Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Siirry päätökseen

Puutteelliset hakuehdot

KKO:2014:57

Pakkokeino - Etsintä - Kotietsintä - Oikeudenkäyntimenettely - Tutkimatta jättäminen

Diaarinumero:R2012/611
Taltio:1623
Antopäivä:27.8.2014

Kysymys kotietsinnän edellytyksenä olevaa rikosepäilyä koskevan "syytä epäillä" -kynnyksen arvioimisesta ja huumausaineen käyttörikosepäilyn vuoksi yöaikaan toimitetun kotietsinnän menettelyn asianmukaisuudesta. Kysymys myös kotietsinnästä aiheutunutta vahinkoa koskevan korvausvaatimuksen tutkimisesta.

PakkokeinoL 5 luku 1 § 1 mom (646/2003)
PakkokeinoL 5 luku 5 § (450/1987)
PakkokeinoL 5 luku 7 a § (871/2011)
PakkokeinoL 7 luku 1 a § (402/1995)

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Kotietsintä ja sen saattaminen tuomioistuimen tutkittavaksi

Poliisipartio oli pysäyttänyt A:n kuljettaman henkilöauton liikennetarkastusta varten 8.1.2012 aamuyöllä kello 3.50. Tarkastuksen yhteydessä tehdyn puhalluskokeen tulos oli ollut puhdas. A oli kieltäytynyt huumausaineen pikatestistä. Tutkintailmoituksen mukaan A oli käyttäytynyt ärtyneesti eikä ollut kysyttäessä vastannut mitään kieltäytymisen perusteeksi. Käytöksen perusteella oli syntynyt epäily, että A oli ollut huumaavien aineiden vaikutuksen alainen ajon aikana. Turvallisuustarkastuksessa A:n hallusta oli löytynyt kääntöveitsi. A oli viety komisario B:n määräyksestä verikokeeseen, koska häntä oli ollut syytä epäillä rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Komisario B:n määräyksellä A:n käyttämään ajoneuvoon ja hänen kotiinsa oli tehty kotietsintä. Etsinnän tarkoitus oli esitetty A:lle suullisesti. Kotietsintä A:n kotona oli kotietsintäpöytäkirjan mukaan toimitettu kello 4.45. Pöytäkirjan mukaan kotietsinnän tarkoituksena oli ollut etsiä takavarikoitavia huumaavia aineita. Niitä ei ollut kuitenkaan löytynyt. Asunnossa olivat kotietsinnän toimittamisen aikana A:n puoliso ja hänen 2-vuotias lapsensa.

A vaati käräjäoikeutta tutkimaan, oliko asuntoon tehdylle kotietsinnälle ollut lainmukaiset edellytykset huomioon ottaen, ettei epäilylle A:n syyllistymisestä rikokseen ollut riittäviä perusteita, ja oliko etsinnässä menetelty lain edellyttämällä tavalla huomioon ottaen etsinnän tarkoituksen ilmoittaminen vain suullisesti ja etsinnän toimittamisen ajankohta. Lisäksi A vaati, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänelle kotirauhan rikkomisesta johtuvasta kärsimyksestä 2 000 euroa.

Komisario B katsoi, että kotietsintä ja menettely olivat olleet lainmukaisia.

Helsingin käräjäoikeuden päätös 9.2.2012

Käräjäoikeus totesi, että A:ta oli epäilty rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on kuusi kuukautta vankeutta. Epäilty rikos, asiassa esitetyt olosuhteet sekä kotietsinnän tarkoitus huomioon ottaen kotietsinnän toimittamiselle oli käräjäoikeuden mukaan katsottava olleen pakkokeinolain mukaiset edellytykset.

Käräjäoikeus lausui edelleen, että kotietsintä oli perustunut komisario B:n suullisesti antamaan määräykseen. Määräyksestä ja siitä, että etsinnän tarkoitus oli esitetty rikoksesta epäillylle suullisesti, oli tehty merkintä pöytäkirjaan. Käräjäoikeus totesi, että epäillyn rikoksen laatu ja siihen liittyvä mahdollinen hävittämisvaara huomioon ottaen määräys oli annettu suullisesti ja viipymättä. Poliisilla oli ollut erityinen aihe suorittaa kotietsintä kyseisenä ajankohtana. Käräjäoikeus katsoi viranomaisen myös tältä osin menetelleen asianmukaisesti.

