Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi vaarallisista ja haitallisista aineista aiheutuvien pilaantumisvahinkojen torjuntavalmiutta, torjumista ja torjuntayhteistyötä koskevan vuoden 2000 pöytäkirjan.

Pöytäkirja täydentää vuoden 1990 kansainvälistä yleissopimusta öljyvahinkojen torjuntavalmiudesta, torjumisesta ja torjuntayhteistyöstä laajentamalla merellä tapahtuvan kansainvälisen torjuntayhteistyön koskemaan öljyvahinkojen torjunnan lisäksi myös vaarallisista ja haitallisista aineista aiheutuvien pilaantumisvahinkojen torjuntayhteistyötä. Pöytäkirjan tarkoituksena on edistää sopimuspuolien torjuntavalmiutta ja -yhteistyötä.

Esitykseen sisältyy lakiehdotus pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Pöytäkirja tuli kansainvälisesti voimaan vuonna 2007. Suomi allekirjoitti pöytäkirjan vuonna 2000. Pöytäkirja tulee Suomen osalta voimaan kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun Suomi tallettaa hyväksymiskirjansa.

Esitykseen sisältyy lisäksi lakiehdotus öljyvahinkojen torjuntalain muuttamiseksi. Muutos on tarpeen pöytäkirjan sekä merellä tapahtuvan öljyn- ja kaasunporaustoiminnan turvallisuudesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin velvoitteiden täytäntöönpanemiseksi.

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan samaan aikaan kuin pöytäkirja tulee voimaan Suomen osalta.

---

Vuonna 1990 tehtiin maapallonlaajuinen yleissopimus öljyvahinkojen torjuntavalmiudesta, torjumisesta ja torjuntayhteistyöstä (SopS 32/1995, jäljempänä OPRC-yleissopimus). Sopimusneuvottelut käytiin YK:n merenkulkujärjestön (International Maritime Organisation, jäljempänä IMO) piirissä 1980-luvun lopussa. Neuvotteluissa oli myös esillä merellä tapahtuvien kemikaalivahinkojen torjuntavalmiutta ja torjuntayhteistyötä koskevien määräysten sisällyttäminen sopimukseen. Osa neuvotteluihin osallistuneista valtioista, mukaan lukien Suomi, esitti jo sopimusta koskevissa neuvotteluissa, että OPRC-yleissopimuksen olisi tullut alueellisten torjuntayhteystyösopimusten tapaan jo alun perin kattaa öljyvahinkojen torjunnan lisäksi myös vaarallisten ja haitallisten aineiden aiheuttamien pilaantumisvahinkojen torjunta. Neuvotteluissa päädyttiin kompromissina siihen, että OPRC-yleissopimuksen vuonna 1990 hyväksynyt konferenssi hyväksyi asiasta päätöslauselman numero 10, jossa kehotetaan IMO:a huolehtimaan siitä, että OPRC-yleissopimus laajennetaan kattamaan myös muut vaaralliset ja haitalliset aineet.

Päätöslauselman perusteella IMO:n meriympäristön suojelukomitea ryhtyi aktiivisesti valmistelemaan asiasta kansainvälistä sopimusta 1990-luvun puolivälissä. Valmistelun tuloksena komitea hyväksyi vuonna 1999 ehdotuksen pöytäkirjatekstiksi. Lontoossa 9.—15.3.2000 pidetyssä diplomaattikonferenssissa, johon osallistui edustajia 79 maasta, hyväksyttiin vuoden 2000 pöytäkirja vaarallisista ja haitallisista aineista aiheutuvien pilaantumisvahinkojen torjuntavalmiudesta, torjumisesta ja torjuntayhteistyöstä (jäljempänä pöytäkirja). Pöytäkirja tuli kansainvälisesti voimaan 14 päivänä kesäkuuta 2007 sen jälkeen, kun 15 valtiota oli sen ratifioinut tai hyväksynyt.

Vuosien 2003—2014 aikana pöytäkirjan alaisia öljy- ja kemikaalivahinkoasioita on käsitelty IMO:n alaisessa työryhmässä, johon myös Suomi on osallistunut. Viime vuosina työryhmä on jatkanut lukuisten öljyntorjuntaa ja myös kemikaalivahinkojen torjuntaa tukevien ohjeiden ja oppaiden valmistelua.

Tässä esityksessä esitetään pöytäkirjan hyväksymistä. Esitykseen sisältyy lakiehdotus pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja öljyvahinkojen torjuntalain muuttamisesta pöytäkirjan eräiden määräysten täytäntöönpanemiseksi.

Lisäksi esityksessä ehdotetaan öljyvahinkojen torjuntalakiin muutoksia, jotka ovat tarpeen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/30/EU merellä tapahtuvan öljyn- ja kaasunporaustoiminnan turvallisuudesta ja direktiivin 2004/35/EY muuttamisesta (jäljempänä direktiivi) Suomelle asettamien velvoitteiden täytäntöönpanemiseksi. Direktiivin tarkoituksena on asettaa vähimmäisvaatimukset merellä tapahtuvaan öljyn- ja kaasunporaustoimintaan liittyvien suuronnettomuuksien ehkäisemiselle ja tällaisten onnettomuuksien seurausten rajoittamiselle. Vaikka Suomessa ei harjoiteta öljyn- ja kaasunporaustoimintaa, direktiivi edellyttää Suomelta kansallisen yhteyspisteen nimeämistä ja velvollisuutta toimittaa tietoja muille jäsenvaltioille onnettomuustutkintatilanteissa. Nämä velvoitteet ovat hyvin samankaltaisia pöytäkirjan vastaavien velvoitteiden kanssa. Tämän vuoksi esityksessä ehdotetaan pantavaksi täytäntöön kaikki kyseiset velvoitteet.

Suomi on sopimuspuolena useassa merellä tapahtuvien öljyn ja muiden vaarallisten aineiden aiheuttamien pilaantumisvahinkojen torjuntayhteistyötä koskevassa kansainvälisessä sopimuksessa. Edellä mainitun OPRC-yleissopimuksen lisäksi Suomi on tehnyt seuraavat alueelliset ja kahdenväliset sopimukset:

— vuoden 1992 Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelua koskeva yleissopimus (SopS 2/2000, jäljempänä Helsingin sopimus tai HELCOM), jonka VII liitteessä käsitellään merellisten pilaantumisvahinkojen torjuntayhteistyötä;

— vuoden 1993 Tanskan, Suomen, Islannin, Norjan ja Ruotsin välinen sopimus yhteistyöstä öljyn tai muiden haitallisten aineiden aiheuttaman meren pilaantumisen torjunnassa (SopS 71—72/1998, jäljempänä Kööpenhaminan sopimus);

— vuoden 1990 sopimus Suomen ja Venäjän välisestä yhteistyöstä torjuttaessa öljyn ja muiden haitallisten aineiden vahinkotapauksissa aiheuttamaa Itämeren pilaantumista (SopS 54/1990); sekä

— vuoden 1995 sopimus Suomen ja Viron välisestä yhteistyöstä torjuttaessa pilaantumisvahinkoja merellä ja siihen liittyvä pöytäkirja (SopS 31/1995),

Lisäksi Arktisen neuvoston aloitteesta on neuvoteltu sopimus yhteistyöstä merellä tapahtuvien öljyvahinkojen torjuntavalmiudesta ja torjumisesta arktisella alueella (jäljempänä arktisen alueen sopimus). Suomi on tallettanut sopimusta koskevat hyväksymiskirjat marraskuussa 2013. Sopimus ei ole vielä kansainvälisesti voimassa.

