Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Poista hakukorostusEnsimmäiseen osumaan

Siirry päätökseen

Puutteelliset hakuehdot

KKO:2007:54

Liikennerikos - «Vesiliikennejuopumus» - Oikeuspaikka - Merioikeus

Diaarinumero:R2006/434
Esittelypäivä:22.5.2007
Taltio:1261
Antopäivä:12.6.2007

Virallinen syyttäjä vaati, että kauppa-aluksen päällikkö tuomitaan rangaistukseen rikoslain 23 luvun 5 §:n nojalla vesiliikennejuopumuksesta ja että hänet tuomitaan merilain 20 luvun 10 §:n nojalla menettämään pätevyyskirjansa. Asia kuului merioikeuden toimivaltaan. (Ään.)

RL 23 luku 5 §
MeriL 20 luku 10 §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Vaasan käräjäoikeuden (merioikeus) tuomio 17.8.2005

Merioikeus katsoi virallisen syyttäjän syytteestä selvitetyksi, että A oli 26.2.2005 aluksen päällikkönä ohjaillut lipeälastissa ollutta kauppa-alusta ja samalla toiminut sen kulun turvallisuuteen olennaisesti vaikuttavassa tehtävässä nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus oli tehtävän jälkeen ollut 2,82 promillea ja olosuhteet olivat olleet sellaiset, että teko oli ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle. A oli toiminnallaan laituria lähestyttäessä aiheuttanut konkreettisiakin vaaratilanteita. Tämän vuoksi merioikeus tuomitsi A:n vesiliikennejuopumuksesta 90 päivän vankeusrangaistukseen, jonka sijasta merioikeus määräsi 90 tuntia yhdyskuntapalvelua. Merioikeus tuomitsi A:n menettämään pätevyytensä toimia aluksen päällikkönä ja perämiehenä 31.12.2005 saakka.

Asian ovat ratkaisseet laamanni Johan Eklund ja meriasiantuntijat.

Vaasan hovioikeuden päätös 21.3.2006

A vaati valituksessaan, että hänelle tuomittu vankeusrangaistus muutetaan ehdolliseksi.

Hovioikeus pyysi viran puolesta asianosaisia lausumaan käsityksensä siitä, kuuluiko asia merioikeuden vai yleisen tuomioistuimen toimivaltaan ja lisäksi merioikeuden laillisesta kokoonpanosta, jos kysymys oli merioikeusasiasta.

Hovioikeus totesi, että merilain 21 luvun 9 §:n mukaan rikosjutut, jotka on tuomittava tämän lain mukaan, sekä jutut alusten yhteentörmäyksen estämiseksi annettujen säännösten rikkomisesta käsitellään merioikeudessa siinä hovioikeuspiirissä, jossa rikos on tehty. Vesiliikennejuopumuksesta säädetään rikoslain 23 luvun 5 §:ssä. Merilain 20 luvun 12 §:ään sisältyy vain viittaussäännös, jonka mukaan rangaistus vesiliikennejuopumuksesta säädetään rikoslaissa. Syytteen teonkuvauksessa oli mainittu ainoastaan A:n veren alkoholipitoisuus ja se seikka, että teko oli ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle. Rangaistukseen tuomitseminen ei edellyttänyt, että yksittäistapauksessa olisi aiheutettu vaaraa, vaan edellytyksenä oli pelkkä niin sanottu abstrakti vaara. Vastaajaan kohdistetussa syytteessä mainittua tekoa arvioitaessa ei näin ollen ollut otettava huomioon merilain säännöksiä, vaan kysymys oli pelkästään rikoslaissa säädetystä teosta.

Siltä osin kuin virallinen syyttäjä oli merilain 20 luvun 10 §:n nojalla vaatinut, että A tuomitaan menettämään määräajaksi pätevyytensä toimia aluksen päällikkönä ja perämiehenä, hovioikeus totesi, että pätevyyskirjan menettäminen oli hallinnollisluonteinen seuraamus ja rikosoikeudellinen erityisseuraamus, josta säädettiin rikoslain ulkopuolella ja josta tuomioistuin voi määrätä. Pätevyyskirjan menettämistä koskevassa säännöksessä ei erikseen mainita merioikeutta, vaan myös yleinen tuomioistuin voi määrätä tällaisesta seuraamuksesta. Vaatimus pätevyyskirjan menettämisestä ei myöskään johda siihen, että asia olisi tuomittava merilain mukaan ja että asia sen vuoksi kuuluisi merioikeudelle. Mainituilla perusteilla hovioikeus katsoi, että asiaa ei tullut käsitellä merioikeudessa vaan alueellisesti toimivaltaisessa tuomioistuimessa, joka oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 4 luvun 1 §:n mukaan oli Mustasaaren käräjäoikeus.