Korvausvaatimuksen osalta käräjäoikeus totesi, että tutkittavana oli ollut, onko kotietsinnässä menetelty pakkokeinolain 5 luvun 5 §:n edellyttämällä tavalla, ja jätti kärsimyskorvausvaatimuksen ennenaikaisena tutkimatta.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Kaira Gardemeister.

Helsingin hovioikeuden päätös 25.4.2012

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että käräjäoikeuden päätös kumotaan. Valituksessaan hän toisti käräjäoikeudessa esittämänsä vaatimukset. Myös komisario B toisti aikaisemmin lausumansa.

Hovioikeus totesi, että poliisilla oli kotietsintämääräyksen antamishetkellä olleiden tietojen perusteella ollut syytä epäillä A:n syyllistyneen huumausaineen käyttörikokseen, josta ankarin rangaistus on kuusi kuukautta vankeutta. Ottaen huomioon huumausainerikollisuuteen yleisesti liittyvä huumausaineiden hallussapito ja levittäminen kotietsinnän toimittaminen oli ollut perusteltua. Näin ollen kotietsinnän toimittamiselle oli ollut edellytykset.

Hovioikeus katsoi, että kotietsinnän toimittamiselle välittömästi A:n pysäyttämisen jälkeen aamuyöstä oli ollut epäillyn rikoksen luonteesta johtunut erityinen aihe eli huumausaineiden mahdollinen hävittämisvaara. Asiassa ei ollut tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella kotietsinnän toimittamisessa olisi menetelty pakkokeinolain säännösten vastaisesti.

Vahingonkorvausvaatimuksesta hovioikeus totesi, että kotietsinnässä ei ollut menetelty pakkokeinolain vastaisesti. Näin ollen ja koska kotietsinnän toimittamiseen perustuvaa mahdollista korvausvaatimusta ei voida käsitellä kotietsinnän lainmukaisuutta koskevan asian yhteydessä, hovioikeus jätti A:n korvausvaatimuksen tutkimatta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Antti Miettinen, Helena Vihriälä ja Pirjo Aaltonen.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan, että tehdyt kotietsinnät todetaan lain vastaisiksi. Lisäksi A vaati, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänelle aiheettomasta kotirauhan rikkomisesta 2 000 euroa.

Komisario B vastasi valitukseen ja katsoi, että kotietsintöjen toimittamiselle oli ollut edellytykset ja että kotietsinnässä oli menetelty lain edellyttämällä tavalla.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. A:n käyttämässä ajoneuvossa ja hänen asunnossaan on toimitettu kotietsintä sillä perusteella, että hänen on epäilty syyllistyneen rattijuopumukseen ajamalla moottoriajoneuvoa huumaantuneena ja huumausaineen käyttörikokseen. A:lle ei ole ennen etsintöjen toimittamista esitetty kirjallista etsintämääräystä, vaan etsinnän tarkoitus on ilmoitettu hänelle suullisesti. Kotietsintä asunnossa on toimitettu kello 4.45.

2. Asiassa on A:n käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa sekä valituksessaan esittämän perusteella kysymys siitä, onko asunnossa toimitetulle kotietsinnälle ollut lain mukaiset edellytykset ja onko siinä menetelty lain edellyttämällä tavalla. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden jätettyä A:n valtioon kohdistaman vahingonkorvausvaatimuksen tutkimatta kysymys on myös siitä, olisiko etsintään perustuva vaatimus aiheettomasta kotirauhan rikkomisesta johtuvan kärsimyksen korvaamisesta tullut tutkia.

Kotietsinnän toimittamisen edellytyksiä koskevat säännökset ja oikeuskäytäntö

3. Kotietsinnän toimittamishetkellä voimassa olleen pakkokeinolain (450/1987) 5 luvun 1 §:n 1 momentin (646/2003) mukaan rikoksesta epäillyn hallinnassa olevassa rakennuksessa ja huoneessa toimitettavan kotietsinnän edellytyksenä on, että häntä on syytä epäillä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi kuukautta vankeutta. Säännöksen mukaan kotietsintä voidaan toimittaa esimerkiksi takavarikoitavan esineen tai omaisuuden löytämiseksi tai muutoin sellaisen seikan tutkimiseksi, jolla voi olla merkitystä rikoksen selvittämisessä.