Edellä mainitut monen- ja kahdenväliset sopimukset sisältävät keskenään samankaltaisia velvoitteita torjuntavalmiudesta, torjunnasta ja torjuntayhteistyöstä. Sopimusten periaatteiden mukaan sopimuspuolten on ylläpidettävä riittävää kansallista torjuntavalmiutta. Vakavan vahingon sattuessa sopimuspuolilla on mahdollisuus pyytää torjunta-apua toisilta sopimuspuolilta. OPRC-yleissopimusta lukuun ottamatta sopimuksiin sisältyy myös velvollisuus antaa pyydettäessä torjunta-apua muille sopimuspuolille.

Vaarallisista ja haitallisista aineista on hyväksytty myös vahingonkorvaussopimuksia. Vuoden 2010 yleissopimus vastuusta ja vahingonkorvauksesta vaarallisten ja haitallisten aineiden merikuljetusten yhteydessä koskee vahingon aiheuttaneen aluksen omistajan siviilioikeudellista vastuuta pilaantumisvahingon ja sen torjunnan kustannusten korvaamisesta sekä asiaan liittyvää kansainvälistä rahastoa. Yleissopimus ei kuitenkaan ole vielä voimassa ja sen voimaantuloon voi kulua useita vuosia.

2.2.1. Yleinen torjuntayhteistyö

Viime vuosina myös Euroopan unioni on kehittänyt merenkulun ympäristönsuojelua koskevaa lainsäädäntöä. Lainsäädäntö perustuu pääosin IMO:ssa sovittuihin säännöksiin. Joidenkin määräysten osalta EU:ssa on myös annettu IMO:n määräyksiä tiukempia tai niitä täydentäviä säännöksiä. Lainsäädännön tarkoituksena on muun muassa tehostaa unionin jäsenvaltioiden alueilla IMO:ssa hyväksyttyjen yleissopimusten soveltamista ja täytäntöönpanna sopimusten määräyksiä, jotka eivät vielä ole kansainvälisesti voimassa.

Euroopan parlamentti ja neuvosto ovat joulukuussa 2013 tekemällään päätöksellä (1313/2013/EU) perustaneet unionin pelastuspalvelumekanismin. Tämän mekanismin avulla varmistetaan ensisijaisesti ihmisten mutta myös ympäristön ja omaisuuden sekä kulttuuriperinnön suojelu kaikenlaisten luonnon ja ihmisen aiheuttamien katastrofien yhteydessä. Suojelu kattaa sekä unionin alueella että sen ulkopuolella tapahtuvat katastrofit, kuten suuronnettomuudet ja ympäristökatastrofit.

Euroopan yhteisö perusti Euroopan meriturvallisuusvirasto EMSA:n Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1406/2002. Perustamisen tavoitteena oli varmistaa korkea, yhdenmukainen ja tehokas taso meriturvallisuudessa, merenkulun turvatoimissa, alusten aiheuttaman pilaantumisen ehkäisyssä ja torjunnassa sekä öljyn- ja kaasunporauslaitteistojen aiheuttaman meren pilaantumisen torjunnassa. EMSA antaa operatiivista apua jäsenvaltioille sekä ylläpitää valmiustilassa olevien öljyntorjunta-alusten verkostoa. Se tarjoaa myös satelliittipalvelua öljyvuotojen havaitsemista ja seurantaa varten (CleanSeaNet). Rantavaltiot voivat pyytää öljyntorjunta-aluksia apuun unionin pelastuspalvelumekanismilla. Lisäksi EMSA kerää, analysoi ja jakaa tietoa meren pilaantumisen torjuntaan liittyvistä parhaista käytänteistä, tekniikoista ja innovaatioista. Se tekee myös yhteistyötä jäsenvaltioiden asiantuntijoiden ja IMO:n kanssa meren pilaantumisen torjunnan alalla voimassa olevien alueellisten sopimusten puitteissa.

2.2.2. Öljyn- ja kaasunporaustoimintaa koskeva torjuntayhteistyö

Öljyn- ja kaasunporausta koskeva direktiivi sisältää erinäisiä velvoitteita öljyn- ja kaasunporausonnettomuuksien ehkäisemiseksi ja torjumiseksi. Direktiivin velvoitteisiin kuuluu merellä tapahtuvaan öljyn- ja kaasunporaustoimintaan liittyvien suuronnettomuuksien ehkäisy. Se sisältää säännöksiä myös muun muassa merellä tapahtuvan öljyn- ja kaasunporaustoiminnan valmistelusta ja toteuttamisesta, onnettomuuksien ehkäisemispolitiikasta, avoimuudesta ja tietojen jakamisesta, yhteistyöstä, torjuntavalmiudesta ja torjuntatoimista.

Vain osalla EU:n jäsenvaltioista on direktiivin soveltamisalaan kuuluvaa poraustoimintaa. Suomen kaltaisilla mailla on direktiivin tarkoittamia merialueita mutta ei direktiivin tarkoittamaa toimintaa. Tämän vuoksi Suomi yhdessä Ruotsin ja Viron kanssa pyrki direktiivin valmisteluvaiheessa välttämään direktiivistä seuraavat tarpeettomat täytäntöönpanovelvoitteet. Valmistelun yhteydessä direktiivin täytäntöönpanovelvoitteisiin lisättiin joustavuutta, jonka johdosta lopullinen direktiivi sisältää ainoastaan muutamia velvoitteita sellaisille jäsenvaltioille, joilla ei ole direktiivin soveltamisalaan kuuluvaa toimintaa.

Direktiivin 41 artiklan mukaan jäsenvaltioiden, joiden lainkäyttövallan piirissä ei toteuteta merellä tapahtuvaa öljyn- ja kaasunporaustoimintaa ja joissa tällaista toimintaa harjoittavaa yhtiötä ei ole rekisteröity, on saatettava voimaan ainoastaan ne toimenpiteet, jotka ovat tarpeen direktiivin 32 ja 34 artiklan noudattamisen varmistamiseksi. Tällaiset jäsenvaltiot eivät voi antaa toimilupia poraustoiminnalle ennen kuin ne ovat saattaneet direktiivin muut säännökset osaksi kansallista lainsäädäntöä. Lisäksi direktiivin 41 artiklan 5 kohdan mukaan, jos poraustoimintaa harjoittava yhtiö myöhemmin mahdollisesti rekisteröidään kyseisessä jäsenvaltiossa, jäsenvaltion on viimeistään 12 kuukauden kuluttua täytäntöönpantava ne toimenpiteet, jotka ovat tarpeelliset direktiivin 20 artiklan (toiminnanharjoittajan tietojenantovelvollisuus) noudattamisen varmistamiseksi.

Direktiivin 34 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä seuraamuksista, joita sovelletaan direktiivin nojalla annettujen kansallisten säännösten rikkomiseen.