Hovioikeus totesi vielä, että merioikeus ei ollut myöskään ollut kokoonpanoltaan päätösvaltainen ratkaisemaan kyseessä olevaa asiaa. Merilain 21 luvun 1 §:n 3 momentissa säädetyllä tavalla merioikeuteen kuului tarvittaessa käräjäoikeuden normaalin kokoonpanon lisäksi kaksi meriasioita tuntevaa esteetöntä henkilöä. Merioikeus oli ratkaissut asian kokoonpanossa, johon oli meriasiantuntijoiden lisäksi kuulunut vain oikeuden puheenjohtaja. Ottaen huomioon oikeudenkäymiskaaren säännökset käräjäoikeuden päätösvaltaisuudesta, asiassa esitetty rangaistusvaatimus ja tuomittu rangaistus, käräjäoikeuden kokoonpanoon olisi pitänyt kuulua myös lautamiehet.

Hovioikeus kumosi merioikeuden tuomion ja siirsi asian Mustasaaren käräjäoikeuteen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Robert Liljenfeldt, Juhani Palmu ja määräaikainen asessori Lena Engstrand.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Viralliselle syyttäjälle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan virallinen syyttäjä vaati, että hovioikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan merioikeuteen.

A vastasi valitukseen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

1. Virallinen syyttäjä on merioikeudessa vaatinut, että A tuomitaan rangaistukseen kauppa-aluksen päällikkönä tehdystä vesiliikennejuopumuksesta ja lisäksi menettämään määräajaksi pätevyytensä toimia aluksen päällikkönä ja perämiehenä. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko rikosasia käsiteltävä merioikeudessa vai yleisessä alioikeudessa.

2. Merilain 21 luvun 1 §:ssä määrätään hovioikeuspiireittäin ne alioikeudet, jotka ovat toimivaltaisia merilain mukaan ratkaistavissa jutuissa ja luvun muissa pykälissä säädetään tarkemmin merioikeuden toimivallan määräytymisestä erilaisissa asioissa. Luvun 9 §:ssä säädetään, että merioikeudessa käsitellään rikosjutut, jotka on tuomittava merilain mukaan, sekä jutut alusten yhteentörmäyksen estämiseksi annettujen säännösten rikkomisesta. Kysymyksessä on ehdoton ja yksinomainen oikeuspaikka.

3. Merilain 20 luvun 12 §:ssä on viittaussäännös, jonka mukaan rangaistus vesiliikennejuopumuksesta säädetään rikoslain 23 luvun 5 §:ssä. Tämän pykälän mukaan vesiliikennejuopumuksesta tuomitaan muun muassa se, joka ohjailee alusta tai toimii aluksessa sen kulun turvallisuuteen olennaisesti vaikuttavassa tehtävässä nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus tehtävän aikana tai sen jälkeen on vähintään 1,0 promillea tai että hänellä tällöin on vähintään 0,44 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa tai että hänen kykynsä tehtävän vaatimiin suorituksiin on huonontunut, ja olosuhteet ovat sellaiset, että teko on omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle.

4. Pätevyyskirjan menettämisestä säädetään merilain 20 luvun 10 §:ssä. Säännöksen 1 momentin mukaan päällikkö, joka on tuomittu rangaistukseen merilain 1, 2, 4, 8 tai 9 §:ssä mainitusta rikoksesta tai vesiliikennejuopumuksesta, voidaan samalla tuomita määräajaksi menettämään oikeutensa olla aluksen päällikkönä, milloin sitä varten on säädetty erityisiä kelpoisuusehtoja. Jos rikos osoittaa hänet sopimattomaksi hoitamaan aluksessa muutakaan tointa, hänet voidaan tuomita menettämään myös sellainen pätevyys. Säännöksen 2 momentin mukaan sama koskee myös konepäällikköä, perämiestä, konemestaria tai radiosähköttäjää, joka on tuomittu rangaistukseen merilain 2 §:ssä tai 4 §:n 2 momentissa mainitusta rikoksesta tai vesiliikennejuopumuksesta, jos rikos osoittaa hänet sopimattomaksi tehtäväänsä.

