuohjelma raukeamaan velkajärjestelylain 42 §:ssä säädetyillä edellytyksillä, mikäli maksuohjelman raukeaminen olisi esimerkiksi velkojen vanhentumisen vuoksi hänelle edullisempaa kuin maksuohjelman noudattaminen.

10. Velkajärjestelylain muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 178/2007 vp s. 24) on todettu, että siirtymäsäännöksessä sovitut velkajärjestelyt pyritään asettamaan samanlaiseen asemaan kuin lakisääteiset velkajärjestelyt. Ennen lain voimaantuloa sovitut vapaaehtoiset velkajärjestelyt pysyisivät lähtökohtaisesti muuttumattomina voimassa. Sopimusjärjestelyihin ei kuitenkaan esityksen mukaan voida kytkeä kaikkia samoja oikeusvaikutuksia kuin tuomioistuimen päätökseen. Velkojalle ei voida sopimusperustaisesti järjestää oikeudellista keinoa, jonka avulla maksun saaminen voitaisiin täytäntöönpanotoimin turvata velan vanhentumisen jälkeen. Velkoja ei voi panna täytäntöön ulosottoperustetta, jonka määräaika on kulunut umpeen, eikä hakea vanhentuneen velan perusteella uutta maksutuomiota. Siirtymäkautena sopimusten ehtojen noudattaminen turvattaisiinkin sillä, etteivät muut velkojat voi vaatia sovittujen ehtojen muuttamista, koska velallisella edelleen on maksuvelvollisuus. Velallinen ei puolestaan voisi laiminlyödä maksuvelvollisuuttaan vaarantamatta koko sopimusjärjestelyn.

Korkeimman oikeuden arviointi

11. Asiassa on ollut riidatonta, että A:n veloista on annettu ulosottoperuste 11.8.1992. Ulosottokaaren 2 luvun 27 §:n ja 13 luvun 2 §:n 7 kohdan perusteella velat ovat vanhentuneet 1.3.2008 ulosottoperusteen määräajan päättyessä. Velkajärjestelylain muuttamisesta annetun lain (117/2008) voimaantulosäännöksen mukaan velallisen maksuvelvollisuus siirtymävaiheeseen sijoittuvissa, ennen lain voimaantuloa sovituissa maksuohjelmissa säilyy tällaisessakin tilanteessa lähtökohtaisesti ennallaan. Kohdasta 10 ilmenevistä syistä sopimukseen perustuvan velkajärjestelyn pysyvyys ei kuitenkaan ole turvattavissa samalla tavoin kuin lakisääteisen velkajärjestelyn. Ulosottokaaren 2 luvun 24 §:ssä tarkoitetusta ulosottoperusteen määräajasta ja saatavan lopullisesta vanhentumisesta ei voida velallisen vahingoksi sopia toisin. Aikaisemman ulosottoperusteen olemassaolo ja sen määräajan umpeen kuluminen johtavat siihen, ettei velasta ole sopimuksesta huolimatta mahdollista saada suoritustuomiota, josta alkaisi uusi 15 vuoden ulosottoperusteen määräaika.

12. Pankilla on ollut kysymyksessä olevista veloista ulosottoperuste, jonka määräaika on päättynyt 1.3.2008. Velat ovat tuolloin lopullisesti vanhentuneet. Pankin ja A:n välinen vapaaehtoinen velkojen järjestelyä koskeva sopimus ei oikeuta pankkia saamaan uutta ulosottoperustetta sopimuksessa tarkoitetuista veloista. Pankin kanne on tämän vuoksi hylättävä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumotaan. B Oyj:n kanne hylätään. A vapautetaan kaikesta suoritusvelvollisuudesta B Oyj:lle.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Hannu Rajalahti, Marjut Jokela, Jorma Rudanko ja Pekka Koponen. Esittelijä Heli Sankari.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.