4. Mainitussa lainkohdassa säädetty "syytä epäillä" -kynnys vastaa silloisen esitutkintalain (449/1987) 2 §:ssä säädettyä esitutkinnan aloittamiskynnystä. Viimeksi mainitun säännöksen esitöissä (HE 14/1985 vp s. 16) todetaan, että rikosta on syytä epäillä, kun asioita huolellisesti harkitseva ihminen havaintojensa perusteella päätyy tällaiseen tulokseen.

5. Asiassa sovellettavaan pakkokeinolain 7 luvun 1 a §:ään (402/1995) sisältyvän niin sanotun suhteellisuusperiaatteen mukaan laissa tarkoitettuja pakkokeinoja saadaan käyttää vain, jos pakkokeinon käyttöä voidaan pitää puolustettavana ottaen huomioon tutkittavana olevan rikoksen törkeys, rikoksen selvittämisen tärkeys sekä rikoksesta epäillylle tai muille pakkokeinon käytöstä aiheutuva oikeuksien loukkaus ja muut asiaan vaikuttavat seikat. Lainkohdan esitöissä todetaan, että pakkokeinoa saadaan käyttää vain, jos käytöllä saavutettava etu tai tavoiteltu päämäärä on järkevässä suhteessa pakkokeinon aiheuttamiin haittoihin tai vastakkaisiin etuihin tai arvoihin. Pakkokeinon käytöstä päätettäessä kokonaisharkinnassa on kiinnitettävä huomiota myös esimerkiksi siihen yksityiselämän loukkaukseen, joka seuraa pakkokeinon käytöstä. Mitä lievempi rikos on, sitä enemmän saattavat harkinnassa painaa pakkokeinon sallimista vastaan puhuvat näkökohdat (HE 22/1994 vp s. 34 ja 35).

6. Kotietsinnän edellytyksiä koskevia säännöksiä tulkittaessa ja sovellettaessa on lisäksi otettava huomioon, että kotietsinnällä puututaan perustuslain 10 §:n 1 momentin turvaamaan kotirauhaan. Vaikka pakkokeinolain kotietsintää koskevat säännökset perustuvatkin perustuslain mainitun pykälän 3 momentin mukaiseen valtuutukseen säätää lailla perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä, on näitä säännöksiä sovellettaessa otettava huomioon tarve turvata kotirauhan suojan toteutuminen myös käytännössä.

7. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus nauttia kotiinsa kohdistuvaa kunnioitusta. Artiklan 2 kohdassa todetaan, että viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi silloin kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä esimerkiksi yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen ja rikollisuuden estämiseksi tai terveyden tai moraalin suojaamiseksi.

8. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on oikeuskäytännössään korostanut sitä, että arvioitaessa 8 artiklan edellyttämää kotietsinnän välttämättömyyttä on kiinnitettävä huomiota siihen, onko etsinnästä johtuva puuttuminen kotirauhaan ollut järkevässä suhteessa etsinnän tavoitteisiin (esim. Funke v. Ranska 25.2.1993, kohta 57 ja Buck v. Saksa 28.4.2005, kohdat 44 - 45). Tässä arviossa on merkitystä muun muassa selvitettävän rikoksen vakavuudella ja etsinnän merkityksellä sen selvittämisen kannalta sekä tavalla, jolla etsintä toteutetaan, samoin kuin etsinnän mahdollisilla vaikutuksilla sen kohteena olevien henkilöiden maineeseen. Ratkaisujen mukaan etsintään ja takavarikkoon voitiin turvautua, jotta rikoksesta saataisiin konkreettista näyttöä. Sellaista toimenpidettä on kuitenkin perusteltava relevantein ja riittävin syin ja suhteellisuusperiaatetta on noudatettava.