Direktiivin 32 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on nimettävä yhteyspiste tietojen vaihtamiseksi asiaankuuluvien naapurijäsenvaltioiden kanssa. Niiden on 2 kohdan mukaan myös varmistettava riittävä toimintakapasiteetti tilanteessa, jossa suuronnettomuus vaikuttaisi niihin. Artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on sovitettava yhteen meriympäristöä koskevat kansalliset valmiussuunnitelmansa muiden asiaankuuluvien jäsenvaltioiden kanssa siinä määrin kuin on tarpeen, jotta voidaan varmistaa tehokkain toiminta suuronnettomuuden sattuessa. Lisäksi 4 kohta edellyttää, että jos jäsenvaltioon, jonka lainkäyttövallan piirissä ei ole merellä tapahtuvaa öljyn- ja kaasunporaustoimintaa, vaikuttaa suuronnettomuus, sen on toteutettava kaikki soveltuvat toimenpiteet kansallisen valmiussuunnitelman mukaisesti. Sen on myös varmistettava, että kaikki tiedot, jotka ovat saatavilla sen määräysvallassa ja lainkäyttövallan piirissä, ja jotka saattavat olla merkityksellisiä suuronnettomuuden täysimääräisen tutkinnan kannalta, toimitetaan pyynnöstä sille jäsenvaltiolle, joka suorittaa tutkintaa, tai asetetaan pyynnöstä sen saataville.

Direktiivin 38 artiklassa säädetään erikseen direktiivin 2004/35/EY muuttamisesta. Kyseiseen artiklaan sisältyy oma täytäntöönpanosäännös eli 2 kohta, jonka mukaan jäsenvaltioiden tulee täytäntöönpanna viimeistään 19.7.2015 tuon artiklan 1 kohta, jossa määritellään vesille aiheutuvan vahingon käsite.

2.3.1. Aluksista aiheutuneet vahingot

Aluksista aiheutuvien öljy- ja kemikaalivahinkojen ehkäisystä, torjuntavalmiudesta ja torjunnasta säädetään merenkulun ympäristönsuojelulaissa (1672/2009) sekä öljyvahinkojen torjuntalaissa (1673/2009). Merenkulun ympäristönsuojelulain tarkoituksena on ehkäistä alusten tavanomaisesta toiminnasta aiheutuvaa ympäristön pilaantumista kieltämällä haitallisten aineiden päästäminen veteen ja ilmaan tai rajoittamalla tällaisia päästöjä. Laissa säädetään myös muun muassa laivan kapteenin ilmoitus- ja onnettomuuksiin varautumisvelvollisuuksista. Lain 12 luvun 3 §:n mukaan Suomen ympäristökeskus on johtava valvontaviranomainen valvonnassa, joka koskee aluksesta veteen menevistä päästöistä annettujen säännösten ja määräysten noudattamista Suomen aluevesillä ja talousvyöhykkeellä. Saman luvun 1 §:n mukaan muita valvontaviranomaisia ovat Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, rajavartiolaitos, tullilaitos ja poliisi. Liikenne- ja viestintäministeriö ja ympäristöministeriö huolehtivat lain mukaisen toiminnan yleisestä ohjauksesta, seurannasta ja kehittämisestä hallinnonalallaan.

Öljyvahinkojen torjuntalain tavoitteena on muun muassa varautua aluksista aiheutuvien öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntaan sekä korjata mainitut vahingot. Laissa on myös säännöksiä torjuntasuunnitelmista ja satamien torjuntasuunnitelmia ja toimenpiteitä koskevista velvollisuuksista. Lain 2 luvun mukaan ympäristövahinkojen valtakunnallisesta torjuntavalmiudesta, torjunnasta ja koulutuksesta vastaa Suomen ympäristökeskus.

2.3.2. Öljyn- ja kaasunporaustoiminta

Merensuojelulaki (1415/1994) koskee merellä olevaa kiinteää tai kelluvaa laitteistoa tai rakennetta, jota käytetään kaasun tai öljyn etsintään, hyödyntämiseen tai tuotantoon sekä näiden liitännäistoimintoihin tai jota käytetään öljyn lastaamisessa tai purkamisessa. Näin ollen lain soveltamisala kattaa myös direktiivin tarkoittaman öljyn- ja kaasunporaustoiminnan. Laki sisältää yleisen meren pilaamiskiellon ja sitä sovelletaan myös muuhun merensuojeluun Suomen talousvyöhykkeen ulkopuolella. Lain 11 § sisältää velvoitteen hakea lupa öljyn ja kaasun etsintään ja poraukseen ja niihin liittyviin toimiin.

Suomi on sitoutunut kansainvälisellä tasolla moniin velvoitteisiin, jotka koskevat yhteistyötä ja valmiutta öljystä ja haitallisista ja vaarallisista aineista aiheutuvien vahinkojen sattuessa. Direktiivin velvoitteet, jotka koskevat toimintakapasiteettia suuronnettomuustilanteessa, sekä tietojenvaihtoa muiden valtioiden kanssa vastaavat Helsingin sopimuksen 13 ja 14 artikloissa sekä VII liitteessä mainittuja velvoitteita. Nämä velvoitteet on voimaansaatettu asetuksella (2/2000).

Suomella on myös monia erilaisia ympäristövahinkoja koskevia toimintasuunnitelmia, joiden laatimisvelvollisuudesta ja sisällöstä säädetään öljyvahinkojen torjuntalain 12 ja 13 §:ssä ja valtioneuvoston asetuksessa (249/2014). Suomen valmiussuunnitelma suurten ja pitkäkestoisen alusöljyvahinkojen torjunnasta julkaistiin vuonna 2011 (”Toiminta isoissa alusöljyvahingoissa — Torjunnan järjestäminen, johtaminen ja viestintä”, Ympäristöministeriön raportteja 26/2011). Vuonna 2012 Suomen ympäristökeskus julkaisi Suomen kansallisen toimintasuunnitelman Itämerellä tapahtuvien öljyvahinkojen ekologisista seurauksista (Ympäristöhallinnon ohje 6/2012). Lisäksi Suomella on alueellisia torjunta- ja torjunnan yhteistoimintasuunnitelmia. Edellä mainitut suunnitelmat yhdessä muodostavat Suomen kansallisen toimintasuunnitelman, jota voidaan kutsua kansalliseksi valmius- tai torjuntasuunnitelmaksi.

Suomi on sopimuspuolena OPRC-yleissopimuksessa ja hyväksynyt useita torjuntayhteistyötä koskevia kansainvälisiä sopimuksia. Tämän vuoksi voidaan pitää johdonmukaisena, että Suomi hyväksyisi myös pöytäkirjan.

Pöytäkirjan edellyttämä velvollisuus kansallisen yhteyspisteen nimeämisestä ja öljy- ja kemikaalivahingoista ilmoittamisesta sisältyy OPRC-yleissopimukseen sekä Suomen ja Viron väliseen sopimukseen torjuntayhteistyöstä. Näiden sopimusten osalta yhteyspisteen nimeäminen tehtiin sopimuksen voimaansaattamisasetuksessa. Yhteyspisteiksi on eri sopimusten nojalla nimetty eri tahoja, joten oikeustilan selkeyttämiseksi olisi suotavaa saattaa yhteyspisteitä koskevat velvoitteet lain tasolle.