5. Aluksen päälliköltä ja muulta laivaväeltä vaadittavasta pätevyyskirjasta säädetään merilain 1 luvun 8 §:n 2 momentin ja 6 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla annetussa asetuksessa aluksen miehityksestä, laivaväen pätevyydestä ja vahdinpidosta. Pätevyyskirjan saamiseksi vaaditaan muun muassa säädetty koulutus ja meripalvelua tietyn ajan.

6. Kuten edellä on todettu, merilain 21 luvun 9 §:n mukaan merioikeudessa käsitellään rikosjutut, jotka on tuomittava merilain mukaan. Edellä mainitusta merilain 20 luvun 12 §:n viittaussäännöksestä, jossa ei mitenkään kuvata rangaistavaa tekoa, ei voida tehdä sellaista johtopäätöstä, että rikoslain 23 luvun 5 §:ssä säädetty «vesiliikennejuopumus» olisi merilain mukaan tuomittava rikos. Kuitenkaan merilain 21 luvun 9 §:n tulkinnassa ei ole perusteltua päätyä siihen johtopäätökseen, että vain rikos, josta säädetään rangaistus merilaissa, kuuluu merioikeuden ratkaistavaksi. Asiaa tulee arvioida myös siltä kannalta, vaikuttaako jokin merilain mukaan ratkaistava kysymys asian rikosoikeudelliseen arviointiin. Näin on toimivallan määräytymistä arvioitu esimerkiksi Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisuissa KKO 1960 II 67, 1989:79 ja 1990:63. Ratkaisuissa sovellettiin tosin vuoden 1939 merilakia (167/1939), mutta siinä olleet merioikeuden toimivaltaa koskeneet säännökset vastasivat sisällöltään voimassa olevaa merilakia.

7. Kysymys pätevyyskirjan menettämisestä on merilain mukaan käsiteltävä asia. Kuten edellä kohdassa 4 on todettu merilain 20 luvun 10 §:n mukaan oikeus olla aluksen päällikkönä tai hoitaa perämiehen tointa voidaan tuomita määräajaksi menetetyksi samalla kun tuomitaan rangaistus jostakin säännöksessä mainitusta rikoksesta. Kysymyksessä on siten näiden rikosten johdosta tuomittava lisäseuraamus. Seuraamuksen tuomitseminen perustuu arvioon, että rikos osoittaa tekijänsä sopimattomaksi säännöksessä tarkoitettuihin tehtäviin, joihin vaaditaan pätevyyskirja. Seuraamuksen käyttäminen on harkinnanvaraista eikä pätevyyskirjan määräaikaisen menettämisen kestosta ole laissa määräystä.

8. Merilain 20 luvun 10 §:n 1 ja 2 momentit vastaavat sisällöltään niitä edeltäneitä vuoden 1939 merilain 239 §:n 1 ja 2 momentteja (963/1976). Kummankin säännöksen mukaan pätevyyden menettämisseuraamus voitiin tuomita samalla kun tuomittiin rangaistus «vesiliikennejuopumusrikoksesta». Molemmissa säännöksissä esiintyvä sana "samalla" tuli merilain 239 §:ään lainmuutoksella (963/1976) siinä yhteydessä, kun eri liikennemuotoja koskevat juopumussäännökset keskitettiin rikoslain 23 lukuun lailla rikoslain täydentämisestä liikennejuopumusta koskevilla säännöksillä (960/1976), joka tuli voimaan 1.4.1977. Tällöin myös vuoden 1939 merilain 236 §:n (237/1967) rangaistussäännös aluksen kuljettamisesta alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena korvattiin pykälään otetulla viittaussäännöksellä (963/1976) rikoslakiin. Uudistuksen esitöiden (HE 110/1975 II vp, LaVM 5/1976 vp) perusteella jää kuitenkin epäselväksi, minkä vuoksi sana "samalla" lisättiin merilain 239 §:ään (963/1976). Nykyisen säännöksen esitöissä (HE 62/1994 vp s. 105) on todettu vain, että säännös vastaa asiasisällöltään edellä mainittua aikaisempaa säännöstä.