9. Etsinnän hyväksyttävyyttä arvioidessaan ihmisoikeustuomioistuin on antanut merkitystä myös sille, mitä oikeusturvatakeita kansallinen lainsäädäntö sisältää. Tässä arviossa keskeistä on sovellettavan lainsäädännön etsinnän edellytyksille ja etsintämenettelylle asettamien vaatimusten riittävyys, kuten etsintämääräykselle asetetut vaatimukset, ja mahdollisuus saattaa etsinnän laillisuus tuomioistuimen tutkittavaksi (esim. Heino v. Suomi 15.2.2011, kohdat 39 - 46). Jos etsintämääräys ei perustu tuomioistuimen etukäteen tekemään ratkaisuun, on käytettävissä oltava riittävän tehokas mahdollisuus laillisuuden jälkikäteiseen tutkimiseen tuomioistuimessa (Heino v. Suomi, kohta 45 ja Gutsanovi v. Bulgaria 15.10.2013, kohta 225).

Korkeimman oikeuden arviointi kotietsinnän edellytysten täyttymisestä

10. Asiassa sovellettavan pakkokeinolain 5 luvun 7 a §:n 1 momentin (871/2011) mukaan sen vaatimuksesta, jonka luona kotietsintä on toimitettu, tuomioistuimen on todettava, ovatko kotietsinnän toimittamisen edellytykset olleet olemassa. A on katsonut, ettei häntä ole ollut syytä epäillä huumausaineen käyttörikoksesta ja että kotietsintä on joka tapauksessa ollut suhteellisuusperiaatteen vastainen.

11. Korkein oikeus toteaa, että kotietsinnän tulee perustua tiettyyn rikokseen kohdistuvaan epäilyyn, joten etsintään ryhdyttäessä on oltava selvillä, minkä rikoksen tutkimiseksi etsintä toimitetaan ja mihin epäily rikoksesta ja sen mahdollisesta tekijästä perustuu. Kotietsinnän edellytysten olemassaolo arvioidaan siis epäillystä rikoksesta etsinnästä päättämisen hetkellä tiedossa olleiden seikkojen perusteella. Laki ei oikeuta kotietsintään sen selvittämiseksi, olisiko syytä epäillä tehdyksi myös muu kuin etsinnän perusteena oleva rikos.

12. Kotietsintäpöytäkirjan mukaan A:ta on epäilty rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Näiden rikosten enimmäisrangaistus on rikoslain 23 luvun 3 §:n 1 ja 2 momentin ja 50 luvun 2 a §:n mukaan kuusi kuukautta vankeutta, joten pakkokeinolain 5 luvun 1 §:n 1 momentissa (646/2003) epäillyn rikoksen enimmäisrangaistukselle asetettu vähimmäisvaatimus on täyttynyt.

13. Asiassa tehdyn tutkintailmoituksen ja kuultavana olleen komisario B:n lausumien mukaan A:n kotietsintä on perustunut siihen, että A oli tultuaan pysäytetyksi ja tehdyn puhalluskokeen osoittauduttua puhtaaksi kieltäytynyt huumausaineen pikatestistä kieltäytymistään perustelematta ja käyttäytynyt ärtyneesti sekä ollut sekavan oloinen. Lisäksi turvallisuustarkastuksessa oli A:n hallusta löytynyt kääntöveitsi.

14. Korkein oikeus toteaa, että tässä tapauksessa kotietsintä on perustunut pidättämiseen oikeutetun virkamiehen eli poliisin suullisesti antamaan määräykseen. Tämä voi jo sellaisenaan laskea kotietsinnän toimittamisen kynnystä ja se ainakin vaikeuttaa kotietsintämääräyksen perusteiden selvittämistä. Nämä seikat heikentävät etsinnän hyväksyttävyyttä ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan kannalta arvioituna.