Suomessa ei ole rekisteröity direktiivin tarkoittamia öljyn- tai kaasunporaustoimintaa harjoittavia yhtiöitä eikä poraustoimintaa harjoiteta Suomen lainkäyttövallan piirissä. On myös epätodennäköistä, että poraustoimintaa harjoittavia yhtiöitä lähivuosina rekisteröitäisiin tai lupia anottaisiin tällaiseen toimintaan. Tämän vuoksi Suomen on täytäntöönpantava direktiivin 41 artiklan mukaan ainoastaan direktiivin 32 ja 34 artiklat. Koska 32 artiklan velvoitteet eivät koske yksityisiä henkilöitä tai toiminnanharjoittajia, seuraamusten säätämistä koskevan 34 artiklan johdosta ei ole Suomessa tarpeen antaa erillisiä täytäntöönpanosäännöksiä.

Direktiivin 32 artiklan täytäntöönpanon osalta velvoitteet riittävästä toimintakapasiteetista suuronnettomuustilanteessa ja yhteistyöstä muiden valtioiden kanssa ovat samankaltaisia kuin velvoitteet Helsingin sopimuksen 13 ja 14 artikloissa sekä VII liitteessä. Valmiussuunnitelman osalta Suomella on monia erilaisia ympäristövahinkoja koskevia toimintasuunnitelmia ja lisäksi Suomen ympäristökeskus tekee jo nyt tarvittavia vahinkoriskiskenaarioita.

Direktiivin 28 artiklan määritelmän muutoksen osalta, Ympäristönsuojelulain (527/2014) 177§ kattaa jo uuden määritelmän joten velvoite ei vaadi muutoksia lainsäädäntöön.

Koska direktiivin kaikki muut velvoitteet on jo toteutettu, ainoat velvoitteet, jotka tulisi täytäntöönpanna, ovat velvoite yhteyspisteen nimeämisestä tietojenvaihtoa varten naapurijäsenvaltioiden kanssa sekä velvoite toimittaa tietoja onnettomuustutkintaa varten muille jäsenvaltioille.

Direktiivin edellyttämät lainsäädäntötoimet yhteyspisteen nimeämiseksi ja tietojen toimittamiseksi olisi tarkoituksenmukaisinta panna täytäntöön öljyvahinkojen torjunnasta annetulla lailla. Vaikka merensuojelulain 11 § koskee öljyn- ja kaasunporaustoimintaa, varsinaisesta direktiivin edellyttämästä torjuntayhteistyöstä on säännelty öljyvahinkojen torjuntalaissa. Tämän vuoksi direktiivin täytäntöönpantavat velvoitteet ehdotetaan esityksessä lisättäväksi öljyvahinkojen torjuntalakiin.

Mikäli Suomi myöhemmin myöntäisi lupia direktiivin alaan kuuluvaan toimintaa, olisi direktiivin muut velvoitteet täytäntöönpantava ennen tätä. Jos Suomessa rekisteröitäisiin direktiivin alaan kuuluvaa toimintaa harjoittava yhtiö, olisi 20 artiklan velvoitteet pantava täytäntöön direktiivissä mainitussa määräajassa. Tällöin huomioon tulisi ottaa myös 34 artiklan seuraamuksia koskevat velvoitteet.

Pöytäkirjan tavoite on laajentaa vuoden 1990 OPRC-yleissopimukseen perustuvaa kansainvälistä valmiutta torjua merelliselle ympäristölle aiheutuvia vahinkoja niin, että torjuntavalmius kattaisi öljyn lisäksi myös vaaralliset ja haitalliset aineet. Pöytäkirjan sisältö vaarallisten ja haitallisten aineiden osalta on erittäin pitkälle samankaltainen kuin OPRC-yleissopimuksen sisältö öljyn suhteen.

Pöytäkirja velvoittaa sopimuspuolet huolehtimaan pöytäkirjan ja sen liitteen kansallisesta toimeenpanosta. Pöytäkirjassa on myös eräitä aluksia koskevia velvoitteita, kuten velvollisuus laatia kullekin alukselle pilaantumisvahinkojen torjuntasuunnitelma, sekä velvollisuus ilmoittaa onnettomuuksista. Pöytäkirja sisältää lisäksi määräykset merisatamien ja muiden vaarallisia ja haitallisia aineita käsittelevien laitosten torjuntavalmiusjärjestelyistä.

Pöytäkirja sisältää perusvelvoitteet ja lisävaatimukset sopimusosapuolen torjuntavalmiusjärjestelyille. Näihin vaatimuksiin kuuluu muun muassa kansallisen torjuntasuunnitelman laatiminen ja riittävän torjuntakaluston hankkiminen. Lisävaatimuksista voidaan huolehtia kansainvälisellä yhteistyöllä tai yhteistyössä alan teollisuuden kanssa. Pöytäkirjan sopimuspuolet sitoutuvat tarjoamaan pyynnöstä mahdollisuuksiensa ja käytettävissä olevien voimavarojensa mukaisesti asiantuntija-apua, teknistä apua ja torjuntakalustoa vahingon kohteeksi joutuneelle toiselle sopimuspuolelle. Lisäksi pöytäkirja velvoittaa helpottamaan torjunta-apua antavien ryhmien maahantuloa ja kauttakulua sekä toimimaan yhteistyössä edistääkseen vahinkojen torjuntaan liittyvää tutkimus- ja kehitystoimintaa. Pöytäkirjan liite sisältää määräykset torjunta-avun kustannusten rahoittamisen periaatteista.

Esityksen tavoitteena on hankkia eduskunnan hyväksyntä pöytäkirjalle. Esitys sisältää ehdotuksen laiksi, jolla saatetaan voimaan pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset. Oikeustilan selkeyttämiseksi ehdotetaan muutettavan öljyvahinkojen torjuntalakia niin, että se sisältäisi säännöksen, jonka mukaan Suomen ympäristökeskus toimisi Suomea velvoittavien meriympäristövahinkojen torjuntaa koskevien kansainvälisten sopimusten yhteyspisteenä ja ilmoitusvelvollisuuksista huolehtivana tahona. Lain voimansaattamisasetuksen yhteydessä annettaisiin ympäristöministeriön ilmoitus, jossa yhteyspiste ilmoitetaan, ja samalla päivitettäisiin myös OPRC-yleissopimuksen osalta yhteyspiste vastaamaan tätä käytäntöä.

Direktiivin osalta Suomessa ei ole rekisteröity direktiivin tarkoittamaa öljyn- tai kaasunporaustoimintaa harjoittavia yhtiöitä, eikä toimintaa harjoiteta Suomen lainkäyttövallan piirissä. Tämän vuoksi Suomen on täytäntöönpantava ainoastaan direktiivin 32 artikla. Lukuun ottamatta yhteyspisteen nimeämistä ja tietojen toimittamista onnettomuustutkinnassa koskevia velvoitetta Suomen lainsäädäntö täyttää mainitun artiklan vaatimukset. Koska myös pöytäkirja sisältää samantapaisia velvoitteita, ehdotuksessa esitetään kaikkien velvoitteiden täytäntöönpanoa ja oikeustilan selkeyttämistä myös muiden kansainvälisten sopimusvelvoitteiden täytäntöönpanon osalta siten, että mainitut velvoitteet sisällytettäisiin öljyvahinkojen torjuntalakiin.

Esityksestä ei aiheudu välittömiä taloudellisia tai muita vähäistä merkittävämpiä vaikutuksia.