9. Sanotussa yhteydessä ei tehty muutosta «vesiliikennejuopumusasioiden» käsittelyjärjestykseen, josta oli säädetty nyt jo kumotun veneliikennelain (151/1969) 9 §:ssä. Sen mukaan merilain mukaista käsittelyjärjestystä oli noudatettava aina, jos veneliikennelaissa tarkoitetussa ja siten muun muassa merilain mukaan tuomittavassa vesiliikennejuopumuksessa oli kysymys suomalaisesta alusrekisteriin merkittävästä tai ulkomaalaisesta kauppa-aluksesta (1 momentti), mutta sen sijaan yksityiskäytössä olevaa venettä kuljetettaessa tapahtunutta juopumusrikosta koskeva asia käsiteltiin tavallisessa oikeudenkäyntijärjestyksessä, jollei sitä muusta syystä ollut käsiteltävä merioikeusasiana (2 momentti). Tältä osin esitöissä (HE 110/1975 II vp s. 18, 20) todettiin nimenomaan, ettei käsittelyjärjestyksen muuttamiseen ollut aihetta, vaikka «vesiliikennejuopumusta» koskevat säännökset siirrettiin merilaista rikoslakiin. Käsittelyjärjestystä koskevan säännöksen ottaminen tässä yhteydessä rikoslakiin johti asiallisesti samaan tulokseen kuin veneliikennelain 9 § ja sanotun pykälän 2 momentti voitiin kumota, koska vastaava säännös tuli rikoslain 23 luvun 8 §:ään.

10. Niin kuin edeltä ilmenee, senkin jälkeen, kun «vesiliikennejuopumus» tuli rikoslain mukaan rangaistavaksi teoksi, «vesiliikennejuopumusrikokset», joiden johdosta kauppa-aluksen päällikkö saattoi menettää pätevyyskirjansa, kuuluivat merioikeuden käsiteltäväksi.

11. Rikoslain 23 luvun muuttamisella (545/1999), joka tuli voimaan 1.10.1999, keskitettiin rikoslakiin eri liikennemuotojen osalta myös muut kuin liikennejuopumusta koskevat vankeusuhkaiset liikennerikosten rangaistussäännökset. Tässä yhteydessä merioikeuden toimivaltaa koskenut erityissäännös jätettiin rikoslain 23 luvusta kokonaan pois. Lainmuutoksen esitöistä (HE 32/1997 vp, LaVM 24/1998 vp) ei ilmene syytä säännöksen pois jättämiseen. Muutoksesta sinänsä ei kuitenkaan seuraa, että kaikki rikoslain 23 luvussa mainitut rikokset käsitellään merioikeuden sijasta yleisessä alioikeudessa, koska muun muassa luvun 1 ja 2 §:n säännökset liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sisältävät tunnusmerkistötekijöitä, kuten meriteiden sääntöjen rikkominen, joiden vuoksi tällainen asia selvästi kuuluu merioikeuden toimivaltaan. Lainuudistuksen yhteydessä ei muutettu pätevyyskirjan menettämistä koskevaa merilain säännöstä.

12. Edellä kerrottuun säädöshistoriaan nähden näyttäisi mahdolliselta tulkita merilain 20 luvun 10 §:ää siten, että yleinen alioikeus voi päättää pätevyyskirjan menettämisestä samalla kun se tuomitsee rikoslain 23 luvun 5 §:n nojalla vesiliikennejuopumuksesta rangaistukseen. Toinen, merioikeuden toimivaltaa puoltava tulkintavaihtoehto on, että asian käsittelyjärjestystä koskevaa erityissäännöstä pidettiin vuonna 1999 toteutetun rikoslain 23 luvun muutoksen yhteydessä tarpeettomana sen vuoksi, että silloin, kun asian ratkaisemiseen vaikuttaa merilain mukaan käsiteltävä asia, toimivalta kuuluu jo merilain säännösten perusteella merioikeudelle.