15. Korkein oikeus katsoo, että huumausaineen pikatestistä kieltäytyminen tai mahdollisesti ärtynyt käyttäytyminen eivät sellaisenaan ole riittäviä perusteita epäillä henkilön olevan huumausaineen vaikutuksen alainen. Saadun selvityksen mukaan A:n pysäyttämisen ei ole väitetty perustuneen ajovirheisiin eikä hänen hallustaan ole pysäyttämisen jälkeen löytynyt huumausainetta. Vaikka A:n onkin luonnehdittu olleen sekavan oloinen, hänestä ei ole väitetty tehdyn nimenomaisesti huumausaineen käyttämistä tukevia havaintoja. A:ta koskevasta päihdetutkimuslomakkeesta ilmenee, että kliinisessä tutkimuksessa tehtyjen kokeiden tulokset ja siinä tehdyt havainnot olivat olleet normaaleja. Korkein oikeus katsoo, että asiassa ilmenneiden seikkojen perusteella kotietsinnästä päätettäessä ei ole ollut riittäviä syitä epäillä, että A olisi käyttänyt huumausainetta. Kotietsinnältä on siten puuttunut riittävää rikosepäilyä koskeva edellytys.

Kotietsintämenettely

16. Pakkokeinolain 5 luvun 7 a §:n (871/2011) mukaan tuomioistuimen tutkittavaksi voidaan saattaa myös se, onko kotietsinnässä menetelty luvun 4 tai 5 §:n edellyttämällä tavalla. A on katsonut kotietsinnässä menetellyn virheellisesti kirjallisen kotietsintämääräyksen puuttumisen ja kotietsinnän toimittamisajankohdan vuoksi.

17. Pakkokeinolain 5 luvun 5 §:n 1 momentin (450/1987) mukaan kotietsintää aloitettaessa on esitettävä kirjallinen etsintämääräys paikalla olevalle luvun 4 §:n 2 momentissa tarkoitetulle henkilölle eli esimerkiksi sille henkilölle, jonka luona kotietsintä toimitetaan. Jollei kirjallista määräystä ole, etsinnän tarkoitus on suullisesti esitettävä. Kotietsinnästä voi päättää vain pidättämiseen oikeutettu virkamies, jollei kysymyksessä ole lain 5 luvun 3 §:ssä (450/1987) tarkoitettu kiireellinen tilanne, jossa poliisimies saa toimittaa kotietsinnän ilman etsintämääräystäkin, jos asia ei siedä viivytystä.

18. A on Helsingin poliisilaitoksen tutkintailmoituksen mukaan pysäytetty aamuyöllä kello 3.50. Tämän jälkeen on kello 4.45 toimitettu kotietsintä hänen asunnossaan. A:n asuntoon tehtyyn kotietsintään ei ole annettu kirjallista määräystä. Etsinnästä on kuitenkin päättänyt pidättämiseen oikeutettu virkamies ja sen tarkoitus on esitetty A:lle suullisesti.

19. Mainitussa pakkokeinolain 5 luvun 5 §:n 1 momentissa ei säädetä siitä, millä edellytyksillä etsinnän tarkoitus voidaan esittää suullisesti. Tässä tapauksessa määräys kotietsinnästä on annettu pian sen jälkeen, kun A on pysäytetty rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta epäiltynä. Kotietsinnän tarkoituksena on ollut A:n kotonaan mahdollisesti säilyttämien huumausaineiden etsiminen. Tällaisessa tapauksessa on perusteltua turvata se, ettei huumausainetta ehditä siirtää pois ennen etsintää. Tällainen vaara olisi ollut ilmeinen, jos A:lle olisi annettu mahdollisuus käydä kotonaan ennen etsintää tai olla yhteydessä johonkuhun, joka olisi voinut siirtää mahdollisen huumausaineen pois asunnosta. Etsinnän toimittaminen kiireellisesti on siten ollut sinänsä perusteltua. Korkein oikeus katsoo vastaavasti, että kotietsinnän tarkoituksen esittäminen suullisesti on tässä tapauksessa ollut etsinnän kiireellisyyden vuoksi lain mukaista, vaikkakin kirjallisen määräyksen puuttumisella on edellä kohdassa 14 todettu vaikutus etsinnän hyväksyttävyyden arvioinnissa.