Merenkulun ympäristönsuojelulaissa ja öljyvahinkojen torjuntalaissa säädetään jo nykyisin viranomaisten tehtävistä aluksista aiheutuvien kemikaalivahinkojen torjunnassa. Yksityiskohtaisia säännöksiä yhteyspisteenä toimivasta ja vahinkoilmoituksista vastaavasta viranomaisesta ei lakeihin sisälly. Koska samantapaisia velvoitteita sisältyy myös muihin Suomea sitoviin kansainvälisiin velvoitteisiin, parantaisi näiden tehtävien lisääminen öljyvahinkojen torjuntalakiin viranomaisten tehtävänkuvan ja oikeustilan selkeyttä. Pöytäkirjassa tarkoitettuna kansallisena toimivaltaisena viranomaisena toimisi Suomen ympäristökeskus.

Pelastuslaissa (379/2011), valtioneuvoston asetuksessa vaarallisten aineiden kuljetuksesta ja tilapäisestä säilytyksestä satama-alueella (251/2005) sekä öljyvahinkojen torjuntalaissa (1673/2009) säädetään sataman velvollisuudesta laatia pelastussuunnitelma ja turvallisuusselvitys. Merenkulun ympäristönsuojelulaissa, öljyvahinkojen torjuntalaissa ja pelastuslaissa säädetään jo nyt aluksen päällikön velvollisuudesta ilmoittaa vahingosta ja aluksen velvollisuudesta laatia valmiussuunnitelma vahingon varalta.

Valtion talousarvion momentilla 35.10.20 (ympäristövahinkojen torjunta) osoitetaan arviomääräraha, jota voidaan käyttää myös alan kansainvälisestä yhteistyöstä aiheutuviin kustannuksiin. Pöytäkirjan liite edellyttää, että apua pyytänyt maa korvaa pääsääntöisesti avunannon kustannukset. Ensisijainen vastuu vahingon torjuntakustannusten korvaamisesta on vahingon aiheuttajalla eli yleensä aluksen varustamolla ja sen vahinkovakuutusyhtiöllä.

Esityksellä on välillisiä positiivisia ympäristövaikutuksia, sillä pöytäkirja edistää Suomen torjuntavalmiutta ja -kykyä sekä sopimuspuolten yhteistyötä mahdollisen vaarallisista ja haitallisista aineista aiheutuvan vahingon sattuessa. Direktiivin tarkoituksena on merellä tapahtuvien öljyn- ja kaasunporausonnettomuuksien ehkäiseminen ja rajoittaminen, joten myös sen täytäntöönpanolla on samalla tavoin positiivisia ympäristövaikutuksia.

Ympäristöministeriö pyysi 17 päivänä joulukuuta 1999 päivätyllä kirjeellään ulkoasiainministeriöltä, sisäasianministeriöltä, puolustusministeriöltä, liikenneministeriöltä, Suomen ympäristökeskukselta ja Kemian teollisuus ry:ltä mahdollisia kommentteja vuoden 1990 konferenssissa käsitellystä pöytäkirjaehdotuksesta ja ehdotuksista päätöslauselmiksi. Pöytäkirjan ja päätöslauselmien sisältöön ei esitetty huomautuksia.

Ympäristöministeriö esitti edelleen 7 päivänä syyskuuta 2000 päivätyssä kirjeessään ulkoasiainministeriölle pöytäkirjan allekirjoittamista ja ratifioimista. Ulkoasiainministeriö pyysi 15 päivänä syyskuuta 2000 ympäristöministeriön kirjeen perusteella pöytäkirjasta lausuntoa oikeusministeriöltä, sisäasiainministeriöltä, puolustusministeriöltä, opetusministeriöltä, liikenne- ja viestintäministeriöltä, kauppa- ja teollisuusministeriöltä, sosiaali- ja terveysministeriöltä, Suomen ympäristökeskukselta, Merenkulkulaitokselta ja Ahvenanmaan maakuntahallitukselta. Lausunnoissa puollettiin pöytäkirjan allekirjoittamista.

Suomi allekirjoitti pöytäkirjan IMO:n päämajassa Lontoossa hyväksymisvaraumin 21 päivänä joulukuuta 2000.

Direktiivin valmistelun osalta valtioneuvosto toimitti vuonna 2011 komission ehdotuksesta (KOM(2011) 688 lopullinen) eduskunnalle E-kirjeen (E 109/2011).

Esitysluonnoksesta on pyydetty lausunnot seuraavilta tahoilta: ulkoasiainministeriö, oikeusministeriö, sisäasiainministeriö, puolustusministeriö, valtiovarainministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Liikennevirasto, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Suomen ympäristökeskus, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, WWF Suomi, Natur och miljö r.f., Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen Varustamot ry. Lausunnoissa esitetyt seikat on otettu huomioon esityksen lopullisessa muotoilussa.

1 artikla. Yleiset määräykset. Artikla velvoittaa sopimuspuolet huolehtimaan pöytäkirjan ja sen liitteen kansallisesta toimeenpanosta.

Pöytäkirjaa ei sovelleta sota-aluksiin eikä muihin ei-kaupallisiin tarkoituksiin käytettäviin valtionaluksiin. Poikkeus vastaa kansainvälisen merioikeuden yleisiä periaatteita.

2 artikla. Määritelmät. Ensimmäiseen kappaleeseen sisältyy vaarallisesta ja haitallisesta aineesta aiheutuvan pilaantumisvahingon määritelmä. Määritelmä vastaa OPRC-yleissopimuksessa ja öljyvahinkojen torjuntalain 3 §:ssä olevaa öljy- ja aluskemikaalivahingon määritelmää.

Artiklan 2 kappaleessa määritellään vaaralliset ja haitalliset aineet. Tämä määritelmä on laaja ja se vastaa varsin pitkälle ns. MARPOL 73/78 -yleissopimuksessa (SopS 51/1983) olevaa määritelmää. Merisataman ja vaarallisia ja haitallisia aineita käsittelevän laitoksen määritelmä vastaa OPRC-yleissopimuksessa olevaa vastaavaa määritelmää.

Artiklan 3, 4, 5 ja 6 kappaleet sisältävät merisatamien ja vaarallisia ja haitallisia aineita käsittelevien laitosten, IMO:n, pääsihteerin ja OPRC-yleissopimuksen määritelmät.

Sopimuksen sisältämät määritelmät eivät aiheuta tarvetta kansallisen lainsäädännön tarkennuksiin.

3 artikla. Torjuntasuunnitelmat ja vahingosta ilmoittaminen. Artiklan 1 kappale sisältää aluksia koskevia velvoitteita, kuten velvollisuuden aluskohtaiseen pilaantumisvahinkojen torjuntasuunnitelman laatimiseen ja onnettomuuksista ilmoittamiseen. Nämä on määritelty yleisellä viittauksella IMO:n muiden sopimusten mukaisiin velvoitteisiin. Pilaantumisvahinkojen torjuntasuunnitelma on pakollinen MARPOL 73/78 yleissopimuksen II liitteen ja kansainvälisen kemikaalisäiliöalusten määräyskokoelman eli IBC-koodin perusteella. Onnettomuuksista ja muista vaaratilanteista on ilmoitettava MARPOL 73/78 -yleissopimuksen I liitepöytäkirjan mukaan. Artiklan määräykset eivät koske rannikon ulkopuolella toimivia tuotantoyksiköitä, kuten öljynporauslauttoja.

