Edilex-palvelut

Kirjaudu sisään

Pääsy PDF-dokumenttiin vaatii sisäänkirjautumisen.

KHO:2014:80 Ryhmäkoti – rakennuslupa – sosiaalitointa palvelevien tilojen osuus – asemakaavanmukaisuus

Jääskeläinen, Lauri

Artikkelit 19.12.2014, Oikeustapauskommentti

Tiivistelmä

Tapauksessa oli kysymys Tornion, Keminmaan ja Tervolan rakennustarkastajan myöntämästä rakennusluvasta asumispalvelusäätiölle yhdeksän asuntoa käsittävälle, ryhmäkodille sekä rivitalolle. Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen rakennustarkastajan päätöksen kumoamisesta. Arvioitavaksi tuli kaavamerkintöjen tulkitseminen: esillä olevassa tapauksessa kaava osoitti puolet rakennusoikeudesta sosiaalitointa palvelevia tiloja varten. Näitä tiloja voisi kaavamerkintäopas huomioon ottaen kohdentaa myös muualla asuville. Olennaiseksi kysymykseksi asiassa muodostui sen seikan arviointi, lasketaanko palvelutalon ja ryhmäkodin kaikki tilat sosiaalitointa palveleviksi vai ei. KHO päätyi selkeästi sille kannalle, että rakennuksissa on ensisijaisesti kysymys asumisesta, ja rakennusten yhteenlaskettua kerrosalaa ei voida kokonaisuudessaan laskea sosiaalitoimen tiloiksi. (Edilex-toimitus)

    Lisätiedot
  • Julkaistu RY Rakennettu ympäristö -lehdessä 4/2014

Lisää muistilistalle

Muuta kansioita

Dokumentti ei ole muistilistallasi. Lisää se valittuun tai uuteen kansioon.

Lisää dokumentti kansioihin tai poista se jo liitetyistä kansioista.

Lisää uusi kansio.

Lisää uusi väliotsikko.