13. Edellä esitetyn perusteella Korkein oikeus toteaa, että pätevyyskirjan menettämisestä säädetään merilaissa ja että «vesiliikennejuopumusta» lukuunottamatta kaikki muut rikokset, joiden johdosta pätevyyskirja voidaan tuomita menetetyksi, ovat merilain mukaan rangaistavia rikoksia ja siten jo sillä perusteella merioikeudessa käsiteltäviä. Kun pätevyyskirjan menettämiseen tuomitseminen merkitsee arviota, että rikoksesta rangaistukseen tuomittu on sopimaton säännöksessä tarkoitettuihin tehtäviin, on asian käsittelyjärjestyksellä vaatimuksen kohteena olevalle olennainen merkitys. Merilain 20 luvun 10 §:ssä mainituissa asemissa olevien merenkulun tehtävissä toimivien oikeusturvan kannalta on tärkeää, että pätevyyskirjan menettämistä koskevaa säännöstä sovelletaan mahdollisimman yhdenmukaisesti ja ottaen huomioon kyseisiin ammatteihin liittyvät erityispiirteet. Niin kuin edellä kohdassa 7 jo on todettu, seuraamuksen tuomitseminen on harkinnanvaraista eikä pätevyyden menetyksen kestoajasta ole säännöksiä. Näistä syistä Korkein oikeus katsoo, että merilain 20 luvun 10 §:ään perustuvat vaatimukset siinä tarkoitettujen oikeuksien menettämisestä on käsiteltävä merilaissa säädetyssä järjestyksessä.

14. Tässä asiassa syyttäjä on vaatinut, että A tuomitaan rangaistukseen vesiliikennejuopumuksesta ja määrätään menettämään määräajaksi pätevyytensä toimia aluksen päällikkönä ja perämiehenä. Pätevyyden menettämistä koskeva vaatimus on tullut käsitellä merioikeudessa. Kun menettämisseuraamus merilain 20 luvun 10 §:n mukaan tuomitaan samalla kun tuomitaan rikoksesta rangaistukseen, myös se rikos, jonka johdosta menettämisvaatimus esitetään, on käsiteltävä samassa järjestyksessä.

15. Siten hovioikeuden ei olisi tullut kumota Vaasan käräjäoikeuden merioikeutena antamaa tuomiota sillä perusteella, ettei merioikeus ollut toimivaltainen asiassa.

16. Käräjäoikeuden kokoonpanoon on kuulunut ainoastaan puheenjohtaja, jota avustavina asiantuntijoina on ollut läsnä kaksi meriasioita tuntevaa henkilöä. Käräjäoikeuden jäseninä ei kuitenkaan ole ollut lautamiehiä, vaikka syytteessä tarkoitetusta rikoksesta on säädetty ankarampi rangaistus kuin vankeutta enintään yksi vuosi kuusi kuukautta. Oikeudenkäymiskaaren 2 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan käräjäoikeus ei ole ollut asiassa päätösvaltainen.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan Vaasan käräjäoikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan ottaa asia kiireellisesti käsiteltäväkseen merilain 21 luvun 1 §:ssä tarkoitettuna asiana ja huomioon ottaen palauttamisen syy siinä laillisesti menetellä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Eeva Vuori, Pasi Aarnio (eri mieltä), Hannu Rajalahti ja Soile Poutiainen. Esittelijä Leena Söderholm.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Aarnio: Merilain 21 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan merioikeudessa käsitellään vain ne rikosjutut, jotka on tuomittava merilain mukaan. Syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta vesiliikennejuopumuksesta, josta säädetään rikoslaissa. Syyttäjän päävaatimuksen mukaan juttu on käsiteltävä yleisessä alioikeudessa.

Syyttäjä on lisäksi vaatinut A:ta menettämään määräajaksi pätevyytensä toimia aluksen päällikkönä ja perämiehenä. Tästä säädetään merilain 20 luvun 10 §:n 1 momentissa. Sen mukaan päällikkö, joka on tuomittu rangaistukseen vesiliikennejuopumuksesta, voidaan samalla tuomita määräajaksi menettämään oikeutensa olla aluksen päällikkönä. Kysymys on siten rikoksesta johtuvasta harkinnanvaraisesta ja, kuten lain esitöissä (HE 62/1994 vp s. 105) on todettu, hallinnollisluonteisesta seuraamuksesta.

En pidä perusteltuna, että tuomioistuimen toimivalta määräytyisi sanotunlaisen liitännäisen vaatimuksen perusteella. Katson myös, ettei menettämisharkintaan liity sellaisia meriasioiden erityistuntemusta edellyttäviä seikkoja, että asia senkään takia olisi käsiteltävä merioikeudessa. Siten syyte A:ta vastaan on käsiteltävä yleisessä alioikeudessa.

Näillä perusteilla jätän hovioikeuden päätöksen lopputuloksen pysyväksi.

Viimeiseen osumaanPoista hakukorostus

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.