Torjuntasuunnitelmien laatimisvelvollisuudesta sekä onnettomuuksien ilmoittamisvelvollisuudesta on säädetty merenkulun ympäristönsuojelulain 4 luvun 5 §:ssä ja 11 luvun 2 §:ssä. Lainsäädäntö vastaa tältä osin pöytäkirjan velvoitteita.

Artiklan 2 kappaleessa edellytetään, että merisatamat ja muut vaarallisia ja haitallisia aineita käsittelevät laitokset laativat asianmukaisen torjuntavalmiussuunnitelman tai huolehtivat muusta vastaavasta järjestelystä. Kansallisesti vastaavista velvoitteista on säädetty öljyvahinkojen torjuntalain 16 §:ssä ja pelastuslain 48 §:ssä.

Artiklan 3 kappaleen mukaan sen jälkeen, kun sopimuspuolen viranomainen on saanut tiedon pilaantumisvahingosta, sen tulee ilmoittaa niille valtioille, joiden etuihin kyseinen vahinko voi mahdollisesti vaikuttaa. Vastaavanlainen ilmoitusvelvollisuus on myös eräissä muissa Suomea koskevissa torjuntayhteistyösopimuksissa, kuten Suomen ja Viron välisessä sopimuksessa yhteistyöstä torjuttaessa pilaantumisvahinkoja merellä ja siihen liittyvässä pöytäkirjassa ja arktisen alueen sopimuksessa. Suomessa ilmoitusvelvollisuuden on katsottu kuuluvan Suomen ympäristökeskukselle, joka öljyvahinkojen torjuntalain mukaan vastaa alusöljyvahinkojen torjunnasta. Täytäntöönpanon varmistamiseksi esityksessä ehdotetaan, että ilmoitusvelvollisuudesta lisättäisiin nimenomainen säännös öljyvahinkojen torjuntalain 5 §:än, jossa Suomen ympäristökeskuksen tehtäviin lisättäisiin myös kansainväliset ilmoitustehtävät.

4 artikla. Kansalliset ja alueelliset torjuntavalmius- ja torjuntajärjestelyt. Artiklan 1 kappaleen a kohdan i alakohdassa sopimuspuolet velvoitetaan nimeämään torjunnasta ja torjuntavalmiudesta vastaava ja kappaleen a kohdan iii alakohdassa torjunta-avun pyytämiseen ja antamiseen velvoitettu viranomainen. Suomessa torjuntavastuuviranomaisesta ja muiden viranomaisten tehtävistä on säädetty merenkulun ympäristönsuojelulain 12 luvussa sekä öljyvahinkojen torjuntalain 2 luvussa. Öljyvahinkojen torjuntalain 26 §:n mukaan Suomen ympäristökeskus on pilaantumisvahinkojen torjunnasta ja torjuntavalmiudesta vastaava viranomainen, sekä toimivaltainen pyytämään Suomen puolesta torjunta-apua tai päättämään sen antamisesta muille valtioille.

Artiklan a kohdan ii alakohta velvoittaa myös nimeämään kansallisen operatiivisen yhteyskeskuksen. Samanlainen velvollisuus sisältyy muun muassa OPRC-yleissopimukseen ja arktisen alueen sopimukseen. Käytännössä yhteydenpidosta on huolehtinut Suomen ympäristökeskus, mutta käytännön syistä tiedot kulkevat Länsi-Suomen merivartioston johtokeskuksen yhteydessä toimivan Turun meripelastuskeskuksen (Turku MRCC) kautta. OPRC-yleissopimuksen voimaansaattamisasetuksessa yhteyskeskukseksi oli kuitenkin nimetty Suomenlahden merivartioston johtokeskus. Asiantilan selkeyttämiseksi ehdotetaan, että öljyvahinkojen torjuntalakiin tehtäisiin lisäys, jossa Suomen ympäristökeskus nimettäisiin yhteydenpidon vastuuviranomaiseksi.

Artiklan 1 kappaleen b kohdassa sopimuspuolet velvoitetaan laatimaan kansallinen pilaantumisvahinkojen torjuntasuunnitelma. Kansallisista ja alueellisista torjuntasuunnitelmista on säädetty öljyvahinkojen torjuntalain 13 §:ssä eikä velvollisuus aiheuta tarvetta säädösmuutoksiin.

Artiklan 2 kappaleessa esitetään torjuntavalmiudelle lisävaatimuksia, kuten torjuntavälineiden hankintaa, torjuntasuunnitelmaa ja koulutusta koskevia velvollisuuksia. Öljyvahinkojen torjuntalain 5 §:ssä nämä tehtävät on annettu Suomen ympäristökeskukselle.

Artiklan 3 kappale velvoittaa kunkin sopimuspuolen toimittamaan IMO:lle tiedot muun muassa kansallisista, torjunnasta vastaavista ja yhteyskeskuksina toimivista viranomaisista, pilaantumisvahinkojen torjuntavälineistä, torjunnan ja meripelastustoiminnan asiantuntijoista sekä kansallisesta valmiussuunnitelmasta. Sille voidaan toimittaa vastaavat tiedot kuin muillekin kansainvälisille järjestöille ja EU:lle on toimitettu.

5 artikla. Kansainvälinen torjuntayhteistyö. Artiklan 1 kappale velvoittaa tarjoamaan mahdollisuuksien mukaan torjunta-apua muille sopimuspuolille. Pöytäkirjaan sisältyvät torjunta-avun pyytämistä ja antamista koskevat velvoitteet eivät ole yhtä velvoittavia kuin Suomea koskevissa muissa torjuntayhteistyösopimuksissa. Suomen valmius antaa torjunta- tai asiantuntija-apua Itämeren alueen ulkopuolelle on käytännössä varsin rajoitettu.

Artiklan 2 kappaleessa luodaan mahdollisuus pyytää apua torjunta-avun kustannusten kattamiseksi IMO:lta.

Artiklan 3 kappaleessa edellytetään torjunta-apuun liittyvän henkilöstön, rahdin ja alusten maahantulon, maastalähdön ja kauttakulun helpottamista. Sopimusmääräys vastaa muissa kansainvälisissä sopimuksissa olevia määräyksiä. Öljyvahinkojen torjuntalain 26 §:ssä määrätään Suomen ympäristökeskus avustamaan Suomeen tulevan torjunta-avun maahantulossa ja maastalähdössä. Kauttakulun osalta velvoite on mahdollista täyttää hallinnollisten menettelyjen ja viranomaisyhteistyön kautta.

6 artikla. Tutkimus- ja kehitystoiminta. Artikla velvoittaa sopimuspuolet alan tutkimus- ja kehittämistoimintaa koskevaan yhteistyöhön IMO:ssa. IMO on aika ajoin järjestänyt itse ja ollut useammin tukijärjestäjänä alan kansainvälisissä konferensseissa ja seminaareissa. Kansainvälinen standardointijärjestö ISO on laatinut meriympäristön öljyntorjunta-alan standardointioppaan.

