Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

17.1.2006YLEISOHJE perustajaurakoinnin käsittelystä tilinpäätöksessä ja toimintakertomuksessa (Korvattu uudella 5.6.2017)

1. Johdanto

1.1. Yleisohjeen tausta ja tarkoitus

Kirjanpitolautakunta on 14.3.1994 antanut lausunnon KILA 1267/1994 perustajaurakoitsija-liiketoimintaan liittyvistä kirjanpidollisista kysymyksistä. Lausunnossa on käsitelty konsernitilinpäätössäännösten soveltamista, liikevaihdon esittämistä ja pitkäaikaishankkeiden tulouttamista valmistusasteen mukaisesti. Viimeksi mainittuun asiaan liittyen kirjanpitolautakunta on antanut yleisohjeen 4.9.2000 tulon kirjaamisesta tuotoksi valmistusasteen perusteella.

Jotta hyvä kirjanpitotapa edelleen selkiytyisi ja yhdenmukaistuisi, kirjanpitolautakunta katsoo aiheelliseksi antaa tämän yleisohjeen perustajaurakointiin liittyvän toiminnan käsittelystä tilinpäätöksessä ja toimintakertomuksessa. Lautakunta korostaa, että tämä yleisohje koskee nimenomaisesti perustajaurakointitoimintaan liittyvien liiketapahtumien esittämistapaa tällaista toimintaa harjoittavan yhtiön tilinpäätöksessä; yhtiön pääkirjanpitoon sillä ei ole vaikutusta. Edelleen selvyyden vuoksi lautakunta toteaa, että yleisohjeessa ei oteta kantaa verotuksellisiin kysymyksiin, jotka jäävät lautakunnan toimivallan ulkopuolelle.

Tämä yleisohje korvaa yllämainitun kirjanpitolautakunnan lausunnon KILA 1267/1994 ja se on tarkoitettu sovellettavaksi tilikausilla, jotka alkavat 1.1.2006 tai sen jälkeen. Toisaalta hyvä kirjanpitotapa ei luonnollisestikaan aseta mitään estettä ohjeen aiemmalle soveltamiselle.

1.2. Perustajaurakointiliiketoiminnan kuvaus

Perustajaurakointiliiketoiminnalla tarkoitetaan toimintaa, jossa rakennusliike suunnittelee, markkinoi, tuottaa ...

Dokumentin lukeminen vaatii sisäänkirjautumisen

 
 
 
 
 
 
 
 

Tilaaminen

Edilex on Suomen johtava ammattilaisten lakitietopalvelu. Edilex sisältää Suomen laajimman ajantasaisen säädöstietokannan erinomaisin linkityksin oikeustapauksiin, esitöihin ja muihin oikeudellisiin aineistoihin sekä juridisen uutispalvelun. Lakikanava-seurantapalvelussa voit valita aihealueet ja aineistot, joita haluat seurata päivittäin.

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.