20. Pakkokeinolain 5 luvun 5 §:n 4 momentin (450/1987) mukaan kotietsintää ei saa toimittaa kello 21:n ja 6:n välisenä aikana ilman erityistä aihetta. Säännöstä sovellettaessa on otettava huomioon myös saman pykälän 2 momentin säännös kotietsinnässä noudatettavasta vähimmän haitan periaatteesta. Sen mukaan kotietsintä on toimitettava siten, että siitä ei aiheudu haittaa tai vahinkoa enempää kuin on välttämätöntä. Kotietsinnän suorittamisaika vaikuttaa myös siihen, kuinka etsinnän hyväksyttävyyttä on arvioitava edellä kohdassa 5 kerrotun suhteellisuusperiaatteen kannalta. Kotietsinnän ajankohdasta rikoksesta epäillylle tai muille aiheutuva oikeuksien, kuten kotirauhan, loukkaus voi johtaa siihen, ettei kotietsintään saada lainkaan ryhtyä, jos pakkokeinon käyttöä ei voida pitää puolustettavana ottaen huomioon tutkittavana olevan rikoksen törkeys ja sen selvittämisen tärkeys sekä muut asiaan vaikuttavat seikat.

21. Kotietsinnän toimittamista kello 4.45, eli pian A:n pysäyttämisen jälkeen, on perusteltu etsittävien huumausaineiden kätkemisvaarasta johtuvalla etsinnän kiireellisyydellä. Niin kuin edellä kohdassa 19 on katsottu, tässä tapauksessa etsinnän toimittaminen kiireellisesti onkin etsinnän tarkoituksen saavuttamisen kannalta ollut perusteltua. Tällaisen varhain aamuyöllä tapahtuneen etsinnän hyväksyttävyyttä arvioitaessa on kuitenkin kiinnitettävä erityistä huomiota suhteellisuusperiaatteen etsinnän toimittamiselle asettamiin rajoituksiin. Etsintää puoltavia ja sitä vastaan puhuvia seikkoja punnittaessa on annettava olennainen merkitys kotirauhan suojan turvaamiselle yöaikana tapahtuvaa häiriötä vastaan.

22. Tässä tapauksessa etsinnän perusteena on ollut epäily siitä, että A on syyllistynyt rattijuopumukseen sekä huumausaineen käyttörikokseen käyttämällä huumausainetta ja säilyttämällä huumausainetta kotonaan. Niin kuin edellä kohdassa 12 on todettu, näiden rikosten enimmäisrangaistus on kuusi kuukautta vankeutta. Huumausaineen käyttörikoksesta yksinään tuomitaan käytännössä lähes poikkeuksetta lievä sakkorangaistus. Epäilyn kohteena ovat siten olleet verraten lieviksi arvioidut rikokset, joissa ei ole ollut kysymys huumausaineen levittämisestä.

23. Asuinhuoneistoon varhain aamuyöllä toimitettavan kotietsinnän aiheuttaman haitan tai loukkauksen merkittävyyteen vaikuttaa muun muassa se, millainen häiriö etsinnästä aiheutuu kohteena olevassa asunnossa tai sen läheisyydessä asuville ja kuinka laajaa huomiota etsintä herättää.

24. A:n kotiin tehtävästä kotietsinnästä päätettäessä on ollut tiedossa, että hänen puolisonsa ja lapsensa ovat asunnossa. Jo etukäteen on ollut selvää, ettei etsintä ole voinut tapahtua aiheuttamatta häiriötä ainakin A:n puolisolle. Koska A:ta ei ole epäilty huumausaineen levittämisen käsittävästä teosta, etsinnän kiireellinen toimittaminen ei ole ollut tarpeen mahdollisesti löydettävästä huumausaineesta ulkopuolisille odotettavissa olevan uhan torjumiseksi. Toisaalta etsinnän siirtäminen toimitettavaksi kello 6:n jälkeen olisi edellyttänyt A:n kiinniottamista etsinnän alkamiseen saakka, mihin ei muutoin ole ollut tarvetta. Korkein oikeus katsoo, että selvitettävän rikoksen vähäisyys huomioon ottaen kotietsinnän toimittamiseen yöaikaan ei tässä tapauksessa ole ollut lain edellyttämää erityistä aihetta.

25. Kerrotunlainen kotiin aamuyöllä tehtävä etsintä loukkaa perustuslain turvaaman kotirauhan ydinaluetta, minkä vuoksi tällaista etsintää koskeva päätöksenteko edellyttää erityistä harkintaa. Korkein oikeus katsoo, että A:n kotona aamuyöllä toimitettu kotietsintä on selvitettävänä olleen rikoksen vähäisyys ja kotietsinnästä kotirauhalle aiheutunut loukkaus huomioon ottaen ollut pakkokeinolain 7 luvun 1 a §:ssä (402/1995) säädetyn suhteellisuusperiaatteen sisältämän pakkokeinon käytön rajoituksen vastainen. Siten myös käytetty kotietsintämenettely on ollut lain vastainen.