7 artikla. Tekninen yhteistyö. Artikla velvoittaa teknisen avun antamiseen tarvittaessa sopimuspuolille. Suomi ei ole käytännössä antanut öljy- tai kemikaalivahinkojen torjuntaa koskevaa kehitysapua. Suomi on rahoittanut jonkin verran IMO:n yleistä kehitysyhteistyöohjelmaa, jonka yksi osa-alue on aiempina vuosina ollut öljyvahinkojen torjunta. IMO:lla on myös teknisen yhteistyön kehitysohjelma, jonka tarkoitus on avustaa kehittyviä maita täyttämään IMO:n standardit merialueisiin liittyvissä toimissa. Suomi on aiempina vuosina avustanut Venäjän ja Baltian maiden torjuntakalustohankintoja osana ympäristöalan lähialueyhteistyötä.

8 artikla. Kahden ja monenvälisen torjuntavalmiuden ja -yhteistyön edistäminen. Artiklan mukaan sopimuspuolten tulee pyrkiä kahdenväliseen ja monenkeskiseen yhteistyöhön. Suomi on osapuolena Itämeren suojelua koskevassa Helsingin sopimuksessa (HELCOM), jonka VII liite koskee torjuntayhteistyötä, Pohjoismaiden välisessä Kööpenhaminan sopimuksessa ja arktisen alueen sopimuksessa. Sen lisäksi Suomi on tehnyt öljyntorjuntayhteistyöstä kahdenväliset sopimukset sekä Venäjän että Viron kanssa.

9 artikla. Suhde muihin yleissopimuksiin ja sopimuksiin. Pöytäkirja ei vaikuta sopimuspuolten muihin sopimusvelvoitteisiin.

10 artikla. Institutionaaliset järjestelyt. Artiklassa, kuten OPRC-yleissopimuksessa, annetaan IMO:lle huomattavasti tehtäviä pöytäkirjan toimeenpanon edistämiseksi. IMO:n ja meriympäristön suojelukomitean (MEPC) alaisuudessa on toiminut pilaantumisvahinkojen torjunnan asiantuntijatyöryhmä, joka on laatinut lukuisia öljyntorjuntaa ja osittain myös kemikaalivahinkojen torjuntaa tukevia ohjeita ja oppaita. IMO:n organisaatiomuutoksen yhteydessä vuonna 2013 päätettiin, että OPRC-yleissopimuksen sekä pöytäkirjan alaiset öljy- ja kemikaalivahinkoasiat siirretään saasteiden ehkäisyyn keskittyvän työryhmän vastuulle. Tällä hetkellä viimeistelyn alla olevat ohjeet koskevat muun muassa kansainvälisen torjuntakalustoavun tarjoamista sekä öljyntorjunnan valmiussuunnittelua ja kemikaalivahinkoihin liittyvien lainsäädännöllisten ja hallinnollisten osa-alueiden hallintaa. Kemikaalivahinkojen torjuntaa koskevat IMO:n mallikurssit on uudistettu muutamia vuosia sitten. Vaikka työryhmä on tunnistanut tarpeen kemikaalivahinkojen torjuntaa tukevien uusien ohjeiden laatimiseksi, maat eivät ole viime vuosina olleet erityisen aloitteellisia ottamaan vetovastuulleen tällaista työtä.

11 artikla. Pöytäkirjan arvioiminen. Sopimuspuolet arvioivat pöytäkirjan toimivuutta.

12 artikla. Muutokset. Artikla vastaa muissa IMO:n sopimuksissa olevia muutosartikloja. Sanontoja on joissakin kohdissa selkeytetty OPRC-yleissopimukseen verrattuna.

13 artikla. Allekirjoittaminen, ratifioiminen, hyväksyminen ja liittyminen. Artikla sisältää tavanomaiset määräykset pöytäkirjan ratifioinnista, hyväksymisestä ja siihen liittymisestä. Pöytäkirja oli allekirjoitettavissa IMO:n päämajassa Lontoossa 14 päivään maaliskuuta 2001 asti, josta lähtien se on ollut avoinna liittymiselle. Pöytäkirjan sopimuspuolina on yhteensä 33 valtiota. Jokainen valtio, joka on OPRC-yleissopimuksen sopimuspuoli, voi tulla myös pöytäkirjan sopimuspuoleksi.

14 artikla. Valtiot joissa on useampi kuin yksi oikeusjärjestelmä. Artikla koskee useamman oikeusjärjestelmän valtioita ja se on uudehko määräys IMO:n sopimuksissa. Käytännössä se tarkoittaa lähinnä Kiinaa ja Hongkongin Kiinaa. Hongkong on osapuolena joissakin sellaisissa sopimuksissa, joiden osapuoli Kiina ei vielä ole.

15 artikla. Voimaantulo. Artikla sisältää voimaantulosäädökset. Pöytäkirja on tullut voimaan 14 päivänä kesäkuuta 2007. Niiden valtioiden osalta, jotka ratifioivat, hyväksyvät tai liittyvät pöytäkirjaan sen voimaantulon jälkeen, pöytäkirja tulee voimaan kolmen kuukauden kuluttua ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymiskirjan tallettamisesta.

16 artikla. Irtisanominen. Pöytäkirjan osapuoli voi irtisanoa pöytäkirjan aikaisintaan viiden vuoden kuluttua siitä, kun sopimus on tullut sen osalta voimaan. Tämän jälkeen irtisanominen on mahdollista milloin tahansa. Irtisanominen tapahtuu ilmoittamalla siitä kirjallisesti sopimuksen tallettajalle ja se tulee voimaan aikaisintaan kahdentoista kuukauden kuluttua ilmoituksen vastaanottamisesta.

17 artikla. Tallettaja. Pöytäkirjan tallettajana toimii IMO:n pääsihteeri.

18 artikla. Kielet. Pöytäkirjan todistusvoimaiset versiot ovat arabian-, kiinan-, englannin-, ranskan-, venäjän- ja espanjankieliset tekstit.

Liite. Pöytäkirjan liitteenä on määräyksiä torjunta-avun kustannusten korvaamisesta. Periaatteen mukaan apua pyytänyt valtio vastaa avun kustannuksista. Liite vastaa OPRC-yleissopimuksen liitettä ja sen periaatteet vastaavat muissa Suomen solmimissa torjuntayhteistyösopimuksissa olevia periaatteita torjunta-avun kustannusten korvaamisesta.

1 §. Säännöksellä saatetaan voimaan pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset. Lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä selostetaan jäljempänä eduskunnan suostumuksen tarpeellisuutta koskevassa jaksossa.

2 §. Pöytäkirjan muiden määräysten voimaansaattamisesta ja lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. Laki on tarkoitus saattaa voimaan samanaikaisesti kuin pöytäkirja tulee Suomen osalta voimaan.

5 §. Suomen ympäristökeskuksen tehtävät. Pykälässä mainittuihin Suomen ympäristökeskuksen tehtäviin ehdotetaan lisättäväksi velvollisuus hoitaa Suomen kansainvälisten velvoitteiden vaatima tiedotus alusöljy- ja aluskemikaalivahingoista muille valtioille sekä toimia kansallisena yhteyspisteenä. Lisäksi tehtäviin ehdotetaan lisättäväksi direktiivin tietojenvaihtovelvollisuus vahinkotilanteissa naapurijäsenvaltioiden kesken.

Lisäys perustuu useaan Suomea kansainvälisesti tai EU:n tasolla sitovaan velvoitteeseen. Velvollisuus ilmoittaa muille valtioille niiden etuihin mahdollisesti vaikuttavasta öljy- ja aluskemikaalivahingoista sisältyy pöytäkirjan 3 artiklan 3 kappaleeseen. Lisäksi tietojenvaihtoa koskeva velvoite sisältyy direktiiviin. Myös velvoite kansallisen operatiivisen yhteyspisteen nimeämisestä tietojenvaihtoa varten kuuluu pöytäkirjan ja OPRC-yleissopimuksen velvoitteisiin.

Suomen ympäristökeskus hoitaa jo käytännössä kyseisiä tiedotus- ja tietojenvaihtotehtäviä. Tiedot kulkevat usein Turun meripelastuskeskuksen kautta, sillä tällä on kattava päivystysvalmius ajantasaista tietojen vastaanottamista ja vaihtoa varten.

Pöytäkirja on tullut kansainvälisesti voimaan 14 päivänä kesäkuuta 2007. Pöytäkirjan on 30 päivään elokuuta 2014 mennessä ratifioinut tai hyväksynyt 33 valtiota. Pöytäkirja tulee Suomen osalta voimaan kolmen kuukauden kuluessa siitä päivästä, kun Suomi tallettaa ratifioimis- tai hyväksymisasiakirjansa sopimuksen tallettajana toimivalle IMO:n pääsihteerille. Esitykseen sisältyvät lakiehdotukset ehdotetaan saatettavaksi voimaan valtioneuvoston asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kun pöytäkirja tulee Suomen osalta voimaan. Lakiehdotukset on tarkoitus saattaa voimaan ennen direktiivin kansalliselle täytäntöönpanolle varattua määräaikaa, joka on sen 41 artiklan mukaan 19. heinäkuuta 2015.

Pöytäkirja sisältää ympäristönsuojelua koskevia määräyksiä, jotka kuuluvat Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 18 §:n 10 kohdan mukaan maakunnan lainsäädäntövaltaan. Esitykseen sisältyvän voimaansaattamislakiehdotuksen voimaantulemiselle Ahvenanmaan maakunnassa on siten saatava itsehallintolain 59 §:n 2 momentin mukaan Ahvenanmaan maakuntapäivien hyväksyntä.

Suomen perustuslain 95 §:ssä edellytetään, että kansainvälisen velvoitteen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset saatetaan valtionsisäisesti voimaan erityisellä voimaansaattamislailla. Perustuslain 94 §:n 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan määräys on luettava lainsäädännön alaan kuuluvaksi, jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista, jos määräys muutoin koskee yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteita, jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla tai jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on jo voimassa lain säännöksiä taikka siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Perustuslakivaliokunnan mukaan kansainvälisen velvoitteen määräys kuuluu näiden perusteiden mukaan lainsäädännön alaan siitä riippumatta, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa lailla annetun säännöksen kanssa (PeVL 11/2000 vp, PeVL 12/2000 vp ja PeVL 45/2000 vp ).

Pöytäkirjan hyväksyminen ei edellytä asiasisältöisiä muutoksia voimassaoleviin lakeihin.

Pöytäkirja sisältää kuitenkin määräyksiä, joista on jo voimassa olevia lain tasoisia säännöksiä. Pöytäkirjan määräyksistä lainsäädännön alaan kuuluvat ennen muuta 3 artikla, joka velvoittaa vaarallisia aineita kuljettavien alusten samoin kuin kemikaalisataman ja muun vaarallisia ja haitallisia aineita käsittelevän laitoksen laatimaan valmiussuunnitelman sekä aluksen ilmoittamaan sitä kohdanneesta kemikaalivahingosta. Valmiussuunnitelman laatimisesta säädetään alusten osalta merenkulun ympäristönsuojelulain 4 luvun 5 §:ssä ja ilmoitusvelvollisuudesta lain 11 kappaleen 2 §:ssä. Satamien velvollisuudesta valmiussuunnitelman tekoon säädetään pelastuslain 48 §:ssä ja öljyvahinkojen torjuntalain 16 §:ssä. Sama koskee pöytäkirjan 4 artiklaa, jossa säädetään torjuntavalmiusjärjestelyihin liittyvistä velvoitteista. Näistä säädetään merenkulun ympäristönsuojelulain 12 luvussa ja öljyvahinkojen torjuntalain 2 luvussa ja 26 §:ssä. Lisäksi torjunta-apua antavien ulkomaisten ryhmien maahantulon ja kauttakulun helpottamisesta, josta on määräyksiä pöytäkirjan 5 artiklan 3 kappaleessa, on säädetty öljyvahinkojen torjuntalain 26 §:n 2 momentissa. Edellä mainitut määräykset kuuluvat näin ollen lainsäädännön alaan, ja sen vuoksi sopimuksen hyväksyminen edellyttää eduskunnan suostumusta.

Pöytäkirjaan ei sisälly sellaisia määräyksiä, jotka koskisivat perustuslakia sen 95 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Määräysten voimaansaattaminen ei näin ollen edellytä niin sanotun supistetun perustuslainsäätämisjärjestyksen käyttämistä. Koska sopimuksen määräykset eivät muutoinkaan ole ristiriidassa perustuslain kanssa, hallituksen käsityksen mukaan sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamista koskeva lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään, että:

Eduskunta hyväksyisi Lontoossa 15 päivänä maaliskuuta 2000 tehdyn pöytäkirjan vaarallisista ja haitallisista aineista aiheutuvien pilaantumisvahinkojen torjuntavalmiudesta, torjumisesta ja torjuntayhteistyöstä.

Koska pöytäkirja sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla eduskunnan hyväksyttäväksi seuraavat lakiehdotukset:

Lakiehdotukset

1.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 §

Vaarallisista ja haitallisista aineista aiheutuvien pilaantumisvahinkojen torjuntavalmiutta, torjumista ja torjuntayhteistyötä koskevan vuoden 2000 pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat lakina voimassa sellaisina kuin Suomi on niihin sitoutunut.

2 §

Pöytäkirjan muiden määräysten voimaansaattamisesta ja tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella.

---

2.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

lisätään öljyvahinkojen torjuntalain (1673/2009) 5 §:ään uusi 5 momentti seuraavasti:

5 §
Suomen ympäristökeskuksen tehtävät

---

Suomen ympäristökeskus toimii Suomea sitovien kansainvälisten meriympäristövahinkojen torjuntaa koskevien sopimusten yhteyspisteenä ja vastaa tällaisten sopimusten edellyttämästä alusöljy- ja aluskemikaalivahinkoihin liittyvien ilmoitusten tekemisestä muille valtioille. Lisäksi Suomen ympäristökeskus toimii merellä tapahtuvan öljyn- ja kaasunporaustoiminnan turvallisuudesta ja direktiivin 2004/35/EY muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/30/EU 32 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna yhteyspisteenä ja toimittaa mainitun artiklan 4 b kohdassa tarkoitetut tiedot kohdassa tarkoitetulle jäsenvaltiolle.

---

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 201 .

---

Helsingissä 16 päivänä lokakuuta 2014

Pääministerin sijainen, valtiovarainministeri
ANTTI RINNE

Ympäristöministeri
Sanni Grahn-Laasonen