Vahingonkorvausvaatimuksen tutkimisen edellytyksistä

26. Käräjäoikeus totesi, että pakkokeinoistunnossa on ollut tutkittavana, onko kotietsinnässä menetelty lain edellyttämällä tavalla, ja jätti A:n vahingonkorvausvaatimuksen ennenaikaisena tutkimatta. Hovioikeus totesi, ettei kotietsinnän toimittamiseen perustuvaa korvausvelvollisuutta voida käsitellä kotietsinnän lainmukaisuutta koskevan asian yhteydessä, ja jätti korvausvaatimuksen tutkimatta.

27. Pakkokeinolain 5 luvun 7 a §:ssä (871/2011) säädetään mahdollisuudesta saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi se, ovatko kotietsinnän edellytykset olleet olemassa ja onko kotietsinnässä menetelty lainmukaisesti. Pykälän 2 momentissa viitataan vaatimuksen käsittelemisen osalta pakkokeinolain 1 luvun 9 ja 12 §:n toimivaltaista tuomioistuinta ja vaatimuksen muotoa koskeviin säännöksiin. Lisäksi momentin mukaan on vaatimuksen esittäjälle ja pidättämiseen oikeutetulle virkamiehelle varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Pykälässä ei säädetä liitännäisten vaatimusten käsittelemisestä kotietsintäasian tuomioistuinkäsittelyn yhteydessä. Tätä kysymystä ei käsitellä myöskään pykälää koskevissa lainvalmisteluasiakirjoissa (PeVL 66/2010 vp ja LaVM 44/2010 vp).

28. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 3 luvun 1 §:n nojalla voidaan syyteasian käsittelyn yhteydessä ajaa syytteessä tarkoitetusta rikoksesta johtuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta. Lisäksi oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain 9 §:n 1 momentin mukaan pääasian ratkaisevan tuomioistuimen tulee ratkaista hyvitystä koskeva vaatimus samalla kun se ratkaisee pääasian. Mainitut säännökset ilmentävät sitä, että rikosoikeudenkäynnin yhteydessä voidaan käsitellä myös yksityisoikeudellisia vaatimuksia, vaikka pääsääntönä onkin niin sanottu erillisyys- eli separaatioperiaate, jonka mukaan eri prosessilajeihin kuuluvia asioita ei käsitellä samassa oikeudenkäynnissä.

29. Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n nojalla valtio voi olla velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n mukaan oikeus korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä on muun muassa sillä, jonka vapautta, rauhaa tai yksityiselämää on loukattu rangaistavaksi säädetyllä teolla. Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännöstä ilmenee (KKO 2008:10, 2011:38 ja 2012:81), että julkisen vallan käytöstä aiheutuneen kärsimyksen korvaamiselle voi olla perusteita, vaikka mainitun kaltaisten oikeuksien loukkauksen aiheuttama kärsimys ei olisikaan johtunut rikokseksi katsottavasta teosta. Ratkaisukäytännön kerrotunlainen ulottuminen vahingonkorvauslain sanamuodon mukaista tulkintaa laajemmaksi on perustunut muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklaan. Artiklan mukaan jokaisella, jonka sopimuksessa tunnustettuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään tehokas oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä siinäkin tapauksessa, että oikeuksien ja vapauksien loukkauksen ovat tehneet virantoimituksessa olevat henkilöt. Lisäksi perustuslain 22 § edellyttää, että tulkintatilanteissa lainsoveltaja tulkitsee lakia tavalla, joka edistää perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista.

30. Tutkittaessa sitä, onko kotietsinnässä menetelty lainmukaisesti, joudutaan arvioimaan viranomaisten toimien lainmukaisuutta huomioon ottaen myös viranomaisen menettelystä mahdollisesti aiheutuneet vahingot ja haitat. Sama selvitys, jonka perusteella arvioidaan menettelyn laillisuutta, voi osaltaan vaikuttaa siihen, onko perusteita katsoa menettelystä aiheutuneen korvattavaa vahinkoa. Jos osoittautuu, että viranomaiset ovat menetelleet lainvastaisesti, olisi usein ilmeisesti tarkoituksenmukaista ratkaista myös mahdollisesti esitetty valtioon kohdistettu vahingonkorvausvaatimus samassa oikeudenkäynnissä. Tällaista menettelyä puoltaisivat niin prosessitaloudelliset seikat kuin myös ihmisoikeussopimukseen sisältyvä velvoite tarjota tehokas oikeussuojakeino erityisesti valtioon kohdistetun vahingonkorvausvaatimuksen joustavaan tutkimiseen. Korkein oikeus toteaa lisäksi, että asiassa ei ole ainakaan tässä vaiheessa tullut esiin sellaisia oikeusturvaan tai oikeudenkäynnin sujuvuuteen liittyviä seikkoja, jotka olisivat estäneet vahingonkorvausvaatimuksen käsittelemisen samassa yhteydessä eikä myöskään erillisyysperiaate muodosta tällaista estettä.

31. Kysymyksessä oleva kotietsintä on toimitettu Helsingissä, joten Helsingin käräjäoikeus on alueellisesti toimivaltainen tuomioistuin käsittelemään A:n valtioon kohdistaman vahingonkorvausvaatimuksen. A on esittänyt vahingonkorvausvaatimuksensa kirjelmässä, joka täyttää riita-asian haastehakemukselle oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 2 §:ssä asetetut vaatimukset. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden ei olisi tullut jättää A:n vaatimusta mainitsemillaan perusteilla tutkimatta, vaan ryhtyä toimenpiteisiin hänen vahingonkorvausvaatimuksensa käsittelemiseksi, mikä olisi edellyttänyt valtion haastamista vastaajaksi ja valtion kuulemista korvausvaatimuksen johdosta. Vasta tarpeellisten kuulemisten jälkeen olisi ollut tehtävissä ratkaisu siitä, olisiko tässä tapauksessa ollut tarkoituksenmukaista käsitellä esitetty vahingonkorvausvaatimus yhdessä kotietsinnän laillisuutta koskevan asian kanssa.

32. Oikeusastejärjestys huomioon ottaen ei ole perusteltua, että Korkein oikeus ottaisi vahingonkorvausvaatimuksen välittömästi ratkaistavakseen. Asia on tältä osin palautettava Helsingin käräjäoikeuteen.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöstä muutetaan seuraavasti:

Korkein oikeus toteaa, että poliisilla ei ole 8.1.2012 ollut A:ta koskevalle rikosepäilylle riittäviä perusteita eikä hänen asuntoonsa 8.1.2012 kohdistetun kotietsinnän (8010/R/1664/12/KEY/1) toimittamiselle ole siten ollut pakkokeinolain (450/1987) 5 luvun 1 §:n 1 momentissa (646/2003) säädettyjä edellytyksiä. Kotietsinnässä ei ole myöskään menetelty pakkokeinolain 5 luvun 5 §:n 4 momentin (450/1987) edellyttämällä tavalla, koska kotietsintä on ilman erityistä aihetta toimitettu kello 21:n ja 6:n välisenä aikana. Etsintä on lisäksi selvitettävän rikoksen laatu ja etsinnän suorittamisaika huomioon ottaen ollut pakkokeinolain 7 luvun 1 a §:n (402/1995) sisältämän suhteellisuusperiaatteen vastainen.

Hovioikeuden päätös kumotaan siltä osin kuin A:n valtioon kohdistama vahingonkorvausvaatimus on jätetty tutkimatta.

Muilta osin hovioikeuden päätös jää pysyväksi.

Asia palautetaan vahingonkorvausvaatimuksen tutkimiseksi Helsingin käräjäoikeuteen, jonka tulee huomioon ottaen palauttamisen syy ottaa se omasta aloitteestaan käsiteltäväksi ja siinä laillisesti menetellä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kati Hidén, Pertti Välimäki, Ilkka Rautio, Jorma Rudanko ja Jarmo Littunen. Esittelijä Janne Kanerva.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.